16999226_10155129835306473_2141941594386085744_n

“I am the thing that monsters have nightmares about”.

Hyvää synttäriä, Buffy! Tänään 10.3. tuo kulttisarja täyttää 20 vuotta. 

Buffy on kuulunut monen nörttitytön nuoruuteen esimerkillisenä sarjana, jossa nuori nainen mättää pimeyden olentoja. Buffy on säilynyt monien mielessä sinä ainoana oikeana vampyyrisarjana, ennen kuin niitä alkoi putkahdella joka kanavalle.

Buffy on vahva ja itsenäinen, mutta silti nuori high schoolia käyvä nainen. Elämässä pyörivät samat ongelmat kuin monilla muilla teineillä, mutta lisäksi kaveriporukka tappelee maailmanloppu(j)a vastaan.

Nörttitytöt keskustelivat Buffysta pitkään ruotien läpi sarjaa jatkaneet sarjakuvat sekä roolipelin. Tällä kertaa juttumme käsittelee kuitenkin Nörttityttöjen omia lempi- ja inhokkijaksoja.  

Juttu sisältää spoilereita jaksoista sekä spoilaavia videoklippejä. 

—–

 

Ehdoton suosikkijaksoni on Once More, with Feeling kuutoskaudelta. En pääse yli siitä, miten hieno jakso se on. Jakson making of -dokkarikin kannattaa katsoa. Ihmeellistä on, miten hyvin musikaali saatiin sovitettua Buffyn maailmaan, ja jakso pysyy uskollisena lorelle ihan alusta loppuun. Tämä jakso kannattaa katsoa muuten DVD:ltä, koska ainakin Netfilxiä ja telkkaria varten jakso lyhennettiin ja tästä versiosta puuttuu pari biisiä ja kohtausta. Yksi parhaista nörttikokemuksista ikinä oli kun elokuvateatteri Orion näytti tämän jakson sing along -versiona. Sali oli täynnä innokkaita Buffy-faneja, joiden kanssa vedettiin jakso, todellakin, once more with feeling.  

Toinen mahtava jakso on Hush, jossa jakson pahis on todella creepy, mutta myös nerokas vieden kaikilta puhekyvyn. Jaksossa käytetään selkeästi tehokeinonan enemmän musiikkia kuin monissa muissa jaksoissa ja se erottuu selkeämmin. Tästä ehdottomasti näyttelijöille myös pointsit.

Inhokkijaksoa on vaikea sanoa. Ehkä joku niistä lukuisista Xanderin epäonnistuneista deittijaksoista. Tai sitten jakso, jossa Buffy menee töihin hampurilaisravintolaan (Doublemeat Palace). Jotenkin se jakso osaa ärsyttää mahdottoman paljon. Vampyyrintappajien valvojilla on selkeästi vahva organisaatio takana, niin minkä ihmeen takia vampyyrintappajalle ei sitten makseta palkkaa tai edes jotain korvausta kuten vuokraa kaikesta tästä? Ei riitä, että vaarantaa henkensä vaan pitää vielä murehtia normaalien ihmisten ongelmistakin, kuten siitä, riittääkö rahat vuokraan ja ruokaan.

-Merli

 

Tabula Rasa kaudelta kuusi. Kaikkien aikojen suosikkijaksoni. Kuutoskaudella suurin osa Scooby-jengin kohtaamista ongelmista johtuu ihan heistä itsestään tai on heidän omien tekojensa seurauksia. Tämä pätee myös Tabula Rasaan, sillä yhden päähenkilön hölmöilystä seuraa hykerryttävän hauskoja sattumuksia, ja mielestäni Tabula Rasa on yksi Buffyn ehdottomasti parhaista komediajaksoista. Tabula Rasassa on välillä hiukan vaudevillemäistä sekoilua, mutta komedia ei missään vaiheessa mene ärsyttäväksi tai turhauttavan hölmöksi, vaan pysyy tukevasti herisyttävän hauskassa.

