Tämä kirja-arvostelu olisi pitänyt kirjoittaa ja julkaista jo kesällä. Kävi kuitenkin niin että hukkasin kirjan ennenkuin ehdin kunnolla lukea sen loppuun. Niin käy kohdallani aivan liian usein (terveisiä vaan sinne paikalliskirjastoon). Joulusiivouksen yhteydessä kirja kuitenkin löytyi, joten nyt lienee aika paikata tilanne.

Ajantakojat on antologia, joka koostuu Osuuskumma-kustantamon Kummalinnun munia-palvelussa julkaistuista raapaleista. Raapale on enintään sadan sanan lyhyt tarina. Termi (engl. drabble) keksittiin 1980-luvulla englantilaisissa scifi-piireissä ja suomenkielisen termin on keksinyt kirjailija Johanna Sinisalo. Ottaa oman aikansa tottua lyhyisiin tarinoihin. Raapale jättää valtavasti lukijan oman mielikuvituksen varaan. Monesti se herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Sataan sanaan ei mahdu hirveästi, ja silti kaikkein nerokkaimmat tarinat pystyvät luomaan kokonaisen maailman.

Kirjan alaotsikko Kummalinnun munia 3 kertoo tämän kirjan raapaleista olennaisen. Tarinat johdattavat menneeseen, tulevaisuuteen ja outoihin paikkoihin jotka ehkä sijaitsevat rinnakkaisissa todellisuuksissa. Tai ehkä ne sijaitsevatkin tässä todellisuudessa, mutta meille näkymättömissä. Lähdetään liikkeelle maailmamme syntymän alkuhämäristä, siitä mitä tapahtui Gaialle, miten nisäkkäät voittivat seuraleikin ja ihmiskunta syntyi. Päädytään teleporttaaviin robotti-imureihin, virtuaalisiin tietoisuuksiin ja ikuiseen elämään. Kirjan voi lukea kronologisessa järjestyksessä tai seuratan sivujen alareunan ohjeita ja hypätä juuri luettua tarinaa sivuavaan uuteen tarinaan. Lukija itse valitsee millaisen maailman hän itselleen luo ja lukeeko hän kaikki tämän maailman tarinat vai osan niistä. Uteliaana luin tietysti kaikki.

Raapaleiden lyhyyden vuoksi koko juoni paljastuu hirveän nopeasti, siksi en tässä pureudu erityisen tarkasti mihinkään niistä, jotta en paljasta liikaa. Näissä tarinoissa hauskinta on oivaltaminen. Joskus, jos kirjoittaja on ollut eritysien ovela, oivallus vaatii koko tarinan lukemisen pariin kertaan, joskus jo toinen lause paljastaa mitä on tulossa. Kirjoittajia on yhteensä 18 joten kirjoitustyylejä ja ideoitakin on valtavasti. Kaikki heidän luomansa todellisuudet eivät olleet minulle erityisen mieleisiä. Muutamaa itselleni hämäräksi jäänyttä tarinaa lukuunottamatta niistä kaikissa oli nerokkuutta, joka saattaa perinteisessä romaanissa jäädä sanatulvan jalkoihin. Mukana oli myös kutkuttavaa sanamuunnos-huumoria, Mampula, I’m looking at you.

Ajantakojat on nopeasti luettavaa, mutta ei missään tapauksessa ihan helposti sulavaa sisältöä. Se jättää sydänalaan omituisen olon: sellaisen, mikä jää vaikka siitä, kun olet juonut vähän liikaa Pommacia tai laulanut kuorossa Don Rosalle. Se on samaan aikaan kevyt ja raskas, iso ja pieni, iloinen ja surullinen. Lyhyet tarinat stimuloivat mielikuvistusta. Pystyt kuvittelemaan parilla rivillä kuvatun todellisuuden, mutta niin monta kysymystä nousee ilmaan, että jäät kaipaamaan jatkoa. Kirjan ainoa huono puoli onkin, että sen lukee läpi aivan liian nopeasti. Olisin mielelläni lukenut lisää ainakin Kari Välimäen aistisäätimestä, Maija Haaviston kuolemattomuusseerumista ja Mixu Laurosen unisieppareista. Tässä kohtaa voisikin heittää pallon kirjailijoille. Olisiko näistä raapaleista kokonaisen novellin tai romaanin raaka-aineeksi?

 

Kirjan kansi: Maria Carole
Kuva: Osuuskumma-kustannus

 

Kirja on saatu blogille ilmaisena arvostelukappaleena.