Nörttitytöt

Ohjaaja: Luc Besson
Käsikirjoitus: Luc Besson
Pääosissa: Dane DeHaan, Cara Delevingne, Clive Owen, Ethan Hawke, Rihanna
Lajityyppi: Toiminta, Seikkailu, Sci-Fi
Kesto: 137 min
Ikäraja: K-12
Formaatit: 2D, 3D (katsottu)

 

Valerian on kaunis, mutta sotkuinen avaruusseikkailu, joka yrittää ohjata katsojaa liikaa antamatta maailmansa elää ja hengittää vapaasti. Juonen hyvä idea ja maailman viehkeä omalaatuisuus jäävät kiirehdinnän ja yli-pohjustuksen jalkoihin, jolloin jäljelle jää tyylikäs, mutta hieman ontuva kesäseikkailu. Elokuvan hahmot ovat varmasti mielipiteitä jakavia, mutta jos elokuvalta ei odota Oscar-tasoista suoritusta vaan kaunista avaruustoimintaa, on se katsomisen arvoinen kesäpläjäys.

 

Poliisityötä avaruudessa

Valerian perustuu Valerian ja Laureline -nimiseen ranskalaiseen scifi-sarjakuvaan, jota on jonkin verran julkaistu myös suomeksi. Sarjakuva seuraa kahden aika-avaruuspoliisin työtä heidän jahdatessaan roistoja eri aikakausissa ja eri planeetoilla. Itse en ole sarjakuvaa lukenut, joten en ota kantaa siihen, miten hyvin elokuva toimii sarjakuvan elävöittäjänä.

Valerian-elokuvassa nimihenkilöt Valerian ja Laureline ovat ihmisyhteisön erikoispoliiseja Alpha-avaruusasemalla, suurella useiden eri avaruusmatkaajien rakentamalla vaeltavalla planeetalla, jossa eri olennot vaihtavat vapaasti tietoa ja teknologiaa kaikkien parhaaksi. Valerian on naisia kaatava ja palvelustaan rakastava renttu, Laureline korkealle koulutettu, kylmä ja analyyttinen. Pääkaksikon tehtävänä vaikuttaa enimmäkseen olevan erilaisten varastettujen asioiden hankinta takaisin virkavallalle keinoja kaihtamatta eikä kaaokselta työn touhussa vältytä. Vapaa-aikansa kaksikko viettää naljailemalla toisilleen sekä elämällä epämääräisessä kyllä-ei -parisuhteessa.

Tämä kaikki saa kuitenkin väistyä kun ihmiskolonian komentaja kidnapataan Pearls-nimisten humanoidien toimesta kesken tärkeän Alphan ryhmittymien kokouksen. Tästä alkaa tiivis ajojahti syvälle Alphan syövereihin ja kohti sen myrkyllistä, arvoituksellista keskusta, ja matkan aikana sekä Valerian että Laureline pääsevät toimimaan sekä pelastettavana että pelastajana. Samalla kaksikon seikkailut sotkevat heitä yhä tiiviimmin peiteltyyn Mül -planeetan kohtaloon ja Valerianin outoon uneen.

 

Valerian ja Laureline, elokuvan päähenkilöt. Promootiokuva, EuropaCorp.

Sekametelisoppa

Valerianissa on ajatuksena kiinnostava ja toimiva, mutta toteutukseltaan ontuva tarina. Elokuvan pääjuoni on toimiva ja hyvin rakennettu, eivätkä sen kaikki käänteet ole suoraan arvattavissa. Valitettavasti Besson on yrittänyt änkeä elokuvaan niin paljon kaikkea, että tämä muuttaa juonen poukkoilevaksi juoksukisaksi. Elokuvan yllättävän rauhallista alkua lukuun ottamatta lavasteissa vietetään vain muutamia minuutteja, ja nämä minuutit on kuorrutettu valtavalla määrällä Alphaa ja sen asukkaita koskevalla pohjustuksella. Tämä tekee elokuvan seuraamisesta paikoitellen puuduttavaa ja samalla se hukkaa omaa punaista lankaansa.

Elokuvaa on vaikea olla vertaamatta The Fifth Element -elokuvaan. The Fifth Element oli omassa yksinkertaisuudessaan toimiva: tarina keskittyi yhteen ongelmaan, ja vaikka siinäkin käydään vierailemassa eri lavasteissa vain näyttävyyden takia, pysyy juoni hallussa vähäisen pohjustuksen takia. Maailman annettiin puhua ulkonäöllään ja hahmojensa kautta. Valerianissa lähes kaikista vastaantulevista olennoista ja lavasteista annetaan pohjustus, joka kuitenkin toiminnan varmistamiseksi juostaan läpi ja harva hahmo tai paikka tulee enää uudestaan vastaan. Tämä syö elokuvan maailman elämää ja mystiikkaa. On mielenkiintoista, että tärkeimpien olentojen eli Pearl-rodun pohjustus suoritetaan pääosin kauniisti ilman turhaa dialogia, mutta muiden olentojen kohdalla tähän ei ryhdytty.

