Warhammer 40K Eternal Crusade box artAlustat : PlayStation 4, Xbox One, Microsoft Windows, Linux, Mac OS
Kehittäjä : Behaviour Interactive
Julkaisija : Bandai Namco Games
Genre : Joukkuepohjainen MMO-räiskintä
Ikäraja : K18

 
 
 
 

Ikuisella ristiretkellä

 
Olen teinivuosistani lähtien altistunut Warhammer-tuoteperheelle sen eri ilmentymissä, mutta vaikka pidänkin 40K:n kaikin puolin messevästä meiningistä, tiedän että olen sivustakatsojana vain raapaissut dreadnoughtin pintaa. Jylhänkomea avaruusooppera on koetellut jo usean vuosikymmenen ajan kynäniskojen lompakoita ja pieteetillä väännettyä oheistauhkaa on kertynyt niin paljon, että suuria lupaillut Eternal Crusade on varmasti pitänyt fanikunnan odotukset korkealla.

“The first massive online 40K shooter, with massive battles, vehicles, clans, customization, and territorial conquest”, lupaa mainos. Kuulostaa hyvältä!

Warhammmer 40K: Eternal Crusade on tiimipohjainen perusräiskintä, jossa pelaajat voivat valita itselleen hahmoluokan Warhammer 40K:n tunntetuimmista roduista ja ryhmittymistä, ja ottaa mittaa toisistaan keisarillisen lipunryöstön merkeissä. Kokemuspisteiden kertyessä hahmoa voi päivittää. Moottorisahahippaa voi harrastaa muutamassa eri pelimoodissa.

 

Keitä me ollaan?

 

WAAAAAGH!

WAAAAAGH!

Pelattavia rotuja on neljä: eldar-haltiat, avaruusmariinit, kaaosmariinit ja örkit. Rotuvalikon alta voi vielä valita oman joukko-osaston ja haltioiden kohdalla lisäksi sukupuolenkin. Naamaeditoria ei tarvita, koska kypärä peittää pärstävärkin.

Pelikokemuksen kannalta tuntuu olevan ihan sama millä rodulla pelaa, sillä kaikkien ohjastaminen tuntuu samalta. Kaikilla roduilla on myös lähestulkoon samat hahmoluokat, kuten kontrollipesien valtaamiseen kykenevä ylimiesjantunen, raskaalla aseella ampuva mörssäri, rakettireppuilija, parantaja ja epämääräisen melee-painotteinen rynnäkkö-äijä. Aseissa on pieniä eroja rotujen välillä.

Pelin edetessä hahmo saa kokemuspisteitä, joilla saa lähinnä isompia numeroita: Enemmän hitpointteja, nopeammin latautuvat suojat tai parempia varusteita helpommin käyttöön.

On oikeastaan melkeinpä koomista, että pelissä on vain neljä hahmoslottia, eli yksi joka rodulle. Jos haluan pelata mariinia, ja nimenomaan vaikkapa Ultramariinia, en voi pelata Blood Angelia tai Space Wolf –kastiin kuuluvaa mariiniheppua, ellen tee kokonaan uutta hahmoa. Jos taas teen kaksi mariinia, joudun nykertämään molemmille taitotasoja erikseen, minkä lisäksi joku muu rotu jää kokonaan kokematta. Mitään käytännön eroa vaikka nyt Evil Sunz –örkeillä tai Bad Moons –örkeillä ei ole, mutta hahmoluonnin jälkeen en voi vaihtaa nahkaani. Asiaan kenties liittyvät jotenkin auringonpilkut ja kynttilöiden määrä sankarihaudoilla, koska mitään muutakaan selitystä en tälle rajoitukselle keksi.

 

Räiskintää, ei roolipeliä

 
Pelivalikosta ”Battle Now” heittää pelaajan tuikitavalliseen kolmannen persoonan räiskintämatsiin, jossa oma tiimi yrittää vallata ja pitää halussaan kolmea eri tukikohtaa. Pelialueelle on ripoteltu muutamia tankkeja, joiden sisään mahtuu kaksi pelaajaa; toinen ohjauspuikkoihin ja toinen tykkitorniin. Miehistönkuljetusvaunuihin mahtuu väkeä vähän enemmänkin.  Alukset liikkuvat enimmäkseen sulavasti. Kartan lukeminen ei ole vaikeaa, mutta kuten lähes kaikissa räiskinnöissä, kentän kulkuväylien oppiminen ulkoa auttaa sukkulointia kiistanalaisten tukikohtien välillä.

