Adobe Spark (30)

Olen opiskellut menneen lukuvuoden tiedeviestintää ja yksi kokonaisuuden kursseista suoritettiin tiedekeskus Heurekan kanssa yhteistyössä. Tätä kurssia keräsin erilaisia muistoja ihmisiltä liittyen tiedekeskukseen. Muistot kerättiin facebookin erilaisissa ryhmissä sekä Heurekan facebooksivun kautta. Kysely oli avoin ja siihen sai vastata kuka vain. Tässä postauksessa esittelen näitä upeita muistoja, joita ihmiset halusivat tiedekeskuksesta jakaa.

Vastaajilta kysyttiin taustatiedoksi milloin he ovat käyneet Heurekassa. Vastauksista huomasi paistavan sen, että moni oli käynyt 90-luvun alussa itse lapsena ja nyt uudelleen aikuisena omien lasten kanssa. Tämä on luultavasti yleisin tapa, kuinka tiedekeskuksessa käydään. Myös moni kertoi käyneensä koulun kanssa aikanaan. Kyselyyn vastanneista kolmasosa oli selkeästi konkareita Heurekan suhteen, jotka ilmoittivat vierailleensa tiedekeskuksessa yli 10 kertaa. Kymmenesosa kertoi käyneensä vain kerran.

Dinot sukupolvia yhdistävänä tekijänä

Kuva Heurekan dinosaurusnäyttelystä vuodelta 1991. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Sk21_Heureka_-_Triceratops_C.jpg

Kuva Heurekan dinosaurusnäyttelystä vuodelta 1991. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Sk21_Heureka_-_Triceratops_C.jpg

Kaikkein yleisin muisto, joka vastauksissa esiintyi, liittyi dinosauruksiin. Heurekassa on nähty dinoja muutamaan otteeseen ja nämä miljoonia vuosia sitten eläneet olennot tuntuvat kiinnostavan ja kiehtovatn niin aikuisia kuin lapsia. Ihmisistä välittyy sellainen lapsuuden palo, kun he kertovat omista dinosaurusmuistoistaan Heurekasta.

Mentiin ala-asteen luokkaretkellä Heurekaan. Vuosi on hämärän peitossa, mutta muistan hyvin silloisen dinosaurusteeman (josta olen aina ollut ihan pähkinöinä) ja motorisoidut dinosaurukset, joista otin paljon kuvia. Lahjaputiikin tavarat olivat tosi kalliita viikkorahoihin nähden, mutta jääkaappiani koristaa vielä nykyäänkin sieltä ostettu triceratops-magneetti. <3

– Riikka 90-luvun alusta

Dinosaurusnäyttely joskus -92 tms oli superhieno ja kiinnostava! Ostin silloin näyttelykaupasta laserpohjalle painetut Triceratops-korvakorut, jotka oli ihan lempparit, ja harmitti hirveästi kun toinen niistä hävisi. Ostin Heurekasta myös usein erilaisia rumpuhiottuja kiviä, niitä ei tainnut sillon saada oikein mistään muualta paitsi kivimessuilta. Lapsena kiehtoi Heurekassa myös paljon se maapallo, johon sai tökkiä kuulokkeiden piuhan eri “maihin” ja kuulla ko.maiden kieliä.

-Hande

Pienenä innostuin dinosaurusnäyttelyn dinosauruksista niin että minulle oli ostettava kaupasta oma dinopehmo. Olin kumminkin jo niin väsy, että nukahdin vaunuihin samantien kun sain lelun syliini!

– Taru 04

Dinosaurukset ja riimuaakkoset, mitä ihmeellisempiä juttuja löytyi tuolloin ihmeteltäväksi pienelle ihmiselle. Omien lasten kanssa vuosi sitten ensimmäisen kerran oman lapsuuden jälkeen ja ensimmäisen kerran heidä lapsuutensa aikana. Yhtä jännää!

– Mb 91

Heurekassa käytiin ala-asteella luokkaretkellä lähes joka vuosi. Pääsin kerran jopa avustamaan laboratoriossa! Lopputuloksena oli jotain kuohuvaa mönjää. 🙂 Dinosaurusnäyttely kutkutti lähes liian pelottavana mutta pakkohan sinne oli mennä Jurassic Parkin lumoissa! Yläilmoissa pyöräily oli liian pelottavaa mutta avaruuskävelyä “painottomana” rakastin. Kaikki luokkaltamme tykkäsivät tarraseinästä, johon heittäydyttiin kiinni.

