Sinne ne taas menivät, presidentinvaalit. Tänä vuonna presidentti valittiin suoraan ensimmäisellä äänestyskierroksella, eli kyseessä olivat historialliset vaalit. Otetaanpa pieni historiakatsaus: vuodesta 1994 asti käytyjen suorien kaksivaiheisten vaalien aikana on aikaisemmin tarvittu kaksi kierrosta seuraavan presidentin valintaan. Vuonna 1994 toisella kierroksella olivat vastakkain Elisabeth Rehn ja presidentiksi valittu Martti Ahtisaari. Vuonna 2000 Suomeen saatiin viimein ensimmäinen naispresidentti, kun Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Hänen kanssaan toisella kierroksella oli tuolloin Esko Aho. Tuolloinen istuva presidentti Ahtisaari päätti kieltäytyä vaaleista, vaikka hänellä olisi ollut mahdollisuus yrittää päästä toiselle kaudelle. Vuonna 2006 presidentti Halonen valittiin toiselle kaudelleen toisen äänestyskierroksen jälkeen, jossa Halosen kilpakumppanina oli nykyinen istuva presidentti Sauli Niinistö. Vuonna 2012 Niinistö asettui jälleen ehdolle, ja jälleen toiselle äänestyskierrokselle menneiden vaalien jälkeen hänet valittiin presidentiksi. Toisella kierroksella hänellä oli vastassaan Pekka Haavisto, joka tämän vuoden vaaleissa oli myös mukana. Mikäli tänä vuonna olisi menty toiselle kierrokselle, olisi Haavisto ollut todennäköisesti Niinistön kilpakumppanina. 

Presidentinvaaleissa äänestäminen on itselleni tuntunut aina vähän erityisemmältä kuin muissa vaaleissa äänen antaminen, vaikka presidentillä ei valtaa valtavasti olekaan. Presidentti on kuitenkin omalla tavallaan kansan keulakuva, ihminen joka edustaa kotimaata ulkomailla niin hyvässä kuin pahassa. Presidentti kertoo paljon siitä, millainen maa Suomi on. Siksi Tarja Halosen valinta presidentiksi tuntui itsestä erityisen hyvältä; olin ylpeä siitä, että Suomella viimeinkin oli naispresidentti.

Pyysin Nörttityttöjen kirjoittajia kertomaan omia äänestysmuistojaan ja -kokemuksiaan. Muutamakin on äänestänyt ulkomailla, ja yksi muistaa lapsena pitäneensä vaaliuurnia jonkinlaisina taikalaatikoina.

 

Vaali-sacheria Wienissä. Kuva: Anna C. Kaipainen

Meidän perheessämme oli vain yksi vaaliperinne: lapset eivät saaneet tulla mukaan äänestämään. Toinen vanhemmistani äänesti muistaakseni joka vaaleissa eikä suostunut ottamaan minua mukaan, lähinnä varmaan siksi, että yritin äänekkäästi vaikuttaa hänen ääneensä. En vieläkään tiedä, äänestikö hän Elisabeth Rehniä presidentiksi 1994, mutta yritin parhaani.

Omista äänestysmuistoista erilaisin on ehkä se, kun olin Irlannissa eduskuntavaalien 2015 aikaan. Äänestin suurlähetystössä, mikä oli jännittävää, ja kävin sen jälkeen syömässä vaaliburriton. Itse vaali-ilta tuli valvottua hostellissa ja tuloslähetys katsottua Yle Areenasta. (Anna C.)



 

 

 

Juhlallisuuden tuntua ja salaperäisiä asioita verhon takana

 

Aikaisemmin koin äänestämisen nimenomaan vaalipäivänä ja äänestyspaikalla erityisen tärkeänä. Tietty seremoniallisuus viehätti ja se toi velvollisuudeksi kokemani asian täyttämiseen juhlallisuuden tuntua. Nykyään pyrin aina äänestämään ennakkoon, ihan vain sen varmuuden vuoksi. Koskaan ei tiedä sairastumisesta tai vakavammasta esteestä niin koen helpottavaksi sen että asian voi hoitaa pois päiväjärjestyksestä hyvissä ajoin. Samalla asenteeni on muuttunut että äänestämällä haluan vaikuttaa vaaleilla omaan ja kanssaihmisten elämään,  enkä ole liikkeellä niinkään abstraktista velvollisuudentunnosta. (Jonas)

 

Vanhempien kanssa äänestämässä käyminen oli aina pienenä kiehtova ja jännittävä tilaisuus, jossa oli jotain taianomaista: Hiljaisessa vaalihuoneistossa mentiin verhon taakse, jossa tehtiin jotain salaperäistä ja sen jälkeen tiputettiin lappusia johonkin taikalaatikkoon. Illalla katsottiin ahkerasti, oliko oma ehdokas voittanut. Tässä asiassa vanhempani olivat aina tarkkoja ja kertoivat vain, oliko oma ehdokas pärjännyt vai ei. Vaalisalaisuus oli kaikesta huolimatta pyhä. Ihan pienenä muistan päässeeni isän kanssa ihan koppiin asti, ja saaneeni pudottaa uurnaan isän vaalilipun. Lakkasin menemästä mukaan äänestykseen, kun viimeisellä kerralla vaalivirkailija yllättäen kielsikin minua menemästä mukaan koppiin, ettei vaalisalaisuus rikkoutuisi.

