Roolipelaamiseen tutustuminen voi olla joskus aikamoista onnenkauppaa, varsinkin jos asuu pienellä paikkakunnalla. Artikkelini on lyhyt läpileikkaus pelihistoriastani 1990-luvulta nykypäivään saakka. Nostan esille mieleenjääneitä pöytäroolipelejä sekä hauskoja muistoja. Toivottavasti tämä innostaa muitakin kokeilemaan mainitsemiani pelejä!

Ensimmäinen kosketukseni roolipeleihin tapahtui Radiomafian Lohikäärmepuun kautta 1990-luvun alussa. Kyseessä oli radioroolipeli, jonka päähenkilöksi pääsi soittamalla studioon. Juontajat Andy Pilke sekä Jari Pauna toimivat pelinjohtajina: he pohjustivat tarinan ja antoivat pelaajalle sopivan määrän vaihtoehtoja seikkailun edistämiseen.

Jos pelaaja jäi liian pitkäksi aikaa arpomaan vaihtoehtoja tai käveli vahingossa surman suuhun, vaihdettiin armotta soittaja toiseen linjoilla odottavaan. Itse en koskaan ohjelmaan uskaltanut soittaa, mutta muistan olleeni hyvin pettynyt, kun ohjelma lopetettiin. Innostukseni olikin valtava, kun Lohikäärmepuu teki juuri lyhyen paluun Akateemisessa Yöpeliradiossa! Pelin jälkeen Andy kertoi, että jos vain tilaisuus tulee, hän mielellään jatkaa Lohikäärmepuun parissa.

Samoihin aikoihin kun alkuperäinen Lohikäärmepuu pyöri radioaalloilla,  saimme veljeni kanssa lahjaksi Hero Quest -lautapelin, jossa oli paljon roolipelimäisiä piirteitä. Siitä olenkin kirjoittanut jo aiemmin Nörttityttöihin ja olen vakuuttunut, että peli oli yksi tekijä, joka ohjasi minua roolipelaamisen tielle.

Näin hyvästä alusta huolimatta pääsin kokeilemaan kunnolla roolipelausta vasta vuonna 2000. Asuin hyvin pienellä paikkakunnalla enkä oikein tuntenut ketään, joka olisi ollut kiinnostunut samoista asioista kuin minä. Laitoin kuitenkin kirjeenvaihtoilmoituksen teksti-tv:n nuorten sivuille, ja minulle vastasikin vuotta vanhempi nuori nainen läheisestä kaupungista. Päädyinkin sitten kokeilemaan roolipelaamista ensimmäistä kertaa hänen luonaan.

Peliksi valikoitui suomalainen ANKH eli Adventurers of the North – Kalevala Heroes. Peli oli hyvin Dungeons and Dragons -tyyppinen, mutta kalevalaisilla sankareilla ja pohjoismaisen mytologian hirviöillä. Kuvituksen peliin oli tehnyt sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen. Samana vuonna aloitin larppaamisen erään toisen kirjekaverini kanssa sekä osallistuin ensimmäistä kertaa Ropeconiin. Aikamoinen aloitusvuosi siis.

Niihin aikoihin olin myös syvästi järkyttynyt, kun löysin kotoa jo pois muuttaneen veljeni roolipelikirjat ja vihot. Kolme vuotta vanhempi veljeni oli harrastanut roolipelaamista tietämättäni! Olinhan minä havainnut, että aina välillä hänen luokseen tuli kavereita jotain pelaamaan, mutta en ollut koskaan päässyt todistamaan suljetun oven takana tapahtuvaa peliä.

Ensimmäisen pelini jälkeen kokeilin eri peliporukoissa Dungeons & Dragonsia, Forgotten Realmsia sekä Paranoiaa. Porukat muodostuivat lähinnä kirjeystävistäni ja heidän tutuistaan. Myöhemmin Tampereen Yliopiston Roolipelaajien kautta tutustuin useisiin tamperelaisiin roolipelaajiin ja hyppäsin mukaan mielenkiintoisilta kuulostaviin peliprojekteihin.

Isojen kustantajien peleistä suosikkejani ovat olleet Call of Cthulhu sekä Deadlands. Ensinnä mainittua olen pelannut monessa eri porukassa ja hyvin vaihtelevilla skenaarioilla. Lemppareitani ovat kuitenkin aina olleet 1920-luvulle sijoittuvat tutkimiseen ja jännittävään tunnelmaan perustuvat seikkailut, vaikka olen kokeillut myös samaan mytologiaan pohjaavaa toiminnallisempaa Delta Greenia sekä Buffyn seikkailuja Lovecraftilaisten hirviöiden parissa.

Deadlandsia pelasin vain yhdessä porukassa ja seikkailukin taisi jäädä kesken, kun yksi pelaajista muutti pois Tampereelta. Peli teki minuun kuitenkin suuren vaikutuksen yhdistämällä westerniä sekä yliluonnollisia elementtejä. Sen mekaniikassa käytettiin myös nokkelasti hyväksi sekä pelikortteja että pokerimerkkejä.

