Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland elokuva sai ensi-iltansa 24.02.2017. Elokuva kertoo Touko Laaksosesta, Suomen kansainvälisesti tunnetuimmasta kuvataiteilijasta, jonka vaikutus on ollut maailmanlaajuisesti merkittävä.

 

Pekka Strang on Touko Laaksonen Kuva: Helsinki-Filmi / Josef Persson

Pekka Strang on Touko Laaksonen. Kuva: Helsinki-Filmi / Josef Persson

Tom of Finland siellä, Tom of Finland täällä

Tom of Finland taitaa tällä hetkellä olla Suomen kansakunnan aarre. Ja kyllähän jokaisen suomalaisen pitäisikin olla ylpeä siitä että meiltä on lähtöisin noin hieno kansainvälinen ikoni.

Tom of Finland eli Touko Laaksonen (1920-1991) oli maailmanlaajuisesti tunnetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita, joka tunnetaan parhaiten homoeroottisista, seksuaalisuutta uhkuvista nahka-asuisista ja univormupukuisista miehistä. Touko Laaksonen on vaikuttanut monen elämään. Hänestä tuli Tom of Finland sinä aikana kun Suomessa homoseksuaaliset teot olivat vielä lain mukaan rikos. Vuonna 1971 laki kumottiin, mutta vasta vuonna 1981 homoseksuaalisuus lakkasi olemasta virallisesti listattu sairaus. Touko Laaksonen on ollut aikansa vapaustaistelija, vaikka hän ei itseään sellaisena pitänyt.

Tom of Finlandiin ei voi olla törmäämättä tänä päivänä. Löytyy mm. kahvia, lakanaa, kirjaa, näyttelyä, postimerkkiä ja musikaalia. Jokaiselle jotain. Tom of Finlandista on tullut ilmiö. Liekö rahastusta vai syntien pyhittämistä siitä, että hän ei nauttinut laajaa arvostusta Suomessa elinaikanaan. Olisikohan Tom of Finland kuitenkin tällä hetkellä Suomen suurimpia vientivaltteja?

Kyllä allekirjoittanutkin myöntää hankkineensa Tom of Finland -postimerkit, kun ne tulivat myyntiin. Siellä ne vielä ovat pöytälaatikossa, eihän niitä halua tuhlatakaan! Kyseiset postimerkit olivat suosituimpia postimerkkejä Suomen historiassa. Niitä tilattiin ulkomaillekin. Addressikin niiden julkaisemista vastaan oli laitettu pystyyn. Sen allekirjoittaneet eivät halunneet Suomea edustettavan homoeroottisilla aiheilla. Mitähän sillekin addressille tapahtui?

Tom of Finland -elokuvan ympärillä on ollut kova hyörintä jo ennen ensi-iltaa. Yhteistyökumppani Amnesty on painottanut, että elokuva on ihmisoikeusteko, joka levittää tärkeää sanomaa. Olen samaa mieltä. Elokuva sai arvostetun FIPRESCI-palkinnon Göteborgin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Markkinointikoneisto on myös pyörinyt ja luonut I am Tom of Finland -kampanjan, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt poseeraavat nahka-asuissa.

Voisi siis sanoa, että elokuvan odotusarvo on aika suuri.

 

Kansainvälistä pöhinää
Touko ja sisko Kaija. Kuva: Helsinki-Filmi / Josef Persson

Touko ja sisko Kaija. Kuva: Helsinki-Filmi / Josef Persson

Idea elokuvaan tuli vuonna 2011. Kuusi vuotta myöhemmin elokuva sai ensi-iltansa. Tarina syntyi ohjaaja Dome Karukosken ja tuottaja-käsikirjoittaja Aleksi Bardyn yhteistyönä. Käsikirjoituksen teki Bardy.

Elokuvaa oli jossain vaiheessa mietitty jopa englanninkieliseksi, ja pääosaan oli kaavailtu mm. Benedict Cumberbatchia ja Tom Hiddlestonea. Kun tekijöille varmistui, että rahoitus tulisi kokoon, vaikka elokuva olisikin suomeksi tehty, päätyivät he siihen. Ja onneksi päätyivät. Elokuva hyötyi siitä ankeasta harmaasta mielenmaisemasta, ja vähäeleisestä suomalaisuudesta. Sekä hyvässä että pahassa.

