Varoitus: Juttu sisältää melko varauksetonta hehkutusta.

 

Saatanallinen munkki. Kuva: Reetta Järvenpää

Saatanallinen munkki.
Kuva: Reetta Järvenpää

Nummirock on tietääkseni Suomen vanhin metallimusiikkiin keskittyvä festivaali. Välillä muutaman sivuaskeleen mainstreamimpaan suuntaan ottanut festari juhli tänä vuonna 30-vuotissyntymäpäiväänsä.

 

Itse kävin Nummessa ensimmäisen kerran vuonna 2009 ja jäin saman tien koukkuun festivaalin tunnelmaan ja ihmisiin. Ensimmäisen kerran jälkeen vain yksi vuosi on jäänyt väliin.

 

Leirinaapurimme Noitatohtorin hattu ja itse tehdyt chiliviinakset. Kuva: Reetta Järvenpää

Leirinaapurimme Noitatohtorin hattu ja itse tehdyt chiliviinakset.
Kuva: Reetta Järvenpää

Tänä vuonna nelipäiväiseksi laajentunut festivaali keräsi ennätysyleisönsä, ja se näkyi leirintäalueella jo keskiviikkona. Keikka-alueen portitkaan eivät olleet vielä auki, mutta autoa oli miltei mahdoton saada perinteiselle leiripaikallemme metsän siimekseen. Torstai-iltana olisi ollut jo myöhäistä, vaikka jotenkin kummallisesti autoja sitten kuitenkin teleporttasi leirimme viereen yön hiljaisempina tunteina.

 

Keskiviikkona en mennyt vielä varsinaiselle festarialueelle ollenkaan, vaan keskityin sosialisoimaan leirintäalueella. Uusien kavereiden löytämiseen festivaalin ensimmäinen ilta on mielestäni paras, kun ihmiset vielä rakentelee leirejään, eivätkä porukat ja bileleirit ole vielä vakiintuneet.

 

Turmion Kätilöt vahvistuksenaan Netta Skåg. Kuva: Reetta Järvenpää

Turmion Kätilöt vahvistuksenaan Netta Skåg.
Kuva: Reetta Järvenpää

 

Torstaina pääsinkin sitten testaamaan pressipassin etuja Turmion Kätilöiden keikalle. Kieltämättä paineaidan edestä kuvaaminen on huomattavasti miellyttävämpää kuin yleisön keskeltä, varsinkin jos kameran zoomi ei riitä kovin pitkälle. Toisaalta aivan lavan edestä kuvaamista vaikeutti lavan korkeus, ja oma rajoitettu pituuteni. Jossain vaiheessa päätin kiivetä vahvistimen päälle päästäkseni vähän parempaan kuvausasemaan. Koska kukaan ei tullut käskemään minua alas, tein saman tempun parilla muullakin keikalla.

 

Equilibrium ja Dragonborn Comes. Kuva: Reetta Järvenpää

Equilibrium ja Dragonborn Comes.
Kuva: Reetta Järvenpää

Perjantaina esiintyi tämänvuotinen Pakko Nähdä -bändi, saksalainen Equilibrium, joka soittaa eeppistä folkmetallia. Viimeisetkin epäilykseni festivaalin nörttiydestä hävisivät siinä vaiheessa, kun bändi soitti keikkansa loppupuolella Skyrimin tunnarin, jota koko rantalavan yleisö lauloi mukana. Ainakin tällä nörttitytöllä tuli siinä kohdassa liikutuksen kyyneleet silmiin, enkä usko olleeni ainoa.

 

Kuvaaja pääsi/joutui itsekin kuvaan. Kuva: Hanne Salmi

Kuvaaja pääsi/joutui itsekin kuvaan.
Kuva: Hanne Salmi

Toinen perjantaina kuvaamani keikka oli jälleen eeppinen, mutta tällä kertaa enemmän fantasiakuvastolla flirttaileva Dragonforce. Valitettavasti tunsin auringonpistoksen ensioireiden vaanivan lähistöllä, joten ihan täysillä en pystynyt keikasta nauttimaan. Sen jälkeen vetäydyinkin useammaksi tunniksi kaverin ilmastoituun autoon juomaan vissyä.

 

Nörtin pelastus, latauspiste. Kuva: Reetta Järvenpää

Nörtin pelastus, latauspiste.
Kuva: Reetta Järvenpää

Lauantaina iskikin sitten yllättävä väsymys, enkä jaksanut keskittyä keikkoihin enää ollenkaan. Kävimme aamupäivällä isolla porukalla saunassa, minkä jälkeen kokoonnuimme kaverin leiriin paistamaan lettuja. Festivaalialueella kävin sen verran, että latasin puhelimeni ja kuuntelin samalla Stam1nan keikkaa. Leiriin palatessani erehdyin hetkeksi käymään pitkälleni sillä tuloksella, että olin kymmenen aikaan illalla unessa. Nyt hieman harmittaa, etten väsymykseltäni päässyt kuvaamaan pääesiintyjä Children of Bodomia, mutta näitä sattuu. Positiivisena puolena aikaisessa uuvahtamisessa oli nimittäin se, että pääsimme sunnuntaiaamuna lähtemään hyvissä ajoin ja ajamaan kotiin paluuruuhkien edellä.

Lauantaina keskityttiin letun paistoon. Kuva: Reetta Järvenpää

Lauantaina keskityttiin letun paistoon.
Kuva: Reetta Järvenpää

 

Mikä tekee Nummesta erityisen nörttiä?

