Muistatko, mikä oli lempiherkkusi, kun olit lapsi? Jotain, mitä olisit voinut syödä vaikka aamusta iltaan kyllästymättä, mutta joka aikuisten mielestä joko kuului karkkipäivään tai oli vähintäänkin outoa?

Itse muistan kolme erilaista herkkua vähän eri ikäkausilta. Ihan pienenä parasta oli, kun sai palastella tuoretta pullaa ja laittaa sitä mukiin jossa oli maitoa. Niitä maidottuneita pullanpalasia sitten mutustettiin onnellisena, ja lopuksi hörpättiin pullainen maitomuki tyhjäksi. Vähän vanhempana pullan päälle laitettiin voita, ja syötiin hyvällä halulla. Ja ei, margariini ei kelvannut, piti olla voita. Ja vielä vähän isompana mansikka-talkkunapuuro oli parasta herkkua, mitä tiesin. Oi aikoja, oi tapoja…

Ihan testimielessä palastelin pullaa maitokahviin. Testin tulos: tästäkin eteenpäin pulla ja kahvi erikseen, ei samasta astiasta.

Pulla on kyllä edelleen hyvää, mutta ainakin tuo voin levittäminen sen päälle ei kuulosta enää ollenkaan houkuttelevalta. Maidon sekaan sitä kyllä voisi testimielessä palastella, mutta jostain syystä se kuulostaa hyvän pullan haaskaukselta. Talkkunaa en ole vuosiin maistanut, ehkä pitäisi niin näkisi, miten kyseiselle herkulle on käynyt. Aikuisen makumieltymykset eivät välttämättä ihan kohtaa lapsen mieltymysten kanssa, makuaisti kun on kehittyvä tapaus. Asiat, jotka lapsena maistuivat pahalta (fetajuusto!) ovat nykyisin suurta herkkua, ja joskus myös päin vastoin.

Kyselin muilta Nörttityttöjen kirjoittajilta, mikä oli heidän lempiherkkuaan lapsena. Kuulostaako mikään näistä tutulta, tai sellaiselta mitä söisit nyt, aikuisena? Haluaisitko kokeilla jotain näistä?

Jälkikäteen mietittynä hämmentävin lapsuuden ruoka oli oikeasti juoma: täysmaitoa sokeripaloilla. Kävimme mummin ja ukin luona, ja kun aikuiset joivat kahvia, lapset joivat täysmaitoa. Kun aikuiset laittoivat kahviin sokeria, lapsetkin halusivat tehdä niin. Joten… täysmaitoa sokerilla. Oikeasti. (Anna)

 

Oma versioni tästä Annan herkusta oli “kermakahvi”. Se oli oikeasti lähes kupillinen kermaa, jossa oli kahvia vain väriksi. Ja keskimäärin viisi palaa sokeria.

Isoäitini jostain syystä opetti syömään dominokekseistä pelkän täytteen. En tiedä minkä takia, ehkä vain huvin vuoksi. Miksi vain sen täytteen, sitä en tiedä vieläkään.  Aivan kuin olisimme syöneet joitain merkillisiä simpukoita joiden kuoret asetetaan sivuun. (Jonas)

Mutta kuka sitten söi ne keksit?

Spiderman-limu. Tätä ja Muumilimua oli mummolla lasipulloissa ja vitsi se oli harvinaista herkkua. Sininen väri tuntuu nykyään aika etovalta, mutta maunkin vielä melkein voi maistaa suussaan kun miettii tätä limua. (Nimetön)

Sininen, tuo elintarviketeollisuuden luonnollisin väriaine. Miksi muuten Smurffi-limsa on vihreää, eikä sinistä?

Söin viipaloitua juustoa, jonka voitelin margariinilla. Eli vähän kuin juustovoileipää ilman leipää 😀 Enää en kyllä söisi. Tein myös omatekoista “suklaata” sekoittamalla margariinia ja kaakaojauhetta. (Aura)

Tuota margariinista ja kaakaosta sekoitettua “suklaata” muistelen itsekin tehneeni. Muuten ihan hyvä ajatus, mutta se margariini muistaakseni suli aika nopeasti…

Itse en muista tapahtunutta, mutta äiti tykkää kertoa kaikille tätä tarinaa. Olen pienenä, ehkä jotain 2-3-vuotiaana ollut leikkimässä meidän pihalla kauniina kesäpäivänä. Pihalla kasvoi sieniä ja ennen kuin äiti ehti estää, olin jo napsinut niitä suuhuni. Äiti nappasi minut kainaloon, otti pari sientä esimerkeiksi ja äkkiä sisälle. Sienet pöydälle ja ensin soiteltiin mummot läpi. Äiti koitti kuvailla sieniä, että mitä ovat ja ovatko myrkyllisiä. Mummot eivät osanneet vastata, joten puhelua Myrkytyskeskukseen. Kuulemma Myrkytystietokeskuksen mukaan en olisi niitä syönyt, jos en olisi niistä tykännyt. Söin muuten ne pari sisällekin tuotua sientä… Tarinan mukaan en edes sairastunut. Reilu 30 vuotta myöhemmin olen edelleen elossa ja ihan perusterve ihminen, joten tuskin siis mitään myrkyllisiä edes olivat, vaikka lajike taisi jäädä epäselväksi. Yhä edelleen sienet ovat suurta herkkuani, mutta enää en syö niitä suoraan maasta. (Riikka)

Syö vain sieniä, jotka tunnistat. Mutta entä jos tunnistaa tasan tarkkaan vain kärpässienen?

Lapsena rakastin Itikan tomaatti-maksamakkaraa. Se oli sellaista helposti levittyvää, tahnamaista. Ja niin hyvää, että söin sitä suoraa paketista. Joskus jopa sormella koukkaamalla, josta jouduin kerran hoitopaikassa pulaan. Nykyään ajatus maksamakkarasta hieman etoo, mutta muistan miten hyvältä maistui ranskanleipäsiivu, jonka päälle on levitetty paksusti voita, maksamakkaraa ja siihen päälle vielä juustosiivu.

Toinen lapsuusherkku, jota vielä lämmöllä haikailen, on Metsätähti-jogurtti. Sitä oli saatavilla useampaa eri makua ja tällaiselle sattumien inhoajalle Metsätähti oli täydellinen herkku. Muistelisin, että se oli makeampaa, kuin tavallinen jogurtti ja hilloke-tähti oli se paras osa. (Henna)

Metsätähti! Muistan sen mainoksenkin vielä. Sen kun vielä toisivat takaisin. Fanny-vanukkaan myös, kiitos.

Herättivätkö Nörttityttöjen muistot nostalgisia fiiliksiä, kauhunväristyksiä vai silkkaa kokeilunhalua? Jaa mietteesi ja omat lapsuusherkkusi kommentoimalla, parhaat reseptit saattavat päästä testaukseen!