Erilaisia pelivideoita on tehty nettiin jo lähes 20 vuotta. Ensimmäiset let’s play -sisällöt tehtiin kuvankaappauksina Something Awful -foorumille, ja nykyään pelivideot ovat bisnestä siinä, missä mikä tahansa muukin sisällöntuotanto. Kovinta tiliä tekee tällä hetkellä Felix “PewDiePie” Kjellberg, jonka Youtube-kanavalla on 40 miljoonaa tilaajaa ja katselukertoja yli 10 miljardia. Vertailun  vuoksi mainittakoon, että omalle kanavalleni on vuoden 2016 aikana kertynyt reilu 1300 katselua, ja tilaajia minulla on 19. Tärkeimmät jakelukanavat let’s play -sisällölle ovat Twitch.tv ja Youtube, ja monet ammatikseen pelaavat käyttävät molempia kanavia. Ensin peli streamataan livenä Twitchiin ja myöhemmin tallenteesta editoidaan parhaat pätkät Youtubeen.

Ensimmäiset videoni kuvasin läppärillä.

Ensimmäiset videoni kuvasin läppärillä.

Huvittaisiko pelivideoiden tekeminen? Alkuun pääsee itse asiassa hyvinkin vähällä: tarvitset vain ohjelman, jolla nauhoittaa pelisuoritus. Itselläni on käytössä ilmaisohjelma Open Broadcaster Software, jolla olen pärjännyt varsin hyvin. Ohjelmaan saa lisättyä useamman ääni- ja kuvalähteen, joten pystyn kuvaamaan itse pelin lisäksi omaa naamaani ja kommentoimaan peliä videolle. Kasvokamerana toimii ihan tavallinen halpa web-kamera.

Myös editointi hoituu ilmaisohjelmilla. Windows Movie Maker on hirveä ohjelma, mutta silläkin saa leikattua videosta turhia pätkiä pois, tekemään yksinkertaisia häivytyksiä ja lisäämään videoon grafiikkaa ja tekstiä. Kömpelöä ja hidasta, mutta ensihätään sekin toimii. Hyvänä puolena Movie Makerissa on se, että se tunnistaa suurimman osan käytössä olevista videoformaateista.

Kaikki loppu on oikeastaan hifistelyä ja viilaamista. Olen esimerkiksi itse kiinnittänyt web-kameran taakse pöytään ylimääräisen valon, jossa on lisäksi hieno jeesusteippi-paperi-viritys, jolla voin tarvittaessa säätää ja pehmentää kasvoille tulevaa valoa. Kannattaa myös tarkistaa, mitä muuta kamerasta näkyy. Omasta mielestäni miellyttävin  kuvaustausta on puhdas yksivärinen seinä, mutta läheskään aina se ei ole mahdollista. Pahimmat pyykkiläjät ja muut kaaokset kannattaa kuitenkin siivota pois kuvasta.

Toisesta näytöstä on nauhoittaessa huomattavasti hyötyä, kun koko ajan pystyy tarkkailemaan tallentuvaa kuvaa ja ääntä. Seuraavaksi haluaisin panostaa uuteen mikrofoniin, sillä nykyinen tuntuu särkevän ääntä ja ottavan huoneesta myös kaiken muun äänen, jolloin nauhoituksella kuuluu peliäänten ja oman puheeni lisäksi kaiken maailman epämääräisiä surinoita, huminoita ja kolinoita.

Kissa on yleensä kaverina, kun pelaan. Enemmän tai vähemmän edessä.

Kissa on yleensä kaverina, kun pelaan. Enemmän tai vähemmän edessä.

Pelivideoiden tekemistä suunnittelevan kannattaa ottaa huomioon firmojen tekijänoikeuspolitiikka. Periaatteessa oman pelisuorituksen tallentaminen ja jakaminen menee niin sanotusti fair usen piiriin, mutta kaikki eivät silti pidä videoista. Isoista firmoista Blizzard Entertainment taitaa tällä hetkellä olla suopein ja tekee streamaajien kanssa yhteistyötä. Nintendo puolestaan ei salli omista tuotteistaan julkaistavan let’s play -materiaalia lainkaan.

Mikäli videoillaan haluaa tehdä rahaa, pitää videoiden teon lisäksi aikaa käyttää reilusti oman kanavan markkinointiin. Yleisön saaminen, varsinkin Suomesta käsin on hidasta ja vaikeaa, enkä ole itse tienannut videoillani vielä senttiäkään. Toisaalta olen myös pitänyt tekemistäni ennen kaikkea harrastuksena, jolloin ansaintapainettakaan ei ole. Pelien videointi on yllättävän hauskaa, ja mikäli haluat kehittyä pelaajana, omien pelien taltiointi ja kommentointi on siihen loistava työkalu.

Videoiden julkisuutta ei myöskään kannata pelätä. Mietin itse pitkään, uskallanko lähteä omilla kasvoillani seikkailemaan Youtubeen, kuinka nopeasti henkilökohtainen vihaajani löytää kanavani ja alkaa suoltaa kommentteihin uhkailuja ja muuta häirintää. Niin ei kuitenkaan ole käynyt. Hitaasti kasvavassa katsojamäärässä onkin se hyvä puoli, etteivät julkisuus ja sen lieveilmiöt pääse yllättämään, vaan mahdollisiin vihaajiin ehtii valmistautua henkisesti.

Olen myös harkinnut, että perustaisin oman kanavan myös Twitchiin ja alkaisin streamata pelejäni suorana. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä.