ArchieGreene

Lakitoimisto Houkka & Wouti on 400 vuoden ajan säilyttänyt kellarissaan salaperäistä pakettia, joka on määrä toimittaa vastaanottajalleen tiettynä päivänä. Tuo vastaanottaja on Archie Greene,  ja toimituspäivä on Archien 12. syntymäpäivä. Paketista paljastuu tuntemattomalla kielellä kirjoitettu vanha kirja sekä ohje, jossa käsketään palauttamaan kirja Oxfordiin, Monituisen Magian Museoon.

Oxfordissa Archie päätyy kuin puolivahingossa kirjansitojan oppilaaksi, tutustuu uusiin serkkuihinsa, ja saa kuulla sukunsa olevan Aleksandrian liekinvartijoita, joiden vastuulla on maagisten kirjojen pelastaminen ja varjeleminen ja jäljellä olevan taikuuden säilyttäminen.

Pian Archien saapumisen jälkeen alkaa liikkua myös huhuja hyökkäyksistä, pimeästä taikuudesta ja pahaenteisistä ahnijoista, joiden ilmaantuminen Oxfordin kaduille tietää ongelmia…

Viihdyttävä kokonaisuus kärsii kliseistä

Kirja, joka kertoo kirjoista ja kirjastoista ei voi olla läpeensä huono, eikä sitä ole Archie Greene ja taikurin salaisuuskaan. Helppolukuinen tarina etenee sujuvasti ja vauhdikkaasti. Kirjan tunnelma on monelta osin onnistuneen taianomainen: maagisista kirjoista ulos ponnahtavat hahmot, menneisyyden salaisuudet paljastava kohtalon kirja, istujansa Monituisen Magian Museoon kuljettavat oppituolit ja monet muut maagisen maailman oivallukset ovat riemastuttavia.

Toisaalta tuntuu, että kirjan kansien väliin on yritetty mahduttaa liikaa kaikkea, sillä seurauksella, että eri elementit jäävät valitettavan pintapuolisiksi. Magian lajit ja liekinvartijoiden eri tehtävät jäävät ohueksi pintaraapaisuksi, joita toivottavasti syvennetään sarjan tulevissa osissa. Sama ohuuden tuntu vaivaa henkilöhahmoja, jotka ovat vähän persoonattomia ja yksiulotteisia, vaikka potentiaalia olisi ollut paljon enempääkin. Archien serkkuja, Vatukkaa ja Ohdaketta, oli ajoittain vaikea erottaa toisistaan, ja ensikohtaamisella lupaavalta pahikselta vaikuttanut Arabella Ripley vaipuu lopulta täysin statistin rooliin. Täysin näkymättömiin unohtuu myös Archien isoäiti, josta olisin mielelläni kuullut paljon enemmän.

Liika omaperäisyys ei kirjan juonta rasita, vaan tarinaan on huoletta sullottu läjäpäin fantasiaperinteen kliseitä orvosta sankarista ennustuksiin ja pimeään taikuuteen, ja eritoten Harry Potterin perintö kuultaa välillä turhankin vahvasti läpi.

Kolmasluokkalaisen suosikki

Tällaiselle kolmekymmentä vuotta fantasiakirjallisuutta kahlanneelle veteraanille Arhie Greenestä ei jäänyt paljoakaan käteen – mutta minä en toki olekaan kirjan kohderyhmää.

Tutustuimme Archie Greenen Oxfordiin yhdessä yhdeksänvuotiaan poikani kanssa, joka silminnähden nautti lukukokemuksesta. Kolmasluokkalaisen silmät loistivat, kun luimme salaperäisistä symboleista, maagisista pedoista, yllättävistä juonenkäänteistä ja viime hetken pelastuksista. Arvio kirjasta oli 100% positiivinen, ja puhuttavaa riitti vielä pitkään senkin jälkeen, kun viimeinen luku oli saatu päätökseen. Nyt meillä odotetaan innolla jo sarjan seuraavaa osaa, Archie Greene ja alkemistin kirous, jonka englanninkielisen version arvioitu julkaisupäivä on kesäkuussa 2016.

Maailmankirjallisuuden merkkipaalu Archie Greene ja taikurin salaisuus ei varmasti ole, mutta lajinsa kelpo edustaja kuitenkin. Uskallan varauksetta suositella jokaiselle fantasiakärpäsen puraisemalle alakouluikäiselle – eikä tästä paha mieli jäänyt vanhemmallekaan lukijalle.

Teoksen on suomentanut Kaisa Ranta.