Kun olin pieni, minulla ei juuri ollut poneja.

Totta on, että harva pikkutyttö voi kehuskella omistavansa todellisen ponin. Nyt tarkoitan kuitenkin niitä pieniä karkinvärisiä muoviponeja, joilla moni ikäiseni toteutti haaveitaan ponin omistuksesta, prinsessalinnoista, tai urheista pelastusmatkoista tulivuorten kraatereihin. Kenelläkään lähimmistä ystävistäni ei niitä ollut, ja koska en niitä siis erityisemmin osannut kaivata, eivät vanhempanikaan katsoneet tarpeelliseksi hankkia minulle ylihinnoiteltuja muovinkappaleita.

Ehkäpä se on kostautunut näin aikuisiällä. Tai sitten minusta vain on hauskaa luoda pieniä muovisia ilmentymiä hahmoista, jotka muuten ovat olemassa vain pääni sisällä, mene tiedä. Joka tapauksessa olen muutaman viime vuoden aikana purkanut, pyyhkinyt, keittänyt, paistanut, pistellyt ja maalannut parisenkymmentä pientä muoviponia. Osa niistä on ollut lahjoja, suurin osa taas on päätynyt omaan hyllyyni.

Isompaan poniin mahtuu enemmän pientä piperrystä.

Isompaan poniin mahtuu enemmän pientä piperrystä.

Niille, jotka eivät ymmärrä moisen harrastuksen tarkoitusta: joka toisella pikkutytöllä on poni, jonka peppu on merkattu ilmapalloilla. Minä olen tietääkseni ainoa, jolla on hyllyssään teräväkavioinen, punapäinen vampyyriponi. Mielestäni tämä on ainoa oikeutus, jota tulen koskaan tarvitsemaan.

Ei kun siis, tämä on käsityöharrastus. Taidetta suorastaan. Siihen liittyy neuloja ja maaleja ja toisinaan uuni, ja veitsi jonka ostamiseen tarvitsin Skotlannissa henkilöpapereita osoittaakseni aikuisuuteni. Selvästikin tämän on isojen ihmisten juttu.

Aion tässä jutussa selvittää, millä prosessilla leluni saavat lopullisen muotonsa. Jos arvon lukijani haluaa ottaa sen toimintaohjeena, todettakoon, että maalien ja nylon-hiusten lisäksi yksinkertaisimpaankin kustomoituun poniin vaaditaan lisäksi asetonia ja pumpulia, kapea askarteluveitsi, hyvin ohutta metallilankaa, pikaliimaa sekä mahdollisesti kuminauhoja. Niin, ja pieni muovinen poni, jonka olet valmis pyyhkimään pois maailmasta.

Näistä kolmesta kaksi ensimmäistä tulevat olemaan päähenkilömme tässä jutussa. Siksi irrotetut päät.

Näistä kolmesta kaksi ensimmäistä tulevat olemaan päähenkilömme tässä jutussa. Siksi irrotetut päät.

(Huomattakoon myös, että useisiin vaiheisiin, erityisesti harjan istutukseen, eli roottaamiseen, on vaihtoehtoisia tapoja, jotka ovat varmasti jonkun mielestä parempia. Minä olen tässä esitellyt sen prosessin, jonka itse olen yrityksen ja erehdyksen kautta kehittänyt. En suinkaan väitä tapani olevan ainoa oikea, saati sitten paras, mutta uskallan esittää sen olevan verraten toimiva.)

Ensimmäiseksi tarvitaan poni. Tätäkin ennen on tarpeen olla jonkinlainen ajatus tai suunnitelma siitä, miltä lopputuloksen tulisi näyttää, mutta voitaneen olettaa, että tämä ajatus on syynä siihen, miksi kukaan ryhtyisi koko puuhaan. Ensiksi siis vaaditaan poni, joka on sopivaa lajia — siis maaponi, pegasus tai yksisarvinen, jos oletamme kyseessä olevan “virallisen” pienen ponin.

Huomautettakoon tässä, että vaikka kuvitus ja jotkin ohjeista viittaavat erityisesti uuden sukupolven My Little Pony -leluihin, samat toimet pätevät yhtä lailla vanhempiin tai muiden valmistajien tekemiin poneihin. Itse kustomoin lahjaksi ainoastaan muiden kuin Hasbron valmistajien poneja, koska ne tuppaavat olemaan suurempia ja siten näyttävämpiä.

