Nörttitytöt
Eka kertaa bloggaajaedustajana!

Eka kertaa bloggaajaedustajana!

23. – 26.10.2014 pidetyt Helsingin kirjamessut järjestettiin Helsingin messukeskuksessa samaan aikaan musiikki- ja viini- & ruokamessujen kanssa. Kirjoitin aiemmin tunnelmiani messuista henkilökohtaisessa blogissani täällä, mutta nyt tarkoituksenani on pureutua tarkemmin siihen, mitä itse messuilla tapahtui.

 

Blogibrunssilla kirjabloggaajien kanssa

Tämä bloggaaja voisi opetella rajaamaan

Tämä bloggaaja voisi opetella rajaamaan kuvansa.

Päivä alkoi WSOY:n ja Otavan isännöimällä bloggaajabrunssilla, jossa Ella Kanninen haastatteli eri kirjailijoita. Minulla oli ollut omat mielikuvani Kannisesta: enhän voinut tykätä samasta julkkiksesta kuin äiti. Tilaisuuden aikana kuitenkin tykästyin Ellaan.

Ensimmäiseksi Kannisen haastateltavaksi istui Maritta Lintunen, jonka uutuuskirja Hulluruohola kuvaa naisen luonnetta. Mielenkiintoisen kirjasta tekee se, että siitä on tehty udmurtinkielinen käännös.

Sinikka Nopola on tunnettu yhdessä siskonsa Tiina Nopolan kanssa kirjoittamistaan lasten kirjoista, muun muassa Risto Räppääjästä. Olinkin yllättynyt, kun hän oli paikalla puhumassa kirjastaan Eilan, Rampen ja Likan parhaat. Sinikka selitti tilaisuudessa itse valinneensa kokoelman tarinat. Ella puolestaan kertoi nauraneensa läpi kirjan. Kirjasta keskustellessa nousi esiin ajatus siitä, kuinka kirja kuvaa hämäläisyyttä ja suomalaisuutta. Monen mielestä kirja on hauska, mutta Sinikka kertoi, ettei kirjoittaessa kyllä naurata – vaan jännittää onnistuminen. Sinikka kertoi huomanneensa myös murteensa muuttuneen kirjojen kirjoittamisen välillä. Kirjan hahmoihin pohjautuen on tekeillä nyt elokuva. Huomionarvoista on, että kirjasta ja elokuvasta paistaa läpi myös suomalaisten kehtaamiskulttuuri.

Muutaman vuoden takainen Finlandia-ehdokas Jari Järvelä kertoi saavansa ideansa kirjoihinsa matkustaessaan, jolloin hän pyrkii ottamaan etäisyyttä arkeen. Jari kertoi uusimmassa kirjassaan Särkyvää olleen mukana matkustamisen lisäksi toinenkin nuoruuden rakkaus: liftaaminen. Kirjan kantavana teemana on itsensä surmaamisen matka. Kirjan alkusysäys lähti ajatuksesta: mitä jos koko ihmisen elämä mahtuisi pahvilaatikkoon? Huomasin lisäksi, että Järvelä on aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Twiittasin miltei heti hänen vuoronsa jälkeen kommentteja esiintymisestä, joista hän kävikin pian jo tykkäämässä.

Riina Katajavuori kertoi kirjoittavansa sekä lapsille että aikuisille. Wenla Männistö, joka on kuin Seitsemän veljestä nykypäivän naisnäkökulmasta, on kirjoitettu edellä mainittua näytelmää ajatellen. Katajavuori kertoi kokeneensa kovia paineita kirjaa kirjoittaessaan: olihan kyse nyt Seitsemän veljeksen kaltaisen klassikon versioinnista. Kirjaa kirjottaessa kuluikin kahdeksan vuotta. Joku kriitikko tunnusti, ettei ollut lukenut Seitsemää veljestä, mutta tämä teos toimi hyvin korvikkeena. Kirjassa tarkastellaan naiseutta ruumiillisesta näkökulmasta, eikä nainen ole siinä lainkaan objekti vaan toimija. Katjavuori ei kokenut tarvetta sijoittaa kirjaa maaseudulle, koska Kiven ajan maaseutua ei ole enää olemassa. Kirjasta on tekeillä radiokuunnelma, johon Kerkko Koskinen säveltää laulut.

Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat voitti Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013. Kirjassa seikkailee tanskalainen lähetystyöntekijä, joka matkustaa Grönlantiin ja kokee henkisiä ja ruumiillisia haasteita. Kirjailija itse pyrki viettämään kirjoittaessaan mahdollisimman vähän aikaa arkistoissa. Leinen aiempien kokemusten perusteella kerronta kärsii, jos seurataan liikaa faktoja. Teoksen kirjoittamiseen kului kirjailijalta kaksi vuotta. Leine neuvoi tilaisuudessa lukemaan kirjaa postkolonialisittain. Liikuttavana anekdoottina Leine mainitsi, että kirjan kirjoittaminen pelasti hänen elämänsä.

Viimeinen Ella Kannisen haastateltava oli italialainen Paolo Giordano, joka nimitti kirjaansa Ihmisruumista oman kokemuksensa sekä sotakirjallisuuden jatkeeksi. Tutkimus kirjaa varten tehtiin uskomattomasti viikossa. Haastatellut sotilaat olivat Giordanon mukaan helpottuneita,  kun pääsivät puhumaan kokemuksistaan. He kokivat, että heillä oli viimein lupa ja mahdollisuus puhua traumastaan ulkopuolisen siviilin kanssa. Sotaan lähtiessään 20-vuotiaat miehet luulevat usein tietävänsä paljon, mutta ovat kuitenkin huonosti valmistuneita siihen, mitä joutuvat kohtaamaan. Kirjan kansi assosioituu minulle rakkaustarinana – varsinkin, kun kannen toinen henkilö on hyvin androgyyninen. Giordanon kirjan teemana on nuorten miesten kasvaminen aikuiseksi sodan kautta.

Kokonaisuudessaan bloggaajabrunssi oli hieno kokemus. Pääsin tapaamaan muita kirjabloggaajia, ja minut otettiin avosylin vastaan heidän yhteisöönsä. Sain myös vatsani täyteen hyvää ruokaa ja pääsin juttelemaan kahdenkesken hienojen kirjailijoiden kanssa.

 

Fanitytön onnenhetket

A little cosplay of Snow White – just for fun. Lähde: http://snowwhitetrilogy.wordpress.com/pictures/

A little cosplay of Snow White – just for fun.
Lähde: http://snowwhitetrilogy.wordpress.com/pictures/

Salla Simukka julkaisi vuonna 2002 esikoiskirjansa Kun enkelit katsovat muualle. Muutama vuosi myöhemmin olin muuttanut toiselle puolelle Suomea ja kipuilin itseni etsimisen suhteen. Tuolloin Simukan kirjat, joita oli tuolloin ilmestynyt useampi, olivat minulle kullanarvoisia. Kehtasin kysyä messuilla Simukalta, sopisiko haastattelu. En joutunut pettymään, sillä sain oikein mukavan juttutuokion kyseisen kirjailijan seurassa.

Ensiksi menin kuuntelemaan Simukkaa Mika Waltari -lavalle, jossa hän keskusteli kolmen muun kirjailijan kanssa nuorten dekkarikirjallisuudesta. Simukan lisäksi haastateltavana olivat Jari Järvelä (Tyttö ja pommi), Ari Paulow (Aavesaaren arvoitus) ja Timo Sandberg (Kärpäsvaara). Sandbergin mukaan nuorten näkökulmasta maailma näyttää masentavalta, koska mediassa ovat nykyisin paljon esillä yhteiskunnan surulliset tulevaisuuden näkymät. Paulowin kirjan idea taas lähti siitä, kun hänen ystävänsä yritys taltuttaa huonosti käyttäytyvä nuori päätyi videona Youtubeen. Hän pohti sitä, kuinka nykytekniikka vaikuttaa rikosten ratkaisuun. Puhuttaessa kirjan ja kirjoittajan elämän suhteesta Järvelä kertoi punkkarimenneisyydestään ja siitä, kuinka nuorena ei tule oikeastaan ajateltua tekojensa seurauksia niin paljoa. Sandberg kiitteli ammatissaan sitä, että kirjailijalla on mahdollisuus elää useampia elämiä. Simukka totesi, että kaiken ikäisistä voi kirjoittaa, koska tunteita ei voi huijata, ja kaikenikäisillä tunteiden ääripäät ovat kuitenkin samanlaisia.

