Kehittäjä: Platinum Games
Julkaisija: Square Enix
Genre: action RPG / toimintaroolipeli
Alustat: PS4 (pelattu), PC
Ikäraja: 18

 

 

Nier: Automata on tarinaltaan ja tunnelmaltaan vahva, mutta paikoitellen kokemukseltaan ja pelattavuudeltaan epätasainen helmi. Se ei ole täydellinen peli, eikä omalaatuisten piirteidensä sekä alkuvaikeuksiensa takia varmastikaan sovellu kaikille, mutta hyvää toimintaa, kaunista tarinaa ja tunnelmallista ilmapiiriä hakevalle Automata tarjoaa vahvan elämyksen, joka kannattaa kulkea loppuun asti.

Omituisten otusten kerho

Alkuperäinen Nier ei koskaan ollut peli, jonka olisin uskonut saavan jatko-osan: Peli oli outo, kohtalaisen vähän tunnettu, ja juonensa ja ongelmallisen pelimekaniikkansa takia ei mitenkään valtapelaajiin menevä. Minulle Nier oli kuitenkin yksi PS3-ajan parhaimmista peleistä, eikä riemussa ollut pitelemistä kun jatko-osa Nier: Automata paljastettiin.

Nier-pelit ovat Drakengard-pelisarjan eräänlaisia sivutuotoksia. Pelisarja ja sen pelit toimivat itsenäisesti, mutta tapahtuvat samassa maailmassa joko suoraan jatkumona tai vaihtoehtoisina aikajanoina. Muiden pelien henkilöitä ja tapahtumia on ripoteltu uusiin peleihin pieninä palkintoina koko sarjaa seuranneille. Nier-sarja tapahtuu vaihtoehtoisessa aikajanassa, jossa ihmiskunta on nopeasti vähentynyt ja kamppailee selviytymisestään. Nier: Automata tapahtuu 4 vuotta ensimmäisen Nier-pelin jälkeen, ja Maa on koneiden valloittama. Ihmiskunnan rippeet ovat paenneet Kuuhun ja luoneet YorHa-nimisen androidi-ryhmän, jonka tehtävänä on palauttaa Maa ihmisille asuttavaksi.

Pelaaja seuraa tarinaa kolmesta näkökulmasta: Kylmän tehokkaana 2B-taistelijana, uteliaana mutta muukalaisvastaisena 9S-skannerina, sekä A2-luopiona. Tarina on jaettu kolmeen itsenäiseen pelikertaan, joista kaksi ensimmäistä tapahtuvat samassa ajanjaksossa, eli peli ei lopu ensimmäiseen “loppuun”. Drakengard-sarjaan kuuluen pelissä on useita mahdollisia loppuja, kokonaiset 26, joista suurin osa on onneksi niin kutsuttuja ”hupiloppuja,” ja pelaaja saa juonen kannalta tärkeimmät loput pelaamalla pelin kolme pelikertaa loppuun. Pelin omalaatuisiin piirteisiin kuuluu myös tarinan eteneminen tekstillä sekä pelaajan tallennustiedostojen tuhoaminen pelin viimeisen lopun jälkeen. Tästä kuitenkin varoitetaan hyvin selkeästi, joten yllätyksenä tämä ei pääse tulemaan.

Automata voi sarjaan täysin tutustumattomalle tuntua aluksi oudolta, mutta omituisen kuorensa alla siinä sykkii kaunis ja syvällinen tarina ystävyydestä, oikeudesta elämään ja toivon ja epätoivon tasapainosta. Peli tuntuu auttamattomasti jäävän kesken ensimmäisen osuuden lopussa, mutta erityisesti keskimmäisessä osiossa maailmaa syvennetään roppakaupalla, ja 9S-androidin mukana pelaaja oppii, ettei kaikki ole sitä mitä alun perin kuviteltiin.

Nier: Automatan hahmot. Promokuva, 9S ei kanna kahta asetta itse pelissä.

Tiukkaa toimintaa

Alkuperäisen Nier-pelin yksi suurimpia ongelmia oli sen taistelumekaniikka, ja Platinum Games on omalla rautaisella taidollaan heittänyt tämän ongelman romukoppaan Automatassa. Pelaajalla on hahmosta riippuen yksi tai kaksi asetta käytössään, jotka voi vapaasti valita miekkojen, lyömämiekkojen, seipäiden ja nyrkkirautojen laajasta valikoista. Jokainen asetyyppi on omalaatuinen, ja aseet toimivat jokaisella pelattavalla hahmolla eri tavalla. Kontrollit ovat tarkat ja lyöntisarjojen teko vaatii jokaisella asetyypillä erilaista ajoitusta. Itse päädyin ihastumaan nopeisiin ja tuhovoimaisiin nyrkkirautoihin, mutta esimerkiksi seipäiden tuoma etäisyys on joissakin tilanteissa isoksi eduksi.

