2017-05-30
Alusta: Windows
Kehittäjä: Klei Entertainment
Julkaisija: Klei Entertainment
Genre: Rakentelu, simulaatio, survival
Julkaisuvuosi: 2017

”Huomio! Miehistösi on herännyt tuntemattoman asteroidin sisällä. Kumma kyllä, heillä ei ole minkäänlaista muistikuvaa, kuinka he sinne päätyivät. Lienee parasta alkaa kaivaa.”

 

Mistä on kyse?

2017-05-02 (1)Oxygen Not Included on kehittelyvaiheessa oleva rakentelupeli. Pelikenttä alkaa kolmen hengen miehistöllä, mutta pelin edetessä jäseniä voi halutessaan ottaa lisää. Miehistön saat valita itse annetuista vaihtoehdoista. Jokaisella miehistön jäsenistä on omat taitonsa ominaisuutensa ja stressireaktionsa. Ehkä yksi on hyvä kokkaamaan, toinen saattaa olla hidas oppimaan, jollain voi olla taiteellisia taipumuksia ja joukkoon voi löytyä myös vaikka kaivaja-ässä. Ominaisuuksista voi löytyä kuorsaajaa (häiritsee toisten nukkumista), gastrofoobikkoa (ei kykene tekemään ruokaa), rautaisaa mahaa (voi syödä mitä tahansa ruokaa sairastumatta) tai sukeltajan keuhkoja (selviää hapettomassa ympäristössä pitempään pidättämällä henkeä). Myös kirjattua stressireaktiota ei kannata jättää huomiotta, sillä on ikävä hylätä muuten hyvässä rakenteluvauhdissa oleva siirtokunta siksi, että suuri osa ylistressaantuneista miehistön jäsenistä oksentelee kaikkialle.

Kentän alkaessa miehistöllä on rajallinen ruoka- ja happivarasto. Pelaajan tehtävä on rakentaa miehistölle elintilat, järjestää ruoan valmistus, hapen riittävyys ja pitää heidät elossa, tyytyväisinä ja heidän stressitasonsa alhaisena. Tähän annetaan alkeelliset välineet, mutta pelin ensimmäisten ”päivien” aikana kannattaa rakennella tutkimusasema, jossa tutkitaan elämää helpottavia teknologioita. Näihin kuuluvat esimerkiksi ruoan kasvatus, ilmanvaihto sekä haitallisten kaasujen suodatus hapen seasta, veden ja nesteen pumppaaminen ja puhdistaminen, vaihtoehtoinen energian tuotto, lämmön säätely sekä sairaanhoito.

Peli on mukavan realistinen siinä, että kentän alkaessa miehistön jäsenillä ei ole mitään rakennusmateriaaleja, vaan kaikki tarpeellinen pitää kaivaa ympäröivästä asteroidista. Pelin edetessä joutuu myös hieman käyttämään harkintaa siihen, mitä materiaalia käyttää minkälaiseen rakennelmaan. Miehistön toimintaa esimerkiksi nopeuttaa, jos tukikohdan lähellä on vedenlähde. Halutessaan voi siis rakentaa säiliön, mutta kannattaa käyttää harkintaa, rakentaako säiliön hiekkakivestä, vai jostain kovemmasta kivestä. Vesi nimittäin heikentää hiekkakiveä ajan mittaa ja säiliö alkaa vuotamaan tukikohtaan. Miehistön jäsenet kyllä korjaavat vuotoja, mutta ongelman voi myös välttää kokonaan.

Pelissä on paljon muutakin fysiikan lakeihin perustuvaa hienomekaniikkaa, jota ei tule ensi alkuun ajatelleeksi. Esimerkiksi miehistön jäsenet luonnollisesti pitävät siitä, että siirtokunnassa on valoa. Sähkö pitää ensin tuottaa jollain keinolla, vetää johdot generaattorista lamppuun, joka tuottaa valoa ja laskee miehistön jäsenten stressiä. Valon lisäksi lamppu tuottaa lämpöä ja jos siirtokunnan lämpötila nousee liian korkeaksi, nostaa se taas vuorostaan miehistön stressiä.

