Kirjoitin opinnoistani hätäkeskuspäivystäjäksi viimeksi marraskuussa (ja ensimmäisen kerran heinäkuussa ennen kuin koko seikkailu alkoi). Silloin opiskelin vielä keskellä lumisinta Savoa, ja ajatus keväästä tuntui kovin, kovin kaukaiselta. Mitä marraskuun jälkeen on tapahtunut? Tuliko kevät myös Savoon? Voittiko Tappara vai KalPa mestaruuden?

Sopiva keli vappua ajatellen.

Terveisiä Tampereelta. Seitsemän viikkoa poliisitoimen opintoja alkaa olla paketoitu, ja kuten hyvin käyttäytyvään kevätsäähän kuuluu, täällä sataa lunta. Marraskuusta tuntuu olevan pieni ikuisuus, vaikka puhutaan ajallisesti vain puolesta vuodesta. Kuopio ja Pelastusopisto jäivät taakse hiihtolomalla ja siirryimme luovimaan poliisimaailmaan. Hätäkeskuspäivystäjäkoulutukseen kuuluu nykyisellään yhteensä yksitoista viikkoa poliisitoimen tiivisopetusta, joka toteutetaan Poliisiammattikorkeakoululla eli tuttavallisemmin PolAMK:illa Tampereella. Ensimmäinen, seitsemän viikon jakso käydään toisen lukukauden aikana ja toinen, neljän viikon jakso heti kolmannen lukukauden alussa.

Poliisiammattikorkeakoululla opiskelu on ollut raskasta mutta myös palkitsevaa. Pelastusopistolla koulupäivien pituus vaihtelee hurjasti (vaikka alussa tuntuikin, että jokainen päivä alkaa kahdeksalta ja päättyy neljältä), mutta PolAMK:illa koulupäivät ovat aamukahdeksasta iltaviiteen. Vapaa-ajan ongelmia ei siis valtavasti ole ollut. Poliisitoimen jaksolla olemme opiskelleet sen varsinaisen poliisitoimen lisäksi muun muassa psykologiaa ja saaneet hyviä vinkkejä ja toimintamalleja tulevaan työhömme. Olemme päässeet myös vierailemaan PolAMK:in yhteydessä olevassa Poliisimuseossa, jota suosittelen lämpimästi kaikille! Poliisimuseossa avautuu ihan näinä päivinä uusi näyttely, Järjestys romahtaa 1917 – Kun viha muuttui hyveeksi ja kosto ansioksi. Kyseessä on juhlavuoden erikoisnäyttely, joka on rakennettu Suomen itsenäisyyden syntyvuoden ympärille, jolloin oli muun muassa Turun miliisilakko. Erikoisnäyttely on avoinna vuoden 2019 loppuun saakka.

Ja kun sanon moderni, olen tosissani.

Ja kun sanon moderni, olen tosissani.

Poliisiammattikorkeakoulu itsessään on moderni, valoisa ja vähän sokkeloinenkin paikka, ja tilojen monipuolisuus antaa mahdollisuudet vaikka mihin. Meidät on otettu koululla upeasti vastaan, vaikka oma virkapukumme onkin koulun normaalista massasta hieman poikkeava. PolAMK:illa käy viikoittain paljon vierailijoita esimerkiksi erilaisten lyhytkurssien merkeissä, joten ihmiset ympärillä vaihtelevat paljon. Oma opintojaksomme sattui ajankohtaan, jolloin koulussa aloitti uusi poliisikurssi ja seuraavan poliisikurssin tulevat opiskelijat kävivät pääsykoekoitoksissaan.

Opintojen mielenkiintoisuus, monipuolisuus ja haastavuus ovat jatkuneet. Muutamankin kerran on tuntunut siltä, että päähän ei enää mahdu yhtään uutta tietoa, kaikki kapasiteetti on jo käytetty. Silti jollakin ihmeen tavalla sitä uutta tietoa on päähän jäänyt tai ainakin näin haluan itselleni uskotella. Poliisitoimi on täysin oma viranomaiskenttänsä, ja poliisitoimen tehtävänkäsittely hätäkeskuksessa eroaa esimerkiksi pelastustoimen tehtävänkäsittelystä tarvittaessa hyvinkin paljon. Ja kun on noin suurin piirtein oppinut “ajamaan” pelastustoimen hälytyskeikkoja, poliisitoimen keikkojen ajon opettelu on… haastavaa. “Mitä mun pitää tälle sanoa?” “Miten tää nyt meni?” ja “Ehämmää osaa!” pyörivät päässä harjoitusten aikana usein. Mutta eihän sitä muuten opi kuin harjoittelemalla. Ero ensimmäisten ja viimeisimpien harjoitusten välillä on kuin yöllä ja päivällä. Onneksi, muuten voisi epätoivo iskeä.

