Nörttityttöjen raati kävi katsomassa Ghostbusters-elokuvan ja kertoo tässä yhdessä kommenttejaan.

Kuva: The Walt Disney Company Nordic

Kuva: The Walt Disney Company Nordic

Ghostbusters (2016) -elokuvassa riittää hauskoja kohtia ja hyvin tehtyjä haamuja – erityisesti 3D:nä – ja siinä esiintyy naisia toimintasankareina. Useita naisia, erilaisia naisia, naisia joiden elämä ei pyöri miespäähenkilöiden ympärillä (mitään miespäähenkilöitä ei edes ole), naisia jotka pelastavat päivän ja käyttävät siistejä aseita, naisia jotka pitävät muodottomia haalareita ja heittävät jatkuvasti juttua toisilleen. Jos mikään näistä kiinnostaa, suosittelen leffaa lämpimästi.

“Kokonaisuus toimi ja tavallaan ei toiminut, mutta kuitenkin lopussa olin hihkuttanut ja rootannut jokaista haamujengiläistä sen verran että teki mieli liki taputtaa teatterissa.” -Sanna Haukkala

Jos taas tuntuu, että tämä on jo niin nähty, ole kiltti ja kerro kommenteissa mitkä kaikki muut leffat tai sarjat ovat tällaisia, koska minusta näistä on huutava pula (My Little Pony: Friendship is Magic -sarjan olen tosin jo katsonut).
 

Toimintasankarit

Uusi Ghostbusters on herättänyt paljon intohimoa kautta internetin, ja se saattaa tuntua oudolta – sehän on vain elokuva. Mutta toisaalta elokuvat ovat monille ihmisille iso ja tärkeä osa elämää, viihdettä ja haaveiden synnyttäjiä. Olen nähnyt elämässäni lukemattomia elokuvia. Silti en tiennyt, miltä tuntuu katsoa leffaa, jossa on neljä naispuolista toimintasankaria, joista kaikki keskittyvät toimintaan eikä ketään näytetä paljastavissa, seksikkäissä vaatteissa.

Se tuntuu muuten aivan älyttömän hyvältä. Erin Ramsey on myös kirjoittanut aiheesta esseessään “Why? Should I go see it?” (Medium.com). Hän muistelee, miten leikki lapsena muiden kanssa Teenage Ninja Mutant Turtleseja ja Haamujengiä, mutta koska näissä porukoissa ei ollut toimintanaishahmoja, hän oli aina viestintuoja-April tai viestintuoja-sihteeri eikä koskaan itse sankari.

Siksi naispuoliset toimintasankarit, jotka eivät ole silmäkarkkia K-16-leffoissa, ovat tärkeitä. Leikkivien pikkutyttöjen tähden. Leikkivien pikkupoikien tähden, niin että hekin (ja kaikki lapset) tietävät tyttöjen ja naisten voivan olla sankareita. Sekä aikuisten käsikirjoittajien, leffantekijöiden, pelisuunnittelijoiden ja kaikkien viihdettä tekevien ihmisten tähden, jotta hekin tietäisivät ja tekisivät samanlaisia sankareita omiin tuotteisiinsa, meille kaikille.

“Elokuvaa on ilo katsoa, hahmoihin on helppo samaistua ja heitä kannustaa eteenpäin. Ja se taistelukohtaus. Voisin katsoa sen yhä uudestaan ja uudestaan, koska se oli jollain tapaa niin voimauttava. Upeasti koreografioitu taistelukohtaus, jossa naiset mättävät kummituksia turpaan ilman seksikkäitä asuja ja pyllytissiposeerauksia.” -Henna Uslin

Kuva: The Walt Disney Company Nordic

Haamujengi. Kuva: The Walt Disney Company Nordic

 

Queer-hahmoja

Paitsi että uudessa Ghostbustersissa on naishahmoja, siinä on myös queer-hahmoja eli heteronormista poikkeavia hahmoja. Erityisesti Jillian Holtzmann (Kate McKinnon) on päivänselvästi queer. Sitä ei tosin sanota leffassa ääneen, mutta miksi pitäisikään? Kuten Aoife O’Riordan kirjoittaa (The Orbit), heteronormatiivisuus on oletus siitä, että kaikki ovat cissukupuolisia ja heteroseksuaaleja kunnes toisin todistetaan: “That’s why we have to come out and you all don’t.” Kaapista ulos tuleminen ja heteronormista poikkeavan seksuaalisuuden tai sukupuolisuuden ääneen lausuminen on niitä ihmisiä varten, joille heteronormista poikkeaminen ei ole luonnollista ja yleistä.

