Katarina Baer: He olivat natseja (Teos 2016). Kansikuva.

Katarina Baer: He olivat natseja (Teos 2016). Kansikuva.

Toimittaja Katarina Baerin kirja He olivat natseja (Teos, 2016) on henkilökohtaisesti kirjoitettua historian- ja sukututkimusta Baerin saksalaisista isovanhemmista, jotka olivat aktiivisia natseja asuessaan Berliinissä 1930-luvulla. Baer lähti tutkimaan isovanhempiaan, koska perheessä natsiajoista ei puhuttu lainkaan, ja hän halusi tietää, mitä isovanhemmat – erityisesti sodassa palvellut isoisä – olivat lopulta tehneet.

Kirjoittajaa ajavat ristiriitaiset tunnot: toisaalta oma isoisä, sodassa kaatunut isän isä, tuntuu rakkaalta ja kaivatulta. Toisaalta tietoisuus natsi-Saksan ihmisoikeusrikkomuksista ja järjestelmällisestä juutalaisten kansanmurhasta herättää hyytävän kysymyksen siitä, paljonko omat isovanhemmat olivat siinä mukana.

Kirja on perusteellinen. Lähteitä on käytetty monipuolisesti – arkistomateriaalia, asiantuntijoita, kirjallisuutta, suvun kirjeitä ja toki sukutarinoita sekä kirjoittajan itsensä ja hänen isänsä muistoja. Tällaiselle uteliaalle, historiasta kiinnostuneelle ihmiselle kirja on erittäin kiinnostava. Siinä kerrotaan historialliset faktat ja toisaalta tuodaan kauan sitten eläneet ihmiset henkilökohtaisesti lähelle näiden omien kirjeiden kautta. Pidin myös kirjoittajan äänestä ja pohdiskeluista siitä, miten asiat ovat ehkä olleet. Baer nivoo historiaa omiin lapsuusmuistoihinsa ja tulos on nautittavaa luettavaa. Teksti on samaistuttavaa tavalla, johon historiallisen teoksen ei ole niin yksinkertaista yltää.

Maailmansodan murroksessa

Katarina Baerin isovanhemmat syntyivät 1900-luvun alussa, yli sata vuotta sitten. He molemmat syntyivät Liivinmaalla, nykyisen Viron ja Latvian alueella, joka kuului tuolloin Venäjän tsaarivaltakuntaan niin kuin Suomikin.

Baerin isovanhemmat kuuluivat molemmat baltiansaksalaiseen vähemmistöön, jonka asema oli Liivinmaalla “kuin siirtomaaherroilla”, Baer kertoo. Baltiansaksalaiset olivat yläluokkaa, ja myös Baerin isovanhempien perheissä oli hyvät oltavat. Heillä oli palvelijoita, jotka hoitivat puutarhan, kotityöt, lastenhoidon ja hevoset.

Säätyläisasema alkoi horjua ensimmäisen maailmansodan syttyessä, ja 1915 alue joutui sodan jalkoihin Saksan hyökätessä Venäjää vastaan. Baltiansaksalaisia kohtaan tunnettiin epäluuloa ja heitä muun muassa karkotettiin Siperiaan saksalaisten auttamisesta syytettyinä. Noina vuosina myös Baltian maiden itsenäisyyspyrkimykset ja bolševismi, eli vallankumousta tavoitteleva kommunismi, uhkasivat baltiansaksalaisten etuoikeutettua elämää.

na1

Baerin isoäidin kotitalo. Kuva He olivat natseja -kirjasta.

Kirjoittajan isoisän isä karkotettiin Siperiaan. Hänen isoäitinsä isä teloitettiin punaisen terrorin aikaan, jolloin surmattiin poliittisia vastustajia ja näiksi epäiltyjä. Hänen isoäitinsä oli tuolloin 12-vuotias.

Kymmenet tuhannet baltiansaksalaiset lähtivät Baltiasta ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen – mutta valtaosa jäi, vaikka valta oli vaihtunut, maat olivat itsenäistyneet ja baltiansaksalaisten makeat oltavat loppuneet. Katarina Baerin isoisän perhe lähti vuonna 1920 Saksaan. Perheen pojista kaksi kaatui ensimmäisessä maailmansodassa. Kolme jäljelle jäänyttä poikaa koulutettiin Saksassa ammattiin, Baerin isoisä sähköinsinööriksi.

Baerin isoäiti ja tämän sisar olivat vuosia Saksassa sotalapsina, mutta palasivat vielä Latviaan. Baerin isoäidin oli kuitenkin vaikeaa sopeutua perheeseensä, johon nyt kuului rakkaan isän sijasta isäpuoli, äidin uusi aviopuoliso. 18-vuotiaana hän läksi yksin Saksaan kasvattiperheensä luo. Hän joutui mielisairaalaan hermoromahduksen vuoksi, mutta sai tukea ja kouluttautui sairaanhoitajaksi vielä 1920-luvulla.