Hätäkeskuspäivystäjäopiskelijat harjoittelevat tulevaa työtään koko opintojen ajan simulaattoriympäristössä, joka muistuttaa mitä tahansa hätäkeskusta. Harjoituksissa vastaamme simuloituihin hätäpuheluihin ja opettelemme sitä kautta ammatissa tarvittavia käytännön taitoja. Ihan ensimmäisissä harjoituksissa suurin piirtein jokainen oli pihalla kuin mopsin koppi, mutta nyt porukka alkaa kuulostaa hyvinkin ammattimaiselta. Eron huomaa myös jaksamisessa: ensimmäisten harjoituspäivien jälkeen teki lähinnä mieli vain kaatua sänkyyn ja nukkua seuraavaan päivään, nykyään saattaa jo ainakin etäisesti harkita jonkinlaista koulun ulkopuolista aktiviteettia. Paino siis sanalla harkita.

Olen edelleen myös sitä mieltä, että olen oikealla polulla. Vaikka olen elämäni aikana opiskellut paljon ja monipuolisesti, hätäkeskuspäivystäjäkoulutus on ensimmäinen paikka, jossa olen kokenut selkeästi, että tämä on minun paikkani. Kaikki ei aina mene kuin Strömsössä: tulee tehtyä täysin käsittämättömiä mokia ja huomattua, että en osaa tätäkään asiaa vielä – mutta se ei lannista. Meille on alusta asti painotettu hyvien mokien merkitystä, niistähän sitä parhaiten oppii. Ja tässä koulutuksessa siihen mielentilaan on ollut helppo päästä. Talo ei oikeasti pala poroksi, sydänkohtauksen saanut ei oikeasti kuole ja rattijuoppo ei jatka epävarmaa ajoaan, vaikka kaikki ei menekään ihan niin kuin pitäisi.

Ja tulee niitä onnistumisen hetkiäkin! Niitä, kun keikka menee putkeen. Kun tajuaa oppineensa asian, joka vielä edellisellä viikolla ei sujunut mitenkään päin. Kun muistaa jonkun yksityiskohdan, joka muuttaa kaiken. Niiden hetkien voimalla sitä vasta jaksaakin pitkään. Eikä se seuraava mokakaan tunnu sitten niin pahalta.

Ensi viikolla pitäisi palata takaisin Kuopioon. Ajatus tuntuu vähän hassulta, jotenkin sitä sopeutui Tampereelle ihan täysin. No, äkkiä se Savokin tuntuu taas tutulta. Tämän kevään opintoja on jäljellä enää viisi viikkoa, ja lukujärjestyksen perusteella ne viisi viikkoa menevät varmasti nopeasti. Meiltä odotetaan jo osaamisen suhteen paljon enemmän kuin talvella ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten hyvin sujuu aiemmin opitun ja poliisitoimen jakson antien yhteensovittaminen käytännön harjoituksissa.

Todella, todella moderni.

Todella, todella moderni.

Savossakin alkaa kuulemma olla jo ainakin melkein kevät, joten eiköhän se kesä sieltä ole tulossa. Oma kesäni on tänä vuonna hieman erilainen, sillä pääsen työskentelemään hätäkeskuksessa. En kuitenkaan vastaa varsinaisiin hätäpuheluihin (onneksi!), vaan vastaan niin sanotun ilmoitinlaitepöydän toiminnasta yhdessä toisen opiskelijan kanssa. Siinä samalla pääsee kuitenkin kuulemaan niitä oikeitakin hätäpuheluita, joten veikkaan, että kesä kuluu ainakin osaksi oppimisen merkeissä. Mikä on hyvä juttu, sillä syksyllä pitäisi olla valmis niihin oikeisiin hätäpuheluihin.

Toisen poliisitoimen jakson jälkeen koittaa harjoittelun aika, ja silloin pitäisi niin sanotusti tietää kaikesta kaikki. Tuntuu hurjalta, mutta luotan vahvasti siihen, että koulutus on suunniteltu niin, että meillä on harjoitteluun lähtiessä tarvittava osaaminen, jotta voimme tehdä sitä työtä, mihin meitä on puolitoista vuotta koulutettu.

Mutta kaikki tämä on vasta syksyllä! Ensin vähän vapun viettoa, muutama junan penkissä istuttu tunti ja sitten onkin kesä ja kesätyöt. Katsellaan syksymmällä, millaiset fiilikset tästä kaikesta on silloin.

P.s. Tappara!

P.p.s. Poliisiammattikorkeakoulu on ihan oikeasti todella moderni oppilaitos. Siellä kuvaamiseen suhtaudutaan hyvin tiukasti, joten siksi tämän postauksen kuvasaldo on… no, tuossahan se näkyy. Käykää tutustumassa oppilaitokseen vähintään sen nettisivujen kautta, niin saatte vähän todentuntuisemman kuvan siitä, millaiset puitteet siellä on.