“Trailerin perusteella odotin Holtzmannia kovasti ja hahmo olikin loistava. Lisää Holtzmannia, kiitos!” -Henna Uslin

“Alussa elokuva tuntui lähinnä kahden hahmon ystävyystarinalta jonka sivulaidassa pomppi hassunkurinen sidekick-hahmo. Odotin Holztmannin hahmoa vähäsen sormet ja peukut ristissä, mutta harmillisesti hahmo liimautui tarinaan kiinni kunnolla vasta pitkän loppurytinän alkaessa – onneksi silti varastaen lopulta liki kaiken huomion! Egon Spengler oli alkuperäisistä Ghostbusterseista tietenkin suosikkihahmoni ja vaikka uusissa jengiläisissä ei ollutkaan suoria vastinpareja alkuperäisiin tyyppeihin, Holtzie oli tavallaan ihastuttavan vinksahtanut versio Spengleristä. -Sanna Haukkala.

Holtzmann (Kate McKinnon). Kuva: The Walt Disney Company Nordic

Holtzmann (Kate McKinnon). Kuva: The Walt Disney Company Nordic

O’Riordan huomauttaa myös, ettei muidenkaan päähenkilöiden seksuaalisuudesta mainita juuri mitään leffassa, joten emme voi myöskään olettaa juuri mitään. On vain joitain vihjeitä, joita tulkita: pukeutumistyyli, kanssakäyminen toisten hahmojen kanssa.
 

Uusintaversioilla rahaa

Monille nörteille uuden Ghostbustersin huomiotaherättävin piirre on se, että kyseessä on vuonna 1984 ilmestyneen samannimisen elokuvan uusintaversio. Toisia remaket kyllästyttävät: eikö muka maailmassa riittäisi uusiakin ideoita filmattavaksi? Remake-trendi perustunee helpompaan markkinointiin. Ihmiset saadaan helpommin kiinnostumaan ennestään tutuista asioista ja näitä elokuvia myös mennään katsomaan. Business Insiderin TOP 10 -listoilta kannattavimmista elokuvista vuosilta 2013, 2014 ja 2015 on yhden käden sormilla laskettavissa ne leffat, jotka eivät ole jonkin sortin uusintaversioita, adaptaatioita tai jatko-osia.

“Vastareaktio elokuvaan syntyi heti julkistamisen jälkeen. Ihmiset eivät halunneet lapsuuden suosikkiin koskettavan eikä perusasetelmien muuttuvan. Kohu tuntui ylilyönniltä, sillä eihän kukaan siihen koskekaan ilman aikakonetta, eikä kenenkään ole pakko katsoa mitään mitä ei halua. Remakeja tehdään liikaa samalla kun maailmassa olisi kasoittain alkuperäisideoita, eikä Ghostbusters olisi ollut lähelläkään omaa remakelistaani. No, mutta onko lapsuuteni nyt pilattu kun kävin katsomassa tämän leffan? Ei tietenkään, lapsuuteni on yhä samanlainen.” -Katja Korhonen

Toisaalta remaket lienevät luonnollinen osa ihmisten tarinankerrontaa: kautta aikojen on kerrottu samoja tarinoita uudelleen ja uudelleen, joko samanlaisina tai vähän muunneltuina. Esimerkiksi kansansadut, uskonnolliset myytit ja muu suullinen perinne ovat viehättäneet juuri tuttuudellaan, sekä tarinankertojan lisäämillä vivahde-eroilla. Miksi ihmiset olisivat nykyään erilaisia?

“Odotin varovaisen innokkaana uutta Ghostbusters-leffaa siitä asti, kun huhut ja uutiset sen tekemisestä alkoivat nousta pinnalle sosiaalisessa mediassa ja blogeissa. En ole koskaan ollut Haamujengin hardcore-fani eivätkä alkuperäiset elokuvat kuulu suosikkielokuviini, vaikka niistä kovasti tykkäsinkin ja tykkään yhä. Ne kuuluivat lapsuuteeni ja niillä on oma sopukkansa sydämessäni. Tietyt kohdat naurattavat edelleen. Ja ovathan Ghostbusters-elokuvat jo legendaarisia. Ajatus naisnelikosta Haamujenginä kuulosti hyvältä jo alkumetreiltä. Uusia versioita vanhoista leffoista tehdään koko ajan, joten miksi ei tästäkin? -Henna Uslin

Abby (Melissa McCarthy). Kuva: The Walt Disney Company Nordic

Abby (Melissa McCarthy). Kuva: The Walt Disney Company Nordic

Se, että tähän uusintaversioon on vaihdettu miesnäyttelijöiden tilalle naisnäyttelijöitä, on voitto sinänsä. Naiset ovat edelleen vähemmistössä elokuvissa, niin pääosissa kuin muutenkin. Jos uusintaversioita kerran joka tapauksessa tehdään, niin tehdään edes sellaisia, joissa on monipuolisempi hahmovalikoima!
 

