Virkistäisivätkö huoli ja epäilys arkeasi? Oletko aina halunnut juonitella päiväkausia ampuaksesi ventovieraita vesipistoolilla? Nämä sanat ylioppilaskalenterin takasivuilla saivat mielenkiintoni heräämään, kun opintojani aloitellessani tutkin Helsingin yliopiston harrastusjärjestöjen mainoksia. Vuosi oli 2004, ja kun etsiydyin viikkoa myöhemmin Avajaiskarnevaaleilla Helsingin yliopiston salamurhaajien esittelypöydän ääreen, tiesin löytäneeni oman järjestöni.

Nyt, 13 vuotta myöhemmin, olen Helsingin yliopiston salamurhaajien kunniatohtori ja likvidoinnin lisensiaatti sekä oikeutettu don-arvonimeen, jonka saavat käyttöönsä hallituksen puheenjohtajana toimineet. Olen myös ensi lokakuussa pelattavan syysturnauksen päätuomari. Haluaisin tässä postauksessa kertoa hieman omasta urastani salamurhaajana, ja ehkä sen myötä innostaa uusia pelaajia mukaan leikkimielisen ihmismetsästysurheilun pariin.

Kuva: Konsta Leppänen. Kuvassa Antti Valli, Suvi Nurmi ja Kalle Lappinen.

Mitä salamurhapeli on?
Salamurhapeli on perinteikäs yliopistoharrastus, jolla on vuosikymmenten traditiot mm. Cambridgessa ja Oxfordissa. Vanhojen yliopistokaupunkien tiiviit kampusalueet asuntoloineen antavatkin pelille selkeät puitteet. Helsingissä tilanne on hieman toisenlainen, sillä opiskelijat hajaantuvat luennoilta koteihinsa kuka minnekin. Toisaalta juuri se antaa ilahduttavan monipuoliset mahdollisuudet kohteiden väijyttämiseen. Peleissämme on tapahtunut murhia niin Turun-junassa, tanssitunnilla kuin tavaratalossakin. Turnauksen ollessa meneillään peli on käynnissä koko ajan ja kaikkialla, missä pelaajat liikkuvat.

Ilmoittautuessaan peliin jokainen antaa tuomaristolle itsestään tietoja, kuten kotiosoitteen, valokuvan sekä päiväohjelman, jota pääsee myös päivittämään pelin aikana niin usein kuin haluaa. Tuomaristo jakaa pelaajat murharingeiksi, jotka tiivistyvät pikkuhiljaa sitä mukaa kuin väki vähenee. Kukin pelaaja tietää ainoastaan omat kohteensa, ei ketään muita pelaajia, joita saattaa olla mukana kymmeniä. Kehenkään ei siis voi luottaa, ja puolitutun ehdottama kahvihetki muuttuukin oudon epäilyttäväksi pelin ollessa meneillään.

Murhaaminen tapahtuu tavallisimmin vesipistoolilla, mutta aseena voi käyttää myös vaikkapa leluhämähäkkiä, foliosta ja pahvista askarreltua veistä, kontaktimyrkkynä toimivaa käsirasvaa tai herätyskellosta ja pahvilaatikosta viriteltyä pommia. Myös uusia murhatapoja voi kehitellä, mutta pelissä on aina erillinen asetuomari, jolla villeimmät ideat tulee hyväksyttää. Turvallisuus on tärkeää, ja yksi pelin painotetuimmista säännöistä on se, että sivullisille ei tule aiheuttaa häiriötä tai huolta. Aseiden on oltava selkeästi lelun näköisiä, eikä pommipaketteja saa jättää valvomatta julkiselle paikalle. Muutaman vuoden takaisessa syysturnauksessa elokuvateatteri Orionissa häiriötä aiheuttanut leikkipommi on esimerkki tilanteesta, jollaisia pyrimme välttämään kaikin keinoin. Onneksi se on ainoa poliisioperaatioon johtanut tilanne Helsingin yliopiston salamurhaajien historiassa.

Usein kysytään, onko salamurhapelaaminen larppaamista. Ei se ole, sillä pelaajat ovat omia itsejään ja elävät normaalia elämäänsä, mutta siinä sivussa yrittävät löytää tilaisuuksia oman kohteensa jahtaamiselle. Kyse on pervasiivisesta eli todellisen elämän alueelle tunkeutuvasta pelistä, joka antaa arjelle uuden, jännittävän twistin. Pelitilanteet tapahtuvat yleensä ilman kummempaa eläytymistä tai näyttelemistä (vaikkakin sydän pamppaillen ja kädet adrenaliinista täristen), mutta niistä kirjoitetuissa raporteissa voi tunnelmoida ja revitellä sydämensä kyllyydestä ja kertoa oman kuvitelmansa siitä, mitä murhatilanteessa tapahtui. Sekä murhaajan että uhrin kirjoittamat raportit julkaistaan pelin tapahtumasivulla kaikkien luettaviksi. Aiempien turnausten tapahtumasivujen lueskeleminen onkin mainiota viihdettä ja antaa hyvän kuvan pelin kulusta.

