NE – Kuukautiskirja. Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko Salo. Karisto 2017. Kuva: Vilja Rydman

YÖÖK! Menkat! Ällöä!

Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka useimmiten haluavat pitää omat ruumiintoimintonsa yksityisinä. Kuka nyt ei olisi joskus nauranut jollekin pieruille, mutta ainakaan menkoista en kovin vallattomasti kehtaa puhua. Miksi en?

Menkat ovat luonnollinen asia, jota turhaan ympäröi vaikenemisen ilmapiiri. Suurinta osaa naisista menkat koskettavat jossain vaiheessa heidän elämäänsä, eivätkä Ne tule pelkästään naisille. Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko Salo haluavat osaltaan murtaa tabuja, hälventää häpeää ja normalisoida asiaa, josta lähes jokaisella naisella (ja monella muullakin!) on omat suorat, henkilökohtaiset kokemuksensa. Kirjoittajat laittavat myös itsensä peliin ilahduttavalla tavalla, eivätkä vain tyydy tarkkailijan tai raportoijan rooliin.

Yhä vielä elämme maailmassa, jossa kuukautisten takia nainen tai tyttö joutuu eristäytymään muusta yhteiskunnasta. Maailmassa, jossa kuukautisista ei saa puhua, jossa moni tyttö odottaa kauhun ja pelon sekaisin tuntein Niitä, eikä ole ketään keneltä kysyä tai kenen kanssa aiheesta uskaltaisi jutella. Siispä on hyvä, että aihetta käsitellään avoimesti.

Ensimmäinen kotimainen tietokirja kuukautisista pyrkii riisumaan kaiken mystiikan aiheen ympäriltä”, kuvailee kustantaja Karisto. Ja tässä Meriläinen ja Seiko Salo onnistuvat. Kuukautiskirja on täynnä tarinoita, kuvia, visoja ja kyselyitä. Itseäni ilahdutti heti ensimetreillä ollut kuukautisten selittäminen Pokemón-kielellä. Tietoa tuli niin kuukautissuojista, biologiasta kuin myyteistäkin. Jos minulla olisi ollut tämä kirja 11-vuotiaana, olisin ollut onnellinen. Silloin menkoista liikkui niin paljon urbaaneja legendoja, eikä edes omalta isosiskolta kehdannut kysyä, että mikä tämä juttu nyt oikeasti on. Uimahallin tai ratsastusleirin saunassa istuttiin ja puhuttiin kuiskaten, että mitä jos NE alkais nyt, mitä me sit tehtäis?

Aluksi karsastin ajatusta, miksi haluaisin lukea toisten ihmisten kuukautistarinoista, mutta vertaistuen merkitys avautui lukiessa. Kuukautisissa ei ole mitään hävettävää. Ne ovat täysin luonnollinen asia ja luultavasti joku muukin on käynyt läpi juuri samoja keloja. Tarinoitaan kuukautisista jakavat mm. Jenni Pääskysaari, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Sara Melleri.

Kuukautiskirjassa käsitellään myös muiden kuin naisten kokemuksia, ajatuksia ja pelkoja menkoista. Lisäksi tämä kirja sopii miehille ja pojille ja niille, joilla ei ole menkkoja. Kuukautiskirjan luettuaan ehkä lukijallekin avautuu uusi maailma, jossa yhdeltä maailman luonnollisimmista asioista vähitellen riisutaan häpeällisen tabun viitta.

Menkat ovat luonnollinen asia. Kuva: Vilja Rydman

Nörttityttöjen kuukautistarinoita

Keräsin tähän alle Nörttityttöjen kuukautistarinoita. Jos haluat, voit jakaa oman tarinasi tämän jutun kommenteissa ja auttaa osaltasi hälventämään kuukautisiin liittyvää vaikenemisen kulttuuria.

