Jos saisin täysin vapaasti valita, miten harvat vapaapäiväni vietän, dokumenttien katselu olisi ehdottomasti aktiviteettilistan kärkipäässä. Elokuva- ja televisiotutkimuksen opiskelijana sekä yleisenä leffanörttinä olen kalunnut suomalaisia elokuvafestivaaleja Rakkautta ja anarkiaa -festareista aina yhtä hämmentävään Night Visionsiin, mutta suosikkini näistä upeista audiovisuaalisen ilmaisun kiteytymistä on jo pitkään ollut yleensä kevättalvella järjestettävä DocPoint eli Helsinki Documentary Film Festival, joka järjestettiin tänä vuonna 29.1.-4.2.2018. Harmi kyllä tänä vuonna julkisen liikenteen lakko torppasi osallistumiseni festareille, mutta se nieltäköön valitettavana tarpeellisen mielenilmauksen sivuvaikutuksena.

Konseptina elokuvafestivaali on yksinkertainen: yleensä useissa eri teattereissa tai teatterinkaltaisissa tiloissa järjestettävä, jollain tavalla rajattuun ohjelmistoon keskittyvä, vähintään yksipäiväinen ja enintään moniviikkoinen tapahtuma, joka usein pyrkii esittelemään elokuvia, joita ei välttämättä näe isojen elokuvateattereiden vakiohjelmistossa (poikkeuksia toki on). Festivaaleja järjestetään ympäri maailmaa, ja ne voivat olla isojen tuotantokoneistojen järjestämiä tai asiaan vihkiytyneen kaveriporukan kokoomia. Viime aikoina festaritrendiksi on osoittautunut kiinnostus ulkonäytäntöihin, joita on nähty esimerkiksi suomalaisessa Espoo Cinéssäkin (monien leffafestareidemme sijoittuminen kevättalveen tai syksyyn ehkä hieman vaimentaa kotimaista trendienseuraamista – ks. poikkeus alta). Elokuvafestareiden aihepiirinä voi olla mitä tahansa lyhytelokuvista eurooppalaisen elokuvan uusimpien tuotosten kautta kauhuelokuviin, ja usein ohjelmistoon kuuluu myös elokuvantekijöiden tapaamisia tai muuta oheisohjelmistoa. Listaan kirjoituksen lopuksi muutaman kotimaisen leffafestarin sivut (varaan oikeuden rajata otantaa jotenkin, pahoittelen jo etukäteen siitä että jotain tulee puuttumaan), jos aihepiiri alkoi kiinnostaa. Elokuvafestareita löytyy myös kokonaan verkosta.

… Joskin Skábmagovat-vieraita Inarissa ei pakkanen ulkonäytöksissä haittaa. © Skábmagovat

Aihepiirinä dokumentti siis viittaa audiovisuaaliseen tuotokseen, joka jossain muodossaan pyrkii dokumentoimaan todellisuutta. Koska sekä “dokumentointi” että “todellisuus” ovat käsitteinä melko venyviä, tähän elokuvakategoriaan sisältyy monenlaista. Dokumenteiksi voidaan kutsua esimerkiksi näyteltyjä historiakatsauksia, dokudraamaa tai toisessa ääripäässä lähes käsittelemätöntä, ohjaamatonta videokuvaa. Politiikkakaan ei ole dokumenteista irrallinen käsite, vaan dokumentin kehystämä todellisuus on tietenkin aina tekijöiden versio totuudesta