Jo ennen elokuvan näkemistä ajattelin sen olevan tämän vuoden puheenaihe ja vientivaltti Suomen elokuvan saralla. Toki Aki Kaurismäki ehti ensin Hopeisella Karhullaan, mutta luulen Tom of Finlandin olevan se millä saadaan ennätysyleisöjä suomalaiselle elokuvalle ulkomailla. Tai ainakin toivon näin.

Tom of Finlandin kansainvälinen potentiaali on aivan hurja. Touko Laaksonen on kuitenkin kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia, joten kiinnostus ulkomailla on lähes taattu. Asiaa auttaa myös että elokuvaa on kuvattu Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Kielinä puhutaan suomen lisäksi englantia ja saksaa. Elokuvan rahoituksesta osa on kotimaista ja osa ulkomaista. Lähtökohdat siis ovat jo hyvin kansainväliset.

Elokuvan ympärillä on käyty keskustelua jo ennen ensi-iltaa. Aina kun jotain hypetetään liikaa, on se vaara, että katsoja lähtee elokuvista pettyneenä. Paisutetut odotukset eivät ole ikinä hyvä asia. Itse en ollut kuitenkaan pettynyt, ja kerronpa miksi. Suurin syy siihen oli Pekka Strang.

 

Pekka Strang = Touko Laaksonen
Nahkaa, nahkaa, nahkaa. Kuva: Helsinki-Filmi / Josef Persson

Nahkaa, nahkaa, nahkaa. Kuva: Helsinki-Filmi / Josef Persson

Elokuva kertoo Touko Laaksosen (Pekka Strang) tarinan sodan aikaisesta nuorukaisesta aina vanhaksi herraksi asti. Elokuvassa käydään läpi hänen henkilökohtaista elämää, rakkautta, tyylin kehittymistä, tunnettavuuden saavuttamista ja sitä miten hänestä lopulta tuli kansainvälinen ikoni.

Elokuvassa käydään aika pitkälti hänen koko elämänkaari läpi lapsuus ja nuoruus poislukien. Tämä on kuitenkin toteutettu niin, että mikään ei tunnu liian kiirehdityltä, ja katsoja pysyy hyvin mukana. Oikeisiin kohtiin jäädään viipyilemään.

Elokuvassa Toukon lisäksi tärkeissä rooleissa ovat hänen sisko Kaija (Jessica Grabowsky), sekä Toukon pitkäaikainen kumppani Veli (Lauri Tilkanen). Myös Alijoella (Taisto Oksanen), hänen esimiehellään sodassa, oli merkittävä rooli Toukon elämässä.

Ehdottomasti paras asia koko elokuvassa on päähenkilö. Pekka Strang oli Tom of Finland, ja kantoi roolisuorituksellaan koko elokuvaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että elokuva olisi muuten ollut huono. Koska se ei ollut. Mutta ilman Strangin upeaa, luontevaa ja sopivan pienieleistä roolisuoritusta, olisi elokuvan uskottavuus saattanut horjua. Ja sehän päähenkilön rooli monesti onkin, kannatella elokuvaa harteillaan. Strangin läsnäoloa on nautittavaa katsoa. Hänessä tiivistyy koko elokuvan henki.

Strang on nähty yleisemmin teatterin lavoilla kuin valkokankaalla. Luulen että tämän roolin jälkeen valkokankaalle alkaa sadella kutsuja aina vaivaksi asti. Muutenkin roolityöt elokuvassa olivat hyviä ja veivät tarinaa soljuvasti eteenpäin. Casting on ollut lähes täydellisen onnistunutta.