Siinä missä monet nettiräiskinnät kuten Team Fortress tai Overwatch tekevät ensisilmäyksellä selväksi hahmoluokkien erot, Eternal Crusaden pönttöpäät näyttävät kaikki samalta etenkin vähän kauempaa katsottuna. Vihkiytymättömän keltanokan on mahdotonta erottaa mörssäriä parantajasta. Etenkään mariineja ja kaaosmariineja ei ole ihan helppoa erottaa toisistaan nopealla silmäyksellä.

Matsin alkaesa peli arpoo joukosta tiiminjohtajan, joka eroaa muista pelaajista siten, että tämän selässä on lippu. Tiiminjohtaja voi halutessaan pudotella kartalle waypoint-merkkejä ja huudella ohjeita, mutta käytännössä pelit ovat sen verran suoraviivaisia, että tällainen ominaisuus tuntuu tarpeettomalta ellei jopa huvittavalta. Pelaajien välille ei valitettavasti synny juuri mitään vuorovaikutusta. Voice chatin puuttuminen tekee yhteistyöstä vaikeaa hektisellä pelikentällä. Taistelu leviää joka suuntaan ja on niin nopeatempoista, ettei chattiin yksinkertaisesti ehdi naputella mitään.

Pelissä voi parantaa vastustajan päänsäryn burana ysimillisellä

Mariini parantaa päänsärkyni burana ysimillisellä

Peli ei haaskaa aikaa selittämällä kädestä pitäen mitä mikäkin miekka tekee ja miten eri hahmoluokat eroavat toisistaan. Tajusin jälkijunassa pelanneeni hyvän aikaa varustekokoonpanolla, joka perustuu häiveteknologiaan ja hiiviskelyyn. Hiiviskelyyn! Mitä hulluutta kentillä, joissa saan heti sahamiekasta aivolohkoon vaikka vain ihan kainosti kurkkaisin sisään vihollistukikohdan takaovesta. Taisteluissa voi onneksi vekslata varusteiden kanssa ja tällä tavoin vaihtaa taktista asemaansa esimerkiksi tiedustelijasta raskaaksi rynnäköijäksi vaikka kesken matsin.

Lähitaistelu on melkoista sohimista, mutta tehokkaimman oloinen tapa teilata vihollisia. Friendly Fire tuntuu turhalta – ja turhauttavalta: kaveri pelasti minut kuolemalta ja puukotti vahingossa hengiltä heti perään. Yritykseni antaa tulitukea johti taistelutoverin murhaamiseen. Ahtaisiin paikkoihin syntyy sumppuja, joihin ei uskalla ampua tai mennä huitomaan kun ei tiedä, keneen osuu.

 

The big picture

 
Pelattuani muutaman erän suoraa toimintaa päätin katsastaa, mitä isolla kartalla on tarjota. Sillä olisihan itsekästä keskittyä väkivaltaisten himojensa tyydyttämiseen nopeimmalla mahdollisella tavalla. Pelihahmoni, ensimmäisen kokemustason synkkä avaruushaltia, tuntee väkevästi sydämessään Salaatinsyöjien sotakutsun ja rientää valloittamaan lääniä pitkittääkseen rappeutuneen rotunsa väistämätöntä sukupuuttoa. Tai jotain sellaista, tietsä.

Pelimaailmaa ei varsinaisesti pääse tutkimaan, koska maailmankartta on monotonisen tympeä ruudukollinen tilkkuja. Kulloisenkin kiistan kohteena oleva alue välkkyy aktiivisena pelikenttänä. Eläytyminen valtasuhteiden vaihteluihin on vaikeaa. Rotujen välisiä liittoutumia ei synny. Taistelukentillä on napit vastakkain aina vain kaksi eri ryhmittymää. Örkit vastaan mariinit, eldarit vastaan örkit jne. Olisi mielestäni jännittävämpää, jos jollain läiskällä tappelisi kolme eri rotua toisiaan vastaan.