Kun sopiva poni on valittu, on aivan ensimmäiseksi sen pää irrotettava ruumiista. Tämä onnistuu yleensä verraten helposti vetämällä vartalonkappaleita erilleen, vaikkakin toisinaan hieman nitkutusta voi olla tarpeen.

Iron Ponyn kertaalleen korjattu kaula repesi uunissa entistä pahemmin. Häntä ei pieni naarmu haarniskassa haittaa, mutta suojattomalle ponille tämä olisi aika vakava isku.

Iron Ponyn kertaalleen korjattu kaula repesi uunissa entistä pahemmin, kun haarniskalevyjä paistettiin. Häntä ei pieni naarmu haarniskassa haittaa, mutta suojattomalle ponille tämä olisi aika vakava isku.

Kun ponin pää on irrotettu ruumiista, seuraa kenties koko prosessin hankalin osa. Nykyisten MLP-ponien pää on kiinnitetty varsin pitävällä kaulatapilla, joka puolestaan on istutettu kiinni ruumiseen. Tämä estää pääsyn ponin häntään. Hyvä uutinen on, että useimmilla poneilla tämä on irrotettavissa. Huono uutinen taas on se, että kyseinen prosessi voi olla hyvin, hyvin hankala.

Oikean veitsen valinta on tärkeää. Kapealla mattoveitsellä voi pärjätä hätätapauksessa, mutta hiukankaan leveämpi askarteluveitsi on täysin hyödytön. Tappi on kiinni syvällä, ja leveä terä ei mahdo kääntymään sen reunaa myöten. Pitkä, kapea terä on paras tähän tarkoitukseen. Tappi tulee irrottaa varovasti, myötäillen sen kovempaa keskiosaa. Hiukankaan varomattomampi leikkaus saattaa viiltää ponin kaulaan varsin ikävän haavan. Jos näin käy, pikaliima saattaa pelastaa päivän, mutta muovin ohuudesta johtuen tämä ei aina toimi. Noudata siis äärimmäistä varovaisuutta tappia irrottaessasi.

Ponit + asetoni = kauhua.

Ponit + asetoni = kauhua.

Erityisesti huomioitavaa on se, että liima ei pidä kuumasta. Jos siis ponisuunnitelmaasi kuuluu uunissa paistettavia lisäyksiä, voi jo kertaalleen suljettu haava aueta entistä pahemmin. Jos näin käy, ongelma ei aina ole korjattavissa.

Ennen kuin näin purettu poni voidaan saattaa uuteen elämäänsä, pitää edellinen inkarnaatio pyyhkiä pois. Mitä silmiin ja merkkeihin tulee, tämä käy helposti asetonilla ja pumpulitupolla, kunhan muistaa tuulettaa työtilan operaation jälkeen.

Seuraava askel on harjan ja hännän poisto. Kun pää ja sen kiinnitystappi on irrotettu, häntä voidaan yksinkertaisesti vetää ulos kaula-aukon kautta. Harja taas leikataan pois mahdollisimman läheltä ponin pintaa. Jos harja ja häntä halutaan säilyttää uudelleenkäyttöä varten, harja kannattaa kiinnittää pinnillä tai kumilenkillä ennen leikkausta.

Tästä on pienet ponit tehty. Tai, mitä kaikkea kolmesta ponista saakaan irti.

Tästä on pienet ponit tehty. Tai, mitä kaikkea kolmesta ponista saakaan irti.

Pään sisäpuolelta pitää vielä irrottaa harjan juuret ja sen kiinnitykseen käytetty liima, ennen kuin ponille voidaan antaa uusi harja. Tämä sujuu yleensä raapimalla pään sisustaa sopivalla tikulla. Jos liima on erityisen tiukassa, sitä voidaan pehmittää keittämällä päätä hetken aikaa.

Harjan tyngät katoavat vähitellen pään sisälle raaputettaessa.

Harjan tyngät katoavat vähitellen pään sisälle raaputettaessa.

