Mikä määrittää nörtin? Miten olennaisena osana pelaaminen kuuluu nörttiyteen? Voinko olla nörtti, jos en pelaa?

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut pelaamisesta. Peliviikon lähestyessä tunsin kalvavaa häpeää, sillä halusin antaa panokseni Nörttityttöjen blogiin, mutta eihän minulla ole mitään sanottavaa tästä aiheesta. Vai onko sittenkin?

En sinänsä ole pelaamista vastaan. Puolisoni on pelannut lähes koko ikänsä, samoin (nörtähtävä) kaveripiirini. Tämä on ihan ok, mutta minua pelit eivät houkuttele. Kokemusta on siitäkin, että ”nyt etsitään sellainen peli, jota säkin tykkäät pelata”. Kyllä, voin pelata yksittäisiä kertoja jotakin helppoa peliä, etenkin, kun mukana on yhdessä olemisen ja rentoilun aspekti. Wiin keilaradalla olin joskus ihan huippu! Mutta on ihan eri asia pelata silloin tällöin seurapeliä kuin käyttää aikaansa joka viikko pelaamiseen ja pyrkiä kehittymään siinä.

Lautapelejä pelattiin kyllä lapsuudenkodissani ja edelleen joissakin kaveriporukoissa. Niissäkin on sellainen yhdessä viihtymisen kaiku. Viimeksi meillä pelattiin taksipeliä, jossa piti hankkia kyytejä Manhattanilla. Tosin silloinkin keskityin täyttämään tarjoiluastioita ja kannustamaan muita. Ja tämä sopi minulle oikein hyvin.

Miten konsoli sammutetaan ja muita noloja tilanteita

Koin hämmennystä eräässä conissa, jossa olin yleisvänkärinä. Yleisvänkärin rooliin kuuluu mennä sinne, missä on työvoimapulaa. Viimeisenä conipäivänä nakki napsahti pelisalivuorolle: ”Kiva kun tulit! Sun tehtävänäsi on tänään valvoa pelisalia. Jos joku peli on vapaana, voit tottakai pelata.” ”Tuota, kun en mä pelaa.. ” Tämän tosin ajattelin ihan omassa mielessäni. Minua ohjeistanut ihminen oli itse niin innoissaan, että en vaan pystynyt sanomaan, että ei oikein kiinnosta.

Lienee sanomattakin selvää, että työvuoro oli vähän tylsä. Kuljin järjestelemässä paikkoja ja seurasin pelivuorojen kestoa ohjeiden mukaisesti, mutta kertaakaan en koskenut laitteisiin pelatakseni. Kerran minulta kysyttiin, miten jokin laite sammutetaan. En osannut vastata, joten kiersin kysymyksen sanomalla, että jätä vaan siihen, seuraava voi sitten valita oman pelinsä. Aikani kului, kun seurasin ihmisiä ja heidän käytöstään. Jokin intohimo ajoi pelaajia antamaan parhaansa, ohjainta nakuteltiin kiivaasti ja välillä karkasi kirosanojakin. Minulla ei taida olla kilpailuviettiä, jäin varmaan jonnekin jonon hännille, kun sitä jaettiin. Innostun kyllä asioista, jotka minua kiinnostavat. Esimerkiksi Alias on hauska peli, koska pidän kielestä ja sillä leikittelystä.

Konsolien kapulat ovat myös minulle mystisiä laitteita. Ne eivät vaan tottele sormiani. Jos nappuloita on enemmän kuin ”lefti” ja ”raitti”, sekoan. Aivot menevät eri suuntaan kuin näpit. Siksi rallipelistä tulee romurallia, kun aikani yritettyäni heitän kisaamisen sikseen ja rupean pelleilemään.  Käytän kuitenkin sujuvasti neulepuikkoja ja sivuleikkureita, joten näppäryyteni taitaa olla rajoittunutta lajia. Ei vaan 🙂 Uskoisin, että tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että pelaaminen ei kiinnosta tarpeeksi, jotta jaksaisin opetella ohjaimen käyttöä. Sen sijaan neulominen kiinnostaa “ihan hulluna”, joten olen seisonut vaikka päälläni saadakseni jonkin palmikon täsmäämään ohjeeseen.

Erilaiset intohimon kohteet

Netin suomalaisissa nörttiyhteisöissä on ollut aina kunnioittava ja arvostava henki. Saa intoilla itselle tärkeistä asioista eikä nörttiyden lajia ole rajoitettu. Pidänkin kovasti nörttiyden määritelmästä intohimoinen suhtautuminen itselle tärkeään asiaan. Siinä ei määritellä, mistä pitää tai ei pidä kiinnostua. Ainakin täällä Oulussa nörttitytöt tapaavat myös muissa kuin pelaamisen merkeissä, joten mukaan mahtuu hyvin myös antipelaaja.

Joskus on ihan mukava haastaa itseään tekemään jotain uutta tai ei niin kiinnostavaa. Esimerkiksi pelaamaan. Silloin toivon pelikumppaneilta kärsivällisyyttä sekä opastamiseen että kiinnostuksen lopahtamiseen. Kiinnostukseni lopahtaa ilmeisesti siksi, että peli vain ei anna tarpeeksi tai sitä on minun näkökulmastani vaikea pelata. Vaikeus voi olla logiikassa tai ohjaimessa, pelistä riippuen. Olen kokeillut mobiilipelejäkin, ja poistanut ne joidenkin viikkojen kuluttua, kun ei vain tule pelattua. Myös Pokémon Go koki tämän kohtalon. Luppoaikoina luen mieluiten uutisia tai vaikka Facebookia pelaamisen sijaan.

Haluaisinkin muistuttaa teitä rakkaat pelinörtit: kaikki eivät pelaa. Ettehän tyrkytä peliohjaimia ihmiselle, joka jättäytyy sivuun. Voi olla, että hän nauttii oikeasti seuraamisesta enemmän kuin osallistumisesta. Minua ainakin nolottaa välillä olla erilainen, koska pelaaminen on usein niin voimakas oletus. Ja vielä enemmän kiusaannun, jos tästä tehdään isompi numero. Minusta on ihan kiva seurata – paitsi, jos pelaatte Aliasta, sitten haluan ehdottomasti osallistua! 🙂

Kuvat: Pixabay.