geekgirls2

Ciri, pitääkö isän taas tulla napittamaan paita?

Olen varsin tietoinen siitä, kuinka arveluttavaa minun on miehenä kritisoida ja jopa neuvoa sitä, millaisia naishahmoja peleissä saa ja ei saa olla. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei olekaan antaa minkäänlaista moraalista saarnaa, vaan keskittyä yksinkertaisesti siihen, mikä on parasta yksittäisen pelin kannalta katsottuna.

Voinkin jo aluksi tyytyväisenä sanoa, ettei peliala suinkaan ole siinä keskenkasvuisessa iässä, jossa se usein on tapana kuvata. Samalla, kun peleissä on alettu painottaa niiden tarinallista antia, on alan ollut pakko parantaa myös naishahmojensa kuvausta. Nykyään halpa seksillä myyminen joutuu helposti niin median kuin peliharrastajienkin silmätikuksi, eikä välttämättä ole julkaisijan kannalta mikään fiksu veto. Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme nähneet myös huomattavan piikin naispuolisten päähahmojen määrässä, ja ehkä pian pääsemme jopa pisteeseen, jossa asiaa ei tarvitse nostaa markkinointikikaksi, ja myös naisvetoiset pelit saavat epäonnistua ilman, että niiden huonoa menestystä perustellaan päähenkilön sukupuolella.

Mutta jos jotain rakastaa, on sitä myös oltava valmis kritisoimaan. Olen useaankin otteeseen törmännyt tilanteeseen, jossa pelin laatua tuntuu repivän alaspäin tapa, jolla se käsittelee naishahmojaan. En nyt tarkoita Saints Rown tai Xtreme Beach Volleyballin kaltaisia pelejä, jotka eivät alun alkaenkaan tunnu ottavan itseään vakavasti. Ei, tarkoitan pelejä, jotka ovat itse asettaneet oman rimansa mahdollisimman korkealle.

The Withcer 3:a voi hyvillä mielin ehdotella viime vuoden parhaimmaksi peliksi. Voittamiensa palkintojensa perusteella se saattaa jopa olla koko viime vuosikymmenen kärkijoukossa. Se sijoittuu fantasiamaailmaan, joka samalla nojaa tuttuihin fantasiatrooppeihin ja toisaalta uudistaa niitä nykyaikaisilla hahmotyypeillä ja asenteilla. Se on julman realistinen ja ylpeä siitä. Tämä asenne heijastuu myös pelin visuaalisessa ilmeessä, etenkin sen hahmosuunnittelussa. Pelin moninaiset hirviöt ovat rumuudeltaan ja monimuotoisuudeltaan uskomattomia, taistelut brutaaleja ja mieshahmot ulkomuodoltaan vaikuttavan karuja. Kaikki on julman maailman alati piiskaamaa.

geekgirls1

Juroa kauneutta?

Paitsi naishahmot.

Lähestulkoon jok’ikinen pelin naishahmoista on satumaisen kaunis aina aatelisista maanviljelijöiden vaimoihin. Joiltain osin tämä on toki ”selitettävissä”, Witcherin maailmassa esimerkiksi maagit korjaavat ulkoisia epäkohtiaan taikuuden avulla ja koska näiden elämä pyörii hovien pyöreissä, on näyttävän ulkomuodon ylläpitäminen varsin ymmärrettävää. Ehkä onkin vain sattumaa, että juuri maagit yliluonnollisine hipiöineen ovat myös eräitä pelin tärkeimpiä ja runsaimmin edustettuja naishahmoja. Sattuipa mukavasti, eikö vain?

Siltikin, on aiheellista kysyä, onko tässä laitettu seuraus ennen syytä? Jopa ”tavallisen kansan” parissa kulkevat maagit kuten metsässä asuva Keira ja Novingardin hämärän alaluokan kanssa työskentelevä Triss Merigold pukeutuvat tavalla, joka vaikuttaa paljastavuudessaan paitsi epäkäytännölliseltä myös painovoiman lakeja uhmaavalta, kun taas naissoturi Ves ”tämän sarjan Tarthin Brienne”:n vyölle asti avoimena roikkuva paita tuntuu oikein tarjoavan vihollissotilaille oivan maalin, minne miekkansa tähdätä. Jopa Ciri, jonka pitäisi olla pelaajalle kuin tytär, ei pääse pakoon tältä, vaan avoimen paidanliepeen alta pääsee aina välillä sopivasti vilahtamaan näkymä rintaliiveistä. Miksiköhän aikuiset naiset eivät osaa napittaa paitaansa kunnolla? Myös pelin peittävät asut vaikuttavat oudon seksuaalisilta; paidat ovat ihoa myötäileviä ja housujen lahkeet halailevat pakaroita kuin vakuumipakkaus konsanaan.

