Tuuli Hypén on turkulainen sarjakuvataiteilija ja freelancer-kuvittaja, joka on ehkä tunnetuin Nanna-sarjakuvistaan. Hän on piirtänyt citykettu Nannan edesottamuksia vuodesta 2009 alkaen. Nykyään Hypén elättää itsensä piirtämisellä, pääasiassa kuvitustöillä. Hän kertoi Nörttitytöille piirtämisestä, fantasiamaailman luomisesta ja filosofiastaan sarjakuvantekijänä.

Tuuli Hypénin uusin teos Veikan metsäretki (2014 Arktinen Banaani) on luontoaiheinen lastenkirja, jossa seikkailee Nannan pikkuveli Veikka.

Tuuli Hypénin uusin teos Veikan metsäretki (2014 Arktinen Banaani) on luontoaiheinen lastenkirja, jossa seikkailee Nannan pikkuveli Veikka.

Hypén ei itse varsinaisesti pidä itseään nörttinä “isolla N-kirjaimella”, vaikka hänen elämässään on paljon nörtiksi luokiteltavia asioita. “Minulle on ihan itsestäänselvä juttu, että keräilen nukkekotitavaraa, ostan hetken mielijohteesta pehmoleluja, täytän kirjahyllyt ihanan inhottavilla tautikirjoilla ja lopun asuntoni lauta- ja tietokonepeleillä, enkä koskaan luovu lapsuuden fantasiamaailmoista.”

Hypén iloitsee myös vertaisten löytämisestä. “On ollut mukavaa huomata, että maailmassa on muita kaltaisiani aikuisia naisia, jotka miettivät sitä, kuinka monta vatsalaukkua kentaurilla on. Ne ovat tärkeitä juttuja.”

“Olen aina halunnut elää piirtämällä. Nanna-sarjakuva on ollut muun piirtämisen sivutuote. Halusin kokeilla, osaisinko piirtää sarjakuvaa. Se on ollut aika kova koulu, mutta sarjakuvapiireissä pyörii todella mukavaa ja rohkaisevaa väkeä. Nyt minulla on sellainen varovainen olo, että jonain päivänä osaisin ehkä piirtää jonkinlaisen sarjakuvaromaanin. Viimeistään eläkkeellä!” – Tuuli Hypén

Oma fantasiamaailma

Mielikuvitusmaailmat ovat aina vetäneet Hypéniä puoleensa. Hän roolipelaa, kuten Nannastakin voisi päätellä. “Helmoihini on kertynyt puolisen tuhatta roolipelihahmoa, joista parikymmentä hiihtää päivittäin aktiivisesti ajatuksissani.”

Omaa fantasiamaailmaansa hän on rakentanut jo yli 20 vuotta. “Opiskelin itseni kulttuurihistorian maisteriksi ehkä jopa siitä ilosta, että saatoin ahmimani tiedon myötä piirtää, kirjoittaa ja kuvitella uskottavampia fantasiamaisemia, pohtia kieliä, uskontoja, kulttuurien rakenteita ja yhteentörmäyksiä. Olen pipertelijä: haluan tietää kuinka monta torppaa yksi naurispelto elättää, ja mitä talvisessa linnaleirissä oikeasti tapahtuu, kun joku unohtaa portin auki ja ihmissusi puree käskynhaltijan vanhinta poikaa.”

Yksityiskohdat lähtevät helposti elämään omaan elämäänsä ja kasvavat laajoihin mittasuhteisiin. “Minulle ei riitä, että joku hahmoistani on nekromanti ja se siitä. Tarinoihini ryöpsähtää kokonaisia toisiaan halveksivia nekromantien koulukuntia ja yhtäkkiä huomaan katsovani lintuperspektiivistä yhteiskunnallista selkkausta, jossa orjuutetut vampyyrit sun muut itsensä tiedostavat haudanhaamut kapinoivat mustakaapuisia isäntiään vastaan hakemalla turvaa uskonnosta, joka tarjoaa kansalaisoikeudet kaikille kääntyneille…” Eikä siinäkään vielä kaikki. “Ja tämähän olikin itse asiassa vain yksi juoni muiden joukossa, sillä se mitä kaaosjumalan kirkko oikeasti tällä provosoinnillaan haluaa saada aikaiseksi on ihan toinen juttu.”

Inspiraatiota Hypén saa fiktioonsa muun muassa tietokirjoista ja tietokonepeleistä. “Olen pelannut digitaalisia pelejä 80-luvulta asti genrestä riippumatta ihan… Noh, ihan h****tin paljon.  En koskaan kyllästy puhumaan peleistä. Kirjoitin niistä vähän rönsyilevän gradunkin.”

