Nimetön pimeys, muodottomat uhkat tuijottivat jättitauluista synkkien teiden varsilla, kolmiopilareista kaupunkien usvaisilla kaduilla. Pankkien romahdellessa, valuuttakurssien keinuessa niin että vatsassa viilsi, pakolaisten ja uusnatsien ottaessa pampuin ja kirvein yhteen, aina vain uusien saasteiden ilmestyessä ilmaan ja pohjaveteen – näiden uutisten seasta päivälehdestä tuijotti jokin vielä suurempi ja kauheampi ja kaoottisempi, se välähteli television rätisevässä ruudussa ja sen hypnoottinen kutsu kaikui jokaisen suomalaisen paikallisradion taajuusalueella. “Uskotko odottamattomaan? Osaatko odottaa odottamatonta? Luuletko, että pahin voisi tapahtua? Me vakuutamme sinut.”

Kirotun kirjan vartijan kansi. Lähde: Jalava

Kirotun kirjan vartijan kansi. Lähde: Jalava

Mikäpä sopisikaan syksyyn paremmin kuin lovecraftilainen kauhu? Kirotun kirjan vartija 17 suomalaista H. P. Lovecraftin Cthulhu-mytologiaan sijoittuvaa novellia, joista kolme on alunperin julkaistu 1990-luvulla, yksi vuonna 2014 ja loput on kirjoitettu tätä kokoelmaan varten.

Kirotun kirjan vartija julkaistiin jo toukokuussa 2016, mutta päätin viivytellä lukemisen kanssa kesän yli. Parhaitenhan tunnelmaan pääsisi jossain keskellä metsää järven rannalla sijaitsevalla syrjäisellä mökillä, mutta kyllä tämä kaupungin keskustassakin toimii. Mikäli olet kovin herkkä, en suosittele lukemaan näitä tarinoita ennen nukkumaan menoa, minulle ne nimittäin meinasivat aiheuttaa painajaisia.

Lovecraftilainen tunnelma taipuu yllättävänkin hyvin suomeksi ja suomalaiseen maisemaan. On pimeää ja synkkää, ja loputtomilta tuntuvissa metsissä, soilla ja järvissä voi hyvinkin kuvitella vaanivan jos jonkinmoisia ölliäisiä. Kirjoittajat ovat onnistuneet vangitsemaan Lovecraftin tarinoiden tunnelman hyvin. Novelleissa kuvataan tuttuja ympäristöjä ja arkipäiväisiä asioita, mutta vähitellen pala kerrallaan todellisuuden kudos alkaa purkautua ja sen alta paljastuu sanoinkuvaamattoman kauhistuttava kaaos ja hulluus. Juuri ympäristön tuttuus tekee ainakin omalla kohdallani Kirotun kirjan vartijasta erityisen toimivan kokoelman. Tapahtumaympäristöä ei tarvitse kuvitella, vaan tapahtumapaikat – tai ainakin hyvin samanoloiset paikat – tietää. Se yksi kuusimetsä, joka tuntuu keskellä kirkasta kesäpäivääkin jotenkin pimeältä. Tai se alakoulun suunnistusreitin varrella ollut pieni suolampare, jonka ympärillä on aina hirvittävän hiljaista, vaikka metsä muuten kuhiseekin elämää. Tutut ja turvalliset mökkimaisemat näyttäytyvät yhtäkkiä hyvinkin uudessa valossa.

Osa kirjoittajista ottaa Lovecraftin alkuperäiset teokset osaksi tarinaansa ja käyttää muinaisista jumaluuksista samoja nimiä kuin Lovecraft. Myös Lovecraftin tarinoiden henkilöistä ja tapahtumista puhutaan ikään kuin ne olisivat ihan oikeasti osa historiaa. Toiset kirjoittajat puolestaan ottavat kokoelman innoittajaan hieman enemmän etäisyyttä ja yhteys Lovecraftin tarinoihin näyttäytyy lähinnä samankaltaisena tunnelmana ja henkilöiden kamppailuna hulluutta vastaan. Kumpikin toimii.

Muutamat kokoelman tarinat noudattelevat hyvinkin lovecraftimaista kaavaa. Kertoja saa tiedon, että kummallisena pidetty henkilö – sukulainen, lapsuuden toveri, opettaja, joku muu, jonka kohtalo kertojaa kiinnostaa – on kuollut. Vainajan jäämistöstä löytyy epämääräisiä käsikirjoituksia, päiväkirjamerkintöjä ja okkultismiin viittaavaa esineistöä, ja kylillä kerrotaan, ettei kuolema tainnut olla ihan luonnollinen, ja vainaja saattoi saada sen mitä tilasikin. Kertoja ryhtyy tutkimaan, mitä kuolleelle oikeastaan tapahtui. Alkuun päiväkirjamerkinnät ja naapureiden juorut kuulostavat päihdehuuruiselta satuilulta, mutta pikkuhiljaa kertoja imeytyy syvemmälle Cthulhu-mytologiaan, saa selville kuolevaisilta kiellettyjä asioita ja lopulta joko vajoaa itsekin hulluuteen, kuolee tai päättää ryhtyä epätoivoisiin vastatoimiin. Osa henkilöistä selviää hengissä ja ehjänä koettelemuksistaan, osa ei.

Tästä huolimatta novellit eivät kuitenkaan toista itseään, vaan jokainen kirjoittaja onnistuu tuomaan Cthulhu-kirjastoon jotain uutta ja erilaista. Hulluuden ja selväjärkisyyden rajan ja todellisuuden ja ajan rakenteiden lisäksi tarinoissa on lisäksi läsnä monia muita teemoja: Sukupuoli-identiteetti, vanhemmuus ja perhe, ahneus, luovuus, kunnianhimo.

Mielestäni kokoelman ehdoton helmi on Johanna Sinisalon alunperin 90-luvulla julkaistu Me vakuutamme sinut. Tarinassa nivoutuvat suorastaan nerokkaasti  yhteen Lovecraftin oma kaoottinen aika sotineen ja teknologisine kehitysaskeleineen  ja 1990-luvun laman sekavat ja epätoivoiset tunnelmat. 25 vuotta myöhemmin tarina toimii edelleen ja se voisi hyvinkin kuvata myös nykypäivää.

Kaiken kaikkiaan Kirotun kirjan vartija on mainio kauhukokoelma ja erinomainen kunnianosoitus H. P. Lovecraftille. Lovecraft-fanien lisäksi suosittelen kokoelmaa kaikille, jotka haluavat kuluttaa kauhunsa pieninä annoksina ja nauttivat goren sijaan enemmän hiljalleen hiipivästä ahdistuksesta.

Kirja on saatu blogille arvostelukappaleena.