Upouusi Wonder Woman -elokuva on DC:n ensimmäinen aito yritys pyrkiä Marvelin Avengers-tasoisiin elokuva-adaptaatioihin ja samalla valmistaa yleisöä tulevaan Justice League -elokuvaan. Huonommin pärjänneiden Man of Steelin ja Batman vs. Supermanin jälkeen tilanne näyttää Ihmenaisen kohdalla suorastaan käsittämättömän hyvältä, sillä Wonder Woman on saanut arvostelusivusto Rotten Tomatoesissa yli 90% positiiviset arviot niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin. Tämä on hurjaa, ottaen huomioon, ettei Ihmenaisen omaan elokuvaan haluttu panostaa markkinoinnissa juurikaan vielä aiemmin tänä vuonna ja sen aiemmat adaptaatioyritykset ovat olleet laadultaan sieltä heikommasta päästä.

Nyt Wonder Woman ei ole kuitenkaan vain arvostelumenestys, vaan se on huomioitu erityisesti feministisenä teoksena sekä sen päähahmo toimivana esikuvana nuorille tytöille. Vaikka jotkut kriitikot ovat halunneet nähdä Wonder Womanin ensisijaisesti seksiobjektina, hahmon käsitteleminen voimaannuttavana naissankarina tekee itse asiassa suurempaa kunniaa sen alkujuurille (Jos ne eivät ole tutut, voi niihin tutustua esim. tässä näppärässä videomuotoisessa esittelyssä.) Elokuvan katsomista on kutsuttu jopa poliittiseksi teoksi – niin hyvässä kuin pahassa. Epävarmassa ajassamme on selvästi aimo annos Wonder Womanin kaltaisen sankarin kaipuuta sekä eväitä uudenlaiselle nörttinostalgialle.

Mutta millaisen vaikutuksen elokuva teki Nörttityttöihin? Mitä merkityksiä siitä löytyi ja mitä jäi puuttumaan? Millaisena Wonder Woman näyttäytyy toimintasankarina, romanssin kohteena, seksikkäänä tropena ja samaistuttavana sankarina? Tässä blogitekstissä neljä Nörttityttöjen kirjoittajaa kertoo näkemyksiään elokuvasta ja sen päähahmosta. Artikkeli sisältää juonipaljastuksia elokuvasta.
 

Wonder Woman toimintasankarina

 
Soile:
 
Toivoisin supersankarilta, että se olisi voittamaton, ja että sitä ei uhkailtaisi raiskauksella eikä raiskattaisi. Tällaisia mieshahmoja on yllättävän paljon. Tällaisia naishahmoja on yllättävän vähän.

Wonder Woman on inspiroinut naisia ja pikkutyttöjä ympäri maailman, mikä on ilahduttanut mm. elokuvan ohjaajaa, Patsy Jenkinsiä.

Wonder Woman on inspiroinut naisia ja pikkutyttöjä ympäri maailman, mikä on ilahduttanut mm. elokuvan ohjaajaa, Patty Jenkinsiä. Lue koko juttu täältä.

Wonder Woman on ensimmäinen supersankarielokuva, jossa päähenkilö ja ohjaaja ovat naisia. Joissain arvosteluissa on todettu, että “no, katsotaan kuitenkin tätä elokuvaa nyt sukupuolista välittämättä”, mutta minusta tässä tilanteessa on todella vaikeaa olla välittämättä sukupuolista. Vertailun vuoksi, kuinka monessa supersankarielokuvassa päähenkilö ja ohjaaja ovat miehiä?

Sama pätee elokuvan sisältöihin. Elokuvan alussa on taistelukohtaus, jossa on pelkästään naisia. Naisia taistelemassa. Hidastuksia. Huimia ja taitavia liikkeitä. Tunnereaktioni oli vahva. Ainoa aiempi kerta, jolloin olen reagoinut toimintakohtaukseen näin, oli kun olin katsomassa Ghostbusters-leffaa viime vuonna. Siinäkin päähenkilöt, neljä toimintasankaria, ovat naisia.

Loput Wonder Womanista onkin sitten tavallisempaa sukupuolijakauman suhteen: siinä ei juuri näy muita naisia kuin päähenkilö, mutta mikä päähenkilö Wonder Woman onkaan. Hän on itseoikeutetusti elokuvan toimintasankari, se joka selvittää tilanteet ja kannattelee toimintaa. Sitä on ihanaa katsella.

Tämä on niin tärkeää, että sitä on vaikeaa sanoin kuvata, ja jos sitä ei koe omakohtaisesti, sitä on myös todella helppoa vähätellä. Enemmän naisia toimintagenren tekijöihin ja näyttelijöihin!
 

