Nörttitytöt

Pääkaupunkiseudun Nörttityttöjen perinteeksi käyneet kuukausitapaamiset ovat tänä keväänä teemallisia. Seuraavan kerran kokoonnutaan ensi viikon lauantaina 5.4. International Table Top Dayn eli kansainvälisen pöytäpelipäivän merkeissä pelailemaan Helsingin Fantasiapeleihin.

Nyt on kuitenkin aika muistella Nörttityttöjen maaliskuun kuukausitapaamista. Sunnuntaina 2.3. pääkaupunkiseudun nörtit suuntasivat nimittäin katsomaan odotettua Lego-elokuvaa. Leffan jälkeen jatkettiin vielä juttelemaan ja herkuttelemaan nepalilaisella ruualla.

nortitleffassa

Pääkaupunkiseudun nörtit koolla Kinopalatsin aulassa Lego-leffan jälkimainingeissa. Hieman tärähtäneestä tunnelmasta kiitos Lumialle.

Idea leffailtaan napattiin Tampereen seudun naisnörteiltä, jotka tapaavat elokuvatreffien merkeissä säännöllisesti. Pääkaupunkiseudun Nörttitytöt kävivät nyt ensimmäistä kertaa leffatreffeillä, ja tapahtumasta tykättiin niin paljon, että vastaava tempaus järjestetään varmasti toistekin.

Kinopalatsin aulaan kokoontui lauma suurelta osin toisilleen vieraita nörttejä. Mukana oli jälleen ilahduttavasti uusia kasvoja ja yllättävän moni nörttimieskin oli löytänyt tiensä paikalle. Kaikkiaan osallistujia oli 16. Suureellisen lippujen lunastusoperaation jälkeen ehdimme juuri piipahtaa kupposella vastapäisessä kahvilassa, ja sitten olikin aika rientää elokuvasalin hämyyn.

Lego-elokuvan juliste. Kuva Wikipediasta.

Lego-leffa ilahdutti pääkaupunkiseudun nörttiväkeä. Elokuva katsottiin tietysti originaaliääniraidalla ja luonnollisesti kaksiulotteisena. Elokuvan jälkeen etsiydyimme nepalilaisen ravintolaan, jossa jaoimme elokuvan herättämiä ajatuksia. Huomasi kyllä, että pöydän ääreen on kokoutunut ryhmä analyyttistä nörttiväkeä, sillä elokuvan teemoja, käsikirjoituksellisia keinoja ja teknistä toteutusta luodattiin syvällisesti ja perehtyneesti puheenvuoro toisensa jälkeen.

Kommentoijien fiilikset vaihtelivat estottomasta hypetyksestä positiiviseen yllättyneisyyteen. Jotkut kritisoivat vauhdikasta elokuvaa runsaudessaan hieman sekavaksi kokemukseksi, mutta toiset olivat ihastuneita nimenomaan tykittävään tahtiin esitetyyn huumoriin ja intertekstuaalisten viittausten vyöryyn. Vääjämätön feministinen kritiikki kohdistui aktiivisten naishahmojen vähäisyyteen ja erityisesti päähenkilö Emmetin opponentin ja rakkauden kohteen, Wyldstylen (suomeksi hämmentävästi Tyylilyyli) MPDGmäisen ohueen tarinalinjaan ja stereotyyppisen heikkoitsetuntoiseen persoonaan. Toisaalta katsottiin, että elokuvassa oli myös MPDG-stereotyyppisyyttä ironisoivia vitsejä. Nimenomaan elokuvan huumorin moniulotteisuutta ja erinomaista rytmitystä kiittelivät monet.

Eniten fanitimme Lego-leffassa korvamatoisaa tunnusbiisiä, oivallisen ambivalenssia Batman-hahmoa ja visuaalisesti uskomattoman nerokasta mestarirakentajien sukellusvenettä, joka kirvoitti monet jakamaan myös omia Lego-rakennusmuistojaan. Elokuvan ruotimisesta keskustelu soljuikin vähitellen muihin nörttiaiheisiin. Kaikki pöydän ääressä istuvat kertoivat myös hieman itsestään ja omista erityisistä nörttikiinnostuksenkohteistaan. Näin löytyikin paljon yhteisiä puheenaiheita ja puhe virtasi vilkkaasti koko aterian ajan. Täytyy sanoa, että nämä olivat ainakin minulle henkilökohtaisesti yhdet miellyttävimmistä illallisista, joissa olen saanut ilon olla mukana.

Kellon lähestyessä jo yhtätoista nörttiseurueemme hajaantui omiin suuntiinsa. Kaikki tuntuivat viihtyneen, ja ensikertalaiset arvelivat osallistuvansa Nörttityttöjen toimintaan mielellään toistekin. Toivonkin, että näen mahdollisimman monet teistä ensi viikolla pelipöydän ääressä.

Kiitos vielä kaikille mukana olleille loistavasta nörttiseurasta ja harvinaisen viihdyttävästä sunnuntai-illasta!

Ps. Jos et päässyt tällä kertaa mukaan, älä toki missaa seuraavia tapaamisiamme. Yhteisiä menoja on helpoin seurata Facebookissa esimerkiksi Pääkaupunkiseudun Nörttityttöjen omassa ryhmässä. Tapahtumista pyritään tiedottamaan Naamakirjassa myös valtakunnallisessa nörttinaisten Geek Women Unite! (Finland) -ryhmässä, sukupuolineutraalissa kotimaisessa Geeks Unite! (Finland) -nörttiryhmässä sekä tietysti Nörttitytöt-blogin tapahtumakoosteissa.

Muistathan myös, että kaikki Nörttityttöjen tapahtumat ovat avoimia myös miehiin ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville nörteille, ellei toisin erikseen ilmoiteta.