Mediakasvatusviikko alkaa!

 

Hei kaikki! Me olemme Riina ja Salla Helsingin yliopistosta ja opiskelemme Aasian tutkimusta (japani) ja englantilaista filologiaa. Osana mediakasvatuksen sivuaineopintoja olemme toteuttamassa teemaviikkoa Nörttityttöjen blogiin aiheena mediarepresentaatiot. Mediarepresentaation käsitteellä viitataan mediassa edustettuina oleviin käsityksiin, esityksiin ja kuvauksiin esimerkiksi sukupuolesta, kehosta ja seksuaalisuudesta, joihin usein liittyy vahvasti vallassa olevat yhteiskunnan normit.

Ajatus teemaviikosta sai alkunsa meidän molempien kiinnostuksesta kaikenlaista nörttäilyä ja mediaa kohtaan ja mietimme erilaisia keinoja yhdistää mediakasvatus kiinnostuksen kohteisiimme. Sosiaalisessa mediassa ja populaarikulttuurin saralla on ollut jo pitkään puhetta erilaisten representaatioiden merkityksestä ja monipuolisuuden tärkeydestä, etenkin kun medialla on suuri rooli näiden representaatioiden esittämisessä ja median käyttäjillä puolestaan niiden tulkinnassa, mikä on oleellista myös mediakasvatuksen alueella. Nörttityttöjen blogin teemaviikon pointtina on kiinnittää huomiota siihen mitä media meille opettaa ja millaisia mahdollisia vääristymiä mediarepresentaatiot voivat sisältää. Haluammekin esittää blogipostausten muodossa keinoja tunnistaa ongelmallisia piirteitä erilaisissa representaatioformaateissa, myös omien kokemusten pohjalta, sekä herättää lukijoissa ajatuksia aiheen tiimoilta.

 

Boys Love ja romantiikan representaatiot

TW: sana r*iskaus, seksuaaliset teemat

 

Teemaviikon ensimmäinen postaus käsittelee romantiikan representaatioita japanilaisessa Boys Love (BL) -fiktiossa allekirjoittaneen omien kokemusten, pohdintojen kautta sekä tarjoaa lyhyen katsauksen BL:n taustoihin. Nimensä mukaisesti BL käsittelee mieshahmojen välisiä romanttisia suhteita ja niihin liittyviä kommelluksia. Jännäksi BL:n tekee se, että se on pääasiallisesti naisilta naisille tuotettua fiktiota, vaikka tekijät jättävät myös usein sukupuolensa arvoitukseksi kirjailijanimen tai nimimerkin taa. Oletko koskaan miettinyt, mitä kaikkea muuta suurten tunteiden osoitusten, rakkauden tunnustusten, kukkien ja kimalteen taustalla piilee? Entä mikä BL:ssä niin viehättää?

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska olen lukenut BL:ää (ja slash-fanifiktiota) 12-vuotiaasta lähtien ja BL on ollut tavalla tai toisella mukana niin ystävyyssuhteiden luomisessa kuin aikuisuuden kynnykselläkin. Vietin suuren osan nuoruuttani ahmimalla muun muassa Livejournalin Yaoi_Daily -yhteisön BL-tarjontaa, ennen kuin keksin sen lisäksi vielä kuluttaa viikkorahani fyysisten pokkareiden ostoon Fantasiapeleistä ja myöhemmin con-tapahtumista. Lempipuuhaani on pitkään ollut seksuaalisen jännitteen kuvitteleminen populäärikulttuurin voimakkaiden mieshahmojen välille ja olen myös selaillut tuntitolkulla fanitaidetta ja dōjinsheja tumblr-sivustoilla lempisarjoihini liittyen.

 

Osa kirjoittajan BL-mangakokoelmasta (kuva: Riina Pesonen).

 

Mikä ihmeen BL?

