Oulun Seudun Nörttitytöt osallistuivat Oulussa ensimmäistä kertaa järjestettyyn Kummaconiin 14.6.2015. Tapahtuman tunnuslause “oululaisittain outoa” toteutui hyvin, sillä tapahtuma keräsi Kulttuuritalo Valveelle niin elokuva-, tv-, kirjallisuus-, cosplay-, sarjakuva- kuin monen muunkin sorttisia nörttejä. Tapahtuman järjesti yhteistyökumppanien avustuksella Studio Korppikela, oululainen omaehtoisen elokuvan tuottamiseen erikoistunut ryhmä.

Oulun Seudun Nörttitytöt esittäytyivät Kummaconin lavalla omalla vuorollaan muiden nörttijärjestöjen ohessa. Oulun Seudun Nörttityttöjen toimintaa esittelivät Merja Fröberg ja Reetta Järvenpää. Reetta Järvenpäällä oli Kummaconissa myös oma Tuottajan työtä Suomessa käsittelevä esitelmänsä.

Aamupuolella Oulun Seudun Nörttitytöillä oli Valveen kahvilassa epämuodollinen miitti, josta kuvasimme myös pienen videotervehdyksen rakkaille blogilukijoillemme.

Oulun Seudun Nörttitytöt olivat kokoontuneet jo edeltävänä päivänä Ainolan puiston Kiikku-kahvilassa käsityömiittiin Kansainvälisen Julkikudontapäivän (World Wide Knit In Public Day) merkeissä. Tapahtumasta oli tiedotettu Oulu-lehden tapahtumapalstalla, minkä ansiosta seuraamme liittyi oululaisia neulonnan ystäviä myös muista käsityöryhmistä. Miitissä oli osallistujia kirjaimellisesti teinistä isoisoäitiin. Käsitöiden lisäksi miitissä juonittiin myös kummaconeiluja.

Osallistuin itse coniin vauvan kanssa, joten ehdin seurata esitelmiä vain rajallisesti. Parasta antia minulle olikin muiden nörttityttöjen tapaaminen, upeiden cosplay-asujen ihailu ja taidekujalla shoppailu.

Olemme iloksemme saaneet kuulla, että Kummacon järjestetään Oulussa myös ensi kesänä, todennäköisesti kaksipäiväisenä tapahtumana. Ensi kesän Kummaconin varainkeruubileet eli Kummaklubi järjestetään la 22.8.

Puhujan näkökulma (Reetta Järvenpää)

Olin ensimmäistä kertaa minkäänlaisessa conissa puhumassa, ja jännitys sunnuntaiaamuna oli sen mukainen. Olimme aiemmin olleet Merjan kanssa hieman huolissamme, miten saamme mahtumaan kaiken Nörttityttöasian meille varattuun 20 minuuttin, mutta loppujen lopuksi esitys vedettiin läpi noin kahdeksassa minuutissa. Saatoimme unohtaa hengittää puheen lomassa.

Iltapäivällä ollut tuottajaesitykseni meinasi hermostuttaa vielä enemmän, sillä varsinainen työkokemukseni tuottajana on vielä todella vähäinen. Viimesyksyisen opinnäytetyöni pohjalta rakennettu esitys veti saliin väkeä ihan mukavasti, ja uskalsipa joku kysyäkin jotain. Ajankäyttökin sujui toisen esityksen kohdalla jo paremmin, joten kaiken kaikkiaan esiintyminen Kummaconissa oli erittäin positiivinen kokemus.

Kokeilin Kummaconissa myös ensimmäistä kertaa – Halloweenin ja muiden teemabileiden ulkopuolella – cosplaytä. Luna Lovegood -asuni oli todella nopeasti kokoonkyhätty, yksityiskohtia puuttui, eikä tukkani halunnut pysyä tarpeeksi sekaisin. Tästäkin huolimatta cossauskipinä jäi päälle, ja oli hauska hengailla rooliasussa julkisesti, toisten kummajaisten kanssa. Kummaclubille täytyykin kehittää jotain uudenlaista asua.

Kaiken kaikkiaan itselleni jäi todella mukava olo Kummaconista. Valveen käytävät tuntuivat välillä ahtailta ihmispaljoudessa, mutta mieluummin ajattelen asian niin päin, että hyvä, kun väkeä riitti. Mielelläni näkisin tapahtuman kasvavan ja ottavan paikkansa Etelä-Suomen isompien conien rinnalla varteenotettavana, iloisena, laadukkaana ja turvallisena nörttitapahtumana.

Pääjärjestäjän tervehdys (J.S.E. Salminen)

Kirjallisuus- ja popkulttuuritapahtuma Kummacon kokosi yhteen yli 400 kävijää sekä kolmekymmentä tuntia monipuolista ohjelmaa. Eräs ilahduttava palaute kommentoi Kummaconin tuoneen ”suuren maailman tuntua” Ouluun pienehköstä koostaan huolimatta.

Meidän järjestäjien mielestä tapahtuma oli menestys ja huolellisesti lukemamme palautteen perusteella niin myös teistä kävijöistäkin. Erityisesti monipuolinen ohjelmatarjonta sekä laadukas taidekuja saivat kiitosta. Valitettavasti Kulttuuritalo Valve koettiin monissa palautteissa turhan ahtaaksi. Järjestäjäpuolella olimme enemmän kuin tyytyväisiä tiloihin sekä talon henkilökuntaan. Paikka valittiin samoissa tiloissa järjestettyjen Animeseminaarien sekä Oulun Sarjakuvafestivaalien tuomien kokemuksien perusteella, mutta Kummaconin kerättyä odottamatta yhtä paljon kävijöitä kuin nämä kaksi tapahtumaa yhteensä, tilat saattoivat ruuhkatunteina muuttua hyvinkin hiostaviksi.

Kysymykseksi nouseekin siis ensi vuoden tapahtumajärjestelyt. Palautekyselyn perusteella murskaenemmistö kävijöistä haluaisi osallistua kaksipäiväiseen Kummaconiin tarpeen tullen jopa maksullisena tapahtumana, mutta ensisijaisesti haluaisimme toteuttaa conin pääsymaksuttomana. Kirjoitin aiheesta tapahtumaa edeltävässä blogipostauksessa. Mahdollistaaksemme vuonna 2016 ilmaisen kaksipäiväisen tapahtuman – mahdollisesti jopa suuremmissa tiloissa – kummaporukka järjestää varainkeruutapahtuma Kummaklubin. Toivottavasti näemme teidät siis siellä!