X-con 2015 veti runsaasti yleisöä keskustelemaan larpinjärjestämisestä ja larpeista.

X-con 2015 veti runsaasti yleisöä keskustelemaan larpinjärjestämisestä ja larpeista. Kuva: Teemu Salminen.

Ennakkokäsitykseni Mikkelistä on viime aikoina saanut kovan kolauksen. Tai oikeammin olen saanut vähintään kriittisen osuman useammasta d20:sta ja melko teatraalisesti joutunut muuttamaan käsityksiäni. Mikkelin kyljessä vaikuttava Otavan Opisto on nimittäin kunnostautunut larppaajien yhteenkasaamisessa jo useamman vuoden ja nyt viimeistään uutiskynnys tosissaan ylittyi kun ohjelmatarjonta laajeni tänä talvena ensimmäistä kertaa järjestettyyn pöytäroolipelaajille suunnattuun α-coniin. Mistä ihmeestä Mikkelissä on kyse?

X-Con 2015

X-Con kuulostaa päheältä marvelistien tapaamiselta, mutta on vielä nimeänsäkin päheämpi larpintekijöiden porinapiiri – jos vain jaksat raahata itsesi Mikkeliin asti.

Otavan Opistossa on jo jonkin aikaa ollut perin hyvä pöhinä larppien suhteen – niin harrastepelien kuin oppimispelienkin. X-Coneja opistolla on järjestetty vuodesta 2013 lähtien ja perinne sai jatkoa heti seuraavana vuonna. Edellisten vuosien tapaan vuoden 2015 conikin järjestettiin marraskuussa.

Harrastelarppien lisäksi X-Conissa pohdittiin useamman ohjelman verran myös edularppaamista.

Harrastelarppien lisäksi X-Conissa pohdittiin useamman ohjelman verran myös edularppaamista. Kuva: Teemu Salminen.

Paikkana Otavan Opisto tarjoaa keskivertoconia huomattavasti hulppeammat tilat: sänkymajoituksen kahden hengen solukämpissä opiston asuntolassa sai tällä kertaa vaivaiseen 40 euron hintaan (sisälsi siis conin, ruuat ja majoituksen). Ja tietysti opiston ruokala tarjoili täyttävät aamupalat sekä lämpimät ruuat conittajille. Halvimmillaan coniin pääsi 25e hintaan, jos järjesti majoituksensa itse. Moni conittaja kuitenkin tuntui arvostavan sopuhintaista täyshoitoa suuresti! Ja vaikkei Otava nyt aivan Mikkelin kuumimmassa keskustassa ole, bussit kulkevat kätevästi ja Otavan kaupat ovat kävelymatkan päässä opistolta.

Useimmissa ohjelmanumeroissa keskustelulle oli varattu aikaa ja mikä tärkeintä, yleisö oli valmistautunut keskusteluun. Täällä ei kuultu puuduttavia “tosta tulee mieleen se kun yks mun hahmo kerran…” -jorinoita ja loputtomia esimerkin esimerkkejä, vaan tiivistä teoriaa etsivää pohdintaa. Keskustelun taso pysyi hämmästyttävän korkeana etenkin kun ottaa huomioon, että harrastajiahan tässä kaikki vain ollaan, harrastustapahtumassa. Paikalla oli toki myös tavalla tai toisella larppeja työssään käyttäviä tai käsitteleviä, mutta suurin osa oli ihan tavallisia harrastukseensa innolla ja kiinnostuksella suhtautuvia larpinkirjoittajia ja pelinjohtajia. Kyllä larppaajat taitavat akateemise(hko)n diskurssin!

Otavan Opistolla voisi sanoa fasiliteettien olevan kohdallaan kun larppaajille levitettiin punainen matto.

Otavan Opistolla voisi sanoa fasiliteettien olevan kohdallaan kun larppaajille levitettiin punainen matto. Kuva: Teemu Salminen.

Lauantai-illan Lankka-gaala yllätti allekirjoittaneen paitsi pukukoodillaan, myös viihdyttävyydellään – puuttui enää, että paikalla olisi ollut bumtsibum-studiobändi ja formaatin voisi myydä ulkomaille! Ehdokkaiden esittelyillä Lankkojen jakamisesta osattiin tehdä viihdyttävää myös kaltaisilleni, jotka viimeisen pari vuotta ovat ehkä lähinnä nyhjännyt tutkijankopeissa vain teorisoimassa larppeja. Keskimäärin yhdestä kunkin kategorian ehdokkaista olin edes sosiaalisen median kautta kuullut mainintoja. Kuvien ja kuvausten, sekä liveyleisön hurrauksen perusteella lankat menivät oikeisiin osoitteisiin. Upeaa, että kovan työn tekijöitä näin palkitaan!

