17194120_10155909766636562_135990042_oMaria Turtschaninoffin fantasiaromaani Anaché (Tammi, 2013) sai erittäin myönteisen vastaanoton ilmestyessään. Se sijoittuu samaan maailmaan kuin Arra (2010). Myös uudemmat teokset, Finlandia Juniorin vuonna 2014 voittanut Maresi ja vuonna 2016 ilmestynyt Naondel sijoittuvat samaan fantasiamaailmaan.

Kirjan päähenkilönä on nuori tyttö Anaché, joka kasvaa heimonsa päällikön tyttärenä. Akkadien paimentolaiskansan parissa sukupuoliroolit ovat selvät: miehet tekevät päätöksiä ja metsästävät, naiset laittavat ruokaa ja tottelevat. Anaché joutuu monta kertaa pakenemaan isänsä raivoa jurtasta, johon äiti jää ottamaan iskut vastaan. Kukaan ei puutu, koska se on aviomiehen oikeus. Heimon maailmaa hallitsee kaksi jumalaa, miehinen Kummelake ja naispuolinen Axeki. Naisille ja miehille on omat aikuistumisriittinsä, poikien setturiitti ja tyttöjen sulariitti.

Anaché saa kuitenkin kasvaa verrattain vapaasti lapsuutensa, koska lasten kohdalla rooleista joustetaan. Hän oppii ratsastamaan, juoksemaan ja salaa metsästämäänkin veljensä kanssa. Veli ei kohtele häntä väheksyen vaan parhaana ystävänään. Kaikki kuitenkin muuttuu Anachén sulan eli naiseksi tulemisen riitin jälkeen. Seuraa mullistavia tapahtumia, jotka pakottavat tytön kyseenalaistamaan koko identiteettinsä ja ottamaan ratkaisevan roolin jumalten ja ihmisten välisten suhteiden riitasoinnuissa.

Analyysi (sisältää spoilereita)

Ensi lukemalta Anaché vaikuttaa feministiseltä fantasiaromaanilta. Sitä on kehuttu erilaiseksi fantasiaromaaniksi, joka ei muistuta mitään ennen lukemaasi. Tarinan päähenkilö, aihe ja seksuaalisuus esitetään fantasiassa toden totta uudella ja virkistävällä tavalla. Tyttö päähenkilönä on fantasiamaailmassa edelleen valitettavasti vähemmistössä, vaikkakin suomalaisessa nuorten fantasiakirjallisuudessa on nähty paljon hyviä naishahmoja muiden muassa Anu Holopaisen sekä Taru ja Tarmo Väyrysen kirjoissa.

Tarinaan tulee kuitenkin uusia tasoja, kun sitä analysoidaan antropologi Claude Lévi-Straussin heimomyyttien analyysiin kehtittämä luonto-kulttuuri-vastakohtaparin eli binäärioppositioparin kautta. Lévi-Strauss tutki heimomyyttejä Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen parissa ja löysi niistä toistuvia rakenteita, joita hän nimitti “syvärakenteiksi”. Kaikki myytit kuvasivat Lévi-Straussin mukaan ihmisten pyrkimystä ymmärtää luonnon ja kulttuurin, jumalien ja ihmisten, miesten ja naisten välistä suhdetta sekä ristiriitoja näiden välillä.

Kuilu selkeästi vastakohtaisten kategorioiden välillä näyttää usein ylittämättömältä. Näissä tapauksissa myyteissä annetaan usein sankarille tai sankarittarelle ominaisuuksia molemmista kategorioista. Sankarilla on siis poikkeuksellista semioottista valtaa, ja hän toimii vastakohtaisten käsitteiden välittäjänä. Heimomyyteissä tällainen molemmista kategorioista ammentava hahmo kuvaillaan joko pyhänä tai tabuna hänen poikkeuksellisen valtansa hallitsemiseksi. Hän kuuluu ”sopimattomaan” (anomalous) luokkaan.