Taisteluvoittoiset 2B ja A2 ovat helposti omaksuttavissa, mutta skanneri 9S on kamppailuissa huomattavasti haastavampi käskyttää, sillä hyökkäykset muuttuvat helposti aseen kauas sinkoaviksi heitoiksi. 9S osaa kuitenkin hakkeroida koneita, ja nämä koneet voi suoraan tuhota, ottaa omaan haltuunsa tai käännyttää muita koneita vastaan, mikä tuo helpotusta suurimpiin joukkotaisteluihin. Hakkerointikyky on itse asiassa niin paljon toimivampi, että itse päädyin 9S-osuuden pelaamaan lähes pelkästään sitä käyttäen. Kukaan hahmoista ei osaa torjua hyökkäyksiä, mutta pelin väistö-järjestelmä on erinomainen ja tuo paikoitellen merkittäviä etuja taisteluihin.

Lähitaisteluaseiden lisäksi pelaajan suojana on taustatukea antava Pod, lentävää kameraa muistuttava pikkurobotti, joka toimii pelin tuliaseena. Podia päivittämällä ja uusia Podeja löytämällä tästä pikkuapurista tulee voimakas ase, joka pystyy peittoamaan suuriakin vihollismassoja. Pod on pelin alussa välttämätön lisä selviämiseen, mutta pelin loppupuolella sen ylivoimaisuus tekee lähitaistelun lähes turhaksi, mikä on sääli näin hyvän taistelumekanismin kanssa.

Näitä on jo muutama, mutta isompiakin laumoja tulee vastaan. Promokuva.

Kehitystä, yksi ruuvi ja mikrosiru kerrallaan

Automatassa on hyvin tyypillinen toimintaroolipelin kehitysjärjestelmä aseille ja Podille: osta uusi ase tai uusi kyky, kerää miljoonia pieniä asioita vihollisista, parantele asetta. Toista tarvittava määrä. Tämä toimii yksinkertaisuudessa riittävän hyvin, ja suurin osa viimeisten muotojen tarvikkeista on mahdollista saada kohtalaisen helposti pelin edetessä tai kauppiailta ostamalla. Sekä aseissa että Podeissa viimeiset muodot antavat niille hienon kuuloisia ja näköisiä uusia ominaisuuksia, mutta aseissa näiden hyöty jää helposti kosmeettiseksi Podin ylivoimaisuuden tuhotessa kaiken tieltään.

Hahmokehitys on Automatassa toteutettu maailmaan sopivasti mikrosirujen avulla. Pelihahmo ei saa kehityspisteitä, vaan sille ostetaan suurempi mikrosirupaikka, johon puolestaan saa vihollisilta tai kauppiailta erilaisia päivityskappaleita. Näillä osilla voi säätää hahmon kestävyyttä, tuhovoimaa, kokemuspistesaantia, tavaroiden keräämistä ja niin edelleen. Järjestelmä vaikuttaa aluksi erittäin monimutkaiselta, sillä peli ei juurikaan viitsi sitä selitellä, vaan antaa vaihtoehdoksi joko kokeilla itse tai ottaa käyttöön pelin luomat automaattiset mallit. Itse pidin järjestelmän tuomasta mikromanageroinnista ja mahdollisuudesta tehdä eri tilanteisiin sopivia yhdistelmiä, mutta tämäkin muuttui pelin loppupuolella turhaksi vaikeustason helpottuessa, ja pelin viimeisen kolmanneksi kuljin koko ajan seikkailuasetuksissani vaivautumatta vaihtamaan esim. puolustusasetuksiin. Mikrosirumuodon vaihtamista vaikeuttaa myös se, että vaihto on piilotettu pelin valikoiden taakse, eikä valikkoon pääse kesken toiminnon. Tällaista toimetonta hetkeä voi olla vaikeaa löytää kesken kiihkeimmän taistelun, jolloin muodon vaihtamiseen olisi eniten tarvetta.

Paljon tehtävää, mutta liian vähän haastetta

Automatan isoin ongelma on, kuten olen jo vähän vihjaillut, sen hyvin epätasainen vaikeustaso. Pelissä on avoimen maailman taisteluiden lisäksi kujajuoksuisia lentotehtäviä sekä 8-bittisiä Asteroids -tyylisiä hakkerointitehtäviä, joita ei voi kiertää. Nämä molemmat ovat paikoitellen huomattavasti muuta peliä vaikeampia, ja peli alkaa yhdellä sen haastavimmista lentotehtävistä. Vaikeustason säätö vaikuttaa jonkin verran lentotehtäviin, mutta ei hakkerointeihin, jotka saattavat olla pelin loppupuolella hyvinkin turhauttavia.

