Alusta: lautapeli
Suunnittelija: Stephen Baker
Julkaisija: Games Workshop/MB peli
Genre: taktiikkapeli
Ikäraja: 10+

Space Crusade on lautapeli lapsuudestani 90-luvun alusta, se on Stephen Bakerin eli saman pelisuunnittelijan käsialaa kuin monen sukupolveni edustajan suosikkipeli Heroquest. Siinä missä Heroquest on fantasiateemainen lautapeli on Space Crusade scifiä. Eron voisi summata niin, että Heroquestissa mennään pimeisiin maanalaisiin luoliin lyömään miekalla örkkejä lakoon kun taas Space Crusadessa tunkeudutaan avaruudessa kelluvaan pimeään hylkyyn ampumaan avaruusörkkejä. Heroquest pohjaa löyhästi Games Workshopin kehittämään Warhammer-maailmaan ja Space Crusade taas saman scifi-versioon eli Warhammer 40 000 -universumiin. Käännökset ovat pelissä luovia: itselleni ei olisi juolahtanut mieleen kääntää space marine universumisotilaaksi. Olen itse mieltänyt Space Crusaden myös aina scifivaihtoehdoksi Heroquestille, minkä johdosta niitä tulee väistämättä vertailtua.

Jim Burnsin kansitaide lupaa toimintaa.

Jim Burnsin kansitaide lupaa toimintaa.

 

Avaruuden luolaholvi

Space Crusade on siis 2-4 pelaajan peli, jossa avaruuden merijalkaväen sotilaat tunkeutuvat samanaikaisesti pienissä iskuryhmissä vihollisaluksen sisään. Yksi pelaajista kloonikomentajan roolissa ohjailee vastustajia enimmillään kolmelle muulle pelaajalle, jotka ainakin toivottavasti yrittävät yhteistyöllä voittaa hänen joukkonsa. Kloonikomentaja rakentaa pelilaudan neljästä palasta pelattavan tehtävän mukaan ja sijoittaa laudalle omia joukkojaan haluamallaan tavalla sitä mukaa, kun sen osioita tutkitaan. Avaruuden örkeistä, roboteista ja muusta vastuksesta huolehtiva kloonikomentaja päättää itse, mitä hirviöitä laittaa minnekin. Figuurit laitetaan laudalle vasta sitten, kun on näköetäisyydellä paljastunut, mitä ne ovat.

Universumisotilaat valmiina vyöryttämään vihollisalusta.

 

Space Crusade vastaan Heroquest

Heroquestia ja Space Crusadea ei voi olla vertaamatta, koska pelit olivat samaan aikaan markkinoilla 90-luvun alussa. Joissain maissa Space Crusadea on myyty nimellä Starquest paremmin menestyneen fantasiapelin menestyksen saattelemana. Lisäksi asioihin vihkiytymättömälle pelit myös näyttävät jonkin verran toisiltaan kaiken maailman vihreine örkkeineen. Ovathan ne myös samalta suunnittelijalta ja julkaisijalta.

Pelit ovat oikeastaan täysin erilaisia, huolimatta pintapuolisesta yhdennäköisyydestä, Space Crusadessa lisäksi ratkaistaan monet Heroquestin ongelmat. Heroquestin viehätys on mielestäni siinä, että se on eräänlainen kevytroolipeli, jossa ohjaat yksittäistä hahmoa, teet merkintöjä lomakkeelle, hankit parempia varusteita kultarahoilla ja säilytät maagiset esineet seikkailusta toiseen. Heroquestin huonona puolena on se, että itse peli on aika tylsää ovien auki potkimista ja hirviöiden mätkimistä. Lisäksi yhden pelaajan ollessa “pelinjohtajana” hänen hommansa koostuu lähinnä hyvin tympeästi siitä, että sankarien toimiessa ja päättäessä avata oven hän asettelee hirviöitä ja huonekaluja vailla mahdollisuuksia vaikuttaa pelin kulkuun. Space Crusadessa taas kampanja ja hahmonkehitys on minimaalista mutta peli on hauskempi kaikille osapuolille.
 