Toistaiseksi peli keskittyy yhden siirtokunnan rakentamiseen kerrallaan eikä tarjolla ole minkäänlaisia tehtäväsarjoja tai laajempaa tarinakaarta. Tällainen vaihtoehto voisi tuoda mukavaa vaihtelua peliin ja sitä kautta voisi olla myös helppo esitellä peliä ja sen hienouksia tarkemmin.

 
Mitäpä tykkäät?

Pelin haasteellisuus on peliä aloittelevalle tällä hetkellä ehdottomasti se, ettei peli toistaiseksi tarjoa kunnollista tutorialia. Kentän alkaessa pelaajalle annetaan kyllä ohjeet, miten näytettävää aluetta siirretään, kuinka miehistön jäseniä liikutellaan, miten veden haku toimii ja niin edelleen, mutta itse olisin ainakin hyötynyt perinteisemmästä tutorialista, jossa käydään perinpohjaisemmin ja ikään kuin kädestä pitäen läpi tärkeimpiä asioita. Kaiken saa kyllä itsekin peliä tutkimalla selville, mutta itseltäni se vei jonkin verran pois pelinautinnosta ja aiheutti mielestäni tarpeetonta turhautumista. Nautti pelin omatoimisesta tutkimisesta tai ei, kannattaa valmistautua henkisesti siihen, että ainakin ensimmäiset pari siirtokuntaa tulee lentämään romukoppaan.

2017-05-02 (3)Tähän mennessä arvon lukijakin lienee ymmärtänyt, että kyseessä on monimutkainen peli, jossa pitää ottaa paljon asioita huomioon. Apua pelin tutkimiseen saa tarvittaessa hyvin pelistriimaajilta. Peliä pelaa useampi kokenut pelaaja, jotka jakavat pelirupeamiaan esimerkiksi YouTubeen ja Twitchiin. Heidän pelaamista seuraamalla näkee hyviä ideoita oman tukikohdan järjestelyyn ja oppii asioita, joita ei (ainakaan allekirjoittanut) olisi ehkä ikinä tullut ajatelleeksi. Esimerkkinä mainittakoon, että pelissä hiilidioksidin voi suodattaa ja jäähdyttää nestemäiseksi, jolloin se vie huomattavasti vähemmän tilaa – ilman hengitettävyys kun ei pelissä ole itsestäänselvyys.

Haluan kuitenkin korostaa, että pelistä voi nauttia, vaikkei tietäisikään missä lämpötilassa joku tietty kaasu muuttuu nestemäiseksi; pelissä lienee riittävästi hienouksia ja huomioonotettavaa ilman näitäkin tietoja.

Pelin voi ostaa esimerkiksi Steamista. Hinta on kohtuullinen, peliostoista saadut rahat käytetään pelin jatkokehittämiseen ja kun (jos) peli joskus valmistuu, sitä ei tarvitse ostaa uudelleen. Itse toivoisin peliltä tutorialin lisäksi esimerkiksi tehtäviä ja tavoitteita, joilla voisi löytää pelistä juuri niitä puolia, joita ei ehkä itse tulisi ajatelleeksi ja pelin viehätys säilyisi vieläkin pitempään. Tosin kuukauden päivät peliä vaihtelevasti pelanneena voin sanoa, että vielä ei ainakaan ole ollut pelin parissa tylsää.

Tiiviisti
+ Monipuolinen rakentelupeli
+ Peli kehittyy ja sitä parannellaan aktiivisesti
+ Peliin voi rakennella todella monimutkaisia veden- ja ilmankäsittelyjärjestelmiä, mutta yksinkertaisemmillakin systeemeillä pärjää

– Pelimekaniikan ymmärtäminen vaatii alkuun paneutumista
– Kehittelyasteella oleva peli, pelaaja kohtaa bugeja
– Ei kunnollista tutorialia

Todellinen nörttityttö

Todellinen nörttityttö