Pelin taistelumekaniikka alkaa myös huomattavasti haasteellisempana, ja normaali vaikeustaso riittää hyvin mukavan haasteelliseen pelikokemukseen pelin alkuvaiheessa, mutta erityisesti viimeisessä tarinaosuudessa pelin vaikeustaso romahtaa nopeasti. Isoin syy tähän on mielestäni Pod sekä kokemuspisteiden helppo saanti. Vaikka tasolla nouseminen ei vaikutakaan hahmon kykyihin, nostaa jokainen saavutettu taso hahmon elämäpisteitä ja tekemää vahinkoa. Mikrosiruun saatavat pistemonistajat ja runsaat sivutehtävät johtavat helposti siihen, että pelaaja on huomaamattaan ylivoimainen jopa pahimpia vihollisia kohtaan. Jopa pelin piilotetut taistelut menevät nopeasti liian helpoksi, mikä söi pelaamisen iloa. Tähän voi tietenkin jokainen vaikuttaa omalla pelaamisellaan, mutta oma näkökantani on, ettei pelin pitäisi normaalilla pelaamisella päätyä liian helpoksi aivan näin nopeasti.

Sivutehtävät ovat pääosin kaikista toimintaroolipeleistä tuttua kauraa: tapa tuo, etsi tämä, kerää näitä. Sivutehtäviin on kuitenkin iskostettu kauniita pieniä tarinoita Automatan maailmasta, ja suurimman osan niistä tekee mielellään. Pelissä on lisäksi muutamia selvästi enemmän juonivetoisia sivutehtäviä, jotka syventävät pelattavien hahmojen suhdetta ympäröiviin hahmoihin. Koskettavimmat tehtävät liittyivät kuitenkin edellisestä Nieristä tuttuihin hahmoihin, ja näissä uudelle pelaajalle saattaa jäädä keskeneräinen olo tehtävästä.

Karu kauneus

Automatan maailma ei ole Horizon: Zero Dawn:n kaltainen grafiikan taidonnäyte, vaan maailman on pääsääntöisesti karu ja tyhjä. Alueet koostuvat hyvin yksipuolisista maisemista, vaikka vaihtelua eri alueiden väleillä onkin riittävästi. Itse en kokenut tätä kuitenkaan erityisenä ongelmana, vaan karu ja kylmä maailma sopi mielestäni hyvin pelin kertomaan tarinaan. Maisemissa on myös mielenkiintoista viestintää: koneiden asuttamat alueet ovat systemaattisesti vehreämpiä ja värikkäämpiä kuin ihmisten ja androidien valtakunnat. Konsolilla pelin piirtoetäisyys ja grafiikka ovat aivan riittävät. Hahmosuunnittelu on edelleen kaunista ja omalaatuista, ja ihmismäisestä ulkonäöstään huolimatta androidien keinotekoinen alkuperä on jatkuvasti läsnä. Pelissä on kuitenkin hienosti osattu kulkea tekoälyn kehittymisen tuomaa rajaa ja sitä, kuinka keinotekoisten tunteiden luominen vaikuttaa koneen käyttäytymiseen.

Alkuperäisen Nierin kruunun jalokivi oli pelin uskomaton musiikki, ja säveltäjä Keiichi Okabe on ehdottomasti tärkeä osa sarjan sielua. Myös Automatan musiikki on yksi pelimaailman parhaimmistoa, ja eri teemojen käyttö pelin kriittisissä hetkissä iskostaa niihin voimakasta tunnelatausta. Automatassa on Nieriä enemmän hentoja ja herkkiä kappaleita, jotka kuvaavat maailman muuttunutta tilannetta raastavasti. Kokonaisuutena musiikki ei kuitenkaan aivan yllä edeltäjänsä tasoon, eikä pelin soundtrack ole yksinään kuunneltuna yhtä voimakas. Erityinen maininta täytyy antaa hienoista hakkerointiin liittyvistä siirtymistä: pelin musiikki muuttuu saumattomasti massiivisesta orkesterista 8-bittiseksi, ja musiikki pysyy näinä hetkinä täysin tunnistettavana.

Karun kaunista maailmaa voi tutkia esimerkiksi Podin avustamana. Promokuva.

Varjosta nousee valo

Nier: Automata tuo paljon hyvää Nier-sarjaan, mutta se ei myöskään aivan yllä edeltäjänsä taikaan. Pelin heittelevä vaikeustaso ja alussa keskeneräiseksi jäävä juoni jättävät helposti kärsimättömän pelaajan kylmäksi. Mutta mikäli pelin omalaatuisuus kiehtoo, on se puutteistaan huolimatta kaiken vaivan arvoinen kokemus. Automatan tarina loistaa synkkyydestään huolimatta kirkkaana tähtenä tusinapelien joukossa, ja hahmojen kokemat ilot ja surut tunkeutuvat luihin ja ytimiin, eikä itku ole kaukana pelin viimeisten kiitosten aikana.

Tiivistelmä

Hyvää:

+ Tarina ja tunnelma

+ Musiikki

+ Toimiva ja tarkka taistelusysteemi

Huonoa:

– Vaikeustason heittely ja loppupuolen helppous

– Podin ylivoimaisuus syö taistelusysteemin tarvetta

Todellinen nörttityttö

Peli on kirjoittajan hankkima.