Kolumni: Voiko tiedettä yleistajuistaa kaikille?

On pimeä loppuvuosi ja luen Tiina Raevaaran kirjaa “Tajuaako kukaan?”, joka käsittelee tieteen yleistajuistamista. Kirjan yksi keskeinen viesti on, että tunne yleisösi. Yleistajuistaminen lähtee siitä, ettei aliarvioi lukijaa, ja oman lukijakunnan tunteminen on keskeinen osa yleistajuistamista.

Samalla netissä nousee jälleen uusi somekohu. Tällä kertaa kohun keskiössä on nuori brittimies. Hän ottaa kantaa briteissä käytävään keskusteluun niin sanotusta tampooniverosta. Mies on todennut, että naisten kuuluu maksaa erillistä veroa tamponeista, koska eivät osaa pidätellä kuukautisiaan. Miehen keskeinen argumentti on, että naisten pItäisi opetella pitämään rakko kiinni.Tajuaako_kukaan

Moni on järkyttynyt ja kauhistelee nuoren miehen puutteellisia tietoja ihmisen biologiasta. Valitettavasti aivan varmana riittää muitakin, joille perusbiologia tuottaa vaikeuksia. Näille tapauksille on helppo naureskella, mutta alla hiipii myös pelko ihmiskunnan tulevaisuudesta. Jos peruskoulun tiedot ovat täysin hakusessa, niin voiko tiedettä edes yrittää yleistajuistaa tälle tasolle?

Tiede on aina joutunut taistelemaan totuuden puolesta. Nykyään taistelu on vain muuttunut ja taistelua käydään tieteilijöiden ja amatöörien välillä. Esimerkiksi useat eri kaupalliset tahot ovat julkaisseet “tieteellisen artikkelin” itse sponsoroimassaan lehdessä. Suurelle yleisölle julkaisu näyttää täysin pätevältä ja tulokset uskottavilta. Näin tuote saadaan myytyä. Valitettava totuus vain on, että tutkimusta ei ole vertaisarvioitu ja todellisuudessa koko homma on vain isoa maksettua mainosta. Asiaan perehtymättömän lukijan on vaikeaa vain erottaa vertaisarvioitua tutkimusta maksetusta mainoksesta. Ihmiset pyrkivät lukemaan asioita, jotka tukevat heidän mielipiteitään ja näin syntyy niin sanottu kupla, jossa samanlaiset ajatukset vahvistavat toisiaan.

Nyt tutkiva journalismi voi tulla apuun juttujen todenperäisyyden selvittämisessä. Erinomaisena esimerkkinä Kalevassa julkaistussa, ehkä vähän turhankin pitkässä, artikkelissa käytiin läpi eräs huippu-urheilijoiden käyttämä parannuskeino, jolla ei ollut mitään tieteellistä pohjaa. Huolestuttavinta kuitenkin oli, että vaikka menetelmä todistettiin täysin tekaistuksi, silti sen käyttöä haluttiin jatkaa. Eli tiede kuitattiin olankohautuksella.

Samalla erilaiset blogit ovat yleistyneet ja mediakin luo trendiä, jonka mukaan kaikille mielipiteille pitää antaa tilaa. Ongelma tässä on vain se, että tiede ei ole mielipidekysymys. Ehkä tieteen yleistajuistaminen luo tietyllä tapaa mielikuvaa tieteestä mielipidekysymyksenä, jos asioita yksinkertaistetaan liikaa.

No palataan vielä tähän brittimieheen, joka oli jättänyt peruskoulun biologian tunnit välistä. Useat henkilöt yrittivät twitterissä selittää miehelle, miksi hänen ajatusmaailmansa on virheellinen. Mies ei vain suostunut kuuntelemaan.

Uskon, että monista tutkijoista viestintä tuntuu juuri tältä. Ihmisillä on valtava määrä virheellisiä käsityksiä tieteestä ja usein tutkijoiden tehtäväksi jää korjata näitä virheitä. Tällöin omaa tilaa itse uuden asian tuomiseen esiin jää vähemmän, koska suurin osa ajasta kuluu virheellisten käsitysten oikomiseen. Näin totesi mm. Syksy Räsänen keväällä 2013 jättäessään Tiedelehden blogin, koska ei halunnut kirjoittaa samaan blogiin toisen tutkijan kanssa, jonka käsityksiä Räsänen joutui jatkuvasti korjaamaan.

