Näin hiljattain videon, jossa kerrottiin erikoisesta käyttötarkoituksesta kuplamuoville. Tutkijat ovat käyttäneet sitä mitatakseen aggressiota, jota kutsuvat nimellä “cute aggression”. Koehenkilöt poksauttelevat kuplamuovia katsoessaan kuvia söpöistä eläimistä, ja mitä söpömpiä eläimet ovat, sitä enemmän koehenkilöt kuplamuovia puhkovat. Tämä johtunee koehenkilöiden turhautumisesta, kun he eivät voi silittää ja helliä kuvissa olevia eläimiä, eikä niinkään väkivaltaisista tunteista kissanpentuja kohtaan. Tämä “cute aggression” toi mieleeni omituisen olotilan, jonka usea larppaaja varmaankin tunnistaa. Larppihype. Meistä jokainen on varmasti joskus kokenut suunnatonta innostusta jotakin tiettyä larppia tai hahmoa kohtaan, joko ennen tai jälkeen pelin. Itse olen kamppaillut vietävän larppihypen kanssa viimeisen viikon ajan, ja se sai minut miettimään tätä kummallista ja tavallaan uniikkia olotilaa.

Artikkelissa esiintyvät sitaatit on otettu käymistäni keskusteluista suomalaisten larppaajien kanssa.

Mitä se oikein on?

Larppihypeksi voisi kutsua sitä tunnetta, jonka kohtaa joko ennen peliä tai sen jälkeen, kun peli on ollut erityisen hyvä tai siltä voi odottaa erityisen paljon. Hypen aikana halu päästä pelimaailmaan ja pelihahmojen pariin on pakahduttava.

Jos miettii tota hypetystä tunteena niin se tuntuu aikalailla samalta kuin mistä tahansa asiasta innoissaan oleminen, tai no, ei ehkä ihan mistä tahansa. Sherlock-fanitus tuntuu vähän samanlaiselta kuin larppihype, vaikka onkin aika paljon lievempää.

Projekti X -liveroolipelia edeltävissä työpajoissa otettiin myös pelin kaanoniin sopivia valokuvia. Kuva: Ella-Lotta Kuusisto

Larppihype on hyvinkin rinnastettavissa monenlaisiin innostuksen tunteisiin, mutta jokin tekee siitä kuitenkin hyvin poikkeavaa. Uskon sen johtuvan osittain siitä, ettei hypetyksen aikana voi sammuttaa janoa menemällä suoraan lähteelle, eli larppaamaan. Se mieletön noste ja innostus saattaa hyvinkin nostaa päätään puoli vuotta ennen larpin pelipäivää, eikä silloin auta muu kuin yrittää elää fiiliksen kanssa. Moni esimerkiksi Uusi Sherlock -tv-sarjaa kuumeisesti odottanut saattaa tunnistaa tuon tunteen, mutta väittäisin larpin odottamisen poikkeavan tuosta odottamisesta ainakin kahdella tapaa. Ensinnäkin tv-sarjan kohdalla on helppo sammuttaa pahin jano katsomalla vanhoja jaksoja (olettaen, että sellaisia on). Aina tämä ei tietenkään auta, mutta ainakin se mahdollistaa sarjan maailmaan uppotumisen. Larppien kohdalla voit toki lukea uudestaan ja uudestaan peliin liittyviä materiaaleja, mutta aina ne eivät tyydytä silloin, kun yllättävä hype iskee. Toiseksi liveroolipelien kohdalla et voi yleensä puhua kaikista hahmoosi liittyvistä asioista edes niille parhaille hypetyskavereillesi, sillä hekin ovat tulossa samaan peliin. Salaisuudet on pidettävä salaisuuksina, jotta niillä olisi pelissä mahdollisimman paljon painoarvoa. Näin ollen et voi puhua niistä kaikista mehukkaimmista jutuista, jotka hypeä kaikista eniten aikaansaavat. Olen joskus rinnastanut larppihypen jonkinlaiseen epätoivoiseen ihastumiseen, jonka kohdalla tietää, ettei vastakaikua ole luvassa (ainakaan ihan heti). Omassa päässä pyörii miljoona ajatusta pelin sekä hahmojen mahtavuudesta, mutta niitä hahmoja ei pääse kohtaamaan, kun vasta sitten joskus viikkojen tai kuukausien kuluttua. Se voi olla pahimmillaan hyvin tuskastuttavaa. Pahimpien hypetyshetkien aikana kuluisi ainakin omalla kohdallani rullakaupalla kuplamuovia…

Hypetyksen monet puolet

On monia tapoja helpottaa/ruokkia omaa hypeään. Materiaalien lukeminen ja lisämateriaalin luominen, musiikin kuuntelu ja mahdollisten pelitilanteiden spekuloiminen pelikavereiden kanssa ovat kaikki käypiä tapoja piehtaroida pelifiiliksissä. Pelin jälkeisessä hypessä hyväksi todettuja tapoja ovat debriefin kirjoittaminen, pelissä otettujen valokuvien katsominen sekä pitkälliset keskustelut pelikavereiden kanssa siitä, mitä pelissä tulikaan tehtyä. Ropettaminen ja ficcien kirjoittaminen purkaa myöskin hypetyksen aiheuttamaa tunnepaakkua varsin tehokkaasti.

