Kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläisestä on kuulunut jo pitkään kehuja ja suoranaista ylistystä. Esikoisromaani Lumikko ja yhdeksän muuta (2006) on saanut runsaasti huomiota ulkomaillakin. Minulla oli ollut jo jonkin aikaa mielessä, että hänen kirjojaan olisi kiinnostavaa lukea, mutta vasta mahdollisuus tarttua Väärän kissan päivä (Atena, 2017) -romaaniin sai minut heräämään. Kirjan dementia-aihe oli vetävin koukku, koska sain muistisairaudesta viime vuoden aikana omakohtaista kokemusta.

Nämä suositukset mielessäni aloin siis lukea – mutta muuta taustatietoa minulla ei sitten ollutkaan. Alku takkusi vähän ja kirja jäi minulta pitkäksi aikaa kesken aivan alkusivuille. Siitä lisää myöhemmin. Sitten kun aloin uudestaan alusta, innostuin mysteeri- tai dekkarityyppisestä kerronnasta valtavasti ja luin koko kirjan parissa päivässä.

Teos sijoittuu yhteen ainoaan päivään, jonka aamuna päähenkilölle kerrotaan, että hänen muistisairas äitinsä on kuolemassa. Siitä alkaa äidin ja pojan yhteistä elämää perkaava matka muistoihin.

Väärän kissan päivä on monikerroksellinen kirja, joka panee arvuuttelemaan. Kirjasta ei käänteitä puutu, kun lukijalle paljastuu, mistä tarinassa on kyse. Olen tämäntyyppisen kirjallisuuden suuri ystävä: jos kirjassa vihjataan alussa, että on muuten jotain mitä tässä ei heti kerrota (murhaaja, salaliitto, menneisyyden salaisuus, muistinmenetys), haluan aina tietää, mitä siinä on takana. Viime aikoina lukemistani kirjoista tällaisia ovat olleet Väärän kissan päivän lisäksi muun muassa Paula Hawkinsin Nainen junassa sekä Anna Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi. Suosittelen niitä kaikkia!

Hetkinen, siis mitä? Tökkivä alku

Tuntematta kirjailijaa ja genreä tämä kohta sivulla 12 aiheutti suuren särön lukukokemukseeni:

“Minut valtasi halu — suudella pisamaihoa, huohottaa veistokselliseen korvaan kaikki, mitä ikinä olin halunnut hänelle sanoa ja puristaa hänet syliini päästämättä irti, vaikka hän kuinka pyristelisi vastaan.”

Minäkertoja kuvailee tekstinpätkässä vaimoaan ja tunteitaan tätä kohtaan. Lukijana minulla on pitkä romanttisen ja eroottisen kirjallisuuden historia, joten olen tottunut tällaisten intohimon purkausten yksityiskohtaisempaan pohjustukseen ja kuvaukseen. Olisi kiva tietää, mitä kertoja on aina halunnut vaimolleen sanoa (ja miksei ole jo sitä sanonut vuosien avioliiton aikana). Erityisesti olisi tärkeää tietää, miksi tässä pienessä fantasiassa vaimo pyristelee vastaan ja miksi päähenkilö haluaa olla välittämättä siitä.

Lukijana ei voi tällaisessa tilanteessa kuin punnita eri vaihtoehtoja. Onko kohtauksen tarkoitus kuvastaa, että päähenkilöllä on synkkä puolensa ja avioliitolla ehkä kokonaisuutena väkivaltaan vivahtava pohjavire? Vai sijoittuuko kohtaus heteronormatiiviseen asiayhteyteen, jossa tarkoitus ei ole olla häiritsevä vaan kuvastaa miehen suurta seksuaalista halua naista kohtaan, ja mikä olisikaan aidompi tapa tehdä tämä kuin osoittaa että mies ei edes välitä siitä onko nainen suostuvainen hänen lähestymiseensä? (Noin kirjoitettuna se kuulostaa päättömältä, mutta surullista kyllä, romanttiset kohtaukset ovat täynnä intohimon kuvausta pakottamisen ja suostumuksen ohittamisen kautta.)

Vastaus ei ehkä aivan selvinnyt kirjasta. Sekä päähenkilön suhde vaimoonsa Minervaan että kirjailijan näkemys suostumuksesta jäivät harmittavan vaillinaisiksi. Päättelin lopulta, että kirjan alun fantasia kertoo päähenkilön seksuaalisuuden tiedostamattomasta väkivaltaisuudesta, joka liittyy niin kulttuurimme yleisiin asenteisiin kuin päähenkilön vajavaiseen itsetuntemukseen.

On mielenkiintoista lukea kirjaa, josta ei tiedä sen genreä. Väärän kissan päivä vaikutti välillä maagiselta realismilta, välillä vakoojadekkarilta. Jouduin arvuuttelemaan genren suhteen aika pitkään, koska kirja ei ole yksinkertainen vaan panee epäilemään kertojan luotettavuutta. Tiukasti päähenkilön näkökulmasta suunnattu kerronta vaikuttaa välillä peittelevän lukijalta asioita.

Kissat ovat kirjassa erikoisessa asemassa. Kissayksityiskohdat tuntuivat jossain vaiheessa jopa rasittavan lapsellisilta, mutta lopulta niille esitettiin selitys, joka sopi oikein hyvin kirjan maailmaan.

Loppua kohti Väärän kissan päivä yllätti monta kertaa, ja “hei, vautsi” -kohdat tempasivat kirjan mukaan vielä entisestään sujuvan kerronnan lisäksi.

Arvostelukappale on saatu blogille ilmaiseksi kustantajalta.