Paneelin jälkeen menimme Sallan kanssa läheiseen kahvilaan, jossa juttelimme pitkän tovin. Simukka kertoi, että vaikka hän on käsitellyt kirjoissaan paljon erilaisuutta, on tärkeintä hänelle ihmisyys ja ihmisten kohtaaminen. Erilaisuudesta huolimatta kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

Simukka onkin ollut juuri tapetilla, sillä hänen Lumikki-trilogiansa käännösoikeudet on myyty 46 maahan. Simukka kertasi kanssani tarinaa Frankfurtin kirjamessuista, joiden aikana hän sai eräässä kirjakaupassa idean Punainen kuin veri -nimeä kantavaan kirjaansa. Totta kai oli kirjoitettava trilogia, johon kuuluisi myös Musta kuin eebenpuu ja Valkea kuin lumi. Simukka kertoi tuon hetken olleen kuin elokuvissa. Ympyrä sulkeutuikin tänä vuonna Frankfurtin kirjamessujen aikaan, kun Salla näki oman kirjasarjansa saksankieliset käännökset samaisessa kirjakaupassa, josta idea alkujaan lähti.

Lumikki-trilogia näkyi hauskasti myös Simukan ulkomuodossa: hän oli värjännyt hiuksensa mustiksi kuin eebenpuu ja punannut huulensa punaisiksi kuin veri. Lisäksi hänellä oli teeman mukainen omenariipus kaulassaan. Hän kuitenkin kertoi pukeutuvansa näin mielellään, ei pelkästään kustantamon pyynnöstä.

Mitä nörttiyteen tulee, Simukan mielestä nörttiys on asioista innostumista, ja täten hänkin kokee olevansa nörtti. Hän lähettikin Nörttitytöt-blogin lukijoille terveisiä toivottaen rohkeutta oman nörttiyden tapojen toteuttamiseen.

 

Eva Wahlström ja nyrkkeilijän elämän kääntöpuoli

SKS:n tiedottaja Minttu Nikkilä ja nyrkkeilijä Eva Wahlström

SKS:n tiedottaja Minttu Nikkilä ja nyrkkeilijä/kirjailija Eva Wahlström.

Suomalaisen kirjallisuuden seuran (SKS:n) bloggaajatilaisuudessa seuran tiedottaja Minttu Nikkilä haastatteli nyrkkeilijänä tunnettua Eva Wahlströmiä. Wahlström on jo aiemmin julkaissut kevyemmän kirjan itsestään, mutta kertoi nyt SKS:n kautta julkaistun Rajoilla-teoksen olevan synkempi. Kirja ei kerro pelkästään urheilijan elämästä vaan elämästä yleensä. Walhström olikin aloittanut kirjoittamaan kirjaansa loukkaannuttuaan vakavasti ja käytti kirjoittamiseen viisi vuotta elämästään. Ne vain sattuivat olemaan rankempia kuin aiemman kirjan kuvaama aika. 