Maailman tylsin maailmankartta

Maailman tylsin maailmankartta

Isolla kartalla voi valloittaa sektoreita oman rodun kunniaksi. Valittavana on myös oma tukikohta, joka toimii tutoriaalina. Pelissä ei ole hiekkalaatikon häivääkään, vaan kaikki pelialueet ovat rajattuja.

Muihin kuin Battle Now –pikamatseihin jonottaessa kannattaa varautua välillä odottamaan todella pitkään ennen pelivuoron saamista. Kerran pääsin noin viidessä minuutissa taistelemaan, mutta heti seuraavalla yrittämällä annoin periksi pyöriteltyäni peukaloita latauspylpyrän tahtiin yli vartin. Joku nauroi chatissa kärvistelleensä pitkään jonossa vain päätyäkseen mukaan peliin, joka oli oikeastaan jo ohi. Kyseessä olivat viimeiset minuutit ja tyyppi ei päässyt pelikentälle, koska puolustajien elämät oli käytetty loppuun.

Katsotaan nyt kuitenkin, millaista variaatiota maailmankartan peliaulat tarjoavat!

 

”Garrisson: Spend time in your home base, training alongside other warriors of your faction.”

 
Liikkuvia harjoitusvihollisia ei ole. Tapaan toisen avaruushaltian nimeltään Egor 345. Heittelen häntä leikkisästi kranaateilla kunnes jonkinlainen yhteys syntyy. Squad chattaillessa käy ilmi, että Egor on venäläinen, eikä hän ehdi pelata kovin kauaa. Ok. Ajan Egorin kanssa hetken päämäärätöntä rallia antigravity-tankilla kunnes kumpikin kyllästyy.

40Kegor

Egor, ystäväiseni!

 

“Lair: Join a 5-man fire team underground to complete missions against swarms of Tyranids.”

 
Nyt on kunnollista! Co-opissa olisi mahdollista oppia pelin perusteet ampumalla helppoja kohteita. Valitettavasti sunnuntaina iltapäivällä klo. 14:30 Warhammer 40K: Eternal Crusadea ei nähtävästi pelaa kuin kourallinen ihmisiä. Aulamatsien jonot näyttävät autioilta. Odottelen hyvän aikaa neljää muuta pelaajaa, mutta päätän sitten palata suosiolla pikamatsin puolelle.

Muutamien pelikertojen ja kärsivällisen odottelun jälkeen tarjoutuu mahdollisuus kokeilla yhteistyötä tyranid-hirviöitä vastaan. Se on itse asiassa ihan viihdyttävää, ja varsinkin mariinilla pelatessa ilmassa on lieviä Space Hulk –viboja. Välillä juoksemme käytäviä pitkin tiettyä tavoitetta kohti ja aktivoimme ohjauspaneeleita (eli valtaamme control pointteja), välillä taas puolustaudumme aaltoina hyökkääviä vihollisia vastaan. Isot hirviöt ovat luoti-imureita, joihin saa helposti tyhjennettyä raskaankin aseen lippaan. Käytävä tuntuu äkisti hyvin ahtaalta kun avaruushirviö höökii kohti tuplasti omaa juoksuvauhtia. Lair-taistelu on Eternal Crusaden parasta co-oppia.

 

”Grand Battle”

 
Edes Grand Battle –pelimuodossa ei kentällä ole enempää kuin kaksi rotua kerrallaan. Peli vetää tuollaiset 60 pelaajaa, mutta aula näyttää tyhjältä. Joku muukin odottaa peliin pääsyä, mutta peliä ei tunnu syntyvän, ja palaan taas pikapelin puolelle. Lycka till, mammas ultrasjömanner. Pysähdyn hetkeksi miettimään, onko nykypelaaja kenties liian kärsimätön ja piloille hemmoteltu kun latausruutua ja tyhjää aulaa ei jaksa tuijotella viittä minuuttia pitempään, puolesta tunnista puhumattakaan.

