9789526796673Susanna Paasonen, Pornosta (2015, Eetos).
Teoksen kansikuvaa lukuun ottamatta kuvitus on suomalaisesta pornolehdestä Ménage à trois, joka ei edusta valtavirtapornoa.
 

Mitä porno on? Helppo kysymys. Kiihottumiseen tähtäävää ääntä ja kuvaa, jossa alastomat kehot tekevät seksuaalisia asioita. Eikö? Kieltämättä todellisuus on vähän monimutkaisempi: entä tällaisesta videosta otetut valokuvat, entä piirretyt kuvat, mikä lopulta kiihottaa ketäkin…

Mediatutkija Susanna Paasonen määrittelee Pornosta-kirjassaan tutkimansa aiheen, eli pornon, teollisen ajan massatuotetuksi viihteeksi, joka tavoittelee suurta yleisöä ja johon kuuluu tiettyjä piirteitä, esimerkiksi seksiaktien suureellinen ja yksityiskohtainen esittely. Tästä aiheesta hän kuvailee sen historiaa ja lajityyppejä, amatööripornoa, nettipornoa, pohjoismaista pornoa ja pornoon liittyvää ällötystä samoin kuin kiihottumista. Hän ottaa kantaa pornon leimaamiseen hyväksi tai huonoksi (spoiler: porno on hyvin monimuotoista ja sitä on vaikeaa sanoa yksiselitteisen pahaksi tai hyväksi asiaksi) ja erittelee huolia kaiken kulttuurin muuttumisesta pornon kaltaiseksi sekä “Mutta entä lapset!” -klassikkoa.

Pornosta on erittäin pätevän tuntuinen, monipuolinen teos, joka auttaa ymmärtämään paitsi pornoa myös lukijan omia netinselailutapoja. Välillä teoksen kieli on huomattavan värikästä, mutta ainahan aihe vaikuttaa tutkijansa kielenkäyttöön. Enimmäkseen tämä on asiallista tekstiä tunteita herättävästä aiheesta.
 

Valtavirtapornon analyysi

Heti ensimmäiseksi on sanottava, että Pornosta ei ole kovin kivaa luettavaa. Tai tavallaan on: siinä tarkastellaan voimakkaita tunteita herättävää asiaa viileästi ja ilman aiheen arvottamista hyväksi tai pahaksi. Nautin kirjan lukemisesta tässä suhteessa suuresti, koska olen kiinnostunut pornosta. Tällaisen tiedollisen nautinnon lisäksi kirja ei kuitenkaan tarjonnut juurikaan aihetta iloita pornosta. Päinvastoin.

Paasonen on tutkinut mm. sähköpostiinsa tulleita pornomainoksia, roskapostia – arkista kohtaamista pornon kanssa. Hän kutsuu saamaansa pornospämmiä “kaupalliseksi heteropornoksi”. Paasonen on tarkka siitä, että pornossa riittää alakategorioita ja pornosta onkin vaikeaa sanoa mitään yleistä, mutta hän erittelee kuitenkin joitain kaupallisen heteropornon, eli valtavirtapornon, ominaisuuksia ja pyrkii selittämään, miksi ne ovat sellaisia kuin ovat.

Ménage à Trois -pornolehden kansikuva, numero 4. Kuvaaja: Fredrika Biström.

Ménage à Trois -pornolehden kansikuva, numero 4. Kuvaaja: Fredrika Biström.

Valtavirtapornon piirteitä ovat muiden muassa naisruumiin keskeisyys: pornon naisesiintyjät ovat tekemisen kohteita, joiden ruumiit taipuvat mitä moninaisimpiin asentoihin ja akteihin. Keskeistä on myös lähinnä peniksenä esiintyvän miesnäyttelijän siemensyöksy, joka kuvataan yleensä näkyvästi ja suuntautuneena naiskeholle, kasvoille, rinnoille ja niin edelleen.

Tekstissään Paasonen tuo toistuvasti esille, että pornon yksioikoiset tulkinnat eivät ole riittäviä. Esimerkiksi “Porno esineellistää naisia” on Paasosen mielestä kyseenalaisesti sanottu, koska valtavirtapornossa mies esitetään usein pelkkänä peniksenä – se vasta esineellistävää on. Hän suhtautuu myös varauksella väittämiin, että porno alistaisi naista tai huonontaisi naisten asemaa.