Wonder Woman romanssin kohteena

 
Henna:
 
Minulla on ristiriitaiset tunnelmat Wonder Womanista. Leffaa olen odottanut jo pitkään ja innokkaana ja siksi odotukset olivat ehkäpä liian korkealla. Sillä minulle elokuvakokemus ei ollut niin tajunnanräjäyttävä, kuin olin toivonut. Wonder Woman oli kyllä hyvä elokuva, mutta ei sitten kuitenkaan se 5/5.

Wonder Woman ei miestä tarvitse!

Sarjakuvan Wonder Womanilla ei ole aikaa turhille imelyyksille! Superdamesin Twitter-päivitys täällä.

Jälkikäteen minua harmitti suuresti se, etten ollut supertäpinöissäni. Jokin elokuvassa häiritsi, mutta en osannut oikein sanoa mikä. Sulattelin asiaa muutaman päivän. Sitten Twitter-feedissäni tuli vastaan Superdames Comicsin tviitti, ja se sai asiat loksahtamaan paikoilleen. Olin kovasti messissä ehkä kaksi kolmasosaa elokuvasta: amatsonit olivat upeita, ja oli mahtava nähdä niin valtava määrä kick-ass-naisia valkokankaalla. Taistelukohtauksissa jouduin hillitsemään itseäni, etten olisi reagoinut koko kropallani. No-Man’s Land -kohtaus oli todella vaikuttava, ehkä koko elokuvan paras. Mutta sitten saapui romanssi ja “I love you” ja pläääh. Sen sijaan, että Steven uhrautumisen aiheuttama Dianan voimien herääminen olisi ollut hienoa ja vaikuttavaa, taisin lähinnä pyöräyttää silmiäni.

Sinänsä siinä, että rakkaus oli avain Dianan voimien aktivoimiseen ei ole mitään vikaa. Itselleni jäi tästä ratkaisusta kuitenkin olo, että joku studiopomo on tuumannut: “No niin olihan siinä jo akoille tarpeeksi voimauttavaa äksöniä, pistetään nyt sitten vähän sitä siirappiakin kehiin”. Se vei minulta maun lopputappelusta, joka tuntui kestävän himppasen liian pitkään ja alkoi jo käydä tylsäksikin.

Myönnän, että en kyllä itse osaa keksiä vaihtoehtoista ratkaisua voimien aktivoitumiseen. Rakkaus sinänsä käy ihan järkeen. Mutta tämä perinteinen “romanssioptio kuolee, kostan!”-kuvio tuntui liian, noh, perinteiseltä.
 

Wonder Woman seksikkäänä tropena

 
Iina:
 
Born sexy yesterday (BSY) on hyvin täsmällinen termi etenkin monissa scifi-elokuvissa esiintyville naishahmoille. Born sexy yesterday -hahmo tarkoittaa kaunista, seksuaalista naishahmoa, joka on samalla täydellisen naiivi ja tietämätön modernista maailmasta tai edes sosiaalisista tilanteista. Usein nämä hahmot eivät lainkaan ymmärrä sukupuolista vetovoimaansa.

Tällaista hahmotyyppiä on käytetty esimerkiksi scifi-kulttielokuvassa The Fifth Element – Puuttuva tekijä, 80-luvun Tron-elokuvan jatko-osassa Tron: Perintö sekä alkuperäisessä The Planet of the Apes -elokuvassa. BSY-hahmot tehdään miespääosaa varten: kun naishahmo ei ole oletettavasti koskaan tavannut miehiä, tavallisinkin mies vaikuttaa hänen silmissään maailman viisaimmalta ja upeimmalta mieheltä. Born sexy yesterday tekee viisaamman ja kokeneemman miehen ja naiivin ja kokemattoman naisen kolkosta suhteesta fetissin.

 
Wonder Womanissa on loistavat edellytykset vajota tähän kuoppaan ja tehdä Dianasta trope. Täydellisen eristyneessä kulttuurissa kasvanut Diana ei tunne muun maailman tavallista arkea, eikä ole koskaan tavannut miestä. Muutamassa kohtauksessa käydään kyllä lähellä. Näin tapahtuu esimerkiksi, kun Diana ei Steven kielloista huolimatta ymmärrä, miksi ei voi kulkea taisteluasussaan keskellä Lontoota. Diana kuitenkaan ei tee tätä naiiviuttaan tai koska ei ymmärrä sosiaalisia tilanteita, vaan pikemminkin, koska olettaa sodan odottavan nurkan takana.

Toinen vaaran paikka nähdään, kun Diana tanssii Steven kanssa ja kysyy, tanssivatko ihmiset kun ei ole sota. Steve ei toki ala selittää, mitä ihmiset tekevät normaalissa arjessaan, mutta tässä yhteydessä Diana on kaikista lähimpänä BSY-hahmotyyppiä. Dianassa ei ole myöskään korostetun lapsimaisia piirteitä, kuten ihmetys kaikkea kohtaamiaan esineitä kohtaan, toisin kuin viattomalla BSY-hahmolla.