“Olin varmaan 11- tai 12-vuotias ja menkoista puhuttiin jo aika paljon koulussa. Pelottelimme kavereiden kanssa toisiamme muun muassa uimahallissa ja saunassa, että mitä jos ne alkavat nyt! Villejä huhuja liikkui aika paljon, että kun menkat alkaa, niin sitten tulee verta kuin Niagaran putouksista. Olin ensimmäisten joukossa omassa kaveripiirissäni. Omalla kohdalla ensimmäisten menkkojen alkuun ei kuitenkaan liittynyt mitään näin dramaattista. Olin kotona, hieman nipisti mahasta ja huomasin alushousuissani verta. Menin sanomaan äidilleni, että nyt ne alkoivat ja äitini siihen vastaukseksi totesi, että sepäs mukavaa! Kertoi sitten, että kylpyhuoneen kaapissa on suojia, ja että niitä ei saa heittää vessanpönttöön ynnä muut oleelliset asiat. Vasta aikuisella iällä kuulin kuukupista ja ensimmäisen kokeilun jälkeen en ole enää siteisiin tai tamponeihin palannut. Toivoisin, että minulla olisi joskus tytär, jolle voisin kertoa menkoista kiihkottomasti ja informatiivisesti ja hälventää aiheen ympärillä pyöriviä turhia tabuja.” – V-M. 35 v.

“Kuukautiseni alkoivat, kun olin 13. Aluksi oli toki kauhean noloa olla koulussa niinä päivinä, kun valuin verta. Tuntui, että ihan kaikki tiesivät, että minulla on “ne päivät”, mutta vuosien myötä asiaan tottui, eikä enää ajatellut, että se näkyy päällepäin. Minulla on 12 ja 18 vuotta vanhemmat isosiskot, jotka ottivat asiakseen opastamiseni kuukautissuojien ihmeelliseen maailmaan. Tekniikka on kyllä kehittynyt huimasti – enää siteet eivät ole pari senttiä paksuja, hiertäviä, hiostavia, huonosti paikallaan pysyviä ja heikosti imeviä niin kuin joskus ennen, vaikka välillä hygieniatuotteiden valmistajilla sattuu ohilyöntejäkin mm. tekemällä hajustettuja siteitä. Oli haastavaa mennä kaupassa edes siihen väliin, jossa siteitä myytiin, kun hajuste otti niin pahasti henkeen. Onneksi tästä opittiin ja hajustetut siteet katosivat markkinoilta.

Olen käyttänyt välillä myös kestosuojia, sillä ihoni ei aina siedä muovia ja kemikaaleja sisältäviä siteitä (ja ovathan ne ekologisiakin). Kuukupin käyttöönottoa olen harkinnut, mutta hinta ei vielä ole niin matalalla, että kokeilun vuoksi ostaisin, jos ei sitten olisikaan minun juttuni. Onneksi löysin viimein itselleni sopivan kertakäyttösiteen: Vuokkoset sarjan puuvillaisen siteen, joka on hajusteeton ja sopii herkälle iholle.

Minulla todettiin pari vuotta sitten monirakkulaiset munasarjat gynekologisen tutkimuksen yhteydessä. Olen nyt 31-vuotias ja kuukautiseni ovat pilanneet lähes kahden vuosikymmenen aikana lukemattomat pikkuhousut, sillä vuotoni on ollut ennen hoidoksi saamiani e-pillereitä varsin runsas. Alushousulaatikostani löytyykin erityisiä menkka-alkkareita, jotka ovat kokonaan mustia, sillä niissä eivät tahrat näy. Pillerit helpottivat kipua, joka oli ennen lääkitystä lähes sietämätöntä päivä, pari ennen kierron alkua. Otan edelleenkin kevyen särkylääkkeen niinä päivinä, mutta kivun voimakkuus on aivan eri luokkaa kuin ennen, jolloin tärisin peiton alla kuumavesipullon kanssa, enkä voinut tehdä mitään muuta. Pillerit auttoivat myöskin iho-ongelmiini, sillä naamani kukki kuin pelargonia konsanaan. Nyt finnit ovat vain epämiellyttävä muisto. Kaikillehan pillerit eivät sovi niin hyvin kuin minulle ja olen kiitollinen, etten ole joutunut kokemaan mitään sivuvaikutuksia.