Vertaamiselta ei voi välttyä

Uutta Ghostbustersia tietysti verrataan vanhaan, etenkin jos alkuperäiseen vuoden 1984 leffaan liittyy voimakkaita tunne-elämyksiä ja lapsuusmuistoja.

Alkuperäisten Haamujengiläisten cameot ja toki alun tunnaribiisi tuovat hyvän nostalgialisän. Mutta onneksi vain lisän, olisi ollut ikävää, jos leffa olisi mennyt nostalgialla mehusteluksi. -Henna Uslin

Osa Nörttityttöjen arvostelijoista piti viittauksista alkuperäiseen leffaan, osa olisi kaivannut enemmänkin nostalgian hyödyntämistä.

“Kun elokuvan teemamusiikki pärähti soimaan, tuli melkein tippa silmään. Nostalgia. Se on se hassu voima, joka monia viehättää ja saa tekemään kummallisiakin asioita. Toivoin että elokuva olisi pyrkinyt osittain toimimaan itselleni nostalgian voimalla, että he olisivat jotenkin pystyneet kopioimaan sen tunnelman mikä vanhassa leffassa oli, mutta silti tehneet siitä omanlaisensa. Valitettavasti suurimmaksi osaksi näin ei käynyt. Kun elokuvan tekijät tietävät että heillä on painolastia jota ei vaan voi sivuuttaa, sitä ei pitäisi yrittää unohtaa, vaan kunnioittaa ja tehdä osaksi uutta. Nyt elokuvaan jäi jotenkin väkinäinen tunnelma siitä miten vanhoja palasia sieltä täältä yritettiin tunkea uuteen sopimattomina. Esim. entisten Haamujengiläisten cameot olivat kivoja, mutta valitettavan päälleliimattuja.” -Katja Korhonen

Itse näin alkuperäisen Ghostbustersin ensimmäistä kertaa vasta viikkoa ennen tätä uutta. Suhtaudun elokuvaan siis hyvin eri tavoin kuin ne, jotka ovat nähneet sen lapsen silmin tai eri aikakautena. Silmääni pisti, miten huomattavan seksistinen alkuperäinen Ghostbusters on ja Bill Murrayn Peter Venkman ahdistavan päällekäyvä suhteissaan naisiin (varmaankin alkuperäinen tarkoitus on ollut näyttää hänet sulavana naistenmiehenä). Alkuperäisen Ghostbustersin seksismistä ja naiskuvasta ovat kirjoittaneet mm. Liz Calvario (IndieWire) ja Luke Buckmaster (Daily Review).

Erin (Kristen Wiig). Kuva: The Walt Disney Company Nordic

Erin (Kristen Wiig). Kuva: The Walt Disney Company Nordic

Naisnelikkoinen Ghostbusters toimii siis kritiikkinä elokuvateollisuutta kohtaan kahdellakin tasolla: toisaalta kerrankin näemme toimintasankareina neljä naista, joiden ulkonäköä ei ole erityisesti seksualisoitu ja jotka keskittyvät toimintaan haalareissaan ja teknologiansa kanssa. Toisaalta leffassa näkökulma on myös naisten ja ollaan vahvasti päähenkilöiden puolella. Leffassa ei tapahdu naisten huijaamista (alkuperäisessähän Venkmanin “tieteellisessä” kokeessa näyttää olevan kyse lähinnä treffeille tai sänkyyn menemisestä), siinä ei puhuta laihduttamisesta eikä ulkonäöstä, ei ole läskivitsejä eikä minkäänlaista huokailua, että hahmot eivät naisina olisi jotenkin oikeanlaisia.