 

Yksi Alphaa asuttavista roduista. Promootiokuva, EuropaCorp.

Pahvia vai kylmää laskelmointia?

Eniten mielipiteitä elokuvassa jakavat varmaankin sen päähenkilöt: Sekä Valerian että Laureline ovat varsinkin alkuvaiheessa pahvisia, kylmiä ja elottomia. Kontrasti on erityisen suuri efektirikkaan alun jälkeen, jossa tietokoneella tehdyt, vierasta kieltä puhuvat hahmot tuntuvat elävämmiltä kuin oikeat näyttelijät. Elokuvan edetessä hahmojen elottomaan kuoreen tulee kuitenkin säröjä, ja itse luulen, että kyseessä ei niinkään ole näyttelijöiden lahjojen puute vaan hahmoihin haluttu kylmän laskelmoiva ote. Elokuva ei kuitenkaan vaivaudu selittämään miksi hahmot ovat sellaisia kuin ovat, joten tulkinta jää pitkälle oman mielikuvani varaan. Hahmojen keskinäinen suhde ja se, miten siihen on päädytty, onkin ainut asia, jonka pohjustusta olisin kaivannut hieman enemmän.

Sivuhenkilöistä löytyvät isot nimet tuovat enemmän eloa hahmoihinsa, ja suuresta epäluulostani huolimatta Rihannakin oli ihan elettävä. Suuri osa hahmoista kuitenkin viipyi elokuvassa vain hyvin lyhyen aikaa, ja hahmojen poistuminen oli paikoitellen ontuvaa. Harvaan hahmoon muodostui suurempaa tunnesidettä, ja kuolemat eivät juuri nostaneet tunteita.

 Kaunista karkkia

Valerian on erittäin kaunis elokuva: Nykyteknologian tuoma teho tekee avaruusolennoista ja otuksista eläväisiä ja moniulotteisia, ja erityisesti Pearl-rodun humanoidit menevät lähes aidoista olennoista hehkuvasta, väriä vaihtavasta ihostaan huolimatta. Fantastisten ominaisuuksien uskottavuutta lisää lähitulevaisuuden teknologiaa muistuttava maailma sekä sen runsas värikylläisyys, joka tuo kummallisen värisille ja näköisille olennoille sopivaa kontrastia. Maailmassa on myös Star Wars -tyylistä elettyä tunnelmaa, joka tuo lisää uskottavuutta muuten turhan kliiniseen ja puhtaaseen scifi-maailmaan. 3D:tä on myös virkistävästi käytetty ihan oikeasti hyväksi, ja avaruustaistelut, hurjat pakomatkat mutkittelevilla kaduilla ja Alphan sokkeloiset tunnelit tulevat 3D:n avulla kohti ja imaisevat katsojan mukaansa. Toiminnallisissa kohtauksissaan Valerian onkin parhaimmillaan eikä häviä Hollywood-tuotannoille piiruakaan.

Elokuvassa on myös erittäin kauniita hiljaisempia, lähinnä ympäröiviä maisemia kuvaavia hetkiä. Koko elokuvan alkuosio koostuu tällaisista, ja vähäeleisyyksistään huolimatta nämä ovat huomattavasti antoisampia maailman pohjustamisessa kuin puuduttavat puheella suoritettavat pohjustukset. Tämä kahtiajakoisuus toimisi elokuvassa hyvin, mutta hirveän kiireensä takia elokuva ei alkua lukuun ottamatta ehdi pysähtyä odottamaan, vaan sekä hitaista hetkistä että toiminnasta siirrytään nopeasti johonkin toiseen paikkaan ja toisiin lavasteisiin, jolloin osa elokuvan kauneudesta jää huomioimatta.

Alexandre Desplatin musiikki oli elokuvassa kohtalaisen mitäänsanomatonta: ei häiritsevän huonoa, mutta ei toimintaa ylentävää eikä varsinkaan yksinään kovin ihmeellistä. Elokuvaan liittyvät muutamat single-kappaleet ovat ihan elettäviä ja elokuvaan sopivia, mutta nekään eivät lopulta jääneet voimakkaasti mieleen.

 

Markkinahumua. Promootiokuva, EuropaCorp.

Loppufiilikset

Valerian on ontuva ja viallinen elokuva. Besson vaikuttaa hukanneen ajatuksensa punaisen langan, ja valitettavasti suuren hintalappunsa hidastamana sarja tuskin saa jatkoa. Ongelmistaan huolimatta kyseessä on mielestäni katsomisen arvoinen kesäelokuva, jonka kylmän kauniin kuoren alla sykkii hyvä sydän. Harmittavaa, että se piti piilottaa kaikenlaisen turhuuden alle.

 

Tiviistelmä

+ Kaunis ja omalaatuinen
+ Pääjuoni

– Liikaa asiaa liian kiireesti
– Liika pohjustus syö maailman lumoa

 

Ihan söpö naapurin tyttö.