Kuva: Tuomas Puikkonen.

Suukkokin voi tappaa
Vuosien varrella peleissä on tullut koettua monta mieleenpainuvaa hetkeä. Jo aivan ensimmäisessä salamurhapelissäni onnistuin tekemään murhan piilottamalla myrkkyhämähäkin itsekudotun näköisiin lapasiin, jotka lähetin kohteelleni postipaketissa. Uhrini oli epäluuloinen ja avasi paketin hansikkain ja hengityssuojaimin varustettuna, mutta viattoman näköiset lapaset nähtyään hän erehtyi sovittamaan niitä paljain käsin – kohtalokkain seurauksin. Sittemmin olen murhannut myös mm. virittämällä lankalaukaistavan pommin polkupyörään, käsittelemällä pukukaapin lukon kontaktimyrkyllä ja tuhopolttamalla kokonaisen omakotitalon.

Kauneimman murhani pääsin tekemään parin vuoden takaisessa kevätturnauksessa, kun muutaman murhan jo tehtyäni sain yllättäen seuraavaksi kohteekseni oman poikaystäväni. Vaikka salamurhapiireistä toisemme tunnemmekin, en ollut uskonut hänen olevan sillä kertaa mukana pelissä. Mahdollisia murhatapoja olisi tietysti ollut lukuisia, sillä hän nukkui suurimman osan öistä luonani. Olisin voinut laittaa käärmeen hänen tyynynsä alle tai ajastetun pommin hänen reppuunsa, mutta päätin tehdä jotakin erityisen romanttista, joka jäisi historiaan. Myrkytin oman huulirasvani, ja suudellessani häntä kuolimme molemmat.

Kuva: Ville Lovikka. Kuvassa Suvi Nurmi.

Leikkimieltä, tyylitajua ja mustaa huumoria
En varmaankaan olisi jäänyt koukkuun salamurhapelaamiseen, ellei pelin kautta olisi tullut tutustuttua niin mainioihin ihmisiin. Peli yhdistää opiskelijoita yli tiedekuntarajojen, ja vaikka järjestö toimiikin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan alaisuudessa, peleihin ovat tervetulleita myös muut kuin yliopisto-opiskelijat. Jotkut kokeilevat peliä kerran ja jättävät sen sitten sikseen, mutta ilahduttavan paljon on myös niitä, jotka jäävät mukaan toimintaan vuosikausiksi. Olen huomannut, että on kolme ominaisuutta, jotka poikkeuksetta yhdistävät salamurhapelistä innostuvia ihmisiä. Ne ovat leikkimielisyys, tyylikkyyden arvostaminen sekä mustaakin mustempi huumori. Samanhenkisessä seurassa tuntee aina olevansa kotonaan.

Turnaukset ovat Helsingin yliopiston salamurhaajien ydinaluetta, mutta järjestämme myös muuta ohjelmaa. Marras-joulukuussa pidetään vuosittain suuret naamiaistanssiaiset, joissa vieraat pääsevät selvittämään murhamysteeriä tanssin pyörteissä, ja vuoden mittaan järjestetään myös teemaan sopivia elokuvailtoja ja teatteriretkiä sekä yhden päivän minipelejä. Keväällä pidetään pöytäjuhlamuotoinen Uhrijuhla, jossa on käytössä salamurhaajien oma laulukirja. Sen helmiin kuuluvat mm. sellaiset kappaleet kuin ”Luotisade ja nuorukainen”, ”Missä murhaajani on”, ”Italian pikakosto” ja ”Murhaillan valssi”. Uusia sanoituksia syntyy kerhoilloissamme jatkuvasti.

Tämänvuotinen syysturnaus pelataan 2.-22.10.2017, ja ilmoittautuminen on auki nettisivuillamme http://www.salamurhaajat.net 30.9. keskiyöhön saakka. Lisäksi 22.9. klo 18 pidetään kerhohuoneellamme Uudella ylioppilastalolla (Mannerheimintie 5 B, 4. krs) ”Orientoivat opinnot salamurhaamiseen” -kerhoilta, jossa konkarit antavat vinkkejä aloitteleville salamurhaajille turnauksessa pärjäämiseen. Tervetuloa mukaan!