Kaikki tämän blogin lukijat todennäköisesti tietävät, mitä liveroolipelaaminen on. Tiivistettynä se on siis improteatteria ilman yleisöä. Vähemmän tunnettu seikka kuitenkin on pyörätuolinkäyttäjät ja nuo liikkumisen välineet peleissä. Mitä tulisi ottaa huomioon, kun vammainen on mukana? Kuinka apuvälineet tulisi huomioida tai jättää huomiotta? Siihen paneudumme tässä postauksessa.

Itse olen larpannut kaksi vuotta, pelannut kaikkiaan seitsemisen peliä. Osassa niistä pyörätuoli on kirjoitettu mukaan ja osassa se on jätetty täysin huomiotta. Molemmissa on puolensa.

 

Avuliaat ihmiset ≠ esteetön peli

Lähdetään liikkeelle perusasioista. Mikäli peliä mainostetaan esteettömänä, sen myös täytyisi olla sellainen, että tiloissa pääsee liikkumaan pyörätuolilla. Tämä tarkoittaa sitä, että sisätiloihin olisi liuskat, ei olisi jättimäisiä kynnyksiä, eikä pelipaikkaa olisi esimerkiksi jaettu kahteen kerrokseen. Myöskään keskellä korpea olevat eräjormailupelit eivät ole esteettömiä.

On tärkeää huomata se, ettei pelistä tee esteetöntä se, että kansapelaajat ovat avuliaita. He tekevät pelistä joissain tilanteissa mahdollisen, mutta eivät ratkaise kaikkia ongelmia.

Itseäni eivät muutamat portaat sisään rakennukseen haittaa, sillä käytän pelatessa kevyttä manuaalituolia, joka avustajan on helppo kiskoa rakennukseen. Moisissa tiloissa ei kuitenkaan esimerkiksi sähköpyörätuolilla riehuttaisi. Yli 100kg masiinaa kun ei kukaan lähde vetämään rappuja.

Kun peli on tarpeeksi hyvä, pääsee sitä haastaviinkin paikkoihin

Kaksikerroksisiin pelipaikkoihin en itsekään pääsisi, siis jos toisessa kerroksessa olisi jotakin tärkeää. Kierreportaita kun en lähtisi kapuamaan kenenkään selässä, tuetusti kävellen tai pyörätuolia vetäen.

Fakta varmaan on, että esteellisiä pelipaikkoja saa helpoiten esteellisistä rakennuksista. Mielestäni asiaan tulisi kuitenkin paneutua enemmän paikkaa pohtiessa, sillä larppien tulisi olla tapahtumia, jonne otetaan kaikki mukaan ulkoisiin tekijöihin katsomatta.

Joskus olen pohtinut esteettömyysasioita larppaavan kaveripiirini kanssa. Olemme usein tulleet siihen tulokseen, että vammaisten osuus peleissä on niin marginaalinen, ettei sitä vain osata ottaa huomioon. Täysin ymmärrettävää, mutta jotta useammasta meistä saisi käännytettyä kaltaisia larppajia, tähän tulisi kiinnittää huomiota.

Kuinka sitä lähestytään?

Ottakaa rohkeasti kontaktia, oli se millaista tahansa. Emme me pure – tai no minä saatan, mutta pilke silmäkulmassa. Offgame emme ole sen kummallisempia kuin sinäkään ja osaamme kyllä ilmaista, jos jokin tuntuu epämukavalta.

Larppeihin on aina mukava panostaa, taustasta huolimatta. Kuva ja meikki © Aliisa Kaleva

Totean itse aina, että kunhan tuolia ei kaada, minua saa retuuttaa, repiä ja lähennellä ilman pelkoa. Silti sitä tehdään äärimmäisen harvoin, ellei vastapelaaja tunne minua ja tiedä, että minut voi vain iskeä vasten seinää.

Ymmärrän, että vieraiden pelaajien kanssa ollaan varovaisia, mutta kun yleensä ei hakeuduta edes keskustelemaan, olisiko kontakti x ok.  Kyllä, oma-aloitteisuus on juttu, mutta yritäpä siinä nyt hitaasti lämpiävänä pelaajana lähteä tekemään yhtään mitään, jos muu joukko tuntuu karsastavan.

Kirjoittaako tuoli osaksi hahmoa vai ei – siinä vasta  kysymys

Olennainen homma hahmoa apuvälinettä käyttävälle luodessa on miettiä, kirjoitetaanko tämä kyseinen aparaatti osaksi peliä vai ei. Itselläni asialla ei sinänsä ole väliä, yleensä tuoli on jätetty huomiotta.

Mikäli tuolin saa merkittäväksi osaksi hahmon tarinaa, on se silloin täysin loogista ottaa mukaan. Jos pelillistä funktiota ei kuitenkaan löydy, miksi tuo yksi ominaisuus täytyisi antaa roolillekin?

Itse kohtaan kaksi ongelmaa, mikäli pelaan tuolia käyttävää hahmoa. Ensinnäkin, kuinka pelaan sitä? Kuulostaa järjettömältä ajatella, ettei apuvälinettä tavallisessa elämässään käyttävä osaisi toimia sen kanssa pelissä, mutta totta se on. Yhtäkkiä minun täytyy huomioida myös roolissa ne rajoitteet, enkä voikaan vain esimerkiksi painaa kanssapelaajaani lattialle, mitä taas vammattomassa hahmossa voisin, vaikka itse pelaajana moinen toki ei onnistuisi.

Toisekseen, kuinka kummassa proppaan laitteeni pelin genreen ja maailmaan sopiviksi? Mitään pysyviä muutoksia kun siihen ei viitsisi tehdä, joutuuhan sen kanssa edustamaan vaikka ja missä.  Miten saan pinkkimustan pyörätuolini soveltumaan 1920-luvun salakapakkapeliin? Niin, en niin mitenkään.