Olin ala-asteella, kun koin ensimmäisen kerran seksuaalista ahdistelua. Ensimmäinen kerta taisi olla, kun tulin koulusta kotiin ja muistan jonkun aikuisen miehen huudelleen minulle. “Tuu tänne” tai jotain vastaavaa. En mennyt. Vai oliko ensimmäinen kerta sittenkin se, kun olimme lähdössä koko koulun voimin retkelle ja jonotimme bussiin. “Onpas teillä siinä huora jono”, totesi ylemmällä luokalla ollut poika. Vai ehkä kuitenkin se, kun juttelin koulun käytävällä kaverin kanssa, kun joukko rinnakkaisluokan poikia juoksi meidän ohi ja yksi näistä päätti puristaa minua rinnasta. Kolme yksittäistä tapahtumaa, joista kaikki tapahtui varmaan parin, kolme vuoden sisällä. Tänään olen 32-vuotias ja tämä on ensimmäinen kerta, kun mainitsen näistä tapahtumista kenellekään. Voin tavallaan kutsua itseäni onnekkaaksi, sillä omat kokemukseni seksuaalisesta ahdistelusta eivät ole juuri vakavampia kuin mikään noista.

Lokakuussa 2017 sosiaalisessa mediassa käynnistyi näyttelijä Alyssa Milanon aloitteesta kampanja #metoo, jossa naiset alkoivat tehdä näkyväksi kuinka yleistä seksuaalinen häirintä on. Kampanja otti nopeasti tuulta alleen ja loppuvuodesta Facebookiin perustetiin suomalainen ryhmä, jossa jäsenet saivat turvallisen tilan kertoa kokemuksistaan. Näitä kokemuksia on kerätty ja jaettu #memyös-sivulla. Tarinoita oli Facebook-ryhmässä paljon enemmän kuin sivuille saatiin julkaistua. Pian joukko ryhmän jäseniä ymmärsi, ettei pelkkä Facebook-ryhmä riitä, jos halutaan saada tähän asiaan muutos aikaan. Yksi näistä asian esiin tuoneista oli Nörttityttöjen oma kirjoittaja Mia Meri, joka pääsi mukaan #MeMyös-ryhmän yksityishenkilöistä koostuviin taustavoimiin. Ryhmän jäsenet löivät asiantuntejuutensa yhteen ja toukokuun lopulla julkaistiin kirja Tästä saa puhua!

“Taustaporukoissa sekä varsinaisessa ryhmässä syntyi koko ajan ajatuksia uudesta toiminnasta. Ja jommassa kummassa ryhmässä joku mainitsi kirjan. Ilmaisin siihen kiinnostukseni, mutta kun oli kiirettä muuten elämässä niin en ollut haukkana menossa heti mukana”, Meri kuvailee kirjan syntyvaiheita. “Kirjaryhmä ehtikin tavata kerran ennen kuin tulin varsinaisesti mukaan.”

Kirjaa on ollut tekemässä 13-henkinen työryhmä, joihin kuului Merin lisäksi esimerkiksi kansanedustaja Emma Kari, joka kirjoitti luvun “Seksi ilman suostumusta on aina raiskaus.” Suomen tämän hetkisen lainsäädännön mukaan raiskauksen määritelmään vaikuttaa suuresti väkivalta ja sen uhka sekä väkivallan vastustaminen. Pelkästä sukupuoliyhteyteen pakottamisesta ei tällä hetkellä saa tuomiota raiskauksesta, vaan kyseessä voi olla seksuaalinen hyväksikäyttö. Sama ongelma käy ilmi myös Emilia Lounelan kirjoittamassa luvussa “Pahinta ei ollut lääppiminen tai raiskaaminen, vaan toisen vallassa oleminen – Instituutiot ja seksuaalinen väkivalta.”

“Kävi ilmi, että koska raiskauksen määritelmä tällä hetkellä vaatii väkivallan uhkaa, niin jos uhri on esimerkiksi jossain laitoksessa ja kykenemätön puolustautumaan (esim. halvaantunut tms.) ja hänet raiskataan ilman väkivaltaa, niin se ei ole lain mukaan raiskaus vaan seksuaalinen hyväksikäyttö, josta saattaa selvitä pelkillä sakoilla”, Meri kuvailee Lounelan lukua järkyttyneenä.