“Juoni itsessään oli aika paljon alkuperäisen Ghostbustersin toistoa, myllytettynä nykyaikaisilla itsetietoisilla viittauksilla ja cameorooleilla. Genre tämän vuoden mallissa oli alkuperäisiä selvemmin enemmän komedian puolella, vieläpä niin että huumori on kevyempää ja lapsellisempaa. Kaikenkaikkiaan elokuva oli hyvää hömppätasoa, joka nauratti minua enemmän kuin olin olettanut.” -Sanna Haukkala

Myös uuden leffan huumorin voisi sanoa olevan, ainakin osan ajasta, naisnäkökulmaista.
 

Vitsinheitto ja purevakin kommentointi

Ghostbustersin huumori sai Nörttityttöjen arvioijat ehdottamaan, että leffassa olisi voinut olla enemmän hahmonkehitystä ja vakavampiakin hetkiä.

“Elokuvan juoni on yksinkertainen. Päähahmot päätyvät erinäisten yliluonnollisten tapahtumien kautta perustamaan yhdessä haamuja nappaavan yrityksensä ja asettuvat täten poikkiteloin elokuvan apocalypse by ghosts -suunnitelmaansa toteuttavan pahiksen kanssa. Ja sitten metsästetään niitä haamuja ja vitsaillaan koko matka. Suurempaa syvällisyyttä ei ole. Abbyn ja Erinin pitkäaikaisen ystävyyssuhteen vaiheitakin vain raapaistaan.

Syvällisyyttä ei oikeastaan löydy myöskään hahmoista. Eriniin tutustutaan parhaiten ja hänen kauttaan siinä sivussa Abbyyn. Mutta Patty ja Holtzmann jäävät kevyemmiksi tuttavuuksiksi. Mikä on harmi, sillä minusta he olivat mielenkiintoisimmat hahmot elokuvassa.” -Henna Uslin

Patty (Leslie Jones). Kuva: The Walt Disney Company Nordic

Pattyn (Leslie Jones) hahmoa myös kritisoitiin stereotyyppisyydestä (esim. leffan valkoiset naiset ovat yliopistokoulutettuja kun taas Patty ei). Kuva: The Walt Disney Company Nordic

 
Toisaalta vitsinheitto myös puri moniin katsojiin.

“Komedia on vaikea laji. Siinä on niin hajanaisia makuja. Uusi Ghostbusters kärsi nykypäivän leffoja vaivaavasta taudista: jatkuvasta läpänheitosta. Tämä taitaa olla jo nykyään vallitseva tila. Ei luoteta hienovaraiseen komiikkaan. Ei uskalleta olla vakavia. Monet hienot hetket hukkuvat verbaalisen tykityksen alle. Lakkaavatko ne olemasta komedioita, jos emme naura koko ajan?

Ohjaaja Paul Feig on tunnettu siitä että antaa näyttelijöille tilaa ja käyttää paljon improvisaatiota elokuvissaan. Liekö tämä ollut osasyy suureen vitsitarjontaan? Ruutuajan kun voisi käyttää paremminkin tarinankerronnan toimivuuden takaamiseksi. Toki osa vitseistä upposi minuunkin, mutta liika on aina liikaa. Makuasiahan tämä on. Samassa näytöksessä kanssani oli joukko ihmisiä, jotka nauroivat joka ikisessä kohdassa, kovaa. Joka. Ikisessä. Kohdassa.” -Katja Korhonen

Leffan katsominen oli siinä mielessä uusi kokemus, että siinä oli todella paljon sellaista huumoria, jota mainstream-elokuvissa ei ehkä yleensä juuri näe: en esimerkiksi muista, että missään näkemässäni leffassa olisi koskaan puhuttu vaginapieruista (huumorimielessä tai muutenkaan). Haamujengin sihteeri Kevin oli myös humoristisena bimbomieshahmona uutta. Hänen hahmoonsa liittyvissä kohtauksissa olin jossain määrin hämmentynyt: onko tämä nyt hauskaa, onko tämä jotenkin naiskatsojille ajateltua huumoria? Toki leffa on myös suunnattu nuoremmille katsojille, joihin osa Kevinin tyhmyyteen liittyvästä huumorista saattaa vedota enemmän.

“Siinä vaiheessa kun haamujengi ampui protonisäteitä jättimäisen haamun jalkoväliin, vedin facepalmin. Mentiin jo niin minun huumorini riman alta, että oli pakko.” -Katja Korhonen

Kevinin hahmo on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Tätä kommentoidaan esimerkiksi parodiauutisessa, jossa kerrotaan mieskatsojien suurelta osin sivuuttaneen turhana koko feministisen elokuvakritiikin, kunnes äkkiä Ghostbusters sai monet näkemään sukupuolen tarkastelun tärkeyden elokuvissa (Point & Clickbait). Parodiateksti osoittaa, että yksittäisten hahmojen kuvausta sukupuolensa edustajina on helppoa vähätellä silloin, kun omaa sukupuolta kuvaavia, samastuttavia hahmoja on tarjolla pilvin pimein.

