Ukkosenjohdatin-kirjan kansikuva. Lähde: Atena Kustannus Oy.

Keski-ikäinen it-alan mies, vähän apaattinen, murahtelija. Eksä soittaa kännissä keskellä yötä ja kaveritkin ovat hieman ankeaa seuraa. Parisuhdekin päättyi jokin aika sitten. Mitähän tästä tulee? Tämä oli ensireaktioni, kun aloittelin Jussi Huhtalan esikoisteosta Ukkosenjohdatin.

Kirja alkaa “helvetin ankean” työpaikan – Jor-El Oy, kuten “Teräsmiehen isän kryptoninen nimi” – maanantaipalaverista, jossa Eero menettää tajuntansa. Sairasloman myötä Eerolla on aikaa pohtia elämäänsä, isoisän kuolemaa ja saavutuksiaan.

Eeron hieman mitäänsanomattomasta elämästä tulee minulle pienoinen kriisi. Mitä olen tehnyt elämälläni? Olenko saavuttanut jotain, mistä kertoa jälkipolville? Voinko olla ylpeä siitä, miten olen käyttänyt aikani? Jokainen arvioi saavutuksiaan omasta näkökulmastaan. Ehkä Eero on aiemmin pitänyt elämänsä ihan ok:na, mutta pyörtyminen kesken kokouksen herättää hänet huomaamaan, että jokainen vanhenee.

Kirja jatkuu nörttiä ilahduttavalla tavalla. Eero muistelee lapsuuden suosikkisarjiksia, videonauhureita ja muita minua sykähdyttäviä geekkijuttuja. En voi olla hymyilemättä. Näitä asioita minäkin muistan. Meille tuli eka telkkari, kun olin 8-vuotias. Sain migreenin, kun tuijotin sitä koko illan.

Kun Eero kirjoittaa ohjeita tulevalle kummilapselleen, tyrskin jo ääneen: “Älä usko kaikkea, mitä koulussa opetetaan. Opettajat eivät tiedä niin paljoa asioista kuin antavat ymmärtää. Älä silti ala riidellä heidän kanssaan turhaan. Etsi tietoa itse muualta.” Juuri tällaisia ohjeita antaisin itse minulle tärkeille lapsille. Myöhemmin kirjassa Eeron ehdotus esitellä naistuttavalle valomiekkaansa saa minut repeämään, osin koomisuudesta, osin myötähäpeästä. Nainen kun ei tunne Star Warsia ja kuvittelee, että Eero puhuu sukuelimestään.

Tunnistan näitä eeroja myös elävästä elämästä. Jor-Elin tavoin eerojen työpaikat ovat usein kammottavia. Harva tuntuu olevan motivoitunut työhönsä, ihmiset ovat sairauslomilla burnoutin takia, projekteja nakellaan ihmiseltä toiselle. Muutoksista vihjaillaan ja niin, kaikki on epävarmaa.

Toivon kirjan puolivälissä sydämeni pohjasta, että Eeron kaltaiselle introvertillekin löytyy tilaa tästä maailmasta. “Olen saanut kuulla samaa koko ikäni. Piristy. Miksi olet niin vakava? Maa kutsuu. Ja sen sellaista. En ymmärrä, miksi ihmiset eivät anna minun olla rauhassa.” Miksi ihminen ei saisi olla itsekseen, nauttia tuhatsivuisista romaaneista ja tieteiselokuvista? Onnekseni olen löytänyt nörttipiirejä, joihin syntymävakavat ihmisetkin mahtuvat. Lämpimästi suosittelisin niitä Eerollekin.

Suosittelen kirjaa ihmisille, jotka uskaltavat miettiä omaa elämäänsä Eeron tarinaa lukiessaan. Nörtille tästä löytyy paljon yhtymäkohtia. Lakoninen kerronta sopii Eeron luonteeseen, ja kirjassa on myös mustaa huumoria, mikä vetoaa ainakin minuun.

Jussi Huhtala (s. 1966) on helsinkiläinen toimittaja, elokuvakriitikko ja kirjailija, jonka esikoisromaani Ukkosenjohdatin ilmestyi elokuussa 2017 Atenan julkaisemana. Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena. Kirjailijan oma tarina Ukkosenjohdattimen syntymisestä löytyy hänen blogistaan.