-Anna-Leena

 

Sarjan ehdotonta kohokohtaa on vaikea löytää, mielenkiintoisia käännekohtia sen sijaan piisaa, ja Becoming I ja II lienevät kokonaisuus, johon kiinnittäisin huomiota. Angel/Angelus-juonikuviot saavat siinä päätöksensä. Xander taas pettää ystäviensä luottamuksen täysin kammottavalla tavalla. Aikaisemman ihmissuhdedraaman perusteella sitä jää miettimään, kuinka hyvä tyyppi Xander oikeasti on. Ärsyttävää on myös se, että hänen tekonsa on täysin inhimillisestä perspektiivistä ymmärrettävä.

Kaikki henkilöhahmot alkavat olla tässä vaiheessa myös kolmiulotteisia ja särmikkäitä, eivätkä vain summattavissa “nörtiksi” tai “siksi laiskaksi oppilaaksi”. Toinen tuotantokausi oli muutenkin se, missä sarja alkoi loistaa: Spike ja Dru esiteltiin, eikä Cordeliakaan ollut enää pelkkä ilkimys. Sarja jäi myös näiden toisen tuotantokauden päätösjaksojen jälkeen roikkumaan todella jännästi, ja sitä tosiaan mietti aikanaan, lähtikö Buffy Sunnydalesta pysyvästi. Becoming I ja II antoivat toiselle kaudelle sen ansaitseman päätöksen.

Mielestäni sarjan “huonoista” jaksoista mainitsemisen arvoinen lienee I Robot, You Jane. Jakso menee oikeastaan kategoriaan “niin huono, että se oikeasti hyvä, tai ainakin viihdyttävä”. Willow päästää skannatessaan okkultista teosta demonin vapaaksi internetiin, tämä pirulainen sitten teeskentelee nettituttavuutta chatissa. Jakso muistuttaa myös hieman toisenlaisesta ajasta suhtautumisellaaan internetiiin. Buffy ottaa jopa demonisen robotin kanssa yhteen jakson lopussa. I Robot, You Jane on melkoista B-viihdettä.

-Jonas

 

Ehdoton suosikkijaksoni Buffystä on Lovers Walk kaudelta kolme. Ensimmäisellä kierroksella muistan nauraneeni tälle jaksolle vedet silmissä, eikä se petä koskaan. Jakson teemana on luopuminen vanhasta: Buffylle aukeaa yhtäkkiä tulevaisuus, jota hän ei ole voinut velvollisuuksiensa takia edes kuvitella. Samalla Spike palaa Sunnydaleen ikävöiden Drusillaa ja Xanderin ja Willown vanha suola janottaa. Raskaasta tematiikasta huolimatta jatkuva leikittely populaarikulttuuriviittauksilla osuu tässä jaksossa erityisen hyvin kohdalleen ja lisäksi jakso on täynnä ironisia viittauksia itse Buffy-sarjaan. Myös James Mastersin fyysinen komedia ja näyttelijäntyö onnistuu jaksossa poikkeuksellisen hyvin. Hahmona Spike onnistuukin tässä yhdessä jaksossa kehittymään enemmän, kuin edellisen kauden aikana yhteensä. Palaan jaksoon yhä uudelleen, kun tarvitsen pika-annoksen Buffyä. Jakso on parhaimmillaan nautittuna kaakaon ja vaahtokarkkien kanssa.

Episodi Teacher’s Pet kaudelta yksi on mielestäni kaikkein surkein Buffy-jakso. Tuosta jaksosta tulee jatkuva vitsi koko sarjan ajalle, sillä sen juonikuvio (valitettavasti) toistuu useampaan otteeseen sarjan aikana. Siinä hirvittävä rukoilijasirkkaa muistuttava succubus-tyyppinen olio viettelee Scooby-jengin jäsenen Xanderin käyttääkseen tätä lisääntymistarkoituksiinsa. On oikeastaan vaikea valita, mikä näistä Xanderin epäonnistuineista deittijaksoista on kaikkein huonoin.

-Anna

 

Mahtavia jaksoja on useita, mutta erityisellä lämmöllä muistelen (ja muistan tv:stä teininä katsoneeni) Halloween-jaksoa kaudelta kaksi. Paitsi, että jakso on todella hauska ja käsittelee kunkin hahmon pieniä kriisejä kekseliäästi, on se myös erityisesti Willow’n kannalta merkityksellisen voimaannuttava. Willow oli aivan äärimmäisen tärkeä nuorelle teininörtille, ja tämä jakso edusti melkoista taitekohtaa hahmon kehityksessä ja petasi myös tämän tulevaa suhdetta Oziin.

