Nörttitytöt
Konferenssikeskus Alandica

Konferenssikeskus Alandica
Kuvaaja: Henna W

Archipelacon on pohjoismaalainen scifi- ja fantasiatapahtuma, joka järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Nelipäiväinen (25.–28.6.2015) tapahtuma pidettiin Ahvenanmaalla Maarianhaminassa, konferenssikeskus Alandicassa. Conin järjestäjät ovat aikaisemmin pitäneet pienempää scificonia, Åconian, jo seitsemän kertaa mutta tällä kertaa he halusivat tehdä jotain suurempaa. Tuloksena oli 800 jäsenen Archipelacon.

Yleinen tunnelma

Archipelaconin yleinen tunnelma oli rento ja rauhallinen. Aulassa sekä terassilla oli tilaa istua ja hengata sekä nauttia conielämyksestä. Luennoille mahtui hyvin ja vaikka jokin luento oli täynnä, niin silti sali ei tuntunut ääriään myöten täydeltä. Muutenkin tunnelma oli jotenkin rennompi kuin esim. Ropeconissa ja Traconissa.

Jäsen? Ei siis lippua?

Archipelaconiin myytiin jäsenyyksiä, ei lippuja. Jäsenyys maksoi 30 euroa ja se ostettiin etukäteen Holvin kautta. En ajatellut asiaa sen tarkemmin jäsenyyttä ostaessani. Ihan sama miksi sitä sisäänpääsyyn oikeuttavaa asiaa kutsutaan, kunhan pääsee paikalle. Kuitenkin conin lähestyessä lipun ja jäsenyyden erot alkoivat selvitä. Archipelaconissa ei ollut asiakkaita, vaan jokainen jäsen sai halutessaan ottaa vastuuta conin sujumisesta ja tehdä töitä conin eteen. Työvuoroksi riitti pari tuntia ja käytetystä ajasta sai pieniä etuja.

Jokainen jäsen sai saapuessaan ohjelmalehtisen, kaulanauhan ja laminoidun nimikyltin. Kylttiin tulevan nimen olin valinnut jo jäsenyyttä ostaessani. Moni oli halunnut kylttiin virallisen nimensä mutta oli meitäkin, jotka halusimme kylttiin lempinimen. Sama nimi kuitenkin listattiin myös julkisessa jäsenlistassa. Minusta oli hyvin kätevää, että jäsenlistassa sekä nimikyltissä oli myös tieto siitä, mistä maasta kyseinen henkilö on.

Ohjelma

Ohjelmaa oli riittävästi mutta ei kuitenkaan liikaa. Yleensä coneissa tulee ohjelmaähky ja jatkuvasti joutuu valitsemaan kahden tai jopa kolmen ohjelman väliltä. Archipelaconissa jouduin valintatilanteen eteen vain kahdesti. Tosin koska ruokatelttoja ei ollut ja syöminen tarkoitti ravintolaan menemistä, niin ruokailuun meni helposti tunti. Tällöin taas saattoi joutua valitsemaan ruuan ja ohjelman väliltä. Ja kyllä, Maarianhaminassa on turkulainen pikaruokaravintola, mutta yleensä se ei houkuttanut vaikka saattoikin olla nopea.

Ohjelma oli myös todella monipuolista. Tarjolla oli niin akateemista ohjelmaa, hupiohjelmaa kuin coneille tyypillistä puheohjelmaa. Joukkoon mahtui myös muutama työpaja. Kuitenkin valtaosa puheohjelmasta, kunniavieraspuheita lukuun ottamatta, oli paneelikeskusteluja. Perinteistä luentotyyppistä ohjelmaa ei siis ollut. Yleensä coneissa jätän paneelit väliin, koska harvoin paneelit ovat laadukasta ohjelmaa, mutta tällä kertaa tätä vaihtoehtoa ei ollut, mikäli halusi osallistua puheohjelmaan. Kuitenkin kuuntelemieni paneelikeskustelujen aiheet olivat mielenkiintoisia ja yllätyin, miten hyvin paneeleita voidaan vetää ja miten laadukkaita keskustelut olivat. Erityisesti Cheryl Morganin vetämät paneelit olivat hyvin vedettyjä ja kuuntelemisen arvoisia. Esimerkkinä Fear and loathing in Hugoland, jossa panelistit keskustelivat Worldconin Hugo-palkinnoista ja palkintoehdokkuuksista. Ja tietysti kaikesta siitä draamasta ja ehdokkuuskilpailusta, joka tänä vuonna asiaan liittyi.

