Ulkonäöllä ei ole väliä, sanotaan toisinaan. Näkevien nykymaailmassa harva väite on yhtä epätosi. Itsensä koristelu ja vaatettaminen kantaa aina mukanaan viestiä, jonka kantaja häntä katsoville välittää.

Historianelävöittäjä hakee vaatetuksellaan illuusiota menneestä ajasta. Kuva: Pekka Hänninen 2009

Ihmiset ovat muokanneet kehoaan ja ulkonäköään vaatteilla, koruilla, maalauksilla ja tatuoinneilla kaikkialla maailmassa mahdollisesti jo satoja tuhansia vuosia.  Suojaavien ominaisuuksien lisäksi käytetyillä kuvioilla, tekstiileillä ja nahoilla on ollut sosiaalisia tarkoituksia: ne ovat osoittaneet ihmisen sukupuolta, paikkaa yhteisössä ja siten myös tämän kulttuurista identiteettiä.

Pukeutuva ihminen

Lingvisti Werner Enninger on luokitellut vaatetuksen kokonaisuudeksi asioita, joita ihmiskeho pitää yllään. Vaatekappaleet voivat toimia eri yhdistelmissään merkkeinä ja muodostaa eri kulttuureissa erilaisia merkkijärjestelmiä ja merkityksiä. Vaatteen ensisijainen tehtävä on antropologi Ronald A. Schwartzin mukaan ollut ympäristöltä ja yliluonnollisilta voimilta suojautuminen. Hän esittää vaatetukselle kuitenkin kolme muutakin käyttötarkoitusta: kulttuurin määrittelemät häveliäisyyden vaatimukset, viehätysvoiman lisäämisen sekä statuksen ja aseman näyttämisen.  Vaatetuksella on – enemmän kuin millään muulla materiaalisella tuotteella – symbolinen rooli välittäjänä ihmisen, hänen sosiokulttuurisen ympäristönsä ja luonnon välillä.  Pukeutuminen suunnataan sekä pukeutujalle itselleen, hänen tovereilleen kuin myös koko muulle maailmalle.

Pukeutuva ihminen vahvistaa omaa identiteettiään ja kommunikoi itsensä kanssa, mutta myös välittää viestiä yksilön ja ryhmän välillä. Samalla vaatetus määrittelee henkilön identiteettiä maantieteellisesti ja historiallisesti ja yhdistää henkilön tiettyyn yhteisöön, samanaikaisesti erottaen hänet muiden yhteisöjen jäsenistä. Vaate osoittaa kantajansa sosiaalisen (sekä usein myös taloudellisen) aseman ja symboloi toisinaan myös valtaa.

Pukeutuvatko vaatteet meihin?

Espoon 500-vuotisjuhlakulkue vuonna 1958 välitti tuon ajan mielikuvaa historian henkilöistä. Kuva: Espoon kaupunginmuseo

Vaate on kommunikaation väline, joka voi ilmaista jopa vastasyntyneen sukupuoliroolin pian syntymän jälkeen. Yksilön sukupuoli – oli se sitten sosiaaliseen asemaan tai biologiaan perustuva – vaikuttaa pukeutuvan ihmisen identiteetin määritelmiin voimakkaasti. Sosiokulttuurisesti vaatetus on useimmissa kulttuureissa perinteisesti erottanut sukupuolet toisistaan ilmaisten sekä sukupuolta että ollen sen tuottaja. Läntisessä maailmassa perinteisiä miehen ja naisen rooleja, niihin liitettyä symboliikkaa ja odotuksia sekä samalla vaatetusta on perusteltu tietyn vaatetuksen sopivuudella perinteiseen työnjakoon: poikkeaminen totutusta ei ole kuulunut sosiaalisiin normeihin. Hame symboloi länsimaissa feminiinisiä piirteitä, housut maskuliinisia, ja lapset oppivat käyttämiensä vaatteiden johtavan heiltä odotettuun käytökseen. Pukeutuminen eri lailla kuin tavallisesti johtaa toisinaan kokemukseen siitä, että oma persoonakin muuttuu. Antropologi Carol Delaney esittääkin erinomaisen kysymyksen: pukeudummeko me vaatteisiin – vai vaatteet meihin?

Kansanpukuihin pukeutuneet laulajat Vienan Kalevalassa. Kuva: Tiuku Talvela 2011

Vaate on sukupuoliroolien merkitysten säilytyspaikka. Sukupuolittunut vaatetus rohkaisee käyttäytymään kuten puvun esittämät sosiokulttuuriset sukupuoliroolit vaativat. Pukeutumisen kautta voidaan toisaalta myös esittää roolien muutoksia.  Muuntelemalla kehoaan tai lisäämällä siihen vaikkapa vaatekappaleita, koruja tai muita lisäyksiä ihminen voi kommunikoida muille henkilökohtaisia ominaisuuksiaan tai sukupuoltaan.

Vaatetuksen esiintuoma sosiaalinen identiteetti kertoo sekä sen, kuka joku on, että sen, millainen joku on. Väärintulkintojen mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa, mikäli katsoja ei kuulukaan samaan ryhmään tai tunnista välitettyä identiteettiä. Tulkinta ei ole vain pukeutujan itsensä käsissä, ja rajojen rikkomisen yrittäminen saattaakin johtaa rajojen vahvistamiseen. Olennaista pukeutumisen ja koristautumisen sanoman välittymiselle onkin se, että sekä kantaja että katsoja ymmärtävät välitettävän viestin.

 

 

Kirjoitus perustuu pro gradu -työni lukuun 6.1: Vaate sosiokulttuurisena symbolina. Jos löytyy kiinnostusta lukea lisää, niin koko gradu löytyy ensimmäisestä kirjallisuusviitteestä. 

Kirjallisuutta:

  • Talvela Nina (2014): Kerä vieri, keträ vieri. Naisten tekstiilityöt Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan uskomus- ja runolauluperinteessä. Pro gradu -tutkielma. Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, folkloristiikka. Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/42849
  • Barnes, Ruth & Eicher, Joanne B. (1992): Preface. Teoksessa Barnes, Ruth & Eicher, Joanne B (ed.): Dress and Gender. Making and Meaning in Cultural Contexts. Berg.
  • Delaney Carol (2017): Investigating Culture: An Experiential Introduction to Anthropology. 3rd edition. Wiley Blackwell.
  • Eicher, Joanne B. & Roach-Higgins, Mary Ellen (1992): Definition and Classification of Dress: Implications for Analysis of Gender Roles. Teoksessa Barnes, Ruth & Eicher, Joanne B (ed.): Dress and Gender. Making and Meaning in Cultural Contexts. Berg.
  • Enninger, Werner (1992): Clothing. Teoksessa Bauman, Rickhard (ed.): Folklore, Cultural Performances, and Popular Entertainments. A Communications-centered Handbook. Oxford University Press.
  • Schwartz, Ronald A. (1979): Uncovering the Secret Vice: Toward an Anthropology of Clothing and Adornment. Teoksessa Cordwell, Justine M. & Schwarz, Ronald A. (ed): The Fabrics of Culture. The Anthropology of Clothing and Adornment. Mouton Publishers.