Nämä varaukset huomioon ottaen: kuvatessaan valtavirtapornon ja netissä kohtaamiensa äärimmäisten pornon lajityyppien ominaisuuksia Paasonen kuvailee monen monta tilannetta, jossa pornon naisnäyttelijöille tehdään jotain inhottavaa*. Siitä tuli rehellisesti sanottuna paha olo. Tässä kirjassa pornoa ei kuvata ainakaan minun näkökulmastani voimaannuttavana ja ilahduttavana asiana.

(*Huom. kuten eräs lukija huomautti, “inhottava” on asiayhteydestä riippuvaista ja sanana epämääräinen. Viittasin tässä Paasosen tekstissä mainittuihin äärimmäisiin tilanteisiin ja ällöttävyyteen, jota Paasonen kirjassaan käsittelee.)
 

Tabujen rikkomista jo usealta vuosisadalta

Paasonen tuo jatkuvasti esille pornon liioittelun. Pornossa pelataan vastakkainasetteluilla ja eroilla, joita liioitellaan: ihonvärin eroja mainostetaan suureellisesti ja kohumeiningillä, penikset ovat valtavan isoja, vaginat pikkuriikkisiä ja teot raflaavia. Valta-asetelmat ovat näkyvästi esillä ja monin eri tavoin, mm. sukupuolen, luokan ja “rodun” puitteissa. Yhteiskunnan valta-asetelmia voidaan pornossa pönkittää mutta myös kääntää toisinpäin, kun vaikkapa teinityttönä esitetty näyttelijä alkaa läksyttää opettaja-auktoriteettia.

Ménage à trois -lehden kuvitusta. Kuvaaja Eugen Rautalapio.

Ménage à trois -pornolehden kuvitusta. Kuvaaja Eugen Rautalapio.

Kaikenlaisessa pornossa korostetaan rajoja, joita sitten ylitetään. Paasonen kertoo, että rajojen synnyttäminen ja ylittäminen on ollut pornon keskeinen piirre 1700-luvulta asti. Itse asiassa hän toteaa, että pornon konventiot ovat vakiintuneet jo 1800-luvulla.

Koska valtavirtapornossa kierrätetään tunnistettavia eroja, sitä pidetään yleisesti myös taantumuksellisena ja kulttuurisia hierarkioita tukevana. Näin voi ollakin, mutta Paasonen haluaa tuoda esiin, että pornon suosituimmat lajityypit pohjautuvat 1900-luvun vaihteen ylemmän keskiluokan elämään: seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä tabuja oli paljon, esimerkiksi ylemmän keskiluokan ja työväenluokan jäsenten välinen seksisuhde. Pornossa toistetaan – ja rikotaan – tällaisia tabuja, vaikka ne eivät olisi pornon katsojille enää ajankohtaisia.

Paasonen myös varoittaa lukemasta pornoa suoraan heteromiehen seksuaalisuuden kuvauksena, vaikka valtavirtaporno onkin vahvasti miesnäkökulmainen laji: heteromiehet tekevät pornoa heteromiehille, homomiehet homomiehille. Pornon kaavamaiset käytännöt pohjautuvat pitkään historiaan eikä niiden sinänsä voi katsoa kuvaavan heteromiehen seksuaalisuutta sen enempää kuin romanttinen komedia kuvaa keskivertoa länsimaista naista.
 

Häpeä osana nautintoa

Pornossa toistuvat kielto ja kauhistelu. Ne lisäävät aineiston vetovoimaa. Pornossa rakennetaan tabuja ja sitten suureellisesti rikotaan niitä. Pornoon liittyy myös yleisesti kieltäminen – pornon paheksunta, pornon näkeminen likaisena, “törkynä”, vastenmielisenä, hävettävänä ja piiloteltavana.

Paasonen kirjoittaa paljon halun ja häpeän välisestä jännitteestä, jota porno hyödyntää. Netin huomiotaloudessa pornoa mainostetaan sokeeraavana ja äärimmäisenä, jotta ihmiset kiinnostuisivat ja klikkaisivat. Tällöin pornolle on myös hyödyksi törkymaineensa: pornoa voi mainostaa sillä, kuinka monessa Yhdysvaltain osavaltiossa se on kielletty, ja se on pornolle eduksi.

Porno liittyy toki myös kulttuurisiin hierarkioihin eli matalan ja korkean kulttuurin välille tehtyihin eroihin. Porno liitetään ruumiillisiin toimintoihin sekä esiintyjien että katsojien osalta, joten sitä pidetään matalana kulttuurina. Arvostus saattaa kuitenkin nousta tietyissä tapauksissa ja 1970-luvun tarinallisia pornoelokuvia voidaan joskus pitää jopa taiteena. Tämä kertoo lähinnä siitä, että kulttuuriarvostus on sopimus, ja sopimusta voidaan myös muuttaa. Tämä kannattaisi aina pitää mielessä, kun puhutaan väheksytyistä kulttuurituotteista.

Historiallisesti katsoen masturboija ja fantasiamaailmaan uppoava lukija ovat rinnastuneet toisiinsa ulkomaailmasta poispäin kääntyvinä, kohtuudesta kieltäytyvinä ja aistivirikkeissä vellovina hahmoina. Naispuolinen, romanttisesta fiktiosta kiihottunut lukija oli 1700- ja 1800-luvuilla toistuva pornografinen motiivi, omanlaisensa fantasiakuva. ”Lukumanian” valtaan joutuneet naiset (vastaavasti kuin nykypäivän pornoaddiktit) nähtiin epätosien ja liioittelevien tarinoiden vietteleminä ja siten kyvyttöminä erottamaan faktaa ja fiktiota toisistaan. Masturboija on siis huono moderni yksilö, jonka ”saastaisia tapoja” pornografia ruokkii.
Paasonen, Pornosta.

Ihmistä voi hävettää oma pornoharrastuksensa, sekä siten että siitä ei kerro esimerkiksi sukulaistapaamisissa tai työpaikalla, mutta myös siltä kannalta, että itse kuluttamansa pornon sisältö voi tuntua hävettävältä ja ällöttävältä silloin kun sitä ei katso. Paasonen analysoi todella kiinnostavasti pornon synnyttämää häpeää ja ällötystä, sekä miten nämä voivat lisätä kiihottumista ja olla jopa kiihottumisen edellytyksenä. Hän määrittelee häpeän torjutuksi tulemisena, esimerkiksi kun ihminen on innoissaan jostakin asiasta, ja sitten hänen arvostamansa ystävä tai esikuva väheksyy sitä. Tällöin oma innostus voi alkaa hävettää. Ällötystä Paasonen taas pitää etäisyyden ottamisena ja pois kääntymisenä jostain, jonka lähellä ei halua olla.

Pornossa tabut ja rajat esitetään korostetusti ja niiden rikkomisesta luvataan nautintoa. Vaikka sanotaan, että pornossa ei ole tarinaa eikä kovin persoonallisia henkilöhahmoja, voisi kuitenkin kuvitella, että valtavirtapornossa on pelkistetty tarina: on tabu tai ero ihmisten välillä, sen rikkominen ja nautinto (orgasmi). Tällaisessa tarinassa häpeä ja ällötys toimivat olennaisesti osana tabua. Jos mikään ei tunnu tabulta, ei ole mitään sykähdyttävää tabujen rikkomisessakaan.
 

Ällöttääkö?

Ällötyksen yhteydessä Paasonen analysoi pornon mainoskieltä, jossa luvataan likaisuutta, sairaita akteja ja saastaa. “Dirty bitches” ja naisille tehdyt sokeeraavat teot, kuten peniksen työntäminen ensin peräaukkoon ja sitten heti perään suuhun, liittyvät tabuihin mutta myös pornon maineeseen ja sen vetovoimaan jonakin kiellettynä. Paasonen käsittelee myös seksuaalisen halun kohteen alentamista freudilaisittain.

Jos joukkopanovideoissa on useita miehiä ja yksi nainen, tätä otsikko- ja mainostekstien mukaan ”rangaistaan” ja ”käytetään”, mutta jos videossa on useampi nainen ja yksi mies, tätä ”palvellaan”. Toisin sanoen miehiä tavataan kuvata toimintaa hallitsevina osapuolina.
– Paasonen, Pornosta.