 

Boys Love, lyhyemmin BL, mielletään nykyisin kattonimityksenä japanilaisille fiktioille, joissa romanttinen tarinankerronta pyörii mies- tai poikahahmojen välisissä homoromanttisissa ja – eroottisissa suhteissa. Lyhyt historiakatsaus ei varmaan ole pahitteeksi, sillä nykypäivän BL juontaa juurensa sodanjälkeiseen aikaan 1970-luvulle, jolloin 1950- ja 1960-luvuille verrattuna naisten rooli sarjakuvien tekijöinä ja sarjakuva-alalla kasvoi merkittävästi muuttaen siitä lähtien alaa enenevässä määrin naisvaltaiseksi. Heidän joukostaan merkittäväksi shōjo mangan uranuurtajiksi nousi ryhmä, joka tunnetaan muun muassa nimillä Fabulous Year 24 Group ja Fabulous Forty-Niners. Ryhmän jäsenet kehittelivät monipuolisia hahmoja ja tarinankerrontaa vastineeksi sen aikaisille kuvauksille, ja osa jäsenistöstä alkoi työstää myös kauniiden poikien (bishōnen) välisiä eroottisiakin rakkaustarinoita. Erilaisia omakustanteisia teoksia julkaisseet dōjinshi-seurat alkoivat 1980-luvulle tultaessa parodisoida tunnettuja “poikien” sarjoja, kuten esimerkiksi Captain Tsubasaa. Parodioissa he esittelivät mieshahmojen välille romanttisia sivujuonia ja jännitteitä sekä tietysti miesten välistä seksiä. Alati kasvaneen kysynnän myötä näitä miesten välisiä seksuaalisia ja romanttisia suhteita kuvaavia parodioita ja originaaleja fiktioita alettiin kutsua termillä yaoi, joka on itseironinen nimitys sanoista Yama nashi, Ochi nashi, Imi nashi (No climax, no point, no meaning), ja josta myös muoto Yamete! Oshiri ga Itai! (Stop! My ass hurts!) kuvaa töiden ja tekijöiden kevytmielisyyttä BL:ää kohtaan. Nykyään yaoita ja muuta BL:ää julkaistaan myös ammattimaisesti eri seurojen tuottamien töiden lisäksi ja BL onkin todella laajalti luettu niin Japanissa kuin Japanin ulkopuolellakin – etenkin internetin tarjoamien mahdollisuuksien seurauksena. Fujoshiluola on hyvä esimerkki BL-fanituksesta Suomessa.

Genreen mahtuu monta mediaformaattia niin fanien omakustanteisia dōjinshi-sarjakuvista kuin kaupallisestikin tuotetuista sarjakuvista, animaatiosarjoista ja videopeleistä aina draama-cd:siin ja oheistuotteisiin saakka. Länsimaissa BL tunnetaan lähinnä termeillä yaoi ja shōnen-ai, joista ensimmäinen ilmaisee fiktion sisällön K-18 luonnetta ja jälkimmäinen puolestaan vähän viattomampaa menoa. Japanissa nämä termit kuitenkin kuvaavat eri asioita, ja niitä käytetään maailmalla päällekkäisesti, mikä tuli minullekin yllätyksenä kun luin Mark McLellandin ja kumppaneiden kirjan Boys Love Manga and Beyond: History, Culture and Community in Japan (2015). Japanilaisessa kontekstissa shōnen-ai -termiä käytetään nykyään retrospektiivisesti 1970- ja 80-lukujen shōjo mangasta, jonka subgenrenä BL usein nähdään. Niin ikään yaoi-termiäkään ei käytetä sisällön kuvaajana, vaan sen sijaan sillä viitataan epäkaupallisiin BL-teoksiin (vaikka välillä yaoi nähdään kattavan myös kaupalliset, originaalit sarjakuvatuotokset dōjinshien ynnä muiden faniparodioiden lisäksi) ja termi on ollut laajassa levikissä sitten 1980-luvun. Sekaannusten välttämiseksi käytän tässä postauksessa nimitystä BL, koska sillä viitataan niin lännessä kuin Japanissakin sekä kaupalliseen että epäkaupalliseen tuotantoon, ja genren lukijat tietävät lokaatiostaan huolimatta, että “jostain poikarakkaudesta” on kyse.  