Näiden vaikeiden vaiheiden jälkeen 1920-luvun lopulla Baerin isoäiti ja isoisä kohtasivat, tutustuivat ja menivät naimisiin. Baer kertoo, että seuraava vuosikymmen oli heidän elämänsä onnellisinta aikaa. He saivat kaksi lasta ja elivät aktiivista elämää. Tuohon elämään kietoutui voimakkaasti Saksan natsipuolue, joka lupasi suuruutta ja hyvää elämää niille saksalaisille, jotka se katsoi oikeanlaisiksi. Baerin isovanhemmat olivat oikeanlaisia, joten he hyötyivät muiden, muun muassa juutalaisten, toisinajattelijoiden, homoseksuaalien ja romanien, kustannuksella.

Lamasta nousee uusi poliittinen liike

na3

Baerin isoäidin ja isoisän kihlajaiskuva. Kuva kirjasta He olivat natseja.

Saksa oli hävinnyt ensimmäisen maailmansodan ja antautunut marraskuussa 1918. Seuraavana vuonna neuvoteltiin Versailles’n rauhansopimus, jossa määrättiin Saksalle ankarat rauhanehdot suurisummaisine sotakorvauksineen. Saksasta tuli myös tasavalta aiemman keisarikunnan sijaan.

Saksan demokraattinen taival oli vaikea hävityn sodan ja taloudellisen tilanteen takia. Vuoden 1929 pörssiromahduksen seurauksena alkoi maailmanlaajuinen lama, joka vaikutti Saksaan erityisen pahasti. Työttömyyden hallitsemattomalta tuntuva kasvu ja taloudellinen kurjuus herättivät tyytymättömyyttä päättäjiin. Kun vuonna 1930 määrättiin uudet vaalit, siihen saakka melko pieni kansallissosialistinen puolue oli ottanut aiemmista tappioista opikseen ja tähtäsi mahdollisimman laajaan kannatukseen: “he loivat kuvaa kurinalaisesta, päättäväisestä ja tehokkaasta poliittisesta liikkeestä, joka tiesi mitä teki ja mitä halusi”. He suuntasivat propagandansa maaseudun väestöön ja työläisiin sekä hillitsivät brutaalia juutalaisvastaisuuttaan, jotta eivät karkottaisi sillä porvarillisia äänestäjiään.

Kansallissosialistien kampanjointi toimi. He onnistuivat kanavoimaan ihmisten hädän ja tyytymättömyyden uutta tasavaltaa, rauhanehtoja ja sotakorvauksia sekä talouden syöksykierrettä kohtaan. Syyskuun 1930 vaaleissa hurjan vaalivoiton saivat natsit.

Kyllä he tiesivät

Tekstissään Baer kuvailee kansallissosialistien valtaannousua ja juutalaisten vainoa keskellä kirjeiden arkisia kuvauksia. Vaikutelma on hyvin tehokas. Kirjeissä ei ole juurikaan poliittisia kannanottoja, mutta Baerin isovanhemmat olivat mukana natsipuolueen toiminnassa koko ajan, he eivät vain kommentoineet puolueen kiristyviä otteita.

Natsi-Saksan ajasta elää enemmän tai vähemmän vahvana myytti, että “tavalliset” saksalaiset eli arjalaiseen rotuihanteeseen sopivat, kansallissosialistista puoluetta myötäilevät ihmiset eivät tienneet natsien tekemistä hirveyksistä. Mutta kyllä he tiesivät. Juutalaisia kohtaan harjoitettu rasismi ei ollut mitenkään peiteltyä, ja se alkoi jo 1930-luvun alussa.

“Ensimmäisenä vuonnaan natsit kielsivät muut puolueet, murskasivat ammattiliitot, lakkauttivat perusoikeudet, pystyttivät ensimmäiset keskitysleirit ja perustivat sisäministeriöön rotuhygienian osaston. Vuonna 1933 he kielsivät valtion virassa olevia menemästä naimisiin muiden kuin “arjalaisen” kanssa. Vuoden lopussa he epäsivät juutalaisilta oikeuden opiskella yliopistoissa.”
-Katarina Baer Helsingin Sanomien artikkelissa “Vaari oli natsi” (ainoastaan tilaajille)

Kirjassa tulevat ilmi kansallissosialistien nousuun vaikuttaneet syyt: taloudellinen ahdinko, nuori kansallisidentiteetti ja syyllisten löytäminen muualta, juutalaisista, kommunisteista, ulkovalloista. Kansallissosialistit julistivat, että Saksaa on kohdeltu huonosti, vaikka Saksa ja saksalaiset olivat suuria, ja lupasivat palauttaa Saksan vallan. Lupaukset antoivat toivoa tulevaisuuteen, vaikkakin näiden “oikeiden saksalaisten” piti sulkea silmänsä siitä, mitä muille ihmisille tapahtui Saksan suuruudeen palauttamisessa.