Hyviä ja huonoja puolia

Space Crusade on mielestäni täynnä pieniä näppäriä oivalluksia, jotka tekevät siitä pelinä kiinnostavamman kuin monet muut vastaavat. Paras mauste pelissä on kloonikomentajan pakka, josta vedetään kortti joka kierrokselle, joka pitää pelin väistämättä kiinnostavana. Pakassa on siis erilaisia sattumuksia, jotka hyödyttävät jompaakumpaa puolta universumisotilaita tai heidän vastapuoltaan kloonikomentajaa. Sattumus voi olla vaikka varusteen toimintahäiriö, psyykkinen isku joka saa örkit jumittamaan hillittömän päänsäryn kourissa tai kuin suoraan Alien-elokuvista karanneen hirviön ilmestyminen pelilaudalle. Pakka tuo peliin odottamattomia käänteitä ja yllätyksiä, mutta se toimii myös laskurina, sillä kun se on käyty läpi, niin viimeistään silloin peli on ohi.

Korttien käänteet pitävät pelin kiinnostavana.

Yksi näppärä pikkuinen oivallus on että pelissä on kahdenlaisia noppia, valkoisia ja punaisia joiden tulokset jakaantuvat eri hajaumalle. Kevyiden aseiden nopat ovat valkoisia, raskaiden punaisia, tämä värikoodaus on sangen helppo sisäistää. Toinen hauska piirre ovat irrotettavat aseet itse miniatyyreillä, näin varustuksen mikä sotilailla on näkee yhdellä vilkaisulla.

Space Crusadessa tosin ei ole useamman tehtävän putkenakaan kummoista jatkuvuuden tunnetta, sen kampanjapeli jossa noustaan sotilasarvossa on jälkikäteen päälle liimatun oloinen ja köykäinen osa. Pelaajan hahmona on kersantti jolle kampanjan aikana tulee ylennyksiä, varusteita ja vaihtoehtoja. Persoonattoman oloinen pikkuinen muoviukkokaan ei saa hirveästi kiintymään omaan kersanttiin. Kuitenkin Space Crusade on mielestäni varsinaisessa pelitilanteessa mielenkiintoisempi, se ei välttämättä edes tarvitse kampanjaa, joka toisi roolipelimäisillä elementeillä lisäväriä.

Jos jotain ainakin Space Crusade on todella hienon näköinen.

 

Vakavalle harrastajalle?

Space Crusade on jo hyvin vanha ja aikanaan lapsille suunnattu peli, joten se on aika yksinkertaista viihdettä. Se on kuitenkin mukavaa ajanvietettä enkä voi laittaa viehätystä puhtaasti nostalgian piikkiin. En itse pidä kovin raskaista peleistä joten Space Crusadea on hauska pelata aina silloin tällöin. Kehittyneempää peliä aiheesta haluavalle parempia vaihtoehtoja ovat tietenkin Space Hulk ja ehkäpä Death Angel -korttipeli.
 
Mistä hankkia ja mitä maksaa?

Koska kyseessä on vanha peli haluan lopuksi antaa muutaman neuvon. Tätä kirjoittaessani suomenkielistä peliä liikkuu kirppisryhmissä ja huutokaupoissa 40-50 euron hinnoilla, joten mistään mahdottoman kalliista hankinnasta ei ole kyse. Tiedän kyllä ihmisiä jotka ovat löytäneet pelin myös ihan tuurilla kirppikseltä parilla eurolla. Uusiin yhtä isoihin peleihin verrattuna Space Crusadessa saa hyvin vastinetta rahoille. Ihan viimeisenä kannanottona suosittelen hankkimaan pelin pelattavaksi, sillä vanhojakaan lautapelejä ei kannata ajatella sijoituskohteina koska niiden arvonnousu on usein hidasta.

Hyviä pelejä!
 

Tiivistelmä

+ Vastustajista huolehtivalla pelinjohtajallakin on hauskaa.

+ Tapahtumakortit tuovat peliin väriä.

+ Figuurit ja muut komponentit ovat todella hienoja.

 

– Ei kauhean syvällisen taktikoinnin mahdollisuuksia.

– Jatkuvuuden tunnetta ei kampanjaa pelatessa synny.