Rengaspaidan materiaalina on käytetty juomatölkkien avaussokkia. Kuva: Reetta Järvenpää

Rengaspaidan materiaalina on käytetty juomatölkkien avaussokkia.
Kuva: Reetta Järvenpää

Ainakin metallikansassa tuntuu olevan paljon pelaajia, roolipelaajista videopelaajiin. Viikonlopun aikana käveli myös vastaan useampi cosplay-henkinen asukokonaisuus. Osa niistä oli selkeästi huumoriasuja, osasta näkyi kauas, että niihin on nähty todella paljon vaivaa.

 

Naapurileirin velho. Kuva: Reetta Järvenpää

Naapurileirin velho.
Kuva: Reetta Järvenpää

Toista kertaa festarikävijöiden käytössä oli myös latauspiste Relaamo, jossa sai ladata paitsi itseään, myös puhelintaan. En tiedä, onko muilla Suomen musiikkifestivaaleilla samanlaista palvelua, mutta omasta mielestäni Nummirock oli järjestänyt latausmahdollisuuden todella hyvin. Pistokkeita ei nimittäin ollut muutamaa, vaan varmaan lähemmäs sata. En laskenut. Sen verran monta kuitenkin, ettei vapaata latauspaikkaa tarvinnut kovin pitkään jonottaa.

 

Toinen nörttiä kiehtova yksityiskohta on festivaalilla ilmeisesti joka vuosi oleva sepän koju. Seppä Tervarauta myy perinteisillä menetelmillä valmistettuja pronssi- ja rautakoruja sekä muita esineitä, ja onpa sepällä mukana pieni ahjokin, joka on myös käytössä. Taisin ensimmäisenä vuotenani roikkua hyvin ison osan festivaaliajasta sepän pajan luona katselemassa korvakorujen ja riipusten takomista. Kaulassani roikkuu tälläkin hetkellä Nummirockista ostettu pronssinen Thorin vasara, johon olen ainakin kahdesti saanut sepältä myös uuden narun ilmaiseksi.

Seppä Tervarauta kuuluu Nummen vakikalustoon. Kuva: Reetta Järvenpää

Seppä Tervarauta kuuluu Nummen vakikalustoon.
Kuva: Reetta Järvenpää

Equilibrium sai hevarit varsin hilpeisiin tunnelmiin. Kuva: Reetta Järvenpää

Metallikulttuuri ei suinkaan ole pelkkää synkistelyä, kuten Equilibriumin keikka todistaa.
Kuva: Reetta Järvenpää

Kysellessäni ihmisiltä, miksi Nummirock on erityisen hyvä festari nörtille, vastauksissa nousevat erityisesti esille rento ja hyväksyvä ilmapiiri ja turvallisuus: “Täällä saa olla sellainen kuin on, ketään ei tuomita, ketään ei jätetä yksin, täällä ei tapella”, minulle kerrotaan. Tämä on helppo omastakin kokemuksesta uskoa. Alkoholia kuluu kyllä viikonlopun aikana runsaasti, mutta stereotyyppistä suomalaista känniörvellystä ei juurikaan näy. Toki isossa ihmisjoukossa on aina joku ääliö, joka ei kunnioita toisia tai yhteisiä sääntöjä, mutta minustakin Nummirock tuntuu reilusti keskivertoa turvallisemmalta ja iloisemmalta festivaalilta.

 

Leirintäalueella tuli vastaan myös Cthulhu. Kuva: Reetta Järvenpää

Leirintäalueella tuli vastaan myös Cthulhu.
Kuva: Reetta Järvenpää

Olen useamman kerran kuullut lauseen “Ei tänne Nummeen bändien takia tulla”. Olemme myös joka vuosi porukalla vitsailleet, että sitten kun Nummirockia ei enää järjestetä, samat ihmiset kokoontuvat silti Nummijärven rannalle ja metsikköön muutamaksi päiväksi istumaan nuotiolla ja juomaan. Vitseissä piilee totuuden siemen. Nummirockin esiintyjät ovat ainakin oman kävijäurani aikana olleet hyviä, ja olen nähnyt Nummessa monia loistavia keikkoja. Ehkä esiintyjät eivät vedä stadioneja täyteen, mutta ei niiden välttämättä tarvitsekaan. Cheekit, Sannit ja Antti Tuiskut voi nähdä kaikilla muilla festareilla, Nummeen tullaan kuuntelemaan metallia. Tästäkin huolimatta Nummi on parhaimmillaan leirintäalueella. Välillä pöljäillään, lauletaan kilpaa bajamajoissa ja juotetaan viinaa pehmoturskalle. Välillä istutaan porukalla hiljaa ja tuijotellaan nuotioon miettien kuka mitäkin. Pelataan jalkapalloa, paistetaan makkaraa, otetaan rennosti. Joka vuosi kotiin lähtee yksi tai useampi hauska tarina, joita muistellaan ennen seuraavaa Nummea. Joka vuosi Nummesta myös löytyy joku uusi kaveri, jonka kanssa juttu jatkuu seuraavana vuonna, kuin aikaa ei olisi välissä kulunutkaan.

 

Minun mielestäni Nummirock on Suomen paras festivaali, niin musiikiltaan, tunnelmaltaan kuin ihmisiltään. Aina kaikki ei ole täydellistä: vessoja on liian vähän, ilma on liian kylmä (tai liian kuuma), jotain menee hukkaan, jotain särkyy. Pikku vioista huolimatta minusta tuntuu, että festarin ympärillä on voimakenttä, jonka läpi mikään paha ei pääse. Tuo oma, kaikesta perusarjesta täysin irrallaan oleva todellisuus saa minut palaamaan Nummeen joka vuosi uudestaan.

Anime-henkiset koulutytöt ja lemmikkiananas. Normipäivä Nummessa. Kuva: Reetta Järvenpää

Anime-henkiset koulutytöt ja lemmikkiananas. Normipäivä Nummessa.
Kuva: Reetta Järvenpää