Novgorodin tuohikirjeet avaavat ikkunan nykyhetkestä vuosisatojen takaiseen monikulttuuriseen ja kansainväliseen kaupunkiin, joka oli osa vilkasta kauppareittien verkostoa. Ikkunan, joka avautuu nimenomaan tällaisen kaupungin arkeen. Tärkeät, säilytettäviksi tarkoitetut kirjoitukset kirjoitettiin pergamentille ja sisälsivät tärkeiksi koettuja asioita – sopimuksia, julistuksia ja sen sellaisia. Tuohille raapustettiin muu elämä: kauppalistat, sanalistat vieraalla kielellä tehtävää kaupankäyntiä varten, henkilökohtaiset viestit ja kirjeet ystäville ja perheelle. Osa tuohikirjeiden kiehtovuudesta piileekin siinä, miten nämä pienet, arkiset viestit tuovat muinaisen Novgorodin paljon lähemmäksi kuin mihin pergamenttiin tallennetut julistukset pystyvät.

Tuohikirjeet ovat koivuntuohelle kirjoitettuja tekstejä tai tekstinosia. Teksti kirjoitettiin yleensä raapustamalla tuohta metallista tai luusta valmistetulla kynällä, eikä sananrajoja merkitty kirjeisiin. Ne olivat käytössä ennen paperin ja musteen yleistymistä, sillä tuohi oli edullisempaa ja helpommin saatavilla kuin kallis pergamentti. Ne olivat aikanaan yleinen viestimiskeino, ja niitä on löydetty kaivauksilta ympäri Venäjää sekä muualta Euroopasta. Myös Turusta on löytynyt yksi tuohikirje. Kuuluisimmat tuohikirjeet ovat kuitenkin peräisin Novgorodista johtuen siitä, että sieltä niitä on löytynyt kaikkein eniten ja joukossa on myös paljon kokonaisina säilyneitä tekstejä. Vuonna 2015 uutisoitiin Moskovasta löytyneestä tuohikirjeestä. Löytö oli poikkeuksellinen, koska se oli ensimmäinen sieltä löydetty teksti, joka vastasi Novgorodin löytöjä. Kyseessä oli siis muutaman sanan sijaan kokonaisen tekstin sisältävä kirje 1300-luvulta, jossa matkalainen valittaa saamaansa huonoa kohtelua.

Ensimmäinen Novgorodin tuohikirje löydettiin 26.7.1951 Artemi Vladimirovitš Artsihovskin johtamissa Novgorodin kaupungin kaivauksissa. Sittemmin tuohikirjeitä on löytynyt Novgorodista lisää yli tuhat, ja niitä löydetään edelleen. Löydetyt tekstit ajoittuvat 1000—1500-luvuille. Tämän lisäksi tuohikirjeitä on löytynyt mm. Staraja Russasta, Tverin alueelta, Pihkovasta ja Smolenskista. Muualla Venäjällä tehdyt löydät jäävät lukumääräisesti kuitenkin alle sataan.

 

Ensimmäinen löydetty Novgorodin tuohikirje
Kuva: Gramoty.ru

 

Tuohen käyttäminen kirjoitusmateriaalina ei ollut kuitenkaan pelkästään Venäjän alueille tyypillinen tapa: myös viikingit käyttivät tuohta. Tästä kertovat Keski- ja Länsi-Euroopassa tehdyt tuohilöydöt. Lisäksi viikingit kirjoittivat tuohelle 100—150 vuotta aikaisemmin kuin slaavit, joten on mahdollista, että jälkimmäiset omaksuivat tuohen käytön germaanikansoilta. Erona slaaveihin viikingit kirjoittivat tuohikirjeensä musteella raapustamisen sijaan.

Tuohikirjeiden kirjoittaminen päättyi todennäköisesti 1400-luvun kuluessa, sillä sitä nuorempia tuohikirjeitä ei ole löytynyt. 1500-luvun aikana paperi ja muste kirjoitusvälineinä korvasivat tuohen lopullisesti.