– Cami 90-luvun alkupuolelta

Olen Tikkurilasta kotoisin ja kaverini kanssa meillä oli monesti kausikortit Heurekaan lapsena. Kävimme siis todella usein siellä ja paikka oli meille todella tärkeä. Opimme, leikimme, vietimme aikaa. Paras näyttely mielestäni oli dinosaurusnäyttely. Luulen, että kiinnostus tieteeseen ja nykyinen alavalintani osittain johtuu viettämästäni ajasta Heurekassa lapsena ja nuorena.
Tarinana voisin kertoa sen, kun Lentoon-näyttelyn aikana kävimme “kuntoilemassa” Heurekassa ja joka torstai kävimme esimerkiksi polkemassa “helikopterilla” eli laitteella, jolla polkemalla sai nostettua itsensä ilmaan. 😀

– Ansu vuosituhannen vaihde

Kokemuksia erilaisesta maailmasta

18143138_10155317802931473_88590244_n

Heurekan esisuunnitelman ideoita näyttelyiksi vuodelta 83

Heurekan yksi alkuperäisistä lähtökohdista oli tehdä tiedekeskus, joka mahdollistaa kaikkien eri tieteenalojen tuomista esiin. Näyttelyjen oli

tarkoitus antaa ihmisille elämyksiä ja oivaltamisen iloa. Osa näistä näyttelyistä on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ihmisiin ja se näkyy myös muistoissa. Näissä näyttelyissä sai hetken kokea, miltä tuntuu olla jonkun muun saappaissa. Myös kirjaimellisesti.

Minulla on paljonkin muistoja. Ei välttämättä aikajärjestyksessä. Yksi oli bunkkerikauhukierros missä mentiin jonnekin pommisuojaan ja yhdessä vaiheessa katosta putosi hiekkaa. Se oli tosi jännää. Samana vuonna muistaakseni oli 3D musiikkivideo jossa laulettiin “Jee jee jee, se tulee silmille. Pommit alkaa räiskyä, joku hyppää lattialle, jee jee jee, se tulee silmille.” Sitten jossain vaiheessa oli vaijeripyörä, joka oli tosi jännä. Piti pitkään kerätä rohkeutta että uskalsin ajaa sillä. Kerran kun olin jo isompi, siellä oli ainakin 20 tv:tä rivissä mistä näkyi kanavia joita ei ollut meillä kotona. Niihin sai äänet päälle pitämällä nappulaa pohjassa. Yhdeltä kanavalta tuli Johnny Quest, se jakso missä on kondorikotka, ja seisoin koko ajan siellä painamassa nappulaa jotta voisin katsoa jakson äänen kanssa. Muistan myös että yhtenä vuonna oli elokuvanmuokkauspiste, missä voi laittaa eri taustamusiikin videonpätkään ja kokea miten se vaikuttaa siihen miltä se vaikuttaa.

– Ilona -97

Olimme luokkaretkellä Heurekassa ja silloin siellä pääsi tutustumaan millaista on olla sokea kulkemalla täysin pilkkopimeän “radan” läpi. Oppaana oli sokea henkilö ja kokemus oli todella vaikuttava. Olo oli koko ajan hirvittävän epävarma, kun mitään ei nähnyt, eikä koskaan oikein tiennyt missä oli. Pelottikin vähän, että mitä jos jääkin ryhmästä jälkeen tai eksyy. Kuljimme pienen matkan veneellä ja vesi pärskyi kasvoille. Ylitimme tien ja yritimme saada selvää pysäköidyn auton rekisterikilvestä. Menimme myös pieneen kioskiin, josta ostin rasiallisen salmiakkia. Oikean rahan etsiminen ei onnistunut ilman apua ja sitten sai miettiä, että sainkohan oikein rahasta takaisin. Radan loputtua valo sattui silmiin ja jätimme valkoiset keppimme, mutta opas suuntasi takaisin pimeään, luultavasti seuraavaa ryhmää opastamaan.

– Salla 90-luvun loppu

Heurekan ilmastonmuutos-näyttely, jossa piti kulkea saappaat jalassa vesimäärän takia oli HUIKEA. Muistaakseni näyttelyn yhteydessä sai lähettää itselleen myös itselleen sähköpostia menneisyydestä eli sähköpostissa tulee sitten video… joskus. 😀

– Niinnoh

Halusin pienenä lentäjäksi, ja planetaarion todella immersiivinen Grand Canyonin yli-/läpilento sai minut ottamaan kuvitteellisesta ohjaimesta kiinni ja sanomaan äidilleni “Ei hätää, minä kyllä lennän meidä turvallisesti kotiin täältä!