Suomessa uhri on liian usein se, joka joutuu todistamaan pelkoaan ja väkivallan kokemustaan raiskaustilanteessa. Raiskaus on vakava hyökkäys, jonka edessä moni voi lamaantua. Väkivallan todistaminen voi olla vaikeaa, eikä uhri voi olla se, joka oikeusvaltiossa joutuu tähän asemaan. Raiskausrikoksissa näin kuitenkin usein on. Meidän on muutettava tätä ajatettelutapaa: lakien on suojeltava uhria, ei vaadittava häntä tilille.

Meri kirjoitti itse luvun “Kikkelikuvia ja kostopornoa – Tietotekniikka seksuaalisen väkivallan välineenä.” Kirjoittajaryhmä oli etsinyt henkilöä kirjoittamaan tietotekniikasta ja nettimaailmassa tapahtuvasta ahdistelusta. Meri on aktiivinen pelaaja, joten aihe oli hänelle entuudestaan tuttu, eikä taustatyötä tarvinnut juurikaan tehdä. Meri kertoi, että hänen oli valitettavasti helppo alkaa työstää omaa lukuaan.

“Kun on aktiivinen naisoletettu, nörtti ja seuraa varsinkin pelimediaa sekä supersankarisarjakuvia, niin näitä juttujahan näkee koko ajan. Varsinkin vuosi 2014 oli aikamoinen herätys Gamergaten vuoksi, ja siinä varmasti karisivat viimeisetkin harhaluulot, että ne naisvihamieliset nettitrollit ovat vain yksittäistapauksia. Suomessa tapahtuu valeuutisia levittävien medioiden ja näiden medioiden seuraajien tekemät hyökkäyksiä varsinkin naisoletettuja vastaan. Tämä on valitettavasti aihe, joka on ollut minua lähellä oikeastaan aina niin pitkään kun olen ollut internetissä. Ja jossain toisessa muodossa jo ennen sitäkin. Tavallaan tää tietotekniikan hyväksikäyttö seksuaalisessa väkivallassa on vain sitä, että se sama naisvihamielisyys toteutetaan vain uusilla työvälineillä ja uusilla alustoilla.” Juuri pelko massahyökkäyksien kohteeksi joutumisesta vaikuttaa naisten ja naisoletettujen haluun kirjoittaa nettiin. Meri kertoo, että 45% 18-35-vuotiaista naisista jättää kirjoittamatta nettiin sen perusteella, että he ovat itse todistaneet toisen kokemaa nettihäirintää. “Mutta minusta on oikeasti todella tärkeää, että noille pelottelijoille ei anna periksi. Jokaisella meistä on oikeus kirjoittaa ja sanoa mielipiteemme niin pitkään kun se ei loukkaa muita tai riko lakeja.”

Vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan puolessa verkkoahdistelutapauksia ahdistelija on ennestään tuntematon uhrille. Suurin osa netissä tapahtuvasta ahdistelusta kohdistuu naisiin ja erityisesti 18–30-vuotiaisiin naisiin. Yli puolessa näissä tapauksissa ahdistelija on lähettänyt itsestään paljastavan valokuvan. Tyypillistä on sekin, että ahdistelu harvemmin jää yhteen viestiin, vaan ahdistelija jatkaa toimintaansa pitkään.

Tästä saa puhua! on saanut hyvän vastaanoton, esimerkiksi häirintää Meri ei kerro kirjan julkaisun jälkeen tapahtuneen. Iltasanomat sekä Iltalehti olivat mukana kirjan julkistamistilaisuudessa ja esimerkiksi Seura on kirjoittanut artikkelin kirjasta. Meri kuitenkin hämmästelee, että hänen mielestään #metoo-ilmiöstä uutisoiminen asiallisesti on jäänyt vähemmälle, vaikka olisi mahdollisuus saada muutosta aikaa. “Tyyliin nyt olisi mahdollisuus esimerkiksi medialla puuttua oikeasti tärkeään asiaan ja jättää nämä “eikö tässä uskalla enää edes flirttailla”-rimanalitukset omaan arvoonsa.”