En puhunut kuukautisistani avoimesti ennen, kuin sain monirakkulaoireyhtymän diagnoosin. Avasin suuni, koska moni varmasti kärsii turhaa kipua siksi, että luulee sen olevan normaalia. Kuukautiseni olivat aluksi niukat ja kivuttomat, ja vasta lukion jälkeen aloin tuntea epämiellyttävää kipua, joka kasvoi vuosi toisensa jälkeen ollen lopulta lamaannuttavaa. Luulin itsekin, että tällainen on normaalia ja naisen kuuluu kestää se. Kun puolisoni sitten totesi erään varsin kivuliaan kierron aikana, että ehkä minun kannattaisi käydä lääkärissä ja tutkituttaa, onko kohdussani tai munasarjoissa jotain vialla, tajusin, että ehkä kokemani ei johtunut vain alhaisesta kipukynnyksestä, vaan taustalla voi tosiaan olla jotain muutakin. Suosittelen siis kaikkia kivuliaista kuukautisista kärsiviä käymään lääkärin puheilla, koska kipuja voidaan usein lievittää tavalla tai toisella.” – Niina, 31 v.

“Äiti ei koskaan valistanut minua mistään naiseuteen liittyvästä. Jostakin sivulauseesta ymmärsin, että hänen aikoinaan siteet virkattiin itse ja kuivattiin salaa. Vai luinkohan senkin kirjoista? En ihan tarkkaan muista. Olen pienestä pitäen hakenut tietoa kirjastosta ja viihtynyt tietokirjahyllyillä. Ihmiskehon toiminta on aina kiehtonut minua, joten oli luonnollista lukea myös lisääntymisbiologiasta.

Koulussa annettu tieto myöhästyi jonkin verran, sillä olin vasta 10, kun menkat alkoivat. Koska meillä ei koskaan puhuttu mitään näistä asioista, koin koko jutun tosi nolona ja kiusallisena, välttämättömänä pahana. Olin kipeä ja jouduin käyttämään omia vähäisiä rahojani suojien hankintaan, sillä äiti osti vain jotain superkokoisia “vaippoja”. Aina kun näin jossain vastaanotolla kuukautissuojamainoksia, tarkistin, onko esitteessä tietoa näytepaketin tilaamisesta. “Kaverille kans” oli hyvä tekosyy saada kaksi pakkausta kerralla. Joskus vein pari tamponia kaverin äidin varastoista. Uskalsin tehdä näin, sillä tiesin hänen olevan suurpiirteinen omaisuutensa kanssa. Anteeksi!

Olen kuullut, että jotkut ovat tehneet suojia vessapaperista ja pumpulista, kun vanhemmat eivät ole hankkineet tai rahoittaneet siteitä. Minä en sentään joutunut ihan noin alkeellisiin tarpeisiin turvautumaan, mutta oli toki kova pala valita tampoonipaketti hampurilaisaterian sijaan. Olihan meillä nuukaa muutenkin, mutta silti. Joskus olisi ollut kiva olla siellä, missä kaverit ovat ja tehdä samoja asioita kuin muut.

Koska vuodot tulivat edelleen epäsäännöllisesti ja olivat runsaita, aloitin e-pillerit lukiossa. Äiti ei antanut rahaa niihinkään. Hänen uskonnollisen näkökulmansa mukaan pillerit ovat vain ehkäisyyn ja sitä tarvitaan vasta, kun ollaan naimisissa. Hankin siis pilleritkin itse. Terveydenhoitaja hankki minulle kolmen kuukauden ilmaispaketin ehkäisyneuvolasta ja pian sain vähän opintotukea, jolla rahoittaa välttämättömiä tarpeita. Ja uudessa opiskelukaupungissa sain jälleen uudet 3 kk ilmaiseksi, mikä oli tosi luksusta!