Ensimmäiset vaalit, joissa olin äänioikeutettu olivat presidentin vaalit. Tuntui, että henkilövaali korosti yksittäisen äänen tärkeyttä erityisen paljon. Yhtäkään vaalia en sitten olekaan jättänyt väliin, vaikkakin olen siirtynyt äänestämään nykyään ennakkoon varsinaisen vaalipäivän sijaan. Kampanjaväeltäkin saa olla kivasti rauhassa, kun voi sanoa jo äänestäneensä. Äänestäminen on perheessämme niin tärkeä traditio, että vaalipäivän aamuna isältä tulee aina tekstiviesti, jossa muistutetaan äänestämisestä. Vähän kuin saisi ylimääräisen joulukortin aina vaalivuonna. (Anna)

 

Ulkomaalaisena Suomessa

 

Lapsuudestani – asuttiin ulkomailla – muistan vaalipäivät erityisen merkittävinä. Vanhemmat pukeutuivat parempiin vaatteisiin ja ottivat lapset mukaan. En muista, oliko tuolloin edes ennakkoäänestysmahdollisuutta. Vaalihuoneiston portailla oli puolueihmisiä jakamassa flyereiden kokoisia virsikirjapaperisia lappuja, joissa oli nimilistoja. Niitä samoja nimilistoja käytin myöhemmin piirustuspaperina: oli hienoa piirrellä värikkäille lapuille ja jäljentää nimiä omalla käsialalla. Vanhemmat kävivät kopeissa äänestämässä ja me lapset odottelimme ulkopuolella. Vaalihuoneistona toimi lähikoulu, jota en tosin käynyt, vaan menin bussilla vähän kauemmaksi.

Ulkomaalaisena voin äänestää Suomessa vain kuntavaaleissa. Lisäksi olen valinnut, että eurovaaleissa äänestän Suomen kiintiössä. Olen äänestänyt yhtä lukuunottamatta kaikissa vaaleissa, joissa olen voinut. Se ainokainen väliin jäänyt kerta oli vauvavuonna, kun pää oli puuroa jo kauppareissusta, saati sitten politiikasta 🙂 Yleensä äänestän ennakkoon, kun se on helppoa ja sen voi tehdä missä vaan. Itse asiassa en edes tiedä, missä asuinalueellani äänestetään varsinaisena vaalipäivänä.

Olen sitä mieltä, että äänestäminen on etuoikeus. Äänestämällä voi ja saa vaikuttaa ja on ihan turha ajatella, että yhdellä äänellä ei ole merkitystä. Mitä jos onkin? Äänestysprosentit tuntuvat olevan tosi matalia. Toivottavasti asenteeni ei ole vain sitä, että arvostan asiaa, jota en voi saada, äänioikeutta. Soisin ihmisten arvostavan sitä kansalaisuudesta riippumatta, ja erityisesti silloin, kun äänioikeus on. (Stina)

 

Itse muistan lapsena äänestyssunnuntait erityisiksi päiviksi. Vaikka vanhempani pitivät tiukasti kiinni vaalisalaisuudesta, sain olla aina mukana äänestyspaikalla. Muistan, että aina piti olla kovin hiljaa ja vakavasti, jotta sai äänestyspullaa sitten myöhemmin. Äänestäminen varsinaisena vaalipäivänä, tai äänestyspullakaan eivät ole itselleni tavoiksi jääneet, kävin tälläkin kertaa äänestämässä ihan varmuuden vuoksi ennakkoon: entä jos varsinaisena vaalipäivänä onkin vaikka oksennustaudissa, eikä pääsisi äänestyspaikalle? Sitten harmittaisi, ja kovasti. Varsinaisena vaalipäivänä äänestämisessä on kyllä tietynlaista juhlallisuutta, jota ennakkoäänestämällä ei ihan tavoita. Mutta äänestämisessä on kuitenkin tärkeämpää se, että äänestää, kuin se juhlallisuuden tuntu. Onneksi ne äänestyspullat voi syödä milloin vain, vaikka ihan tavallisena keskiviikkona.