“Elokuvassa otettiin hauskasti kantaa. Chris Hemsworthin esittämän Kevinin tyhmyys ja komeus toimi kritiikkinä kaikille niille leffojen huonoille naishahmoille joiden tarkoitus on vain näyttää nätiltä. Kantaa otettiin myös elokuvan ympärillä pyörineeseen kohuun. Etenkin nauratti Leslie Jonesin (roolihahmo Patty Tolan), joka on saanut erityisen paljon lokaa niskaan, kommentti rock konsertissa kun yleisö väisti hänen hyppynsä alta: ”I don’t know if it’s a race thing or a lady thing, but I’m mad as hell. ” ja tämä oli tietenkin tehty jo ennen koko Twitter sotkua. Osuvaa.” -Katja Korhonen

Ghostbusters kommentoi leffan herättämää kohua myös kohtauksessa, jossa haamujengiläiset katsovat nettivideoonsa saamiaan kommentteja ja Abby toteaa, että on aivan turhaa lukea mitä joku on kiukuspäissään aamuyöllä sattunut sinne kirjoittamaan. Elokuvan itsereflektiosta ja tavasta, jolla se peilaa ympärilleen noussutta kohua, on kirjoittanut mm. Miikka Mononen (Laajakuva).
 

Silmäkarkkia. Chris Hemsworthin bimbo esittelee kuvia itsestään. Kuva: The Walt Disney Company Nordic

Chris Hemsworthin bimbo esittelee kuviaan itsestään. Kuva: The Walt Disney Company Nordic

 

Kaiken kaikkiaan

Tiivistäen voisi sanoa, että Nörttityttöjen arvioijat saivat todella paljon leffasta irti: naispuolisten toimintasankarien upeuden, queer-hahmoja kepeässä genreleffassa, naisten puolella olevaa tarinankerrontaa, uusintaversion joka ottaa kantaa leffan ympärillä nousseeseen kohuun ja hauskan viihdepläjäyksen.

“Kaiken tämän kepeyden ja muutaman ongelmallisen vitsin jälkeen, Ghostbusters on silti hauska kesäleffa. Tällaiselle vellihousulle leffan kummituksetkin olivat tarpeeksi, jos eivät nyt suoranaisesti pelottavia, niin ainakin creepyjä. Leffa ei jää junnaamaan paikoilleen, vaan tarina kulkee näpsäkkäästi eteenpäin. Elokuvaa on ilo katsoa, hahmoihin on helppo samaistua ja heitä kannustaa eteenpäin.” -Henna Uslin

“Yleisesti leffa soljui mukavasti silloin kun naiset pääsivät tekemään, eikä vain heittämään läppää. Silloin ajoittain siinä jopa oli sellaista ihan hyvää alkuperäisen Ghostbustersin fiilistä. Elokuvaa vaivasi kuitenkin jännitteen puute. Elokuvan pahis jäi olemattomaksi. Mielestäni sille annettiin liian vähän ruutuaikaa, emmekä päässeet hänen päänsä sisään. Uhka pitäisi rakentaa hyvin, jotta jännitettä syntyisi, tuntisimme jotain ja tsemppaisimme hyvikset voittoon. Etenkin loppumähinöistä tuntui puuttuvan jännite kokonaan, ja se jäi vain tyhjäksi CGI-pöhinäksi.

Loppupeleissä tuntui etteivät hahmot saaneet tarpeeksi syvyyttä, ja jäivät hieman kaksiulotteisiksi. Näyttelijät tekivät parhaansa sillä mitä heille annettiin, ja mielestäni hyvin sen tekivätkin. Kemiat näkyivät. Elokuvassa käsiteltiin myös hyviä teemoja: Ystävyys, sellaisen ajattelutavan luopuminen missä mietitään vain mitä muut ajattelevat sekä oman itsensä vaaliminen vaikka olisikin erilainen.

Elokuvan loputtua olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt odotuksiini verraten. Elokuvalla oli hyvät hetkensä, vaikka lopussa leffasta jäi kuitenkin harmistus siitä että pienilläkin asioilla leffasta olisi voinut saada paremman, ehkä jopa todella hyvän.” -Katja Korhonen