Loppujen lopuksi ei ole tärkeää se, voidaanko naishahmojen viekoittelevaa ulkonäköä perustella tarinan kannalta. Olennaista on, kuinka se tuntuu koko muuhun peliin verrattuna aina pistävän esiin kuin tikku silmään. Ongelma voitaisiin välttää, jos tämä olisi koko pelin kattava visuaalinen suuntaus; ruma maailma jota asuttaisivat kuvankauniit ihmiset. Tällaisenaan on kuitenkin selvää, ettei ratkaisu palvele niin pelin realistista maailmaa kuin sen visuaalista ilmettäkään.

Muitakin esimerkkejä samasta ongelmasta löytyy, ja vaikka millä mitalla. Blizzardin tiimiräiskintä Overwatch painotttaa erityisesti monimuotoisuutta, tämä on selvää jo sen värikkäästä hamokaartistakin. Pelin sukupuolijakauma on lähestulkoon tasan, kansalaisuudet vaihtuvat Ruotsista Egyptiin ja taas Brasiliaan, ja hahmot ovat ulkomuodoltaan monipuolisia ja persoonallisia. Kuitenkin naishahmojen vaatetus painottuu ihonmyötäileviin trikoisiin tai reittä halkoviin hameisiin samalla kun näiden ikä- ja ruumiinmuotoedustus on vain kalpea varjo mieshahmojen vaihtelevuudesta.

geekgirls3

Mielenkiintoisesti suunniteltu, pulleahko nainen… jolla pitää kuitenkin olla joogapöksyt ja täydellinen peba.

Metal Gear Solid taasen on tasapainotellut jo vuosikymmeniä campin ja haudanvakavan sotasarjan välillä, kompuroiden aina välillä kumoon siinä samalla. Hyvä esimerkki tästä on Metal Gear Solid V: The Phantom Painin Quiet. Sodan moraalia ja kärsimystä pohtivassa pelissä sen korkeaprofiilisin naishahmo tepastelee taistelukentällä bikineissä ja verkkosukkiksissa. Pelkkä ajatuskin aavikolla syöksymisestä tällaisessa varustuksessa iski kipinää inttimuistoihini ja sai kysymään, miten tuollainen on edes mahdollista? Kuvittelisin viimeistään sääolojen lopettavan moisessa varustuksessa tetsaamisen lyhyeen, jollei sitä ensin tekisi mikä tahansa maastosta löytyvä terävä kulma. Toki tällekin löytyy perustelunsa, mutta suoraan sanottuna kunnioittaisin pelin tekijätiimiä huomattavasti enemmän, jos se olisi vain myöntänyt haluavansa käyttää miljoonaluokan peliprojektia virtuaalitissien raapusteluun.

Miten tähän asiaan sitten pitäisi suhtautua? Emmehän suinkaan voi alkaa kaikkien naisten puolesta päättämään, miten heitä tulisi edustaa. Mielestäni naishahmojen ulkoista suunnittelua pitäisi punnita kahdelta kantilta: kontekstin ja monimuotoisuuden kautta. Ensimmäiseksi pitäisi miettiä, sopiiko naishahmon ulkomuoto pelin kontekstiin tarinan, maailman ja visuaalisen ilmeen kautta. Jos näin on, kannattaa vielä miettiä, tarjoaako hahmo jotain uutta yleisölle. Jos tuntuu siltä, että tällaisia hahmoja on jo nähty, ehkä olisi pelin kannalta parempi, jos se kykenisi tarjoamaan jotain uutta.

Positiivisena esimerkkinä voisin nostaa esille vaikkapa Bioshock: Infiniten Elizabethin, joka vahvan persoonansa ja nousujohtoisen kasvutarinansa lisäksi omaa persoonallisen ja selkeän ulkomuodoon. Tämän ikoninen korsettiasuste, vaikkakin paljastava, on vahvasti sidoksissa koko pelin estetiikkaan ja alleviivaa vielä sitä tarinan murroskohtaa, jolloin Elizabeth astuu lapsuudestaan kohti aikuisuutta. Hillitympää pukeutumistapaa taasen edustaa Mass Effectin Femshep, joka on omasta mielestäni koko pelialan kovin mimmi, ja jonka auktoriteettia ei käy kenenkään kiistämään.

Niin, ja nämä säännöthän eivät päde vain naishahmoihin, vaan oikeastaan kaikkiin hahmoihin yleensä.

En suinkaan väitä, että näin yksinkertaisilla säännöillä päästäisiin aina oikeaan lopputulokseen. Pelit, kuten kaikki muukin taide, ovat sidoksissa paitsi niitä ympäröivään yhteiskuntaan, myös jokaisen pelaajan henkilökohtaiseen pelikokemukseen. Mielestäni tarjoamani esimerkit antavat kuitenkin hyvän lähtökohdan niissä tapauksissa, kun on pakko miettiä, palveleeko hahmon suunnittelu ensisijaisesti pelin tarpeita, vaiko jotain muuta?

 

Jutun kuvituksena on käytetty ruutukaappauksia peleistä Witcher 3 ja Overwatch.