 

Kuva: Helsinki-Filmi / Josef Persson

Touko Yhdysvalloissa. Kuva: Helsinki-Filmi / Josef Persson

Moottoripyöräkerho ilman moottoripyöriä

Elokuvassa käsiteltiin tasapainoisesti sekä Toukoa ihmisenä että hänen taidettaan. Ne tukivat toisiaan. Välillä keskityttiin Toukon ja Veljen salattuun rakkauteen, ja välillä taas hänen piirrostensa leviämiseen undergroundista laajempaan tietoisuuteen. Elokuvan kahteen tuntiin oli saatu yllättävänkin laaja kattaus Toukon elämästä. Pidin myös siitä että sotakuvaus ei ollutkaan niin iso osa elokuvaa kuin aluksi luulin. Sota oli vain osa Toukon historiaa, ja tärkeintä oli se mitä sodan jälkeen tapahtui. Juuri armeijassa Toukon kiinnostus univormuihin sai alkunsa.

Suomen harmaus sopi yllättävän hyvin elokuvaan. Mielenkiintoisena vastapainona tälle harmaalle Helsingille ja ahdistuneelle ilmapiirille antoi Kalifornian aurinko ja värikäs, vapautunut ilmapiiri. Kaliforniassa kaikki tuntui muuttuvan. Se antoi hyvän vertauskuvan siihen kuinka erilaisissa maailmoissa silloin elettiin. Siellä sai olla vapaa. Tom of Finland oli suosittu Yhdysvalloissa silloin kun vielä Suomessa puhdistettiin puistoja. Elokuvassahan Touko tokaiseekin, että hänen piirustuksensa olisi helpommin saatu julkaistuksi Vatikaanissa kuin Suomessa.

Välillä toki elokuvan käsikirjoitus vähän ontui, välillä sorruttiin lypsämään tunteita ja lopun sota-ajan laulukohtauksen olisi voinut jättää pois, mutta ehkä nämä annettakoon anteeksi, koska kokonaisuudessaan elokuva kosketti ihan aidosti. Kyse on kuitenkin vapaudesta rakastaa. Siinä on myös aina oma painoarvonsa, kun kyseessä on oikean henkilön tarina oikeassa historiassa. Minut elokuva sai itkemään, tuntemaan, nauramaan ja elämään Toukon mukana.

Asia mitä jäin elokuvan jälkeen pohtimaan, oli K-12 merkintä. Mitään kovin seksuaalista elokuvassa ei nähty ja merkintä oli kyllä sisällöltään oikein. Jäin vain miettimään syytä miksi tähän oli päädytty. Kyse on kuitenkin homoeroottisen taiteen tekijästä, jolloin käsittelykin olisi voinut olla hieman rohkeampi. Minkälainen elokuvasta olisi tullut, jos sitä olisi vähän ravisteltu perinteisen elämänkertaelokuvan kaavasta? Oliko näillä valinnoilla pyritty olemaan vieroittamatta massayleisöä? Dome Karukoski oli haastattelussa kyllä sanonut että seksin painottamista ei koettu tarpeelliseksi, koska Toukon oma elämä ei ollut kuten hänen piirroksensa. Jos näin on, en laita vastaan. Mutta olisin ilomielin nähnyt jotain hieman kokeilevampaakin. Tom of Finland ei kuitenkaan ollut mikään Mannerheim.

Elokuvan julkaisuaika on täydellinen. Elokuvaa katsoessa voi nähdä sen huikean loikan siitä, kun homoseksuaalisuus oli paheksuttavaa ja laitonta, aina tähän päivään asti, jolloin tasa-arvoinen avioliittolaki astui Suomessa voimaan. Parissa tunnissa näet sen koko muutoksen mitä yhteiskunnassa on tapahtunut.

Kokonaisuudessaan elokuva oli kyllä hyvä. Vahvat roolisuoritukset, hyvä tunnelma, kaunis kuvaus, ja soljuva rytmi. Elokuva kertoo tärkeästä asiasta kauniisti. Elokuvassa on sellaista toivoa, mitä tämä synkkä Suomi ja maailma tarvitsee juuri nyt. Tärkeää on juuri se toivo ja vapaus.

Lopussa tahdon vielä nostaa hattua ja onnitella Suomea tasa-arvoisesta avioliittolaista!