Dianassa on naiiviuden piirteitä. Ihmisten maailmassa elämä ymmärtää, että on naiivia ajatella, että kaikki ihmisten pahuus olisi lähtöisin yhdestä lähteestä. Steve, Dianan rakkauden kohde, ei silti selitä hänelle missään vaiheessa totuutta. Steve ei myöskään missään vaiheessa esittäydy erityisen kokeneempana tai viisaampana kuin Diana. Päällikkö jopa kertoo Steven ”kansan” olevan vastuussa hänen kansansa kuolemasta, joten Steve ei erotu muista mieshahmoista välttämättä edukseen Dianalle.

BSY-hahmossa hyvin tärkeää on kokemattomuus seksissä. Diana vihjaa selkeästi, että seksi miesten kanssa koettiin amatsonien joukossa pakolliseksi lisääntymisen kannalta, mutta mielihyvän tuottamiseen miehet koettiin tarpeettomina. Dianalla on siis myös seksuaalinen menneisyys. Wonder Woman ei ehkä täydellisestä välty Born sexy yesterday -tropen viitteiltä, mutta hoitaa homman kyllä paremmin kuin monet muut elokuvat ennen sitä.
 

Wonder Woman samaistuttavana sankarina

 
Nuppu:
 
Suurin huoleni oli, että Ihmenainen on leffassa tylsä hahmona, puhtaan hyvis, voittamaton ja ns. ihannesupernainen ilman vikoja. Ja kyllä, valitettavasti Dianasta tehtiin hyvin Teräsmies-tyylinen ulkopuolinen, täydellinen olento vailla syntiä. Ainoa näkyvä vika Dianassa on hänen naiviutensa modernissa maailmassa ja sodan myllerryksen keskellä. Tämä ainoa vika kuitenkin esitetään vain humoristisena elementtinä tai ihailtavana idealismina.

Ihmenainen ja Teräsmies ovat monilta teemoiltaan samankaltaisia, mitä hahmot ovat sarjakuvien sivuilla kommentoineetkin. Teräsmiehen tylsyyttä sankarina on moitittu paljon, mutta sitä on myös opittu käsittelemään suuren vallan ja vastuun kysymysten, sekä tekojen tekemisen ja tekemättä jättämisen dilemmojen kautta. Mielestäni yksi mainioin esimerkki tällaisesta pohdinnasta on Toveri Teräsmies: Punatähden poika -erikoisalbumi, joka visioi maailmaa, jossa Teräsmies olisikin pudonnut Neuvostoliittoon ja kasvatettu sen ihanteiden mukaisesti. Siinä Teräsmiehen järkkymätön idealistisuus ja kaikkivoipaisuus näyttäytyy aivan toisessa valossa – kun ideaali onkin täydellinen kommunismi. Diana jäi nyt minulle tyhjäksi ja tylsäksi hahmoksi, eikä täydellisyyden kuori murtunut hetkeksikään, vaan amatsonit olivat jotenkin keksineet tavan kasvattaa lapsesta täydellisen ihmisen.

Täydellisyys ja järkähtämätön oikeudenmukaisuus voi myös olla mielenkiintoista. Horjumattomien periaatteiden osalta Ihmenaista voi verrata Kapteeni Amerikkaan. Kuitenkin siinä, missä Kapteenin tarinassa Steve Rogers näyttää periaatteensa alusta pitäen ja pohtii hetkittäin myös ehdottomuuden hintaa, Dianan järkähtämättömyys tuntuu vain itsepäiseltä. Myös Dianan arvot jäävät vähän epäselväksi elokuvassa: vanhasta tasa-arvotaistelijasta ei juuri näy jälkeäkään. Elokuvan alkupuolella uskalsin vielä toivoa, että Dianan ankara halu taisteluun ja sodan jumalan tappamiseen kulminoituisi mielenkiintoiseen pohdintaan vaikkapa siitä, voiko väkivallalla lopettaa väkivallan.

Jumalallisten lähtökohtiensa takia Dianalta olisin odottanut enemmän Thor-elokuvista tuttuja teemoja yli-ihmisten yli-inhimillisistä vioista, eiväthän Olympoksen jumalatkaan ole täydellisen erehtymättömiä. Olisin toivonut Dianan tekevän virheen tai olevan väärässä edes jossain, sillä ihmisen (tai supersankarin) tuntee vasta sitten, kun näkee, miten tämä reagoi tehdessään virheen. Ihmenaisen kohdalla valitettavasti tällaiset potentiaalisen kiehtovat pohdinnat vaikkapa pääpahisten kesken hoidettiin komealla CGI-mätöllä. Hahmon kasvuun tarvitaan mielestäni muutakin kuin suoraviivainen power levelin kasvu, jota Wonder Woman -elokuva nyt minulle tarjosi.