Huomasin kuitenkin pian, että minua kiinnostivat pienempien kustantajien pelit. Halusin peleiltäni erilaisia teemoja, vaihtelevuutta sekä kevyempiä sääntöjä. Ensimmäinen kokeilu siihen suuntaan oli huumoripeli nimeltä Macho Women With Guns. Peli parodioi niin scifielokuvia, toimintaelokuvia kuin toisia roolipelejäkin sekä pilkkaa armotta niin nais- kuin miesstereotypioitakin.

roanoke

Kuva: Rpg.net

Yksi parhaista kokemistani kampanjoista oli Roanoke-pelin parissa. Peli on kauhuteemainen kertomus siitä, mitä oikein tapahtui Roanoken siirtokunnalle 1500-luvun loppupuolella. Siirtokunnan kohtalo oli etukäteen pelinjohtajan päättämä ja pelaajat tiesivät, että lopussa käy huonosti. Pelaajien tehtävänä oli kuitenkin selvittää, mistä siirtokunnan kokema katastrofi johtui ja yrittää parhaansa mukaan selvitä hengissä. Oma hahmoni oli magiaa osaava intiaanimies, joka lopulta selvisi hengissä pelkuruutensa ansiosta.

Hauskoja muistoja on myös Esoterrorists-pelistä. Esoterroristit ovat okkultistinen rikollisjärjestö, joka yrittää repiä todellisuuden kudelman rikki. Pelaajat ovat yleensä eliittitutkijoita, jotka yrittävät estää esoterroristien juonet. Kampanjamme sijoittui Tampereelle ja kaikki hahmot olivat Tampereen yliopiston opiskelijoita, jotka seikkailussa värvättiin mukaan pelastamaan maailmaa. Hyvää onnea ja teräksisiä hermoja vaadittiin hahmoilta, kun he pelin loppupuolella joutuivat taistelemaan okkultistisia kauhuja vastaan yöllisellä hautausmaalla. Vaikka en silloin opiskellutkaan vielä yliopistossa, oli peliin hyvin helppo eläytyä pelinjohtajan kuvaillessa tuttuja tapahtumapaikkoja.

Harvinaisuutensa ja hauskuutensa takia mieleenpainunut tapaus oli vuonna 2007 Assemblyillä pelaamani Star Wreck Roleplaying Game. Pelinjohtajana ja pelaajina oli Star Wreck: In the Pirkinning -elokuvan tekijöitä, ja saimme pitää yllä elokuvassa käytettyjä univormuja! Kuten elokuvakin, peli oli yhtä kohellusta alusta loppuun ja nauruhermot olivat koetuksella!

Ensimmäinen kokemukseni pelinjohtajana oli hyvin turvallinen ja mukava kokemus. Olin mukana Xena-fanien peliporukassa, jossa vain yhdellä oli aiempaa pelinjohtokokemusta. Käytimme GURPS-systeemin sääntöjä ja teimme kaikki niihin perustuen oman pelimme, jonka pelautimme muulle ryhmälle.

Pelivalikoimassa oli kauhua, westerniä, Xenan maailmassa seikkailua, japanilaisia koulutyttöjä ja muskettisoturihenkinen seikkailu, joka tutkiskeli myös hahmojen välisiä suhteita ja heidän seksiseikkailujaan. Omassa pelissäni hahmot olivat nuoria shamaaneja, joiden täytyi matkata aliseen ja selvittää, miksi henkimaailma oli saastunut.

Sen jälkeen olen toiminut pelinjohtajana vain avomiehelleni, kun olemme kahdestaan pelanneet Don’t Rest Your Head -kauhupeliä. Siinä pelaajahahmo kärsii unettomuudesta ja päätyy sen takia toiseen todellisuuteen, joka on täynnä surrealistisia vaaroja ja outoa väkeä. Olen kuitenkin huomannut, että olen mieluummin pelaajana kuin pelinjohtajana. Pelinjohtajuus vaatii niin paljon valmistelua sekä kykyä heittää osa valmisteluista menemään, kun pelaajat keksivät aivan omia polkujaan.

Uusin ihastukseni tällä hetkellä on Fiasco, jota sivusinkin yhteiskirjoituksessa suomalaisen ropeskenen tilasta. Kyseessä on elokuvalliseen tarinankerrontaan vahvasti nojaava peli, jonka hahmoilla on suuria suunnitelmia, jotka jossain vaiheessa menevät kamalalla tavalla myttyyn.

Kuten yllämainitussa yhteiskirjoituksessa mainitsinkin, nykyään pelaan enemmän lautapelejä kuin roolipelejä. Takanani on kuitenkin värikäs historia mitä erilaisimpien roolipelien parissa, ja tarkoitus on löytää välillä aikaa palata niiden pariin. Seuraava Fiasco-peli on jo alustavasti sovittu!