Olen koko tähänastisen elämäni jotenkin mystisesti onnistunut missaamaan vuoden kenties tärkeimmän pelitapahtuman, Ropeconin. Tänä vuonna päätinkin, että menen tapahtumaan, vaikka mikä olisi. Tänä vuonna Ropecon järjestettiin poikkeuksellisesti jo 15.-17.5. kokeneemmille kävijöille tutumman heinäkuun viimeisen viikonlopun sijaan, eikä aikaisempi ajankohta onneksi haitannut suunnitelmaani.

 

Päivä 1 – Expaa, vaan ei loottia

Jo matka Oulusta Ropeconiin oli oma seikkailunsa, sillä autostamme puhkesi rengas jossain Jyväskylän jälkeen. Onneksi satuimme olemaan vain muutaman kilometrin päässä autokorjaamosta, ja ystävällinen huoltomies otti meidät jonon ohi, joten pääsimme jatkamaan matkaa vain tunnin viivästyksen jälkeen.

Dipolin pihalla riitti väkeä ja vilskettä, vaikka conia ei tänä vuonnn hellesäässä vietettykään. Kuva: Reetta Järvenpää

Dipolin pihalla riitti väkeä ja vilskettä, vaikka conia ei tänä vuonna hellesäässä vietettykään.
Kuva: Reetta Järvenpää

Ensimmäisenä conipaikalla tuli vastaan valtava väenpaljous. Pari ensimmäistä tuntia lähinnä pyörin pitkin Dipolia, ja yritin hahmottaa aluetta. Kadotin seuralaiseni näkyvistä, eksyin väärälle ovelle, ja herätin varmaan kanssakävijöissä hilpeyttä hämmentyneellä olemuksellani.

Huomasin heti ensimmäisenä päivänä, että suurin osa ohjelmasta, johon olin suunnitellut osallistuvani, jäisi todennäköisesti kokematta. Ohjelmaa oli yksinkertaisesti niin paljon, ja välimatkat eri pisteille olivat yllättävän pitkiä. Päädyin kuuntelemaan salatieteellistä konferenssia, joka oli larpin ja puheohjelman välimuoto. Yritin olla nauramatta ääneen professori Käpyrauhasen höpinöille.

Ensimmäisen päivän toinen luento käsitteli kuuluisia myrkytyksiä. Luennon aikana tuli vainoharhainen olo. Entä, jos kaikki mystiset iho-oireeni ja lihaskipuni ovatkin myrkytyksen oireita?

Olimme suunnitelleet menevämme vielä katsomaan Game of Thrones –burleskia, mutta väsy vei ensikertalaisista voiton, ja päätimme lähteä hotellille. Ensimmäisen päivän perusteella Ropeconia voisi verrata mukavaan rokkifestariin: samanhenkisiä ihmisiä pitämässä hauskaa ja pöljäilemässä keskenään. Ensivaikutelma conista oli ainakin hyvä.

 

Nopat kolisivat Dipolin yläkerrassa, kun figu- ja lautapelaajat ottivat toisistaan mittaa. Kuva: Reetta Järvenpää

Nopat kolisivat Dipolin yläkerrassa, kun figu- ja lautapelaajat ottivat toisistaan mittaa.
Kuva: Reetta Järvenpää

Päivä 2 – Urheilujuhlan tuntua

Toisena päivänä seuralaiseni osallistui Warmachine-turnaukseen, joten jouduin/sain viihtyä conissa yksin. Suuntasin ensimmäiseksi Tosielämä vs. CSI -luennolle, joka käsitteli poliisin arkitodellisuutta ja poliisiaseman toimintaa. Yhdeksän aikaan aamulla Dipolin käytävät olivat vielä hiljaiset ja viileät, mutta pikkuhiljaa väkeä valui conipaikalle.

Lauantaina vietin myös aikaa Nörttityttöjen Turvasatamassa. Turvasatama oli hyvä paikka tulla syömään eväitä ja hengähtämään hetkeksi, sillä lähes joka paikassa muualla Dipolissa oli aivan järjetön ruuhka ja hälinä. Kävimme Soilen kanssa kuuntelemassa Gender in Games -paneelin. Keskustelijat ja yleisö olivat hyvin voimakkaasti samaa mieltä siitä, että naisia ja LGBTQ-ihmisiä olisi mukava nähdä peleissä enemmän ja monipuolisemmin esitettyinä.

