Nörttitytön matka California Zephyr -junalla halki Amerikan jatkui sieltä, minne kuukautta aiemmin jäätiin: Denveristä. Matkaa Kaliforniaan olisi jäljellä vielä noin 33 tuntia ja 1400 mailia.

Lähtö Denveristä oli rennompi kuin Chicagosta: odotusaulan sijaan odottavalle junalle sai kävellä itse. Lippu skannattiin junan ulkopuolella, ja paikkanumeron sai jälleen ihastuttavalla käsinkirjoitetulla paperilapulla. Sitten matkaan. Minun seuraava stoppini olisi Salt Lake Cityssä, saman päivän iltana.

Matka Denveristä Salt Lake Cityyn tarjoaa koko junamatkan kauneimmat näköalat: ensin noustaan ylös Kalliovuorille, ja sitten saavutaan talviurheilusta tunnettuihin pikkukaupunkeihin. Matkalla on aluksi muutama kanjoni, ja myöhemmin seurataan Colorado-jokea ihan vieressä. Gore Canyon pian Granbyn pysähdyksen jälkeen on niin vaikeasti saavutettava, että sinne pääsee vain junalla – tai kajakilla. Matkalle osuu myös kymmeniä tunneleita, joista kuuluisin on 6,2 mailin pituinen Moffat Tunnel: kun se avattiin 1912, se lyhensi matkaa Denveristä länsirannikolle jopa 176 maililla.

california-zephyr_2_1

Näkymä Kalliovuorille kiivettäessä

Matkalla Denveristä eteenpäin päädyin kokeilemaan junan ravintolapalveluita. California Zephyrissä on oleskelutilan kahvilan lisäksi oikea ravintolavaunu, jossa tarjoillaan aamiaista, lounasta ja illallista. Jännittävän ruokailuhetkestä tekee se, että pöytäseuraa ei valita itse, vaan henkilökunta istuttaa samaan aikaan pöytävaraukset tehneet asiakkaat samoihin pöytiin – on siis täysin sattumanvaraista, kenen vieressä viettää lounaan tai illallisen. Ensimmäisellä lounaallani istuin michiganilaispariskunnan seuraan, ja myimme toisillemme maitamme matkailukohteina; illallisella sain seurakseni isänsä kanssa matkustavan 10-vuotiaan tytön, joka nukahti kesken ruokailun, ja entisen ilmavoimien lentäjän; ja seuraavan matkan lounaan nautin chicagolaisen tuomarin seurassa. Sisäänpäinkääntyvänä nörttityttönä yhtäkkinen odotettu sosiaalisuus hieman yllätti, sillä amerikkalaiset tunnetusti tykkäävät small talkistaan – selvisin silti hengissä.

Ruokalista junassa on sama joka päivä: lounaaksi on liha- tai kasvishampurilainen, salaatti tai päivän erikoinen, ja illalliseksi näiden lisäksi pihviä, pastaa, kanaa, kasvisruokaa tai kalaa. Itse valitsin lounaalla mustapapu-maissipihvihampurilaisen, ja se oli erittäin hyvä – ei vain junaruoaksi, vaan myös kasvisruoaksi. Illallisella söin kasvispastaa, jota ennen tarjoiltiin alkuruoaksi yllättävän hyvä alkusalaatti.

california-zephyr_2_2

Junassa oli yllättävän hyvä ruokatarjoilu.

Täytyy kyllä myöntää, että Chicagon ja Denverin rautatieasemien jälkeen Salt Laken Cityssä rautatieaseman virkaa toimittava parakki tuntui hassulta. Salt Lake Cityn alkuperäinen rautatieasema parin korttelin päässä on muutettu osaksi ostoskeskusta, ja siinä sijaitsee nykyään musiikkiin keskittyvä tapahtumapaikka.