DocPointin taustalla on dokumenttielokuvien tukemiseksi perustettu yhdistys DocPoint elokuvatapahtumat ry, eli elokuvafestivaaleille tyypilliseen tapaan tapahtuma on voittoatavoittelematon. Festarit järjestetään vuosittain tammi-helmikuussa ja niillä esitetään sekä suomalaista että ulkomaista dokumenttielokuvaa. DocPoint itse kuvailee keskittyvänsä “luovan” dokumenttielokuvan esittämiseen. Festareilla jaetaan myös kaksi palkintoa, vaihtoehtoisesti joko Aho&Soldan -elämäntyöpalkinto tai Apollo palkinnoksi suomalaisen dokumenttielokuvan edistämisestä. Dokkarinarkkareille suosittelen ehdottomasti yhdistyksen jäsenyyttä, joka oikeuttaa kolmeen DocPoint-elokuvaan päivittäin ja tukee festarien järjestämistä. Yhdistys perustettiin vuonna 2001 ja festivaaliperinne polkaistiin käyntiin jo seuraavana vuonna, eli tämän vuoden festarit olivat jo järjestysnumeroltaan 17:t. Dokumentteja on esitetty vuosittain sadasta vajaaseen pariin sataan ja kävijöitä festarit ovat keränneet viime vuosina jopa 30 000.

Peter von Bagh, Suomen suurimpia elokuvaguruja, lempilapsensa Sodankylän elokuvajuhlien parissa. © Santeri Happonen

Kotimaiset elokuvafestarimme ovat olleet yleisön suosiossa jo pitkään, ja näistä tunnetuin lienee Helsingin valloittava, genrerajoja kynnysmattonaan pitävä Rakkautta ja anarkiaa, jonka näytösliput myydään perinteisesti melko loppuun ja jonka kävijämäärä on noin tuplat DocPointin kävijämäärästä. Ulkomaisista elokuvafestivaaleista puhuttaessa kukaan tuskin on voinut välttyä kuulemasta Cannesista, joka on ehdottomasti yksi arvostetuimmista ja myös tuotannollisesti suurimmista elokuvafestivaaleista maailmassa omine punaisen maton tilaisuuksineen ja palkintoineen. Docpoint on festivaalina hieman pienempi jo ihan rajatumman aihealueensakin puolesta, mutta suosittelen ehdottomasti tutustumaan sen ohjelmistoon tulevina vuosina. Parhaimmillaan festariohjelmisto on mielestäni sämplättynä suunnilleen tähän tapaan:

1. Yksi elokuva, joka on tehty jonkun vähemmistön edustajista tai edustajille: lisää tietoisuuttasi ja empatiakykyäsi.
2. Yksi elokuva, joka käsittelee jotain aihealuetta, josta et tiedä yhtikäs mitään tai et ole siitä mitenkään kiinnostunut, tai ehkä jopa josta et haluaisi tietää mitään. Tähän kategoriaan voisi asettaa myös yllärinäytökset, jossa joko festivaalin toimesta tai esimerkiksi ystäväsi avustuksella menet katsomaan elokuvan, josta et tiedä ennalta mitään. Parhaat elämykset olen aina löytänyt juuri täältä!
3. Yksi elokuva, joka käsittelee aihetta, jonka parissa tulee lämmin ja karvainen olo; lempiaihepiirisi edustaja. Jotta maailmantuska ei pääse musertavan kovaksi, kannattaa festarit lopettaa juuri tähän elokuvaan, jos ohjelmisto vain sen mahdollistaa.

Festareilla nähdään!

Muutamia mainioita suomalaisia elokuvafestareita, pahoittelen pääkaupunkikeskeisyyttä:

Cinemaissi – latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Helsingissä
DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
Espoo Ciné – kansainvälinen elokuvafestivaali Espoossa
Night Visions – kauhu-, kultti-, scifi- ja fantasiaelokuvia Helsingissä (wtf-ilmiö taattu)
Rakkautta ja anarkiaa – Helsinki International Film Festival, näytöksiä myös muissa kaupungeissa
Skábmakovat – alkuperäiskansojen elokuvajuhla Inarissa
Sodankylän elokuvajuhlat – Midnight Sun Film Festival
Vinokino – sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin keskittyvä festari Helsingissä ja Turussa

Katso vielä täältä kokonaan netistä löytyvät festarit!