 

Romantiikan representaatioista

 

Romanssi ja tunteiden herättäminen lukijassa ovat merkittävässä osassa BL:ssä ja niihin pyritään visuaalisen taiteen, kerronnan ja erilaisten hahmotyyppien myötä. Narratiivin ja juonen tietynlainen kaavamaisuus on tyypillistä BL:ssä, vaikka kaavamaisuuden piirteet vaihtelevatkin genren subgenreistä riippuen. Esimerkiksi keinot erilaisten tunteiden herättämiseen voivat vaihdella angstista ja traumaattisten kokemusten puinnista (Desire (2004) ja This Night’s Everything (2010)) arkipäiväisessä miljöössä tapahtuvaan söpöstelyyn ja hauskanpitoon (Love Stage!! (2010)). Tarina voi pidemmissä, moniosaisissa BL-sarjoissa olla kuitenkin syvällistä ja hahmot monisyisempiä, kuten esimerkiksi sarjoissa Descendants of Darkness (1994), FAKE (1993) ja Border (2007). Naishahmojen rooli jää usein pieneksi ja heidän tehtäväkseen koituu usein toimia joko päähahmojen perheenjäseninä, ystävinä tai mustasukkaisina kilpailijoina jomman kumman päähenkilön rakkaudesta. On jännää, kuinka usein valtavirtamedian esittämät yksipuoliset ja stereotyyppiset naiskuvat ovat läsnä sekä BL:n naishahmojen muodossa että mieshahmoista passiivisempaan rooliin kuvatun uken saamassa kohtelussa aktiiviselta semeltä. Uke ja seme tarkoittavat kirjaimellisesti vastaanottavaa ja hyökkäävää osapuolta, joten kenellekään ei jää epäselväksi se, kuinka nämä roolit BL-suhteissa toimivat: uke vastaanottaa semen hyökkäyksen.

Millaisesta kohtelusta on siis kyse? Vaikka japanilaisessa BL-fiktiossa käsitelläänkin erilaisia teemoja ja mietteitä kahden (oletettavasti) mies- tai poikahahmon kautta, paistavat olemassa olevat yhteiskuntasopimukset vahvasti läpi hahmoihin liitettävien passiivisen ja aktiivisen roolijaon ja keskustelujen kielellisten ilmaisujen kautta. Romanttisina esitettyjä tilanteita on pilvin pimein kevyemmästä hyvän mielen söpöilystä myös hahmojen keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen, mutta vääristyneitäkin representaatioita on yhtä lailla. Romanttisina esitettyjä ongelmallisia tilanteita ja keskusteluja ovat esimerkiksi hahmojen välinen, usein voimakkaampana, seksuaalisesti kokeneempana ja auktoriteettisempana kuvatun semen ujompana, siveämpänä ja emotionaalisempana kuvattuun ukeen kohdistuva seksuaalinen häirintä, gaslighting (toisen osapuolen tarkoituksenmukainen hämmentäminen, jotta tämä epäilisi itseään, omia tulkintojaan ja muistoja tapahtuneista), raiskausmyytit ja toksinen maskuliinisuus. Raiskausmyytit ja toksinen maskuliinisuus usein kulkevat käsikkäin BL:ssä ja ilmenevät esimerkiksi Minazuki Akiran This Night’s Everything (2010) -teoksen seuraavassa kohtauksessa, jossa vanhempi mieshahmo haluaa purkaa työstressiään nuorempaa, vastustelevaa, hahmoa apunaan käyttäen ja selittää tekojaan myöhemmin kolmannelle osapuolelle:

–”Give me a break. Just let me borrow your body. Once I come, it’ll be over. You’re a guy, you know how it is.” (s. 27)

–”A little resistance makes it hot, right?” (s. 39).

Tässä kohtauksessa seme lopettaa “hyökkäyksensä”, mutta usein uken suostumuksen puute ja sanallinen torjuminen nähdään semen puolelta kutsuna vielä kovempaan yritykseen saada sekä eroottinen että tunnelataus päätökseensä. Seme myös välttelee ja puolustelee tekojaan kolmannelle osapuolelle toistamalla kuluneita raiskausmyyttejä, ikään kuin kieltäytyminen olisi ollut osa leikkiä ja yhteisiä pelisääntöjä, vaikka niin ei ollut. Kuulostaako tämä tilanne tutulta?