– Jussi 90-luvun vaihde

Koulujen kautta keskukseen

Koulut ovat käyneet ahkeraan Heurekassa jo perustamisesta alkaen. Tämä myös näkyy monissa muistoissa.

Joskus 1990-luvulla Heurekan pihalla järjestettiin koulujen välinen lumiveistoskilpailu, johon luokkamme kanssa osallistuttiin. Me teimme kirjaa lukevan Uppo-Nallen, jonka kirjan päälle sai mennä istumaan ja voitimme teoksella kilpailun. Kisa oli hauska, mutta kaikki kengät, rukkaset ja sukat olivat ihan litimärkiä ja olimme aivan jäässä, sillä olimme käyttäneet runsaasti vettä jäädyttämään lunta rakennusvaiheessa. Kisan jälkeen tutustuimme Heurekan perusnäyttelyyn paljain varpain, kun sukat ja kengät oli piilotettu kuivumaan jonnekin pattereille tms.

– Vivi -96

Olin yhdeksännellä luokalla, kun kävimme luokkaretkellä Heurekassa. En silloin vielä asunut pääkaupunkiseudulla, vaan tulimme paikalle bussilla. Samalla kiersimme muitakin turistinähtävyyksiä, lähinnä Helsingissä. Muistan ajatelleeni, että Heureka on pienille lapsille suunniteltu paikka, jossa ei varmasti olisi mitään meille 15-vuotiaille. Toisin kävi. Innostuimme useista eri jutuista, ja säilytän vieläkin kuvaa vierailustamme tärkeiden valokuvien kansiossa. Kuvassa poseeraamme luokkakavereideni kanssa meihin vaikutuksen tehneen jättiläisten keittiönpöydän edessä. Se taisi olla rakennuksen aulatilassa, ja sen tuoleilla sai vapaasti istua. Tuntui niin kauhean pieneltä siinä tuolilla, ja silti samaan aikaan olimme jo lähes aikuisia, tai ainakin isoja lukiolaisia(!).

– Luokkaretki 99

Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni asunut kaukana pääkaupunkiseudulta, ja vanhemmat veivät meitä lapsia mieluummin huvipuistoihin kotimaassa tai sitten ulkomaille. Kävin Heurekassa siksi ensimmäistä kertaa 17-vuotiaana lukion luokkaretkellä. Heurekassa oli tuolloin Bodies-näyttely, joka oli hyvin vaikuttava. Tutustuimme myös niihin Heurekan nähtävyyksiin, joista olimme aikaisemmin vain kuulleet, mm rottakoripalloon ja nuoralla pyöräilyyn. Kokemus oli ikimuistoinen ja toivon pääseväni Heurekaan vielä uudestaan

– Eeva 2013

Pääsin kaverini kanssa 9. luokalla tet-harjoitteluun Heurekaan. Siellä oli käynnissä näyttely siitä, miltä sokeana olo tuntuu. Paras “näyttely” ikinä, jossa olen Heurekassa tai missään käynyt! Edelleen tulee kaverin kanssa muisteltua sitä, kuinka upeasti se oli luotu ja miten maailma tuntui erilaiselta. Näyttelyssä oli mm. osio, jossa piti olla veneen kyydissä ja vettä roiskui kasvoille.

Koko tet-harjoittelu Heurekassa oli suurta juhlaa. Hauskaa on, että tiedeteatterissa esitetään edelleen samoja jippoja, kuin oli silloin, noin 16 vuotta sitten. Pääsimme valmistelemaan teatteriesityksiä, kurkkaamaan miltä näyttelyiden suunnittelu näyttää, katsomaan KAIKKI planetaarioesitykset ja elokuvat. Aivan mahtavaa aikaa. Laboratoriossa pääsimme auttamaan pieniä oppilaita tekemään tiedekeskuslimpparia ja olemaan lisäkäsinä.

– Sara 2000

Yläasteella luokkamme oli jonkinlainen “Heureka-luokka” ja vierailimme tiedekeskuksessa kerran kuukaudessa. Teemat vaihtelivat, mutta rakkain muisto oli arkeologin luento missä hän kertoi arkeologin työstä. Työ kuulosti valtavan kiinnostavalle, mutta suretti koska tämäkin arkeologi muisti painottaa miten vähän alalla on töitä. Ei siis erityisen kannustava ammattiesittely, mutta asia itsessään kiinnosti ja innosti luokkaa. Mieleenpainuvin juttu oli, että luuston koko vaihtelee keskimääräisestä myös sukupuolten välillä niin, että luokassamme on varmasti ainakin yksi tyttö, jonka pääkallo on isompi kuin poikien keskimäärin. Luokan huomio kääntyi minuun, koska olin yksiselitteisesti luokan suurin oppilas tuohon aikaan. Arkeologi ystävällisesti yritti jotenkin paikata ja tasoitella sanomistaan. Huomio oli samaan aikaan kamalaa ja hauskaa! Heurekassa oli tuolloin myös Fazerin konvehti-kone, josta sai suklaanamin 10 pennillä. Keräsimme aina kuukauden kymmenpennisiä, matkustimme pennipussien kanssa Heurekaan ja suklaanamipussit heiluen kotiin. Siinä koneessa oli jotain käsittämättömän kiehtovaa.