Yhtymäkohdat nykyaikaan on helppoa nähdä. Tutkija Juha Siltalan uudessa kirjassa Keskiluokan nousu, lasku ja pelot käsitellään keskiluokkaista mielenmaisemaa eli tunnetta siitä, että opiskelulla ja kovalla työllä turvaa itselleen hyvän tulevaisuuden. Kun elämä käy epävarmaksi, eikä hyvää tulevaisuutta ehkä olekaan luvassa, hallinnan tunnetta haetaan muualta. Siltala mainitsee esimerkeiksi Britannian eron EU:sta ja Donald Trumpin äänestäjät. Trump ja Brexitiä ajaneet poliitikot ovat luvanneet ihmisille hallinnan tunteen: rajat kiinni ja sitten asiat lähtevät taas sujumaan. Sama pätee tietysti muihinkin populistipuolueisiin.

na2

Baerin isoisä ja isä. Kuva kirjasta He olivat natseja.

 

Vaikeneminen

Kirja on niin hyvin kirjoitettu ja kiinnostava, että olin vähän pettynyt, kun se loppui. Olisin odottanut lisää kuvausta sodan jälkeisestä ajasta. Myönnettäköön että ehkä olin vain tuudittautunut hyvän tekstin lukemiseen ja halusin lukea sitä lisää, mutta myös kirjoittajan tapa pudotella silloin tällöin jokin tulevaisuuteen viittaava lause tai kaksi sai minut odottamaan, että tulevaisuudesta kerrottaisiin perinpohjaisemmin vielä myöhemmin. Sinänsä kirjassa ei jää mitään kertomatta, eikä se mitenkään seinään lopu.

Kirjoittaja on ehkä halunnut jättää tulevaisuuden (eli meidän nykyisyytemme) pohtimisen lukijan itsensä tehtäväksi. Esimerkiksi hän kertoo natsien ideologian läpitunkevuudesta kuvailemalla natsien lastenkasvatusoppaita. Näiden pääajatus oli, ettei lasta saanut päästää kasvamaan liian pehmeäksi antamalla tälle liikaa huomiota tai lohtua. Turhaa kontaktia lapsen kanssa piti pikemminkin välttää.

“Kun kansallissosialistinen äiti Haarerin oppeja noudattamalla esti lastaan saamasta turvallista kiintymyssuhdetta, oli välittämättä lapsensa tunteista ja sai tämän näin menettämään kontaktin itseensä sekä tukahdutti lapsensa uteliaisuuden ja halun tutkia maailmaa, hän kasvatti lapsestaan täsmälleen natsien ihannetyyppiä: tottelevaista ja epäitsenäistä ihmistä, jota oli helppo hallita ja aivopestä.
— En voi välttyä tunteelta, että jotain natsien kasvatusopeista on tihkunut minunkin elämääni.”
-Katarina Baer, He olivat natseja.

Jotain natsien kasvatusopeista oli ehkä tihkunut hänenkin elämäänsä – entä natsien muista opeista? Tavallaan tietysti koko kirja käsittelee tätä aihetta, mutta suoraan siitä ei puhuta. Joka tapauksessa sodan jälkeen, Saksan hävittyä, Baerin isoäiti vaikeni täysin koko natsimenneisyydestään, samoin sodan viimeisinä päivinä kuolleen puolisonsa natseudesta. Sitä ei käsitelty.

Laatutyötä

He olivat natseja on todella laadukas kirja. Sen taustatyö on tehty huolella ja se pitää otteessaan. Natsit ovat aiheena sekä historiallisesti että nykyisyyteen peilattuna elintärkeä tarkastelun kohde. Myös sukututkimuksellinen puoli kirjassa on kiehtova: Baer kertoo laveasti isovanhempiensa vanhemmista ja jonkin verran vielä näidenkin vanhemmista.

Huomasin kirjaa lukiessani pitäväni tavattomasti siitä, että lukukokemukseen ei kuulunut jännittämistä kenenkään puolesta. Olen lukenut elämäni aikana valtavat määrät romanttista viihdettä, johon kuuluu usein olennaisesti hahmojen puolesta jännittäminen: saavatko he toisensa, rakastaako toinen osapuoli sittenkään päähenkilöä, mitä jos pahishahmon juoni onnistuu? Tällaisen draaman jätän mieluummin nykyään väliin.

Sen sijaan tällaista todenmukaista draamaa luen mielelläni: aihe on pysäyttävä ja hahmot kiinnostavia, vaikka onkin jo etukäteen tiedossa, miten kaikki päättyy. Lukija ennemminkin tarkkailee, miten asiat tapahtuvat, kuin odottaa henki kurkussa, mitä tapahtuu. Kirjan loputtuakin on vielä paljon mietittävää.