BL:ää on myös kritisoitu siitä, että se antaa vääriä tai vääristyneitä representaatioita homoseksuaalisuudesta ja japanilaisista homomiehistä, jotka kokevat aktiivista sortoa (muista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä puhumattakaan) BL:n esittämästä “homoystävällisestä kuvasta” huolimatta. Tämän kritiikin vinha perä näkyy myös BL:ssä usein esiintyvässä “en ole homo, mutta –” -diskurssissa ja hahmojen välisissä keskusteluissa, joilla pyritään genrelle tyypillisesti korostamaan hahmojen eksklusiivista himoa ja rakkautta toisiaan kohtaan. Tunteet ikään kuin nostetaan jalustalle, ja seksuaalinen suuntaus esitetään toissijaisena hahmojen yhtenäisellä matkalla kohti seksuaalista löydöstä toisistaan. Toisaalta BL tarjoaa tekijöilleen ja lukijoilleen, jotka eivät koostu pelkästään cishet-naisista, omanlaisensa alustan tutkia ja tulkita sukupuolta, sukupuolirooleja ja seksuaalisuutta, mikä toimii myös vaihtoehtona valtavirrassa esitetyille binäärisille kuvauksille sukupuolesta ja sukupuolisopimuksista.

BL kuvastaa myös osaltaan irtiottoa arjesta, hetkiä jolloin voi uppoutua fantasiaan ja korostaa omaa aktiivista tekijyyttään ja seksuaalisuuttaan myös ongelmallisten raiskausfantasioiden kautta. Onkin huvittavaa, että hegemonian siivellä ratsastavat konservatiivisedät (kuten Ishihara Shintarō, Tokion entinen kuvernööri) ovat kauhistelleet syntyvyyden laskua ja syyttäneet siitä nykynaisten rappiollista erkanemista perinteisistä rooleista sekä kykyä kuvitella niin “hurjia juttuja”, tai ylipäänsä halua tutkia ja tutustua omaan seksuaalisuuteensa, kun miehet vallan kahvassa ovat kautta aikain kuvitelleet naiskehoille milloin mitäkin kiusaa raiskauskulttuurin hengessä. Samaan aikaan esimerkiksi miehiä ajatellen tuotettua raiskausfantasiapornoa, jossa on kuitenkin oikeita näyttelijöitä, ei samaan tapaan yhtä äänekkäästi tuomita. Näiden aiheiden ongelmallisuus piilee siinä, kun ne esitetään normaalina osana arkea, auttavat ne vahvistamaan olemassa olevaa hegemoniaa ja valtarakenteita.

Cilla Lohi puhuu Desucon Frostbite 2015 -tapahtumassa seksuaalisesta väkivallasta BL:ssä luennollaan Sydän mustelmilla – BL ja väkivalta.

 

Kokemuksia BL:stä lukijan roolissa

 

Romantiikan representaatioita on hyvä oppia tunnistamaan ja jokainen meistä tulkitsee niitä omalla tahollaan omista lähtökohdistaan käsin. Aikuiset lukijat ovat kenties vahvemmilla oman seksuaalisuutensa tutkimisessa BL:n kautta, mutta entä jos nuorella lukijalla ei ole aiempia kokemuksia, joihin peilata fiktiossa käsiteltäviä aiheita ja tilanteita?

Yksi heistä ilmoittautuu tässä. Omalla kohdallani BL kolahti aikoinaan monestakin syystä. Ensinnäkin se tuntui antavan mieleisen vaihtoehdon perinteisille kuvauksille tytöistä ja naisista, jotka tuntuivat ärsyttävän yksitoikkoisilta, vaikka en silloin vielä osannut paikantaa, mistä se johtui (sisäistetystä misogyniasta ei ole helppo oppia pois). Pidin tyttö- ja naishahmoja typerinä, kälättävinä, heikkoina ja suorastaan turhina, koska mediassa heidät harmillisen usein esitetään pelastettavina neitoina, jonkun tyttöystävänä tai kateellisina, juonittelevina hupakkoina eikä tarjolla oleviin representaatioihin ollut helppo samaistua. Muistan kokeneeni suurta ristiriitaa oman syntymässä määritetyn sukupuoleni kanssa jo silloin, mutta sarjakuvien, elokuvien ja tv-sarjojen representaatiot hämmensivät minua entisestään, koska en kokenut niitä omakseni ja ajatus siitä, että minun kuuluisi pyrkiä osaksi niiden esittämiä ihanteita tuntui kamalalta. BL antoi raikkaan tuulahduksen maailmasta, jossa oletettavasti samaa sukupuolta edustavat hahmot voisivat löytää rakkauden, hyväksyä itsensä sellaisina kuin he ovat ja tulla kohdelluksi ihmisinä tytöttelyn ja yksipuolisten representaatioiden sijaan.