Salt Lake Citystä lähtiessä paikan sai junassa valita itse, kunhan meni oikeaan vaunuun – keskellä yötä konduktöörien on ilmeisesti vaikea tehdä inventaariota siitä, mikä paikka on vapaa ja mikä ei, kun matkustajat levittäytyvät kaikkialle junaan nukkumaan. Oma paikkani oli jälleen istumavaunussa, jossa selkänojan sai kallistettua taakse ja jalkatuen nostettua säärien alle – paikalla nukkuu yllättävän hyvin.

California Zephyrissä voi valita matkustaa myös edullisia istumapaikkoja mukavammin. Kahden hengen hyteissä on oma ikkuna, ja lakanat ja pyyhkeet matkustajille; perhehuoneissa on kaksi aikuisten ja kaksi lasten sänkyä, sekä ikkunat junan molemmille puolille; ja makuuhuoneissa on kahden leveämmän sängyn lisäksi nojatuoli ja oma kylpyhuone. Kaikkien huoneiden hintaan kuuluu ateriat ravintolavaunussa, mikä selittää hyvin sen, että kaikki lounas- ja illallistoverini olivat juuri huoneissa matkustavia. Huoneiden hinnatkaan eivät ole kovin korkeat, kun ottaa huomioon, että hinta on koko huoneesta – kahdestaan ja perheen kanssa matkustaville hinta saattaa olla hyvinkin kannattava juuri ruokailun vuoksi. Ja onhan nukkuminen sängyssä monien mielestä mukavampaa kuin junan istumapaikalla.

Juna saapui Nevadasta Kalifornian puolella aikaisin aamulla. Matkustin kiitospäivää edeltävänä keskiviikkona, ja juna oli aivan täynnä Renosta lähtiessään. Sen jälkeen jäätiinkin pari tuntia aikataulusta, ensimmäistä kertaa koko matkalla – Salt Lake Cityynkin juna saapui molempina päivinä jopa tunnin aikataulusta edellä. Mielestäni se on pieni ihme.

california-zephyr_2_3

Kauniita kanjoneita ja kallioita riitti koko matkalle

Yhteenvetona voisi sanoa, että junamatkustaminen Yhdysvalloissa on yllättävän mukavaa. Se on erinomainen tapa nähdä maata ja tavata ihmisiä – tietynlainen amerikkalainen interrail-kokemus. Itse pidin myös kaupungeista, joissa pysähdyin: Chicagosta, Denveristä, Salt Lake Citystä ja San Franciscosta. Matkalla näin Iowan maissipellot, ylitin Mississippi-joen, kiemurtelin ylös Kalliovuorten seinämiä ja seurasin Colorado-jokea kanjonista kanjoniin. Lopulta eniten lunta olikin Kaliforniassa.

Loppuun vielä muutama vinkki matkaa suunnitteleville, ajatuksella ”jos matkustaisin uudestaan, mitä tekisin eri tavalla”:

  • Pitkille matkoille ostaisin mukaan välipaloja ja suklaata – junassa on junahinnat, eikä kahvila ole aina auki.
  • Wifiä ei ole, joten lataisin suuremman valikoiman kirjoja Kindleeni.
  • Käsimatkatavaroita saa ottaa mukaan runsaasti, ja monet matkustavatkin peiton ja tyynyn kanssa tavallisessa matkustajavaunussa – ei huono valinta. Ehkä ottaisin mukaan ainakin tyynyn.
  • Tutkisin mahdollisuutta jakaa huone tuntemattomien kanssa, jos en matkusta yksin. Istumapaikat olivat oikein mukavat, mutta oma huone antaisi mahdollisuuden levittäytyä hieman enemmän. Matkatavaroista ei ollut huolta normivaunussakaan.
  • Pysähtyisin useammin, edes yhdeksi tai kahdeksi päiväksi. Hotellit ovat yllättävän edullisia.
  • Ja lopuksi: junamatka päättyy Emeryvilleen. Jos olisin menossa San Franciscoon, ostaisin lipun Amtrakin bussiin junalipun yhteydessä. Toisaalta Berkeley ja Oakland ovat aivan vieressä.

Hyvää matkaa!