Tänä vuonna päätin rakentaa piparitalon.

Tämä ei sinällään ole kovin kummoinen ajatus näin joulukuussa, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Joskus muinoin olen toki “auttanut” äitiä rakentamisen kanssa, mutta itsekseni en muista koskaan moiseen puuhaan ryhtyneeni. Itse en ole mikään suunnaton pipareiden ystävä, joten en ole saanut aikaiseksi — ennen kuin nyt.

Projektin ajoitus valittiin tarkasti: sisko oli tulossa kylään viikonlopuksi, joten hänet tietysti värvättiin avuksi. Poloinen oli jo koonnut kaksi ja puoli taloa, mutta minullapa olikin lisänä oma juju: rakennetaan perinteisen mummonmökin sijaan Kostajien torni. Piparista siis.

Näin suureen rakennusprojektiin ei toki voi ryhtyä kylmiltään, joten aloitimme piirretyillä. Pari jaksoa animoituja Kostajia katseltuamme raapustin muistilapulle ajatukseni tarvittavista osista, joiden perusteella sitten ryhdyttiin piirtämään ja mittailemaan kappaleita paperille. Kun muotit oli näin saatu aikaiseksi, kirjattiin toiselle lapulle lista tarvittavista osista ja niiden määristä ja siirryttiin keittiöön.

Nämä suunnitelmat ovat selvästi arkkitehtitasoa.

Nämä suunnitelmat ovat selvästi arkkitehtitasoa.

Koska arvelimme itse rakennusprojektissa olevan aivan tarpeeksi haastetta, taikina käytiin urheasti pelastamassa kaupan pakasteesta. Kolmesta puolen kilon paketista arvelimme saavamme aivan tarpeeksi seiniä; ylijäämästä tehtäisiin jotain muuta aiheeseen liittyvää. Piparkakkuhenkilöitä vaikka — se kolmikulmaiseen hameeseen sonnustautunut muotti voisi aivan yhtä hyvin olla viittasankari, ja perinteisemmänkin ukon voisi toki koristella hyvin monin tavoin. Mutta ensiksi tarvittiin itse rakennus. Tabletti sai siis pyörittää pöydän takareunalla Hämähäkkimiehen seikkailuja inspiraationa meidän käydessämme työhön.

Ai miten niin monenkokoisia paloja?

Ai miten niin monenkokoisia paloja?

Kaupan taikina käyttäytyi varsin hyvin, kunhan ensin notkistui. Jauhoja emme juuri lisänneet; kaulimen virkaa toimitti rulla muovikelmua, joka ei tarttunut kiinni yrittämälläkään. Muottien kanssa sen sijaan tuli ongelmia: paperista leikatut kappaleet takertuivat välillä hyvinkin tiukasti hetken lämmenneeseen ja pariin kertaan kaulittuun taikinaan. Näitä irti hivuttaneena suositeltakoon muille vastaavaa yrittäville joko runsaampaa jauhojen käyttöä tai muottien leikkausta leivinpaperista.

Ihmeeksemme pipareista ei palanut kuin viimeiset parin sentin mittaiset pätkät, joille teimme korvikkeet seuraavan pellin etulaitaan. Kaikki osasetkin saatiin kasaan, minkä jälkeen niitä koottiin erinäisille lautasille ja alustoille turvaan kannettavaksi. Rakennuksen jälkeen taikinaa vielä riitti kasaan pyöreitä pipareita, joita varten meillä oli Suuria Suunnitelmia. Muotin virkaa toimitti pari pestyjä sipsipurkin kansia – hyvin muuten toimivat.

Kaiken paistuttua vaivattiin sokerikuorrute tomusokerista ja kananmunasta. Perinteinen sitruunamehu jätettiin pois allergioiden takia, mutta se ei sekoituksemme toimivuuteen vaikuttanut.

Joulu tulee sotkemalla, eiku.

Joulu tulee sotkemalla, eiku.

(Huomautettakoon, että ehdimme laittaa mukaan koko kananmunan ennen kuin aloimme pohtia, olisiko keltuainen pitänyt jättää pois. Kuorrute onneksi kuivui valkoiseksi, mutta helposti hermostuville suositellaan pelkkää valkuaista. Tai sitten runsasta varastoa vitsejä keltaisesta lumesta.)

Koristelupiste laitettiin pikkupöydälle, inspiraatiomateriaalin taas pyöriessä taustalla. Jätimme ranskanpastillit ja muut perinteiset koristukset tavallisempiin piparimökkeihin, ja valikoimme sen sijaan sihiseviä ja kirpeitä pikkukarkkeja. Sivuseinä sai valaistuja ikkunoita koko pilvenpiirtäjän pituudelta, kun taas laskeutumisalusta ja yläkatos koristeltiin punavihreällä valikoimalla. Lienevätkö sankaritkin päässeet joulutunnelmaan.

Pyöreille pipareilla meillä oli aivan toisenlainen ajatus: niihin loisimme eri sankareiden tunnuksia. Eri väristen kuorrutteiden sijaan päätimme hyödyntää värillisiä koristesokereita, jotka ripoteltiin valkoisen kuorrutteen päälle. Tämä loi varsin kivoja tuotoksia, vaikkakin Kapun kolmivärinen kilpi piti tuottaa usealla eri kierroksella.

Tahtoo syödä kaarireaktorin.

Tahtoo syödä kaarireaktorin.

Koristelun jälkeen ehdimme pohtia tekosiamme yön yli, mistä huolimatta kävimme aamulla reippaasti rakennustyöhön. Reunat piti ensiksi leikata tasaiseksi, minkä jälkeen ensiksi kiinnitettiin sivuseinät kumollaan olevaan takaseinään. Kokoaminen tapahtui perinteisesti sulalla sokerilla, mistä allekirjoittaneen palaneet sormenpäät kiittelevät. (Nuoremmille lukijoille huomioksi: aikuisen läsnäolo ei välttämättä auta, jos aikuinen itse on tohelohko!) Lopulta koko luomus uskallettiin nostaa pystyyn, ja erinäiset vaaka- ja vinotasot asettaa paikoilleen. Kaiken huipuksi liimattiin seinään se tuikitärkeä logo.

Siistit saumat eivät pidä.

Siistit saumat eivät pidä.

Loppukoristelu piti toki vielä hoitaa. Seiniin lisättiin ilmiselviä ikkunoita, katolle ropisteltiin tomusokerilunta, ja paljaimmille seinille koottiinkin sitten koko joukkue tunnusmerkeistään. Yllätysmunista aikanaan pelastetut pikku-kostajatkin pääsivät ihastelemaan uutta asuinpaikkaansa.

Perinteiset ranskanpastillit ehkä puuttuvat, ja sormenpäät kiiltelevät edelleen palamisiaan, mutta loppujen lopuksi huonettani koristaa hienoin piparitalo, jonka syömistä olen koskaan päässyt himolla odottelemaan. Jos se siis onnistuu jotenkin kulkeutumaan vanhempien luo joulunviettoon enemmän tai vähemmän yhtenä kappaleena, mikä ei suinkaan ole selviö.

Turha tässä kuitenkaan hätäillä: jos tämä talo menee rikki, sehän vain lisää autenttisuutta! Samaa ei voi mummonmökeistä sanoa. Ja kaikkihan tietävät, että rikkimennyt pipari maistuu aina parhaalta.

Nämä tulevatkin sitten olemaan aivan superhyviä.

Nyt vain pitää toivoa, etteivät piparialienit hyökkää.

Nyt vain pitää toivoa, etteivät piparialienit hyökkää.