Tästä saa puhua!-työryhmä kirjan julkistustilaisuudessa. Kuva: Joonas Laakso

Kirja käsittelee naisten ja muunsukupuolisten kokemaa seksuaalista häirintää ja tätä rajausta perustellaan jo Kaarina Hazardin kirjoittamassa esipuheessa. Seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuvaa ahdistelua käsitellään Silja Kukan luvussa “”Potentiaalisia lesboja kello kahdessa!” – Queer-naisten kokema seksuaalinen ahdistelu” ja sukupuolivähemmistöjen kokemuksia tuodaan ilmi Heta Nuutisen artikkelissa “Päiväjärjestyksessä syrjintää, häirintää ja oletuksia – Seksuaalinen väkivalta ja sukupuolen moninaisuus.” Näin miesten kokemukset jäävät teoksen ulkopuolelle. Merin mukaan miesten kokemukset jätettiin pois, koska kirjoittajaryhmä koostui naisista ja naisoletetuista. “Me emme kokeneet voivamme kirjoittaa, miltä miehistä tuntuu kokea seksuaalista häirintää.” Meri esittääkin toiveen, että miesten joukosta löytyisi samanlainen vapaaehtoisten joukko, joka käsittelisi samaa aihetta miesnäkökulmasta.

Vuonna 2009 julkaistussa tutkimuksessa lähes 80 prosenttia EU:n jäsenvaltioissa elävistä transihmisistä oli kokenut fyysistä tai sanallista häirintää julkisella paikalla. EU:n perusoikeusvirasto FRA:n 2014 julkaisemassa tutkimuksessa puolet transvastaajista kertoo kohdanneensa häirintää tai väkivaltaa viimeisen vuoden sisällä.

Tästä saa puhua! on rankkaa luettavaa jo heti esipuheesta alkaen. Viimeistään ensimmäinen luku – Maaret Launiksen “Kohtauksia eräistä parisuhteista – Seksuaalista väkivaltaa herran vuonna 2018” ottaa luulot pois. Luvussa käsitellään parisuhteessa tapahtuvaa seksuaalista väkivaltaa ja vallankäyttöä, ja se sisältää kuvauksia todellisista tapahtumista. Launis pyysi artikkelia varten kokemuksia ja kertoo saaneensa jo parissa tunnissa useita yhteydenottoja.

Rankkuudestaan huolimatta kirja kannattaa lukea. Meri painottaa, että jokaisen työpaikan HR-vastaavien tulisi lukea kirja, sillä se sisältää myös työpaikalla tapahtuvaa seksuaalista häirintää käsittelevän luvun “Aina väärän ikäinen ja väärässä asemassa – Seksuaalinen häirintä työpaikalla” (kirjoittaja Maaret Tiensuu). “Ja tietenkin siksi, että tämä kirja on aivan loistava yleistajuinen teos aiheeseen. Enkä sano tätä ainoastaan, koska olen kirjoittanut kirjan, vaan ihan oikeasti en muista vastaavaa nähneeni. Tämä on todellisuutta meille naisille ja naisoletetuille. Ja siis myös miehille. Esimerkiksi minun lukuni tietotekniikan hyväksikäytöstä seksuaalisen väkivallan välineenä, ne jutut pätevät myös miehiin ja miesoletettuihin.”

Kysyttäessä lähtisikö Mia Meri uudelleen tähän projektiin, jos saisi valita, hän vastaa miettimättä: “Lähtisin.”

Kirjan lopussa on manifesti seksuaalisen väkivallan lopettamiseksi. Manifestissa otetaan kantaa niin raiskausta koskevan lainsäädännön muuttamisesta kuin myös translain muuttamisesta. Tällä hetkellä on käynnissä Suostumus2018-kampanja, jonka tavoitteena on kerätä nimiä kansalaisaloitteeseen, jolla pyritään muuttamaan raiskausta koskeva lainsäädäntö suostumusperusteiseksi. Kansalaisaloitteen voit allekirjoittaa täällä ja nimiä kerätään 5.12.2018 asti.