-Helena 90-luvun taite

Vaijeripyörä eniten esillä

Muistoja oli paljon, ja monia klassikoita mainittiin. Tarraseinä, kuukävely, fakiirin peti ja maanjäristyskone olivat mukana monissa muistoissa. Yksi yksittäinen kohde Heurekasta onnistui olemaan hyvin monein muistoissa mukana. Tämä on vaijeripyörä, jolla pääsee ajamaan korkeuksissa. Se on sekä pelottanut, jännittänyt että hurmannut väkeä.

Jännittävä pyöräajelu (ja itsenä ylittäminen siinä) sekä kiehtovat planetarioesitykset muun muassa!

– Melina 2000-luvun alku

Kaikkein parhaiten muistan vaijeriradan, jota pitkin pääsi ajamaan pyörällä. Jonotin siihen ja olin jo ylhäällä kun totesin yhä, etten menekään. Harmittaa vieläkin!

– Janna 90-luvun alku

Kesäleireiltä inspiraatiota opiskelemaan

Olin Heurekan kesätiedeleireillä monena vuonna peräkkäin ala-asteikäisenä. Se oli ehkä parasta ikinä, hauskoja kavereita ja mahtavia ohjaajia, tehtiin kaikkea mielenkiintoista, parhaiten jäi mieleen kun päästiin Heurekan alla kulkeviin tiloihin kikkailemaan ja saatiin “omia” kierroksia siinä pommisuojasimulaattorissa. Alkuaineanalysaattori oli myös erityisen vaikuttava kokemus, siihen tungettiin kaikkea taskusta löytyvää, jota mahtui.

– Oscar kesät 90-luvulla

Olin kahtena kesänä Heurekan tiedeleirillä. Ai että oli ihanaa kun viikon ajan sai juosta Heurekassa ja tehdä kaikkea kivaa! Oppi paljon ja sai paljon ihania muistoja. Heureka on yhä yksi lempipaikoistani!

– Tea 2004

Joidenkin ensimmäinen Heurekamuisto vielä jaksaa odottaa

Aivan kaikki eivät ole päässeet vielä käymään Heurekassa ja voi kuinka sen tälle kirjoittajalle soisi.

Heurekaa alettiin rakentaa kun asuin vielä Vantaalla. Olin innoissani ja suunnittelin meneväni sinne vaikka mikä olisi. Aioin säästää pääsymaksun omista rahoista, jos vaikka vanhemmat vastustaisivat. Olin tuolloin 10-vuotias. Vanhempien työtilanne muuttui ja jouduimme muuttamaan toiselle puolelle Suomea juuri ennen avautumista. Se kaihertaa vieläkin!

Välimatkaa pääkaupunkiseudulle oli muuton jälkeen niin paljon, että suunnitelma Heureka-retkestä kariutui. Nyt aikuisena olen toki käynyt pääkaupunkiseudulla, mutta koska haluaisin käyttää kokonaisen päivän Heurekassa, aikataulut ja seuralaisten kiinnostukset eivät ole mätsänneet – vielä.

– Tiina 80-luvun loppua

Toivottavasti pääset vielä käymään Heurekassa!

Lopuksi

On sanomattakin selvää, että Heureka on tehnyt moniin lähtemättömän vaikutuksen. Monissa muistoissa myös kiiteltiin tiedekeskusta ja sen väkeä mahtavista elämyksistä. Kiitos Heurekalle inspiraatiosta tällekin postaukselle! Vaikka olen käynyt tämän kevään aikana useita kertoja Heurekassa niin silti muistojen lukemisen jälkeen tulee kova hinku päästä uudelleen tutustumaan rauhassa tiedekeskuksen tarjontaan. Jos tuli akuutti tarve niin tällä hetkellä suosittelen ehdottomasti eläinten body worldsia (jossa on myös yksi ihminen jos sen missasi). Huikea näyttely, joka kannattaa käydä katsomassa.