Paasonen kuvailee jonkin verran extreme-pornoa, joissa on äärimmäisinä pidettyjä tekoja, esimerkiksi ulosteiden käyttämistä. Tällaisia videoita, vaikka ne olisi pornoksi tehtykin, ei välttämättä katsota niinkään kiihottumistarkoituksessa vaan esimerkiksi uteliaisuudesta. Näistä videoista tulee myös netissä leviäviä meemejä, kun ihmiset haluavat järkyttää muita videoilla ja seurata muiden reaktioita. Paasonen huomauttaa, että videoissa usein nivoutuvat yhteen erilaiseksi ja toiseksi koettuja asioita: kun esimerkiksi rodullistettu nainen tekee videolla asioita, jotka kauhistuttavat ja ällöttävät videon katsojaa, hänessä yhdistetään sukupuolen, etnisyyden ja seksuaalisuuden toiseus saastaan, alemmuuteen ja häpeämättömyyteen.

Ménage à trois -lehden kuvitusta. Kuvaaja Eugen Rautalapio.

Ménage à Trois -pornolehden kuvitusta. Kuvaaja Eugen Rautalapio.

Yllättävästi Paasonen rinnastaa netissä kiertävät, ällöttävät ja järkyttävät videot söpöjen ja hauskojen videopätkien katseluun. Hän esittää, että molempien katselemisessa haemme nopeaa, voimakasta reaktiota – oli se sitten “hyi” tai “voi miten söpö”.
 

Entäs ne lapset?

Niin, entäs lapset, ajatteleeko kukaan lapsia. Netissä voi tulla vastaan kaikenlaista – roskapostin mukana porno tulee omaan sähköpostiosoitteeseen, ja kaverit voivat lähettää extremepornovideoita älypuhelimeen.

Omassa pornomuistelukeruussaan Paasonen on saanut suomalaisilta kertomuksia pornon kohtaamisista. Hän arvioi, että pornoa on aina ollut lasten ulottuvilla: lehtiä ja videokasetteja on löydetty sukulaisten kätköistä, kavereiden kodeista tai vaikka paperinkeräyksestä. Lapset suhtautuvat usein pornoon uteliaasti, tietäen, että se on jotain kiellettyä ja paheksuttua.

Nettipornon kohtaamiseen Paasonen ehdottaa avuksi mediakasvatusta. Vanhempien pitää selittää lapsille monia asioita tästä maailmasta, esimerkiksi terrori-iskuja ja ISISin teloitusvideoita, joten pornon ei pitäisi olla edes vaikeimmasta päästä. Hän korostaa, että eri-ikäiset lapset ja nuoret tarvitsevat ikätasolleen sopivaa kohtaamista. Pornon ja seksin erot olisi hyvä selittää, siis että porno on suorituskeskeistä ja näyttävyyteen perustuvaa eikä siinä oteta huomioon ihmisten erilaisia haluja ja tunteita. Pornon pelätään toimivan nuorten “seksuaalivalistuksena”, mutta sitä ei oikein voi korjata muutoin kuin kertomalla seksistä ja pornosta. Usein esimerkiksi koulujen seksuaalikasvatus on terveys- ja lisääntymiskeskeistä, jolloin nautintoon perustuva porno voikin kertoa aiheesta enemmän ja kiinnostavammin.

Paasonen huomauttaa, että pornosta vaikeneminen lisää pornon viehätystä. Kun pornoa piilotellaan ja paheksutaan, vahvistetaan samalla sen kielletyn hedelmän luonnetta, halun ja häpeän toisiaan seuraavaa kiertoa.

Paasonen kritisoi pornokeskustelussa sitä, että porno nähdään jonakin arkielämän ulkopuolisena voimana, joka tunkeutuu kotiin turmelemaan viattomia. Hän huomauttaa, että kuten amatööriporno ja sellaiset sivustot kuin Alastonsuomi.com osoittavat, monenlaiset ihmiset harrastavat pornoa, katselevat sitä ja myös tekevät sitä itse. Pornoa ja seksiin liittyviä välineitä todennäköisesti löytyy kotoa omastakin takaa, ei ainoastaan netin välityksellä.