Käytin pillereitä pitkään sekä ennen että jälkeen raskaus- ja imetysajan – imetysaikana käytin hormonikierukkaa: ei menkkoja – eikä minulla ole niistä mitään negatiivista sanottavaa. Ne helpottivat elämää tosi paljon, kun ei tarvinnut arvailla, milloin kuukautiset alkavat. Nyt kun ikää ja riskitekijöitä on enemmän, palasin takaisin hormonikierukkaan ja nautin jälleen elämästä ilman kuukautisia. Pillerit kyllä vähensivät vuodon määrää, mutta eivät poistaneet kipuja. Luonnossa liikkujana arvostan myös menkattomuutta, koska hygienia-asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia “pusikossa”.

Nykyään olen ihan ok kuukautisten ja muiden naiseuteen liittyvien asioiden kanssa. Eniten surettaa nuoren minäni puolesta. Hän olisi ansainnut vähän enemmän ymmärrystä. Kirjoitan tarinani, sillä toivon olevani mukana katkaisemassa vaikenemisen kulttuuria.” – Stina 40 v.

Kuva: Vilja Rydman

“Mulla oli jo yläasteella hyvin säännölliset menkat, suorastaan kellontarkat. Tyttöjen liikunnassa oli myös yhden talven ajan kerran kuussa uimatunti – yllätys yllätys tietysti just mun menkka-aikaan! Kerta tai kaksi meni äidin kirjoittamalla lapulla, sitten opettaja käski hakea lapun terveydenhoitajalta. Hain, tietysti, ei minulle ollut mitään ongelmaa puhua asiasta. Seuraavan kerran, parin jälkeen terveydenhoitajankaan lappu ei enää kelvannut! Liikanmaikan mukaan en voinut todistaa, että minulla todella on menkat. Kerroin äidilleni, joka soitti aiheesta kouluun, ja kysyi tullaanko tyttären kanssa esittelemään verisiä siteitä vai mikä riittää todisteeksi. Sen jälkeen äidin laput riittivät. Tosin mun liikunnan numero laski pykälällä samana lukuvuonna.” – J.

“Aloin käyttää kuukuppia heti, kun siitä tuli laajemmin puhetta netissä. Luin Kuukuppikunnan sivuja ja tilasin omani. Se oli Mooncup, pieni, rypyläinen (eli vaikeasti pestävä) ja vankka, ja se palveli minua uskollisesti monet vuodet. Käytön opettelu oli vähän hankalaa, mutta sitten kun se alkoi sujua, pidin kuukupista todella paljon! Se säästi sidekuluissa ja oli siistimpi. Heila piti myös siitä, että kuukautisten aikaiseen suuseksiin ei liittynyt raudan makua verestä.

Kun vaihdoin kupin, ostin Luneten, jonka sileää pintaa ihailin. Mutta sitten alkoikin tulla ongelmia. Tyhjentäessäni kuppia kuppiin kerääntynyt veri oli mennyt oudon jähmeäksi ja haisi oudolta. Kävin gynekologilla, joka arveli jotain tiettyä tulehdusta ja määräsi siihen lääkkeet. Mutta vaiva uusiutui kuppia käyttäessä. Ostin varalta uuden kupin, jos ongelma korjaantuisi sillä. Pidin pari kuukautta taukoa, mutta mikään ei auttanut. Lopulta gynekologi neuvoi luopumaan koko kupista ja välttämään myös tamponeja.

Nyt kun näen kuukupin hehkuttamista netissä, olen yhtä aikaa samaa mieltä ja vähän ahdistunut. Niin, tiedän, se on tosi hyvä, se on niin kätevä ja säästää luontoa ja rahaa! Sen käyttö ei vain tunnu minulta enää onnistuvan. Olen tästä todella surullinen.