Hyörivät pyörivät mustikkapojat

Kärsivällisyys ennen pitkää palkitsee, ja linjoilla on tarpeeksipelaajia suurta taistelua varten. Grand Battlessa yksi puoli hyökkää ja toinen puolustaa. Kenttä on putkimaisempi kuin pikamatsissa, joten taistelun tyylikin muuttuu tiivistunnelmaiseksi asemasodaksi. Lopulta matsi eskaloituu kunnon sotasekoiluksi puolustavan joukkueen pitäessä kynsin hampain kiinni kontrollipointistaan ja hyökkääjien vyöryessä armotta päälle. Peliaika on rajallinen kuten myös kunkin tiimin käytettävissä olevat elämät, mikä varmistaa sen, ettei taistelu kestä ikuisesti. Sotiminen oli paljon hauskempaa ja intensiivisempää kuin pikamatseissa.

 

“Competition: Register your war party for Guild v Guild event battles (only available during certain times).”

 
Arvostelujakson aikana ei tullut kutsukirjettä kiltaan eikä ole certain times. En saa ehkä koskaan tietää. Pelillä ei vaikuta ainakaan vielä olevan laajaa pelaajakuntaa.

 

Kannatiko lähteä?

 
Warhammmer 40K: Eternal Crusade on semisti ok nettiräiskintä. Ei sitä voi vihata eikä oikein rakastaakaan. Bugeja ei tullut vastaan. Oma kokoonpanoni ylitti minimivaatimukset ja peli rullasi suurimmaksi osaksi melko mukavasti, mutta taistelun tiivistyessä ruudunpäivitys alkoi paikoin nykiä ja laserdiskosta tuli diashow.

Avaruusrahaa Keisarin virkistysrahastoon

Avaruusrahaa Keisarin virkistysrahastoon

Pelin mukana tuli kourallinen avaruuspätäkkää, jota voi käyttää pelin sisäisiin mikro-ostoihin. Peli on jo muutenkin niin hintava, että moinen tuntuu jumalattomalta lypsämiseltä. Sanokaa nyt vielä, ettei kuolematon kaikkivaltias pysy letkuissaan, elleivät pelaajat pistä viimeisiäkin senttejään keisarilliseen kalkinpoistajarahastoon.
 
On vaikea sanoa, kuinka tosifani pitää olla, että rakenteiltaan melko yhdentekevän ja tasapaksun räiskintäpelin Warhammer-kuorrutus saa sukat pyörimään. Kentät näyttivät harjaantumattomaan silmääni keskinkertaisilta. Siinä missä riemukkaan rempseässä Space Marine -pelissä kaikki yksityiskohdat näyttivät ja tuntuivat kuuluvan Warhammer 40K -maailmaan, Eternal Crusadessa kentille ripotellut kontit ja aselaatikot olisivat voineet olla mistä tahansa vastaavasta pelistä. Olisin toivonut enemmän kouriintuntuvaa, omalaatuista kruusinkia. Pelimaailman taustatarina jää etäiseksi eikä viittauksilla leikitellä.

Tuntuu siltä kuin pelintekijät olisivat nähneet vaivaa täyttääkseen fanien minimivaatimukset, huokaisseet helpotuksesta saatuaan olennaisimmat kohteet mallinnettua ja jättäneet homman siihen. Jos Eternal Crusade on ensimmäinen kosketuspintasi Warhammer 40K:n maailmaan, et tule kokemuksesta hullua hurskaammaksi.

 

Tiivistelmä

 
Perusmättöä vähän puolivillaisiksi jäävillä Warhammer-mausteilla. 50 euroa on näin köpöisestä pelistä törkeää rahastusta! Voin pahoin ajatellessani, että joku on maksanut tästä täyden hinnan.

+ Tunnelmallinen musiikki ja komeat kentät. Taistelun viimeisten minuuttien aikana taustamusiikkiin tulee lisää kierroksia ja messuamista, jolloin jännitys alkaa tuntua rintalastan alla.
+ Kanssapelaajilla näyttäisi olevan päällisin puolin hyvä asenne. Örkkitiimiläiset arvostavat sitä, jos chatissa eläydytään.

– Pelaamisesta puuttuu massan tuntua. Laserhipan keskellä on vaikea sanoa osuiko vikkelästi ohi liihottelevaan avaruusmariiniin. Raskaalta näyttävät rakenteet eivät edes kuulosta raskailta.
– Pelin rakenne ei tue joukkuehengen syntymistä.
– Roduilla ei ole erityispiirteitä.
– Mikromaksuja, ärgh!

Arvosana

Tavistyttö

Tavistyttö

**********
Peli oli arvostelukappale