 

Tuohikirjeiden kertomaa

 

Novgorodista löytyneiden tuohien runsas määrä kertoo siitä, että muinaisen Novgorodin asukkaiden kirjoitustaito ja koulutus olivat korkealla tasolla. Tämä koski myös naisia, sillä monet tuohikirjeistä olivat heidän kirjoittamiaan.

Chingduang Yurayong (2015) vertaa tuohikirjeitä nykyajan tekstiviesteihin: ne olivat hetkelliseen käyttöön tarkoitettuja viestejä, joita ei ollut tarkoitus säilyttää. Lyhyet, henkilökohtaiset viestit sisälsivät kaikkia mahdollisia ihmiselon polun varrelle kuuluvia asioita: löytyneessä aineistossa on velkakirjoja, viestejä, pyyntöjä, ostoslistoja (keskiajan malliin), kosintoja, syytöksiä, puolustautumisia, lasten kirjoitusharjoituksia ja piirroksia, alaisille osoitettuja ohjeita yms…

Kuten nykyisessä tekstiviestikommunikoinnissa, tuohikirjeiden kirjoittajien viestit olivat puhekielisiä, eivätkä kirjoittajat viestejä rustaillessaan kiinnittäneet huomiota kielinormien noudattamiseen. Teksteissä on nähtävissä alueelliset kielivariaatiot ja muiden alueella puhuttavien kielten, kuten itämerensuomalaisten kielten, vaikutus.

 

Novgorodin tuohikirje nro. 292

 

Itämerensuomalaista kielimuotoa sisältävä Novgorodin kirje 292

Tuohikirje nro. 292
Kuva: Gramoty.ru

 

Suomalaisille tutuin tuohikirje on todennäköisesti Novgorodin kirje nro. 292 . Sitä pidetään vanhimpana tunnettuna itämerensuomalaisena kielenmuistomerkkinä, vaikkakaan varmuutta sen edustamasta kielimuodosta ei ole saatu. Usein sitä kuitenkin nimitetään karjalaksi tai karjalansukuiseksi itämerensuomeksi tai vepsän sukuiseksi. Tämä on siinä mielessä merkittävää, että pääosin tuohikirjeet ovat kirkkoslaavia tai muinaisvenäjää.

Kirjeen tekstiä on pidetty karjalaisena ukkosenloitsuna ja valankaavana, jolla manataan jumalan rangaistusta valan rikkojalle. Nämä tulkinnat (niin karjalaisuus kuin ukkosen loitsukin) on sittemmin kumottu (kts. Laakso 1999), mutta yleisesityksissä ne elävät yhä. Toisaalta kriittisemmätkään tulkinnat eivät pääse eroon tekstin loitsunomaisuudesta: ukkosenjumalan puhuttelua todennäköisemmin kyse on itämerensuomalaisesta parannusloitsusta.

Jos tuohikirjeisiin haluaa tutustua tarkemmin, kannattaa vierailla Gramoty-sivustolla. Sivut ovat venäjänkieliset, mutta hakemisto on selkeä käyttää, vaikka kieltä ei niin osaisikaan. Ainoa huono puoli on, että sivustoa ei ole enää aikoihin päivitetty, joten kaikkia tuohikirjeitä ei sieltä löydy. Mutta siellä olevissa yli tuhannessa kirjeessä on itsessäänkin kuitenkin varmasti tutkittavaa.

 

Lähteet:

Laakso, Johanna 1999: Vielä kerran itämerensuomen vanhimmista muistomerkeistä
Pereltsvaig, Asya 2011: Birch Bark Letters, part 1
Saarikivi, Janne 2009: Itämerensuomalais-slaavilaisten kontaktien tutkimuksen nykytilasta
Yurayong, Chingduang 2015: Pääsanan jälkeinen demonstratiivi itäisissä keskivepsän murteissa, pohjoisvenäjän nykymurteissa ja Muinais-Novgorodin slaavissa substraattiteorian näkökulmasta
Gramoty.ru
Yle.fi: Koivuntuohikirje kertoo keskiajan matkalaisen vaivoista ja vastuksista