Lévi-Straussia (ja muita strukturalisteja) on kritisoitu siitä, että hän oletti kulttuurin koostuvan tietyistä objektiivisista, universaaleista rakenteista ja pysyvistä binäärioppositioista, joita erilaiset tekstit heijastavat ja joista ne voidaan löytää. Esimerkiksi Derrida ja useat feministiset teoreetikot ovat kritisoineet länsimaista ajattelua fallogosentriseksi: se jakaa asiat kahteen kategoriaan, joista järkeä preferoidaan tunteeseen nähden ja maskuliinista feminiiniseen. Nämä sinänsä validit huomiot eivät silti poista Lévi-Straussin havaitsemien kategorioiden hyödyllisyyttä analysointimenetelminä. Anachén arvioimiseen ne sopivat erityisen hyvin, koska tarina sijoittuu paimentolaisyhteisöön, joka rinnastuu meidän maailmassamme eläviin alkuperäiskansoihin. Maria Turtschaninoffin kanssa keskustellessani hän kertoi lukeneensa paljon myyttejä kirjaa kirjoittaessaan.

Lévi-Straussin termein Anaché kertoo balanssista ihmisten ja jumalien, miesten ja naisten, ihmisten ja luonnon välillä. Sanoma on, että jos toinen osapuoli ei kunnioita toista, seuraa epätasapaino. Vaikka Anaché itse ylittää naisten ja miesten väliset rajat, ihmisten ja jumalten väliset rajat sekä homo- ja heteroseksuaalisuuden väliset rajat, se ei silti muuta tätä perustarinaa, koska hän on sankari, jolle heimomyyteissä annetaan ominaisuuksia molemmista kategorioista. Hän on pyhä, mitä merkitsee hänen lopussa saama uusi nimensäkin, Tummo, joka ei ole naisen eikä miehen nimi.

Tästä näkökulmasta näyttääkin siltä, että rajojen ylittämistä tapahtuu vain päähenkilön kohdalla, ja muut kategoriat jäävät muuttumattomiksi. Anachén puoliso omaksuu perinteisen naisen roolin, vaikka Anaché kohteleekin tätä keskimäärin paremmin kuin miehet puolisoitaan. Tarinassa opetetaan kyllä, että naisia, heidän viisauttaan ja voimaansa tulee arvostaa, mutta naiset esitetään silti vastapuolena miehille. Feministinen muutos jää puolitiehen. Tarinassa ei kerrota, avautuuko jumalten palveleminen nyt myös naisille vai jääkö Tummo ainoaksi poikkeukseksi.

Anachén binäärioppositioita voisi kuvata seuraavilla käsitepareilla

Kulttuuri/Luonto
Ihminen/Jumala
Profaani/Pyhä
Suututtaja/Vihainen
Kahlitsija/Kahlitsematon

Toinen binäärioppositiopari muodostuu maskuliinisen ja feminiinisen ympärille

Mies/Nainen
Kummelake/Axeki
Settu/Sula
Metsästys/Ruoanlaitto
Päättäjä/Tottelija (jolla kuitenkin viisautta ja arvovaltaa)
Pyhä/Profaani
Vapaa/Rajoitettu
Väkivalta/Alistuminen

Sekoitusta pareihin tulee siitä, että tarinassa miehet eivät kunnioita jumaluutta ja luontoa, jotka samastetaan. Kaikki ongelmat seuraavat tästä. Kuitenkin vain miehille on yhteisössä varattu tietäjyys eli jumalten palveleminen, miehet edustavat siis pyhää ja naiset profaania, toisaalta naiset ovat tarinassa lähempänä luontoa, ja myös Anachén äidin suvussa on ollut useampi nainen, joka on ollut kosketuksissa henkimaailman kanssa. Toisaalta metsästys on raa’an lihan pyyntiä, ja vain naiset osaavat laittaa siitä kunnollista ruokaa, mikä yhdistää naiset kulttuuriin ja miehet luontoon.

Lopuksi

Huolimatta siitä, että Anachéa voidaan kritisoida roolien muuttumattomuudesta ja pyrkimyksestä pikemminkin tasapainoon kuin muutokseen, on se silti todella hyvä fantasiaromaani. Henkilöt ovat kiinnostavia, kirja on kiehtovasti kirjoitettu eikä raskaitakaan aiheita ole kaihdettu. Romaanissa kuvataan oivaltavasti, millaisia seurauksia tulee, jos tietyt ihmiset ovat jatkuvasti muita alemmassa asemassa. Kirjan keskeinen etuoikeutettu hahmo ei voi sietää naisten puuttumista omaan arvovaltaansa, vaan turvautuu seksuaaliseen väkivaltaan kostonsa välineenä. Naisten kokema seksuaalinen häirintä ja väkivalta on omassakin maailmassamme valitettavan yleinen tapa yrittää pitää heidät ruodussa puuttumasta miesten omana pitämiinsä asioihin. Kirja on siten Turtschaninoffilta hatunnoston arvoinen teko.