Yhden ponin pään sisälle mahtuu yllättävä määrä sotkua, joten tämä operaatio kannattaa suorittaa sanomalehden päällä tai muuten helposti siivottavalla pinnalla.

Useimpiin kustomointiprosesseihin kuuluu olennaisena osana uusi väri. On aina suositeltavaa suorittaa ensin pohjamaalaus. Lopullisesta toivotusta sävystä riippuen valkoinen tai musta toimivat yleensä hyvin, mutta myös jokin muu lähempänä lopullista väriä oleva maali voi toimia.

Joka tapauksessa lopullisen värin maalaaminen suoraan muovipinnalle on harvoin hyvä ajatus. Parhaimmillaankin vaaditaan yleensä useampi kerros, ja ellei väri tule sellaisenaan tuubista, on monesti vaikea arvioida, kuinka paljon sopivaa sävyä tulee sekoittaa. Useampi sekoituskerta taas tuottaa vaikeuksia sävyn saamisessa juuri kohdalleen. Siksi on parempi valita pohjaväri, joka vaatii mahdollisimman vähän lisäkerroksia lopullisen värin saavuttamiseksi.

Pohjamaalin ja varsinaisen värin jälkeen vuorossa ovat yksityiskohdat, eli silmät ja muut koristekuviot. Tässä on taas hyväksi käyttää pohjamaalia. Pienet yksityiskohdat erottuvat paremmin ja näyttävät kirkkaammilta, kun ne on maalattu valkoiselle pohjalle. Suuremman mittakaavan kuviot voi maalata suoraan perusmaalin päälle, koska se saa ne näyttämään enemmän osalta ponin varsinaista väritystä, mutta silmien ja “söpöysmerkin” kohdalla on aina suositeltavaa käyttää pohjamaalausta.

Pohjamaalista siirrytään asteittain lopulliseen ulkomuotoon.

Pohjamaalista siirrytään asteittain lopulliseen ulkomuotoon.

Kun poni on maalattu, on sen väripinta hyvä suojata. Vesipohjainen vernissa toimii yleensä hyvin, öljypohjaiset jättävät ponin toisinaan tahmean tuntuiseksi. Maun mukaan voidaan käyttää joko kiiltävää tai mattaa ainetta. Useampi kerros on yleensä suositeltavaa.

Jos haluat lisätä poniisi kimalteita, helpoin tapa tehdä tämä on ripotella ne kostealle vernissapohjalle. Toinen kerros kimalteen päälle auttaa pitävyydessä, eikä yleensä juurikaan vaikuta sen ulkonäköön. Lopullinen efekti on hyvin samanlainen kuin “oikeissa” kimaltavissa poneissa.

Ponia ei toki voi jättää ikuisesti kaljuksi, harja ja häntä kun ovat yksi kirkkaanväristen muoviponien tärkeimpiä tunnusmerkkejä. Tähän voidaan käyttää joko muista poneista kierrätettyjä karvoja tai erikseen ostettuja hiusvyyhtejä. Koostuipa materiaali valmiista hiuksista tai kierrätystavaroista, ensimmäinen askel on jakaa se ohuisiin suortuviin. Nämä taas leikataan sopivan pituisiksi pätkiksi.

Vyyhti poninhiuksia, ja miten ne valmistellaan istutukseen.

Vyyhti poninhiuksia ja istutuksiin valmiita suortuvia.

Hiussuortuvien kiinnitykseen on useita metodeja. Näistä yleisin on tehdä leikattuihin suortuviin pieni solmu, joka pitää hiukset kiinni ponissa. Solmu voidaan tehdä joko suortuvan päähän, jolloin valmiiksi leikatun pätkän tulisi olla vain hiukan pidempi kuin harjan haluttu pituus, tai keskelle sitä, jolloin pituuden taas tulisi olla noin kaksinkertaisesti harjan lopullinen pituus. Jos harjan on tarkoitus olla hyvin lyhyt, on kuitenkin yleensä parempi ylimitoittaa suortuvien pituus, koska liian lyhyitä suortuvia on hankala käsitellä istutusvaiheessa.