Wahlströmin riennettyä seuraavaan esiintymiseensä Nikkilä kertoi SKS:stä, sen historiasta ja toimintatavoista. Suomalaisen kirjallisuuden seura perustettiin alunperin edistämään suomen kieltä ja kulttuuria. Perustajista tunnetuin oli kenties kansallisrunoilijamme Elias Lönnrot. Ensimmäinen SKS:n julkaisema kirja ei suinkaan ollut Kalevala vaan vuonna 1834 julkaistu Kultala, ihanneyhteiskunnan kuvaus. 1800-luvulla SKS julkaisi paljon oppi- ja sanakirjoja, kunnes 1900-luvun alusta keskittyi enemmän perinnenäkökulmaan. Nykyään SKS julkaisee suunnilleen 70 kirjaa vuosittain sekä yleisen että perinteisen tietokirjallisuuden alueella.

SKS:ssä julkaistavasta aineistosta päättää julkaisuvaliokunta. Kysyin, miten julkaistavat kirjat oikein valitaan. Kustannusjohtaja Tero Norkola kertoi, että tarkoituksena on julkaista humanistista tiukkaa kirjallisuutta ja vapaampaa yleistä tietokirjallisuutta. Nykyään ei haluta enää rajoittua tiettyyn aihealueeseen vaan julkaistaan kaikkea suomalaista tietokirjallisuutta, joka on alansa huippua.

 

Perinteinen säästäväisyys ja naattiminen

Satu Koivisto kertoo naattimisesta.

Satu Koivisto kertoo naattimisesta.

Kiertelin vielä pitkään osastoilla, maistelin ruokamessujen antimia ja käväisin viinimessujen puolella. Jälkimmäinen ei kuitenkaan innostanut, sillä siellä oli lauantai-iltana kova tungos. Viimeiseksi olin ajatellut meneväni katsomaan Arman Alizadia ja Kauko Röyhkää, mutta tajusin sitten, että näissä olisi hirveä tungos. Muistinkin seuraamani Isyyspakkaus-blogin Tommi Koiviston vinkin. Tommi Koivisto oli kuvannut vaimonsa Satu Koiviston Gastronaatti-kirjan kuvat, ja Satu oli nyt näytöskeittiössä valmiina kokkaamaan Gastronaatin herkkuja. Minua jännitti aluksi mennä puhumaan pariskunnalle, jonka elämää olin seurannut blogista vuosia, mutta pariskunnan ihastuttava tytär tuli juttelemaan minulle itse ja rikkomaan jään. 

Satu Koivisto kokkaili Antti Herlevin kanssa kertoen samalla kirjansa lähtökohtana olleen taloudellisuus ja raaka-aineiden perusteellinen käyttäminen. Punajuurestakaan ei tarvitse heittää vihreitä lehtiä pois, vaan nekin voidaan käyttää ruuanlaitossa. Kikherneiden keitinliemen taas voi käyttää keittojen pohjana. Taloudellisuuden lisäksi vähennetään näin keittiön talousjätettä.

Koivisto kertoi, ettei kirja ole pelkkä keittokirja vaan tarinallinen reseptikirja. Koivisto kertoi varttuneensa Etelä-Savossa maatilalla 1980- ja 90-luvulla. Kirja on sukupolvien välistä vuoropuhelua: Koivisto näkee nykyään käyttämissään resepteissä äitinsä käden jäljen.

Koivisto on siis itse oppinut kotikokki, mutta myös Maku-lehden päätoimittaja. Hän kertoi minulle näytöksen jälkeen, että kirjan julkaiseminenhan on jokaisen toimittajan idea. Koiviston taito näkyy siinä, että nopean valmistamisen sijaan hän suosii pitkää kypsentämistä hellalla tai uunissa. Niin ja se kirjan nimen loppuosa, naatti, viittaa sekä juuresten vihreään osaan että savolaiseen nauttimiseen.

 

Väsynyt, mutta onnellinen

Kirjat on parasta huumetta

Kirjat on parasta huumetta.

Naattimista minun osaltani Helsingin kirjamessut olivat pullollaan. Totesin illalla, että kyseessä oli yksi elämäni onnellisimmasta päivistä: kirjoja, hyvää ruokaa ja ihania uusia tuttavuuksia.