Virkistävintä ohjelmatarjonnassa olivat ehdottomasti hupiohjelmat. Hupiohjelmalla tarkoitan nyt ohjelmaa, jossa ei ole tarkoituksenakaan kertoa mitään uutta, analysoida mitään tai muutenkaan vastata katsojien kysymyksiin. Ohjelman tarkoituksena on pitää hauskaa. Tällaista ohjelmaa olivat mm. Geeky Pictionary, Bimbopaneelin tyttären kosto, scifitietokilpailu Kuis?, jossa muuten yleisö voitti, sekä Game of Thrones -burleski. Game of Thrones -burleski oli muuten sama kuin Ropeconissa mutta paljon, paljon, paljon paremmin vedetty. Lisäksi George R. R. Martin oli katsomassa kyseistä burleskiesitystä ja huhun mukaan hän piti siitä. Yksi parhaimmista hupiohjelmista oli kyllä Quinsonituksen ja Saana Iljin konsertti Deep Space Overture: In Space, No One Can Here You Blow a Horn, jossa kuultiin musiikkia mm. Terminaattorista, Doctor Whosta, elokuvasta Gremlins sekä monesta muusta tunnetusta scifisarjasta ja -elokuvasta.

George R. R. Martin

George R. R. Martin

George R. R. Martin
Kuvaaja: Henna W

Martin oli itselleni tärkein syy hankkia jäsenyys Archipelaconiin. Mahdollisuus tavata itselleni tärkeän kirjasarjan luoja ja saada mahdollisesti nimikirjoitus tuntuivat ainutkertaiselta tapahtumalta.

Nimikirjoituksen muuten sai tapahtumassa helposti. Nimikirjoitusten jakamista varten oli ohjelmasta varattu tunnin ajanjakso ja vaikka jono tuntuikin ensin pitkältä, niin se liikkui yllättävän nopeasti. Koska jono oli pitkä, niin jokainen sai vain yhden nimikirjoituksen ellei sitten mennyt uudestaan jonoon. Jotkut jonottivat kahdesti tai jopa kolmesti.

Vaikeampaa oli saada yhteiskuva. Nimikirjoitusten jaossa yhteisvalokuvia ei saanut ottaa, valitettavasti, jotenka sellainen piti mennä pyytämään erikseen. En muista milloin viimeksi olen ollut niin hermostunut ja jännittynyt kuin yhteiskuvaan lupaa pyytäessäni. Pitkään keräsin rohkeutta, joka yleensä tulee kovin helposti, ja onneksi viimein iltabileissä uskaltauduin Martinin juttusille. Sain yhteiskuvan ja kasvoni taisivat muistuttaa Naantalin aurinkoa.

Iltabileet

Archipelaconin ohjelma loppui viimeistään yhdeksältä paitsi sunnuntaina, jolloin viimeinen ohjelma loppui ennen kuutta. Koska konferenssikeskus meni kiinni, porukka yleensä siirtyi Arkipelag-hotellissa vietettyihin iltabileisiin. Perjantaina ja lauantaina osa hotellin yökerhosta ja ulkoalueesta oli varattu jäsenille. Sunnuntaille ei oltu otettu varausta mutta se ei bileitä estänyt. Järjestetyissä iltabileissä oli karaokea (tietysti), arvontoja, puheita, sauna ja uima-allas. Kuitenkin parasta antia olivat keskustelut ja ihmisiin tutustuminen. Jotenkin oli helpompaa tutustua uusiin ihmisiin iltabileissä kuin ohjelman aikaan conissa.

Worldcon Helsinkiin?

Worldcon Helsinki in 2017 -paita

Worldcon Helsinki in 2017 -paita
Kuvaaja: Henna W

Itselleni yksi kiinnostavimmista puheenaiheista oli scifitapahtuma Worldcon ja Worldconin saaminen Helsinkiin vuonna 2017. Worldcon Helsinki 2017 -tapahtuman aktiivit pitivät Archipelaconissa mm. luennon ja vastasivat yleisön kysymyksiin. Aktiivien ja mahdollisten tapahtumajärjestäjien mukaan tapahtuma tullaan järjestämään Messukeskuksessa, mikäli Helsinki voittaa Worldcon 2017 -äänestyksen. Messukeskukseen mahtuisi noin 5000 Worldconin jäsentä. Ei siis mikään pikkutapahtuma.

 

Vilkaise myös:

Archipelaconin nettisivu

Åconin Facebook-sivu