Toiseksi, nämä BL fiktiot, joita olen tullut kuluttaneeksi etupäässä mangan, animen ja tietokonepelien muodossa, loivat lähtökohdan erilaisten tunteiden kokemiselle omasta huoneesta ja tietokoneen ruudun tuomasta turvasta käsin. Oli huumaavaa löytää samaistuttavia piirteitä milloin kummastakin päähenkilöstä, kuulla ja lukea imeliä ja hunajaisia vuorosanoja ja niiden kautta kokea pettymyksen ja ihastumisen tunteita turvallisesta ympäristöstä käsin ilman, että pisti itseään alttiiksi tosielämän tunnepeliin – mikä nyt enemmän elämää nähneenä ei ehkä sittenkään ole ollut kovin hyvä juttu. Olen joutunut opettelemaan paljon tunne-elämän asioita uusiksi ja ajautunut tilanteisiin, joita en ole tajunnut ongelmallisiksi, koska ne sopivat käsityksiini romantiikasta ja rakkaudesta. Olin ammentanut niitä käsityksiä vuosikausia fiktiosta, jossa kaikki tilanteet, joissa päähenkilöt päätyivät yhteen edes yhdeksi illaksi tai vakavampaan suhteeseen keinolla millä hyvänsä, tuntuivat söpöiltä ja ihanilta.

En myöskään osannut kyseenalaistaa, nimetä tai nähdä ongelmakohtia, koska näistä fiktioista saamani tunnelataus oli parasta mitä tiesin.

Olen vasta aikuisena oppinut ymmärtämään, että vaikka BL-maailman tarjoamat esitykset sukupuoleen liitettävistä ominaisuuksista ja sukupuolirooleista voivat olla moninaisempia kuin valtavirran vastaavat, toistavat ne kuitenkin harmillisen tuttuja tilanteita, kieltä ja myrkyllisiäkin käytösmalleja romanttisissa kuvauksissaan. Myös sisäistetyn naisvihan vaikutuksen ymmärtäminen ja sen reflektointi omassa nuoruudessa ja elämässä tuntui aluksi pahalta, mutta siihen herääminen on tullut tarpeeseen. Opituista malleista pois oppiminen on vienyt aikaa ja vaatinut myös halukkuutta oppia uusia keinoja elämään, mutta avoimuus katsoa itselleen rakkaita harrastuksia uudesta näkökulmasta on todella tärkeää ja kasvun paikka itse kullekin. Seuraavaksi olisikin hyvä miettiä, kuinka BL voisi edesauttaa ongelmallisten rakenteiden rikkomisessa, jos se toistaisi terveempiä ja tasapainoisempia romantiikan representaatioita nykyisten sijaan.

—-

Artikkelin kirjoitti Riina Pesonen: Olen 25-vuotias espoolais-helsinkiläinen yliopisto-opiskelija ja opiskelen pääaineenani Aasian tutkimusta ja japanin kieltä sekä sivuaineina sukupuolentutkimusta ja mediakasvatusta.  Vapaa-ajallani harrastan videopelejä, animea ja länsimaisia tv-sarjoja. Olen ollut vuoden mittaisessa opiskelijavaihdossa Hokkaidon yliopistossa ja kirjoitan tällä hetkellä kandidaatintutkielmaani, jonka aiheena on Rape Culture in Japanese Boys Love Manga. Alati kasvava kiinnostus sukupuolentutkimusta kohtaan sekä itsepintaisuus kääntää paljon aikaa syövät harrastukseni akateemisiksi intresseiksi näkyvät myös kandiaiheessani.