“Pelejä voi nykyään ostaa julkaisijoilta melko halvoissa kokoelmissa, joten kokeilen helposti vähän kaikkea. En osaa mainita mitään yhtä tiettyä suosikkipeliä. Suosikkeja on useita kymmeniä. Perinteisistä luolastorymyilyistä tykkään. Sniper Elite on uusin positiivisesti yllättänyt tuttavuus, joka pelasti juhannuksen.”

“Pelaan myös vessassa (DS:llä), koska elämä on lyhyt.”

Julkaisevaksi sarjakuvataiteilijaksi

Julkisuutta eniten Hypénille tuonut citykettu Nanna ei olekaan hänelle sellainen hahmo, jota hän olisi vaalinut ja pohtinut pitkään. Pikemminkin voisi sanoa, että kyseessä on improvisaatio Sarjis 2009-kilpailuun. “Nanna syntyi ihan vain kymmenen minuutin brainstormauksella kun mietin, mistä aiheesta olisi kiva piirtää strippimuotoista sarjakuvaa kilpailua varten.”

Nanna-sarjakuvan idea on, että cityeläimet kuten cityketut, citykanit ja citykarhut paitsi asustelevat ihmisten keskellä kaupungeissa, myös muistuttavat ulkonäöltään ihmisiä ja puhuvat suomea. Nanna-strippien cityeläimissä on kiinnostava sekoitus eläimellisyyttä ja ihmismäisyyttä. Paikoittain kulttuurierot oudoksuttavat Nannan ympärillä olevia ihmisiä, toisinaan Nanna taas kohtaa tavallisia opiskelijaelämän haasteita, kuten vähemmän ilahduttavia kirjeitä Kelalta. Nannan perhe asuu edelleen maalla ja niinpä hänen äitinsä ja pikkuveljensä ovatkin edelleen täysiä kettuja.

Hypén kuvailee, että Nannan lähtökohta ei ole “mitään rakettitiedettä”. “Nanna on paljon kevyempi hahmo kuin nämä pöytälaatikossa asuvat fantasiahahmoni. Vähän sellaista irrottelua. Aiheetkin tulevat ihan arkisista kommelluksista. Ja eläimet nyt ovat hauskimmillaan silloin kun ne joko syövät tai kakkaavat.”

“Nannan hahmossa on aika paljon minua itseäni, joskaan en ehkä ole ihan yhtä hömelö kuin Nanna. Oikeastaan lainasin enemmän tai vähemmän piirteitä itsestäni kaikkiin sarjikseni hahmoihin.”

Sarjis 2009 -kilpailusta poiki Hypénille kunniamaininta. “Lähdin sen rohkaisemana tarjoamaan sarjiksia kustantajille. Hylsyjä tuli, mutta Arktinen Banaani tuli sitten siihen tulokseen, että jälki sopi heidän kustannusprofiiliinsa. Sen jälkeen olen piirtänyt sarjiksia kyseiseen talliin.”

Hän ei ole itse koskaan piirtänyt blogisarjakuvaa, jota kautta monet ovat saaneet sarjakuviaan julkisuuteen. “Omaa sarjakuvaa voi myös tarjota sanomalehdille. Suomessa toimii sarjakuvaa agentoivia syndikaatteja, jotka työkseen tarjoavat kotimaisia ja ulkomaisia sarjakuvasarjoja lehtiin. Kilpailu noista sarjakuvasivujen sisällöistä on kuitenkin valitettavan kovaa sen takia, ettei printtimedialla mene sen lujempaa kuin suomalaisella sarjakuvallakaan.”

Sarjakuvamaailmassa ja freelancer-työssä Hypén on oppinut, että itsensä markkinointi on kaiken avain.

“Sarjakuvan myymisessä ei ole oikeastaan muuta reittiä kuin joko lähestyä rohkeasti kustantajia tai tehdä omakustanne. Mutta sarjakuvaa voi piirtää kuka tahansa. Ja vaikka ensimmäistä sarjakuvaansa ei saisi julkisuuteen, niin siihen ei kannata lopettaa piirtämistä. Seuraava ponnistus voi onnistua paremmin.” Hänellä ei tosiaan heti tärpännyt oman sarjakuvansa kanssa, mutta kustantajan löydyttyä julkaiseminen sujui melko mutkattomasti. “Nanna meni koko lailla sensuroimatta ja sellaisenaan läpi albumeihin ja Helsingin Sanomien sunnuntaisivuille.”