Myös Raevaara ottaa kirjassaan tähän ilmiöön kantaa, mutta sysää tietynlaista vastuuta tutkijoille. Tärkein asia, mitä tutkija voi tehdä, on korjata harhakäsityksiä. Vaikka tämä tuntuukin tutkijasta turhauttavalta, niin olen samaa mieltä Raevaaran kanssa. Tutkijoiden yhteiskunnalliseen tehtävään pitäisi kuulua uuden tiedon tuominen kansalle ja virheellisen tiedon korjaaminen. Tätä mielestäni yliopiston kolmas tehtävä tarkoittaa.

Tieteen tehtävänä on myös pysyä kehityksen perässä ja nykyisillä menetelmillä, tiedettä olisi helpompi tuoda lähemmäs suurempaa yleisöä. Ainoa mitä tarvitaan, on tahto muuttua. Tämä ei kuitenkaan ole koskaan ollut tieteen vahvimpia puolia.

Kun olin aloittanut jatko-opinnot fysiikan laitoksella, ihmettelin kollegalle sitä, miksi fysiikan tieteelliset artikkelit näyttävät nykypäivänä samalta, kuin ne näyttivät 100 vuotta sitten. Kollega totesi tieteellisen artikkelin mallin olevan vain täydellinen ja sitä ei tarvitse muuttaa.

Olen hämmentynyt siitä, että kollega ei ole koskaan kyseenalaistanut artikkelin pohjaa. Perusoletus on, että tieteellinen artikkeli on koruton kasa ladottua tekstiä. Tutkijoillekin on olemassa pitkiä listoja sanoista, joita artikkeleissa pitää välttää. Nämä eivät vain yhtään kohtaa Raevaaran listaamien sanojen kanssa, kun Raevaara puhuu tieteen yleistajuistamisesta. Onneksi vähitellen myös tieteellinen artikkeli muuttuu ja videoartikkelit ovat jo mahdollisia.

Tiedejournalismi voi toimia notkeammin kuin jäykkänä koettu akateeminen maailma ja sen luomat raamit. Raevaaran kirjassa puhutaan monista keinoista kuten huumorista ja tarinoista, jolla saada tiedettä lähemmäs ihmisiä.

Yksi tällainen esimerkki on Science-lehden sponsoroima, jatko-opiskelijoille tarkoitettu kilpailu “Dance your PHD”, jossa kilpailijat tanssivat oman tutkimuksensa. Tansseista kuvataan videot, jotka ladataan youtubeen. Katselin videoita ja pidin kovasti siitä, kuinka moni oli heittäytynyt täysillä mukaan kilpailuun. Ehkä tiede muuttuu kun sukupolvet vaihtuvat. Näissä erilaisissa tavoissa tuoda tiedettä esiin voi myös piillä ratkaisu nuoren brittimiehen kaltaisten yksilöiden tavoittamiseen. Keinoja on oltava monia.

Viimeisimpänä ja varmaan tärkeimpänä pointtina Raevaara nostaa esiin äidinkielen. Tiedettä tehdään pääosin englanniksi. Mietin asiaa, ja en ole koskaan lukenut oman alani tieteellistä julkaisua suomeksi. Jo tämän ajatuksen tajuttuani, ymmärsin tieteen yleistajuistamisen tärkeimmän pointin eli sen on tarkoitus tarjota ihmisille ymmärrettävää tietoa tuoreesta tutkimuksesta omalla äidinkielellään. Vain tämä ajatus kannustaa kirjoittamaan enemmän omasta tutkimuksesta. Ihan vaan jo vaikka siksi, että sitten annan edes mahdollisuuden sille mediassakin esiintyvälle Pihtiputaan mummolle lukea minunkin tutkimuksestani. 

.