Jos siis larp-projektisi kaipaa potkua eteenpäin tai mielessäsi muhii teoreettisia pohdintoja larppaamisen olemuksesta, X-con on juuri oikea paikka sinulle.

α-con 2016

Ilmeisesti mikkeliläisille ei riitä kahmia koko larppikansan kerma kasaan kerran vuodessa, sillä α-con eli Alfacon pyrki tekemään saman pöytäroolipelaajille. Tapahtuman tarkoitus oli siis kasata innokkaimmat pelinjohtajat, tapahtumanjärjestäjät ja muut skeneaktiivit koolle pohtimaan harrastustaan Otavan Opiston saleihin. Tämän ihka-ensimmäistä kertaa järjestetyn conin työtiiminä toimi Antti Leppä, Leevi Heinonen ja Heikki Koponen – tapahtuman takana oli siis osin samaa sakkia joka X-coninkin kulisseissa on häärännyt.

“α-con eli alfacon on pöytäroolipelien pelaajille, suunnittelijoille, pelinjohtajille, teoreetikoille ja ylipäätään skeneaktiiveille suunnattu roolipelitapatuma. α-conissa mellastetaan viikonlopun ajan pöytäroolipelien ympärillä asiantuntijaluentoja kuunnellen ja tietysti pelaten. Tapahtuman teemana on yhteisöllisyys pelaamisessa ja painotus on rautaisten asiantuntijaluentojen höystämänä toiminnassa.”

Alfaconissa kuultiin tiukkoja teorialuentoja ja kiisteltiin skenen tulevaisuudesta. Kuva: Heikki Koponen

Alfaconissa kuultiin tiukkoja teorialuentoja ja kiisteltiin skenen tulevaisuudesta.
Kuva: Heikki Koponen

Johtuiko lie tapahtuman uutuudesta tai conin nimen alfaurosmaisuudesta, mutta paikalle saapunut sakki oli ainakin yhdessä suhteessa perin stereotyyppinen pöytäropettajajoukko: osallistujakunta oli allekirjoittanutta lukuunottamatta miehiä. Jakauma tuntui yllättäneen useimmat ja jätti pohtimaan, mainostettiinko conia epähuomiossa jotenkin naisyleisön tutkan alla. Todennäköisesti ja toivottavasti tämä anomalia jää α-conien historian viimeiseksi, sillä tunnetusti suomalaisissa ropeporukoissa meitä nörttityttöjäkin riittää GM-screenin molemmin puolin.

Keskustelut olivat ajoittain syvällisiä ja usein innostavan teoreettisia sekä genre- ja järjestelmärajoja rikkovia (täällä ei siis sodittu edikkasotia). Pitempiäkin esitelmiä roolipeliteorioista nähtiin, mutta myös yksinomaan osallistujien yhteiseen vuoropuheluun perustuvia porinatuokioita. Ohjelmanjärjestäjinä toimi pelisuunnittelijoita, teoriaharrastelijoita, työkseen roolipelien kanssa puuhaavia ja skeneaktiiveja lähinnä keskisen ja eteläisen Suomen piireistä. Tapahtuman uutuus näkyi lähinnä keskustelukulttuurin moninaisuudessa – siinä missä X-conissa kaikki tuntuivat tuntevan toisensa ja perinteet olivat syvään juurtuneet, α-conissa kaikki vielä hieman haki paikkaansa.

Ehdottomasti ankarinta vääntöä ja vilkkainta keskustelua sai aikaan Sami Koposen ja Arttu Hanskan puheenjohtama Skene – mitä se on ja mitä se voisi olla? -ohjelma lauantai-iltana. Reilun parituntisen aikana pohdittiin roolipeliskenen ripaleisuutta, voivoteltiin suurien tapahtumien eteläisyyttä ja vaihdettiin kuulumisia Suomen eri kolkista.

Kuumottavimmaksi keskustelunaiheeksi nousi lopulta haave maanlaajuisesta keskusjärjestöstä, Suomen Roolipelaajista tai jostain sen kaltaisesta. Haaveiltiin, että keskusjärjestön kautta voitaisiin potentiaaliset pelaajat kaapata harrastuksen hellään syleilyyn ja tukea paikallisjärjestöjen toimintaa, sekä tietenkin estää kuppikuntaistumista järjestämällä α-conin kaltaisia tapahtumia. Erityisen kovasti tuntui pohdituttavan kuinka laajaa roolipeliskaalaa mahdollisen järjestön sateenvarjon alle haettaisiin, etenkin kun Suomen Liveroolipelaajat ry tuntuu kuihtuneen kokoon. Mitään lopullista ei saatu vielä ratkeamaan, mutta kiinnostusta järjestön kasaamiseen tuntui riittävän ja keskusteluja varmasti jatketaan foorumeilla.