Nörttikuoro Unreality esitti aluantai-iltana musiikkia muun muassa Harry Potter -elokuvasarjasta. Kuva: Reetta Järvenpää

Nörttikuoro Unreality esitti aluantai-iltana musiikkia muun muassa Harry Potter -elokuvasarjasta.
Kuva: Reetta Järvenpää

Yksi lauantain huippukohdista oli helsinkiläisen Unreality-kuoron esitys. Kuoro esittää ”nörttimusiikkia”, ja Ropeconiin koottu setti sisälsi muun muassa pelien ja tv-sarjojen tunnusmusiikkeja. Sali 1 oli ääriään myöten täynnä, ja aploodit raikuvia. Illalla kävin vielä katsomassa tanssiaisia sekä disco-larpissa hikoilemassa. Ensi vuonna pitänee varautua lauantaihin urheiluvaatteilla.

 

Päivä 3 – Väsynyttä fiilistelyä

Sunnuntaiaamuna olo ei ollut – hyvistä yöunista huolimatta – enää ollenkaan virkeä. Realities of Steel -luennolle kerääntyi aikaisesta ajankohdasta huolimatta reilusti porukkaa, ja vastaus luennoitsijan hyvän huomenen toivotukseen kajahti salissa varsin mallikkaasti.

Sunnuntain aikana en jaksanut oikein enää keskittyä mihinkään, joten istuskelin ulkona ja katselin ihmisiä. Aurinko paistoi, ilma oli lämmin ja fiilis hyvä, joten mikäpä siinä oli elämästä nauttiessa. Huomasin suunnittelevani itselleni ensi vuodeksi jotain pientä cosplaytä. Olin koko viikonlopun katsellut kateellisena toisten conikävijöitten asuja, joten ensi vuodeksi on varmaan pakko kehittää myös itselle jotain farkkuja ja Batman-toppia näyttävämpää. Cossien bongaaminen ja tunnistaminen oli myös mukavaa ajanvietettä, jos ei jaksanut ravata luennoilla tai työpajoissa.

Conin kolmantena aamuna nyyppää meinaa jo väsyttää. Kuva: Reetta Järvenpää

Conin kolmantena aamuna nyyppää meinaa jo väsyttää.
Kuva: Reetta Järvenpää

Sunnuntaina hoidin vielä conin viimeiset shoppailut. Ulkona sepänpajassa iskin silmäni kauniiseen rannekoruun, mutta sitä ei ollut enää sopivassa koossa. Harmitellen lupasin sekä itselleni että sepälle olla ensi vuonna ajoissa ostoksieni kanssa. Korun sijaan ostin sitten kaubamajasta kaksi steampunk-novellikokoelmaa.

Kävimme seuralaisteni kanssa vielä kuuntelemassa luennon, miten selviydytään ydinsodasta, sekä katsomassa ulkona historiallisen miekkailun näytöstä, minkä jälkeen pakkauduimme autoon ja suuntasimme takaisin pohjoiseen.

 

Nyyppä kiittää, ensi vuonna tavataan

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen Ropeconini oli ihana kokemus. Olin suunnitellut osallistuvani larppiin ja ainakin yhteen pöytäroolipeliin, testaavani valtavan määrän lautapelejä ja käyväni työpajoissa ja luennoilla. En ehtinyt tehdä puoliakaan suunnittelemastani. En löytänyt RPG-tiskiä, enkä juuri niitä pelitestipöytiä, jotka erityisesti olisivat kiinnostaneet. Suurin osa ajastani meni puhtaasti fiilistelyyn ja ympäri Dipolia kävelyyn, mikä ei edes näin jälkeenpäin muisteltuna ollut ollenkaan huono vaihtoehto.

Ropecon oli kiva, ja ainakin tämä ensikertalainen jäi kerrasta koukkuun. Myös toinen ensikertalainen Sini kommentoi conia samaan tyyliin.

”Tykkäsin conista. Olin aina luullut, että ne on kauheita snobistien ja besserwissereitten ja ihquttajien kokoontumisajoja. Mutta kaikki oli tosi kivoja ja ystävällisiä, jopa ihan täysin ulkopuoliset oli tervetulleita. Joihinkin coniasioihin olisin kaivannut selkeyttä järjestäjien puolelta, mutta kokeneemmat kävijät onneksi auttoi. Kaikilla oli hauskaa ja hyvä henki. Olen koukussa, ja ensi vuonna päiväranneke tulee muuttumaan viikonloppurannekkeeksi, koska nyt missasi niin paljon kaikkea kivaa. Esimerkiksi en coniohjelmasta tajunnut, että gaala oli pukuesittely ja se harmitti… samaten tanssien opiskelu pitää aloittaa, koska nyt ihan pihalla ollessa uskaltautui tanssimaan vain helppoja.”

Ensikertalaiset siis kiittävät Ropeconia mahtavasta elämyksestä, ja näemme ensi vuonna uudestaan.