Pornoammattilaisuuteen liittyy keskeisesti fyysinen suorituskyky. Heteropornossa on miesten kohdalla kyse ensisijaisesti erektion ylläpitämisestä, kun taas naisten kohdalla testataan hieman erityyppistä fyysistä ja psyykkistä venymistä tuplapenetraatioista spermalla leikkimiseen, ATM-kohtauksiin tai aggressiiviseen suuseksiin.
Paasonen, Pornosta.

Ylipäätään pornoa käsittelevässä keskustelussa sävy on usein se, että pornoa kuluttaa joku muu kuin puhuja itse, ja pornolta pitää suojella muita ihmisiä kuin puhujaa itse. Jo 1800-luvulla pornolta haluttiin suojella naisia, lapsia ja työväenluokkaisia miehiä – heikoiksi ja moraaliltaan vähäisiksi katsottuja ihmisiä.
 

Suomipornoa ja pornoistumista

Paasonen käy läpi myös suomalaisen pornoteollisuuden historiaa. 1980-luvulla Suomessa kiristettiin lainsäädäntöä niin, että mitään K-18-elokuvia ei saanut levittää eikä pornoa saanut tehdä (tällöin suomalaiset pornoesiintyjät tekivät pornoa muissa Pohjoismaissa). 1999 lakia höllennettiin ja tapahtui jopa pienimuotoinen pornorenessanssi: erityisesti suomalaiset naisesiintyjät kuten Rakel Liekki nousivat julkkiksiksi ja porno esitettiin urbaanina, hauskana ja trendikkäänä. Moon TV:n Panokoulu-ohjelmaa muistelevat monet tältä ajalta.

Ménage à Trois -pornolehden kansikuva, numero 5. Kuvaaja: viiltokuva.

Ménage à Trois -pornolehden kansikuva, numero 5. Kuvaaja: viiltokuva.

Paasosen kuvaus 2000-luvun vaihteessa tehdystä suomipornosta herätti lähinnä ällistystä siitä, miksei Suomessa ole tehty parempaa pornoa. No, helpommin tietysti sanottu kuin tehty – tuotantoon tarvitaan rahaa, osaavia ihmisiä ja tasapainoilua pornon käytänteiden kanssa. Varmaankin valtavirtapornon kaavamaisuus edellyttää uudelta tekijältä jonkin verran kaavojen toistoa. Vaihtoehtoa voi katsoa vaikka suomalaisen, queerin ja feministisen Menage a Trois’n sivuilta.

Lisäksi Paasonen ottaa kantaa pornoistumiskeskusteluun. Pornoistuminen oli muutama vuosi sitten paljonkin esillä. Paasosen mukaan pornoistuminen on monimutkaisempi ilmiö kuin pornon vaikutusten näkyminen valtavirtakulttuurissa: seksi ja seksuaalisuus ovat nyt ylipäätään julkisempia asioita kuin aiemmin, ja toisaalta pehmopornoa ja “tuhmia” kuvia on ollut muulloinkin esillä, esimerkiksi 1980-luvun yläosattomat fanikuvat Samantha Foxista ja MTV3:n eroottiset kesäelokuvat. Paasonen varoittaa sekoittamasta pornon kaltaisuutta ja seksismiä: seksiin vihjaileva ja pikkutuhma voi hyvinkin olla kovaa pornoa seksistisempää.

 

Tiivistelmä

Pornosta on asiapitoinen teos, jossa tarkastellaan pornoa kiihkottomasti. Kokonaisuus toimii ja pornoa eritellään monipuolisesti ja asiantuntevasti: pornon historiaa, valtavirtapornon tyypillisiä piirteitä, pornosta käytyä yhteiskunnallista keskustelua, nettipornoa ja suomipornoa. Kyseessä on tietopaketti, joka syventää pornon tuntemusta ja selittää pornon taustoja, alalajeja sekä keskeisiä, toistuvia piirteitä.

Teos ei ole pornokielteinen mutta ei erityisen pornomyönteinenkään. Kontekstistaan irrotettuna pornon kuvailu tuntuukin välillä jopa ahdistavalta, kun tietyt valtavirtapornossa toistuvat kuviot tuovat mieleen enemmän väkivaltaa kuin mielihyvää. Lukeminen herätti välillä ahaa-elämyksien lisäksi inhon tunteita, joita kirja toki nimenomaan käsitteleekin. Ajoittain rajua tavaraa, mutta vankalla tietopohjalla.