Myös pelaamiselle oli Alfaconissa varattu aikaa. Kuvassa Dawn of Worlds -maailmanluontipeli ja 100% conin naisväestöstä. Kuva: Heikki Koponen

Myös pelaamiselle oli Alfaconissa varattu aikaa. Kuvassa Dawn of Worlds -maailmanluontipeli ja 100% conin naisväestöstä. Kuva: Heikki Koponen

Toisena maininnan arvoisena keskustelunaiheena nousi mikkeliläisen Antti Lepän kehittämä ja ylläpitämä Forge & Illusion -verkkoympäristö joka on ilmeisesti jo monille larppajille tuttu pelien julkaisuväylä. F&I:ssä voi siis nykyisellään julkaista omia ropeja, sääntöversioita ja seikkailuja tai tehä omalle projektille omat nettisivut. Nyt pohdittiin, ketkä Anttia auttaisivat F&I:n jatkokehittelyssä ja pöytäroolipelaajille suuntaamisessa. Jonkinlainen työryhmä aiheen tiimoilta kasaantuikin ja keskustelu on jatkunut niin sähköpostitse kuin Forge & Illusionin foorumillakin. Jos kehitystyö kiinnostaa tai keksit uusia käyttötarkoituksia ja ominaisuuksia mitä F&I:ssä olisi hyvä olla, tervetuloa mukaan porisemaan aiheesta foorumille!

Kokemus X-conien järjestämisestä näkyi järjestäjien puolelta jouhevina järjestelyinä ja jälleen kerran kylmiin conin kivilattiamajoituksiin tottunut takapuoli kiitti iloisena sänkymajoituksesta. Ruokalaa ei näin pienen conin (kolmisenkymmentä osallistujaa) takia oltu avattu, mutta onneksi lähipizzeria ja kaupat palvelivat ja majoitustiloissa oli kelpo keittiövarustus.

Tilausta conille selvästi oli: kolmikymmenpäinen skeneaktiivijoukko tuntui tyytyväiseltä viikonlopun antiin ja loppuporinoissa esitettiin useita puheenvuoroja joissa toivottiin α-conille jatkoa. Otavan Opiston tulevan remontin vuoksi jatkopaikka on vielä epäselvä ja sama kohtalo koettelee X-conia. α-con sopii siis kaikille pöytäroolipelipiirien työmyyrille: conintekijöille, pelinjohtajille, teoriabloggareille, tapahtumanjärjestäjille ja muille joita ilman innokkaimmatkin potentiaaliset pelaajat jäisivät vaille makeasti kirveleviä dunkkutappeluita.

Kaiken takana on…

Mikä tämä nyt siis on? Mitä maagista Mikkelissä oikein tapahtuu? Miksi juuri Otava on noussut roolipelikartalle?

Kaiken takanahan on tietenkin iso tupla-O, eli Otavan Opisto. Otavan Opisto on oppimisen ja kansalaisvaikuttamisen yhteisö, joka järjestää erilaisia koulutuksia aikuislukiosta bändikursseihin, ilmiöpohjaisesta oppimisesta voimaannuttavaan valokuvaamiseen. Otavan Opiston tehtävänä on edistää avoimen ja aktiivisen kansalaisyhteiskunnan kehittämistä ja opistolla on jo jonkin aikaa kehitelty pelillistettyjä ja ilmiöpohjaisia opetusmenetelmiä. Mikä lie syy ja mikä seuraus, mutta lopputulema on se, että Opistolla ollaan hyvin nörttiystävällisiä.

Kenties vähän syrjäisen sijaintinsa tai mahdollisesti läheisten metsänkeijujen hyväntahtoisuuden ansiosta Otavan Opistolle on kerääntynyt pelaamista tuntevaa ja siitä niin henkilökohtaisesti kuin työnkin puolesta kiinnostunutta henkilökuntaa. Ja loogisesti ajatellen jos opistolla järjestetään jo karaoke- ja mosaiikki-kursseja, ei liene ollut suuri hyppy laajentaa nörtimmälekin puolelle harrastuskenttää. Nykyään opistolla voi α-conin ja X-conin kailtaisten tapahtumien lisäksi järjestää vaikka oman liveroolipelinsä! Ihan tosi.