Alustat : PC
Kehittäjä: Rich Garfield
Julkaisija : Wizards of the Coast
Genre : virtuaalikorttipeli, strategia
Ikäraja : 13, nuoremmilla oltava vanhempien suostumus

Peli pähkinänkuoressa

Paperisia MtG-kortteja. Olisinpa vain pysynyt näissä.

Magic: the Gathering on yksi nörttikorttipelien kulmakiviä – eikä ihme, sillä se on maailman ensimmäinen keräilykorttipeli. Rich Garfieldin kehittämä ja Wizards of the Coastin julkaisema peli sai alkunsa 1993 ja on siitä lähtien vain laajentunut ja kehittynyt monipuolisemmaksi. Pelissä kootaan pakkoja, joilla taistellaan toisia pakkoja vastaan. Vaikka pelin säännöt ovat vuosien varrella hioutuneet ja muuttuneet useita kertoja, ja perinteisimpien peliformaattien ohelle on syntynyt uusia, on perusidea silti sama.

Pelaajat rakentavat pakan, jossa on pöytään pelattavia otuskortteja, välittömästi taiottavia pikataikoja ja hitaampaa taikuutta, jota saa pelata vain tietyssä kohtaa omaa vuoroa. Taikoja ja otuksia pelatessa vaaditaan manaa, jota myös pelataan pöytään kortteina, ja jota voi myös saada lisää esimerkiksi joidenkin otusten kyvyistä tai joillakin taioilla. Ylipäätään otusten kyvyt, taiat ja manakortit luovat lukemattomia yhdistelmiä, joiden ympärille pakka rakennetaan.

Tavoitteena on saada vastapelaaja kahdestakymmenestä hitpointista nollaan. Keinoja on useita, mutta esimerkeiksi voidaan nostaa seuraavia: Otukset hyökkäävät vastapelaajaa vastaan, mutta niitä vastaan voi hyökätä omilla otuksilla. Jotkin taiat tekevät vahinkoa – mutta nekin voi torjua. Joskus otuksille voi taikoa varusteita tai lumouksia, jotka parantavat niiden iskuvoimaa tai esimerkiksi estävät niiden torjumisen toisilla otuksilla… ja niin edelleen.

Peli on oikeasti monimutkainen ja sen aloittaminen vaatii yleensä sitä, että joku selittää pelin perusmekaniikat ja auttaa ensimmäisen pakan rakentamisessa. Toki itsekseen opiskelemalla voi päästä samaan lopputulokseen, mutta Magic: the Gathering on kallis peli, koska vähänkään paremman pakan rakentaminen vaatii paljon kortteja, ja siksi yrityksen ja erehtymisen kautta aloittaminen ei välttämättä tee hyvää kukkarolle.

Magic: the Gathering Online ja sen pelattavuus

Magic: the Gathering Online eli tuttavallisemmin MTGO on ollut olemassa jo vuodesta 2002. Se ei kuitenkaan – valitettavasti – tarkoita sitä, että pelimekaniikkaa olisi valtavasti paranneltu vuosien varrella, sillä suoraan sanottuna peli on pelattavuudeltaan aivan hirveä. Se ei myöskään ole lainkaan aloittelijaystävällinen. Vaikka MTGO tarjoaa ilmaisen kokeilujakson ja antaa tunnukset luotaessa myös jonkin verran haamupisteitä ensimmäisiä pelejä varten, hyvin pian käy selväksi, että sen pelaaminen maksaa paljon.

Mutta aloitetaan siitä, miksi pelattavuus on hirveää. Ensinnäkin graafinen ilme on kuin suoraan 90-luvulta bokseineen, chattilaatikkoineen ja ikoneineen (joita voi vilkaista vaikkapa täältä). Korttien kuvat ovat aivan samoja kuin fyysisissäkin korteissa, mutta niiden avaaminen tarkasteltavaksi on vaivalloista, eikä sitä siksi oikein jaksa tehdä. Koska iso osa pelin nautinnollisuutta on yleensä syntynyt juuri korttien kautta, nettipelistä se puuttuu melko lailla kokonaan.

Pelattavuuteen vaikuttavat myös aluksi jossain määrin epäintuitiiviset pikanäppäimet (joita ilman pelaaminen on huomattavasti vaivalloisempaa), sekavat liiga- ja peliformaattivalikot, oikea naputtelujärjestys (joka voi pahimmillaan pilata koko pelin) ja melko täydellinen kunnollisen tutoriaalin puuttuminen. Siihen nähden, että pelin pelaaminen on todella kallista, sen pelattavuus on siis oikeasti pohjalukemissa.

Kultaista graalia metsästämässä: aloittelijan toivoton yritys päästä peliin mukaan

Siitäkin huolimatta, että itse olen ihan kelvollinen korttipelin fyysisessä versiossa, jo muutaman tietokoneella pelatun pelin jälkeen tunnustin, että virtuaaliversiosta en koskaan tulisi pitämään. Omille rahoille oli hyvin vaikea saada vastinetta (virtuaaliset kortit eivät sitä oikein minulle sinällään suoneet, kun niiden taiteestakaan ei päässyt nauttimaan), ja jopa “Friendly”-pelisarjat olivat todella haastavia. Ensimmäistä 20 haamupisteen jälkeen ei myöskään ollut enää mahdollista pelata aloittelijaystävällisiä pelejä ilman lisämaksua, ja aloittelijaystävällisistä peleistä taas ei saanut juuri mitään palkintoja, joten rahat olisivat menneet käytännössä hukkaan.

Itse ratkaisin ongelman niin, että kutsuin apuun hyvän ystäväni, joka on erinomainen strategiapeleissä ja haka myös MtG:ssä. Hänen avullaan pääsin tilanteeseen, jossa pelaaminen oli suunnilleen mukavaa ja peruskontrollitkin tulivat tutuiksi. Kun peleistä voitti sentään suunnilleen joka kolmannen, alkoi hommassa olla jotakin mieltä – mutta sekin onnistui vasta sitten, kun pelitoverina oli peliä vuosia harrastuksena pelannut, peliteoriaan erikoistunut nörtti.

Hour of Devastationin promomateriaalia, julkaisija Wizards of the Coast.

Toisin sanoen: aloittelijana tai kasuaalina korttipeliharrastajana (jollaista itse edustan) MTGO on oikeasti aivan kammottava kokemus. Se on vaikea, aivan yhtä kallis kuin fyysiset kortit, ulkoiselta ilmeeltään hirveä ja peliteknisesti kankea. Vaikka parhaimmillaan pääsin ystäväni kanssa pelatessa peliin hetkeksi mukaan, en kolmessakymmenessä pelitunnissakaan oikeasti oppinut nauttimaan siitä – ja minusta kertoo pelistä aika paljon.

Yhteenveto

Vaikka pidänkin valtavasti MtG:n fyysisestä versiosta ja nautin sen suomista haasteista, nettiversioon en aio koskea pitkällä tikullakaan, kunhan olen hävinnyt loput kertyneet pelipisteet. Todella kovan luokan fanille peli ehkä sopii, mutta itse en osaa sitä suositella ainakaan aloittelijalle tai edes huvikseen enemmänkin pelaavalle harrastajalle. MtG sinällään on tutustumisen arvoinen – mutta tutustuminen kannattaa aloittaa jostakin aivan muusta.

 

Hirvee pissis