Nanna-stripit käsittelevät usein esimerkiksi pelaamista ja yhdessäasumisen arkea. “Arkisarjakuvien juonet keksin itse ja joskus kavereilta ideoita napsien. Sunnuntaisarjakuvien käsikirjoittamisessa sain paljon apua ystävältäni Vesa Kataistolta, joka on Arktisen Banaanin kustannustoimittaja.”

“Elämässä pitää olla pieniä eteenpäin kantavia juttuja”

Hypén on kulttuurihistorian maisteri, mutta entä muodollinen koulutus kuvittamiseen? “Minulla ei ole mitään taiteilija-alan koulutusta. Ei sitä mihinkään tarvitse, jos vain jaksaa opetella kaiken itse.” Hän myöntää joutuneensa monet kerrat kiipeämään puuhun peruutusvaihde päällä, mutta näkee siinäkin hyvät puolet. “Jokainen kankusta irti nyppäisty tikku on ollut opettava kokemus.”

Omiin töihin voi suhtautua äärimmäisen kriittisesti, mutta toisaalta juuri ne kuvastavat sisäistä näkemystä. “Olen varmasti saanut vaikutteita piirroksiini sieltä sun täältä, mutta en ole koskaan halunnut tietoisesti mukailla kenenkään toisen tekijän tyyliä. Ihailen spontaanisti kaikkea, mikä on “piirretty hyvin”. Pidän silti eniten omista piirroksistani, koska hahmoni elävät ja ilmeilevät paperilla juuri kuten päässäni asian ajattelin.”

“En tietenkään osaa piirtää aivan kaikkea kuten haluaisin (ääh, mainitsiko joku perspektiivin?), mutta siinäpäs sitten opettelen. Teknistä puurtamista riittää.”

Hypénin kantava ajatus Nanna-sarjakuvaa tehdessä on ehkä samantapainen kuin Kaari Utrion lausahduksessa: “Huvitus ei pidä hengissä, mutta se helpottaa.”

“Minulle oli tärkeää tehdä kilttiä ja sympaattista sarjakuvaa. En halunnut Nannan olevan hampaaton, mutta en halunnut sen kautta julistaa suureen ääneen poliittisia näkemyksiäni. Halusin, että sarjakuva tuo lohtua niille, joilta Kela perii jo toista munuaista. Halusin tehdä elämänmyönteistä sarjakuvaa.”

“Ehkä halusin piirtää mukavia ja pöhköjä asioita siksi, että olen perusluonteeltani taipuvainen erittäin synkkiin masennuskausiin. Tiedän, etten ole siinä asiassa yksin. Elämässä pitää olla pieniä eteenpäin kantavia juttuja. Vaikka sitten hömppäsarjiksia.”

Sarjakuvat on aiemmin usein mielletty lasten jutuksi, ja Hypénin piirrosjälki Nannassa saattaa tukea tätä mielikuvaa. Nannan aiheet eivät kuitenkaan usein ole varsinaisesti lapsille suunnattuja. “Nannaa piirtäessäni halusin ensisijaisesti tehdä oman näköistä sarjakuvaa, mikä ehkä oli siinä mielessä huono veto, että sarjakuvaa on vaikea myydä. Se ei ole oikeastaan lapsille tarkoitettua sarjakuvaa, muttei silti pelkästään aikuistenkaan sarjakuvaa. Kirjakaupan tädit eivät tiedä, mihin hyllyyn se kuuluisi laittaa. Sellainen olen itsekin, vaikeasti kategorisoitavissa.”

Hypén ei kuitenkaan pidä Nannaa huonolla tavalla lapsellisena, sen enempää kuin itseäänkään. “Siis sellaisena, joka ei välttämättä tiukan paikan tullen hanskaa aikuisten asioita. Mutta lapsekas tämä sarjis kyllä on, varsinkin pyöreän ja ilmeilevän piirrostyylini puolesta.”

“Siinä missä lapsellisuus on mielestäni hallitsevana piirteenä huono asia, niin lapsekkaan innon löytäminen itsestään taas on pelkästään yleisen mielenterveydenkin kannalta hyvä juttu. Itse piirrän niitä asioita, mistä pidin lapsenakin. Meikäläisen mielestä siinä ei ole mitään hävettävää. Pidetäänhän aikuisena jäätelöstäkin, joten miksei sitten eläinhahmoista ja sarjakuvista? Kulttuuri määrittelee sen, mikä on sopivaa. Onneksi me taas määrittelemme sen, mitä kulttuuri on. Mitä enemmän ihmiset häpeävät itseään, sitä pienempään kaappiin he sulkevat itsensä. Uskon siihen, että ihmiset ovat hyvin leikkisiä olentoja.”

Tuuli Hypénin kotisivut