Neloskauden Hush on varmasti kaikkien aikojen taidokkaimmin luotuja jaksoja. Hushissa ei ole juurikaan dialogia, vaan ideana on, että hahmot menettävät kollektiivisesti äänensä “viikon hirviöinä” toimiville Herrasmiehille: tyylikkäästi pukeutuneille demoneille, jotka varastavat ihmisten sydämiä. Uusi tilanne pakottaakin hahmot ilmaisemaan itseään pitkin jaksoa mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Erityisesti mieleen on jäänyt Gilesin hupaisa ja graafinen kalvopresentaatio yliopiston auditoriossa. Jakso voitti aivan ansiosta kuvauksesta ja käsikirjoituksesta myös Emmyt.

Muita erityismainintoja saanee kakkoskauden School Hard, jossa Spike ja Drusilla esiintyvät ensi kertaa. Spike on yksi kaikkien aikojen mahtavimmista vampyyrihahmoista, jolla on Buffy-sarjassa melkoinen kehityskaari, eikä ensiesiintymistä VOI unohtaa. Hahmon paluu sydämensä särkeneenä renttuna Lovers Walkissa on myös hienoa katseltavaa.

The Wish on myös aivan käsittämättömän vaikuttava jakso, joka teki aikoinaan itseeni suuren vaikutuksen. Suurena Alternate Universumeiden fanina pidän jaksoa edelleen pitkälti Buffyn määrittelevänä jaksona, jossa tiivistyy monen hahmon henkilökohtainen kohtalo ja paikka Buffy-universumissa. Kun Cordelia toivoo, ettei Buffy olisi koskaan tullut Sunnydaleen, pääsemme näkemään, millainen paikka olisi ilman sen vampyyrintappajaa. Jaksossa nähdään monen tutun hahmon kuolema, edelleen elossa oleva Mestari ja tietysti ikimuistoiset Willow- ja Xander-vampyyrit. Jakson lopputaistelu ja Gilesin sekä Anyan keskustelu sen lomassa on edelleen yksi koko sarjan emotionaalisesti vaikuttavimpia kohtauksia.

Pakko sanoa, että vitoskautta varjosti kokonaisuudessaan sen todella epämielenkiintoinen ja ärsyttävä pahis, Glory. Oikeastaan vitoskaudella koko intressi Buffya kohtaan hetkellisesti lopahti juuri mainitusta syystä, vaikka myöhemmin olen alkanut arvostaa myös vitoskauden jaksojen huumoria ja juonenkäänteitä Glorysta huolimatta. Mahtuu Buffyn historiaan silti huonoja jaksoja aivan ekalta kaudelta saakka. I Robot, You Jane on yksi surkeimpia jaksoja ja lisäksi tyyppiesimerkki kömpelöstä teknologianpelon käsittelystä, jota ysärillä silloin tällöin näki sarjoissa. Kolmoskauden The Zeppo on myös jakso, jonka skippaan käytännössä aina sen silkan tylsyyden vuoksi.

-Aino

 

Buffy on yksi kaikkien aikojen lempisarjoistani, joten suosikkijakson nimeäminen on oikeastaan hieman hankalaa. Lähinnä koska Buffyssa on hurjasti jaksoja, joista pidän valtavasti ja eri syistä. Osa on hyviä, koska viikon hirviö ja tarina ovat pelottavia. Osa, koska hahmossa tai hahmojen välisissä suhteissa tapahtuu kehitystä.  

Guilty pleasure -suosikkini on kuitenkin Buffy vs. Dracula. Kaikki ihanan kornit, herkulliset Dracula-kliseet, parhautta! Dracula on vedetty niin överiksi, että jakso toimii, vaikka on onkin vähän hölmö. On draamaa, on komiikkaa. Lisäksi vitoskauden alussa Willow ja Tara sekä Xander ja Anya ovat söpön onnellisia ja kaikki on muutenkin vielä aika valoisaa.

-Henna