Kupin kanssa tulleisiin ongelmiin liittyy tilanne, joka kauhistuttaa minua jälkikäteen: kerran puhdistettuani kupin pudotin sen vahingossa vessan lattialle. En nyt muista tarkkaan, mitä sitten kävi, mutta vähän epäilen, että pesin sen ja tuikkasin sisään… se olisi pitänyt tietysti steriloida ensin! Siitäkö haju ja tulehdukset sitten alkoivat? Kova hinta piti maksaa hutiloinnista ja ajattelemattomuudesta, kun vaivat jatkuivat niin pitkään.” – A., 35 v.

“Teininä ja nuorena aikuisena minulla oli täysin harmittomat menkat ja säännölliset kuin kello. Säännöllisyyteen varmaan vaikutti myös pillerit. Sitten sain aurallisen migreenin diagnoosin ja hieman myöhemmin tulin äidiksi. Raskauden jälkeen kuukautiseni eivät ole enää palautuneet säännöllisiksi. Kaikki sanoivat, että voi ottaa aikaa pidempäänkin, että kierto palautuu, mutta olen odotellut sitä nyt seitsemän vuotta. Lapseni aloitti koulunsa ja kiertoni on edelleen aivan mitä sattuu. Se ei sinänsä ole maailmanloppu, sillä vuodot ovat myös niukat ja menkat kestävät ehkä päivän. Mutta mitään ennakointia en ole enää aikoihin pystynyt menkkojen suhteen tekemään. Joskus kierto kestää 15 päivää, joskus 45 päivää ja kaikki siltä väliltä ovat täysin mahdollisia. Lääkäreiltä en ole saanut mitään apua, yksi ehdotti vain kierukkaa, että loputkin menkat katoavat. Kokeilin sitä, muttei se sopinut minulle laisinkaan.” – Maria 33 v.

“Minulla ei muuten ole ollut kuukautisten kanssa ongelmia, mutta 33-vuotiaana minulle alkoi tulla välivuotoa. Menin gynekologille, joka totesi ultrassa polyyppejä kohdussani. Polyyppi on hyvälaatuinen limakalvon kasvain, joka saattaa aiheuttaa välivuotoa: kohdun limakalvo ei pääse polyypin kohdalta poistumaan kuukautisten aikana ja irtoaa omia aikojaan myöhemmin.

Sain lähetteen poliklinikalle ja luulin, että siellä poistettaisiin heti polyyppi, mutta sen sijaan siellä tutkittiinkin asiaa tarkasti uudelleen ja kerrottiin minulle sitten vähätellen, että polyyppi on harmiton, eikä näin pientä (1,2 cm) tarvitse välttämättä edes poistaa. Kysyttiin vain, onko vuoto suurta, eli tuleeko joku tippa, jota varten ei tarvitse edes sidettä.

Suututtaa näin jälkikäteen se, että en osannut kertoa tarkemmin, kuinka paljon polyyppi elämääni vaikutti. Nyt tekisi mieli kysyä lääkäriltä purevasti, miltä hänestä itsestään tuntuisi, kun sukuelimeen ilmestyisi rusehtavia limakalvonpalasia. Kyllä se vaikutti parisuhteeseen, seksielämään, ja muistutti joka vessareissulla itsestään.

Lopulta pääsin kuitenkin poistamisoperaatioon. Siellä kerrottiin, että polyyppeja olikin useita, ja poisto oli yllättävän pitkä prosessi. Sinänsä poistaminen oli kuitenkin helpottava asia, koska oli toiveita tilanteen parantumisesta. Jälkeenpäin poistosta jäi parempi muisto kuin ekasta poliklinikan tutkintakäynnistä, joka sattuikin enemmän, puhumattakaan lääkärin suhtautumisesta.

Välivuodot katosivat eivätkä onneksi ole palanneet. Yllättävän pitkään koko juttu jäi kuitenkin mietityttämään ja vaikutti varsinkin seksiin henkisellä tasolla paljon sen jälkeen, kun mitään fyysisiä oireita ei enää ollut.” – R.