Suortuvan istutus kannattaa aloittaa painonastalla. Tällä pistetään joko valmista istutusreikää sen laajentamiseksi, tai uutta kohtaa ponissa reiän luomiseksi. Tämän jälkeen reiästä ujutetaan kaksinkerroin taitettu pätkä hyvin ohutta rautalankaa, jonka lenkki vedetään ulos kaula-aukosta. Jos tämä tuottaa vaikeuksia, pieni virkkuukoukku tai paksummasta rautalangasta tehty vastine auttaa usein lenkin ujuttamisessa ulkomaailmaan.

Reiän avaaminen nastalla helpottaa rautalangan ujuttamista muovin läpi.

Reiän avaaminen nastalla helpottaa rautalangan ujuttamista muovin läpi.

Kun lenkki on saatu ulos, pujotetaan valmiiksi leikattu ja solmittu suortuva sen lävitse. Jos solmu on laitettu keskelle pidempää suortuvaa, joka on tarkoitus taittaa kaksinkerroin, tulee suortuvan molempien päiden mennä lenkin lävitse. Tämän jälkeen suortuva vedetään lävitse siten, että solmuosa jää ponin pään sisäpuolelle. Tarvittaessa ulkopuolelle saatua osaa voidaan vielä nykäistä, jotta solmu saadaan aivan muovin sisäpintaa vasten.

Ulkoa sisälle ja lävitse, tai, miten hiussuortuva istutetaan.

Ulkoa sisälle ja lävitse, tai, miten hiussuortuva istutetaan.

Varsinkin lyhyiden suortuvien kohdalla voi toisinaan sattua niin, että suortuva lipsahtaa ulos rautalankalenkistä ennen kuin se voidaan vetää läpi muovista. Tällöin on usein avuksi vetää suortuvaa ensin hitaasti sisään niin, että sen päät vastaavat yhä kaula-aukon reunoihin, minkä jälkeen viimeinen nykäisy tehdään nopeasti. Joka tapauksessa kannattaa varmistaa, että lenkki on suortuvan keskivaiheilla istutettaessa.

Huomautettakoon, että harjan istutus pieneenkin päähän vie yllättävän kauan. Se ei kuitenkaan alun opettelun jälkeen vaadi juurikaan ajattelua, joten sitä voi tehdä esimerkiksi elokuvaa katsellessaan; pöytä tai muu sopiva alusta on kuitenkin tarpeen suortuvien kurissa pitämiseksi. Metallilangalla istutus voi myös rajoittaa istutusta, koska se pureutuu hyvin nopeasti sormiin. Tähän ongelmaan suositellaan ratkaisuksi jonkinlaista pehmustusta tai säännöllisiä taukoja.

Häntä on huomattavasti harjaa yksinkertaisempi saada paikoilleen. Se tehdään hiustuposta, joka on pituudeltaan hiukan yli kaksinkertainen ja paksuudeltaan noin puolet hännän halutuista mitoista. Tämän tupon keskelle tehdään esimerkiksi muovinarulla solmu, jonka tarkoitus on sekä pitää suortuvia yhdessä että estää häntää irtoamasta. Siksi useampi solmu tai pari kiepautusta hännän varren ympärille ovat vain hyväksi: tämän solmun on tarkoitus olla jykevä ja pitävä. Häntä istutetaan samoin kuin harjan suortuvatkin. Hännän aukosta ujutetaan sisälle lenkki ohutta rautalankaa tai ohutta, vahvaa narua, jonka läpi taas laitetaan nyt lopulliseen mittaansa taitettu häntä. Tämä vedetään sisäteitse ulos aukosta ja kiristetään sopivasti.

Kun maalaus on tehty ja harja sekä häntä istutettu, on aika saattaa poni esittelykuntoon. Ensiksi se täytyy saada taas yhdeksi kappaleeksi, mikä tarkoittaa pään, kaulatapin sekä vartalon yhdistämistä toisiinsa.

On aina parempi kiinnittää kaulatappi päähän ennen sen kiinnittämistä ruumiiseen. Pään saaminen takaisin paikoilleen vaatii jonkin verran voimaa, ja jos tappi on tässä vaiheessa liimattu takaisin paikoilleen, liimaukset saattavat jopa pettää. Ajan ja hermojen säästämiseksi pää tulisi siis aina kiinnittää ensiksi.

