katyritSeitti-kustantamon julkaisemasta Kätyrit-sarjakuvasta on ilmestynyt nyt jo seitsemäs osa, jonka nimi on Velhonaisen älä salli elää!  Kätyrit on Henri Tervapuron kirjoittama ja piirtämä huumoripitoinen seikkailusarja, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2008.  Kätyreiden pääosassa on kaksi inkvisiittoria, Sir Agnus ja Sir Dante, jotka joutuvat seikkailuissaan kiperiin ja hassuihin tilanteisiin.  He eivät ehkä ole ihan niitä maailman älykkäimpiä ritareita, mutta urheasti he kuitenkin selviävät vaikeistakin paikoista. Kätyrit-sarjakuva vie lukijan jonnekin syvälle menneisyyteen ja siinä on mukana melkein kaikki perinteisimmät fantasiaelementit aina lohikäärmeistä velhoihin.

 

Minulle Kätyrit oli uusi tuttavuus, enkä ollut tätä albumia ennen aikaisempia osia lukenut. Mutta onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä ja kätyreiden seikkailuihin pääsee hyvin mukaan vielä tässäkin vaiheessa. Jokainen Kätyrit-sarjakuvasarjan osa on erillinen oma tarinansa, mutta toki sarjassa on tapahtunut hahmojen ja piirrosjäljen osalta luonnollista kehitystä.

 

Kätyrit-sarjan tässä osassa on kaksi tarinaa. Ensimmäinen tarina on pieni  ja lyhyempi  Hella Logels, jossa inkvisiittorikaksikko joutuu hyvin mutaiseen pelastustehtävään. Toinen osa on se varsinainen tarina, josta tämä osa on saanut nimensä eli  Velhonaisen älä salli elää! Siinä Agnus ja Dante ovat eksyneet matkalla inkvisiittoreiden kokoukseen. He ovat joutuneet pienen ja omituisen velhoyhteisön vangiksi. Jotta sankarimme pääsevät vapaaksi, he joutuvat taistelemaan noitia, loitsuja ja korkeampia voimia vastaan. Eikä verenvuodatukseltakaan vältytä.

 

Velhonaisen älä salli elää!-albumin perusteella Kätyrit osoittautuu varsin mainioksi sarjakuvaksi. Keskiaikahenkinen fantasia-teema kiinnostaa aina ja kun siihen on yhdistetty sopivassa määrin itseironista huumoria, niin paketti on erittäin toimiva. Tarina on mukaansatempaava ja kuvissa on vauhtia. Huvittavia tilanteita ja mustaa huumoria riittää. Hahmot ovat persoonallisia ja osa hyvinkin koomisia.

Pääosassa nähdään kaksi miestä, joiden jutut ovat hyvinkin äijämaisia. Naishahmot ovat sivuosassa. Aluksi tuntuu, että tarinassa on hyvin vahvana asetelmana miehet vastaan naiset eli inkvisiittorit vastaan noidat. Mutta onneksi noitayhteisön naiset ovat kuitenkin hyvinkin persoonallisia tapauksia ja sen verran vahvoja, että eivät jää pääosakaksikon varjoon.

Minua ilahdutti ja nauratti erityisesti yksittäiset hahmojen lausahdukset ja tilanteeseen sopivat vitsit. Muutenkin kokonaisuudessaan Kätyrit on tyyliltään ja asenteeltaan omaperäinen ja positiivishenkinen sarjakuva, jota voi suositella fantasian ja huumorin ystäville. Tosikoiden ei ehkä kannata vaivautua. Toivottavasti Kätyreiden seikkailut saavat jatkoa ja sillä aikaa voikin lukea noita aikaisemmin ilmestyneitä osia.

 

Kätyrit-sarjakuva on saatu blogille ilmaisena arvostelukappaleena.