Yleensä hypeissäni juttelen muiden kanssa, käyn läpi materiaalia ja mietin ja kehitän hahmoa. Mietin kysymyksiä ja niihin vastauksia, joihin hahmoprofiili/päivitys ei ota kantaa tai joihin en vielä ole miettinyt vastausta. Saatan laittaa pj:lle postia joidenkin kysymysten tiimoilta. Hypeissäni myös vaan fiilistelen hahmoa ja kuuntelen esim. hahmon biisejä, jos sellaisia on.

Parhaimmillaan hypettäminen on tietenkin mahtavaa. Sen voimalla saa helposti syvennettyä omaa pelikokemusta sillä se ajaa pelaajan miettimään, fiilistelemään ja tuntemaan enemmän. Sen avulla pelaajat saattavat todella auttaa pelinjohtajaa maailman ja hahmojen syventämisessä. Mutta hypessä on myös huonot puolensa. Joskus hype ottaa vallan silloin, kun ei olisi rahkeita hypettää. Oikea elämä saattaa kärsiä, kun hypetys vie aikaa ja energiaa arkisten askareiden tai työtehtävien hoitamiselta.

Pahinta on se, että hypetys yleensä häiritsee oikeaa elämää ja opiskelua, mm. läksyihin keskittymistä

Pelinjohtajan kannalta hype on hyvinkin arvokas asia. Sen avulla on mahdollista varmistaa, että pelaajat todella tutustuvat taustamateriaaleihin ja oppivat tuntemaan pelimaailman kaikkine koukeroineen. Hypen aikaansaaminen ja ylläpitäminen ei ole kuitenkaan helppoa, vaikka monet larppaajat ovat helposti innostuvaa sorttia. Pelinjohtajan kannattaa pohtia viestintästrategiaansa ja sitä, milloin mitäkin materiaaleja julkaisee, sillä se saattaa hyvinkin vaikuttaa hypen syntymiseen. Erilaiset maistiaiset, av-luomukset ja muut sen sellaiset helposti sulatettavat ja hauskat sisällöt ovat luonteeltaan hyvinkin innostavia. Pieni videopätkä tai äänite voi innostaa pelaajia yllättävän paljon, vaikkei se erityisen relevantilta pelinjohtajan mielessä aluksi tunnukaan.

Proppien suunnitteleminen on mainio tapa hypettää. Kuva: Mikko Behm, peli: Nebula 0256 Akatemia: Tavoittele tähtiin

Tunnelma on kuitenkin tärkeä asia. Yleensä kaikki nallekarkit eivät kuitenkaan mene tasan. En ole koskaan törmännyt peliin tai pelisarjaan, joka olisi miellyttänyt kaikkia pelaajia. Kaikki eivät aina saa pelistä tai sen ennakkomateriaaleista irti ihan samanlaisia tunnelmia. Tällöin on raskasta seurata vierestä muiden hypettämistä ennen peliä tai hehkutusta pelin jälkeen. Muiden hype saattaa johtaa pelikateuteen, joka on hyvin kurja tunne. Se voi johtua siitä, että elämäntilanne ei salli hypettämiseen osallistumista tai vaikkapa siitä, että pelaajan oma hahmo ei oikein miellytä. Oli syy mikä hyvänsä, on pelaajan hyvä mainita siitä pelinjohtajalle. Jos hahmo ei tunnu omalta, on ehkä mahdollista tehdä muutoksia tai lisäyksiä, joiden avulla hahmosta löytyisi jotakin kivaa mihin tarttua. Tähän pitää kuitenkin puuttua ennen peliä, sillä pelin aikana harmittelu ei auta.

Tai jos itse ei satu olemaan tulevasta pelistä yhtä innoissaan kuin muut, iskee hieman pelikateus jo ennen peliä tai vaihtoehtoisesti sen jälkeen, jos hype on pelin jälkeen.

Pelinjohtajan on myös tärkeä huomioida, että hahmoprofiili on yksi tärkeimpiä hypetyksen nostattajia. Se toimii pelaajalle mittarina tulevan pelin sisällöstä ja laadusta, joten jos profiili ei miellytä, eivät odotuksetkaan ole järin korkealla. Tämä on erityisen tärkeä muistaa sellaisten hahmojen kohdalla, joiden varalle olet suunnitellut in-game yllätyksiä. Yllätys on mahtava elementti, mutta sen varaan ei voi rakentaa hypeä. Pelaajalla pitää olla jotakin, mihin tarttua, oli sinulla pelinjohtajana suunniteltuna miten mahtava yllätys hyvänsä. Jos hahmo tuntuu ontolta, pelaaja saattaa pahimmillaan jättää tulematta peliin. Silloin mahtava yllätyksesi jää toteuttamatta.

Parhaimmillaan hypettäessä peli lähtee elämään omaa elämäänsä ja syntyy kuin vahingossa kontaktoitumista ja ideoita peliä varten.

Mitä hypetys merkitsee sinulle?

Koska artikkeli sisältää ainoastaan muutamien suomalaisten larppaajien näkemyksiä larppihypestä, haluaisin kuulla juuri sinun kertovan hypen osuudesta harrastuksessasi. Oletko taipuvainen larppihypetykseen? Miten se ilmenee? Kerro vapaasti omista kokemuksistasi ja ajatuksistasi larppihypeen liittyen. Mikä on kummallisinta tai naurettavinta, mitä olet larppihypen nimissä tehnyt?