Alla oikea tapa. Ylhäällä todennäköisemmin kiroilua aiheuttava tapa. Valitse omasi mieltymyksen ja paikalla olijoiden mukaan.

Alla oikea tapa. Ylempänä todennäköisimmin kiroilua aiheuttava tapa. Valitse omasi mieltymyksen ja paikallaolijoiden mukaan.

Kun pää ja kaula ovat saaneet kokea tunteikkaan jälleennäkemisensä, tappi tulee kiinnittää vartaloon. Tämä käy parhaiten pikaliimalla. Kuumaliimakin toimii tarvittaessa, mutta ei aina ole tarpeeksi kestävää. Joka tapauksessa tulee mahdollisuuksien mukaan sovittaa tappi takaisin alkuperäiseen asentoonsa. Jos se ei osu kohdalleen, kaulan ja pään reunat eivät välttämättä asetu kohdakkain.

Kun kaikki pienen ponin osaset ovat taas koolla, on jäljellä enää harjan muotoilu. Useimmiten harja on istutuksen jäljiltä enemmän tai vähemmän pystyssä, mikä toki joillekin poneille sopii. Jos kuitenkaan irokeesi ei ole toivottu look, asialle tulee tehdä jotain.

Istutuksen luontainen seuraus, mikä harvemmin on toivottu lopputulos.

Istutuksen luontainen seuraus, mikä harvemmin on toivottu lopputulos.

Helpoiten hiukset saa usein taltutettua yksinkertaisesti vedellä ja kammalla. Jos kyseessä on harvinaisen itsepintainen tapaus, tai tavoitteena on monimutkaisempi tyyli kuin vapaana hulmuavat kutrit, on turvauduttava ponihiusten kahteen luontaiseen viholliseen: kuumaan veteen ja kuminauhoihin.

Jos ongelmana ovat vain itsepintaiset hiukset, kuminauhat toimivat usein yksinään. Tyylitajua uhmaava harja sidotaan ponin kaulaa vasten sopivassa suunnassa yhdellä tai useammalla kuminauhalla sidottuina, ja päivän tai parin päästä ne ovat asettuneet uuteen kuosiinsa. Jos tämä ei kuitenkaan riitä, seuraava askel on kuuma kylpy.

Ponien vartalo on itse asiassa varsin toimiva kiharrin.

Ponien vartalo on itse asiassa varsin toimiva kiharrin.

Kuumalla vedellä on varsin huomattava vaikutus ponien keinotekoisiin hiuksiin. Hiukset joko kastellaan ja muotoillaan kosteina, tai kieputetaan toivotusti erinäisten pinnien, mehupillien ja muiden instrumenttien ympärille ja kastellaan tämän jälkeen. Kuminauhat ovat tässäkin usein olennaisia työkaluja. Hiusten annetaan kuivua noin vuorokauden ajan, missä vaiheessa muotoiluvälineet poistetaan, ja poni on valmis uusiin seikkailuihinsa.

Ystävät yhdessä.

Ystävät yhdessä.

Huomaa, että kuuman veden käytössä on ongelmansa. Jos ponia ei ole maalattu uudestaan, vaan kyseessä on ainoastaan harjan ja/tai hännän uudistus, sitä voidaan käyttää melko huoletta. Kauniin kiharan luomiseksi voidaan harja vaikkapa kieputtaa ponin ruumiinosien ympärille ennen nopeaa kylpyä kiehuvassa vedessä. Jos poni sen sijaan on maalattu, hiuksia ei tule kiinnittää suoraan vartaloa vasten. Vesikäsittelyn saaneet hiukset tarrautuvat helposti maalattuun pintaan, ja vaikka ne irtoavat yleensä verraten helposti, ne jättävät jälkensä ponin pintaan. Jos poni on maalattu, on sen pinta siis mielellään suojattava märiltä ja erityisesti kuumalla vedellä käsitellyiltä hiuksilta.

Nyt pieni ponimme on taas kokonainen, maalattu, ja karvoitukseltaankin katseenkestävä. Se tarvitsee enää yhden asian — paljon ystäviä.

Ponit toivottavat kaikille karkinväristä päivänjatkoa!