Tämä kirjoitukseni kertoo medikalisaatiosta. Kyseisessä kehityksessä yhä uudet asiat päätyvät lääketieteellisen hoidon piiriin. Sinulla tai minulla voi olla jokin piirre, jonka tällä hetkellä katsotaan kuuluvan normaaliin elämään, mutta joka myöhemmin saakin sairausluokituksen. Oma suhteeni asiaan on ristiriitainen, koska vastustan liiallisten lääkkeiden syöttöä ihmisille, mutta samalla opiskelen farmasiaa, joka nimenomaan pyörii niiden tuntemuksia herättävien lääkkeiden ympärillä.
Modernin elämän mahdollistamaa
Nykyään naperotkin ottavat lääkkeitä eri sairauksiin kuin ennen. Kuva Wikimedian
Medikalisaatio ja sukupuoli
Synnytystenkin hoito on kehittynyt sitten ammoisien aikojen. Kuva
Wikimedian
Poikkeavana koettujen piirteiden rajoittamista havitellaan lääketieteen avulla. Homoseksuaalisuuteen kohdistuvat asenteet ovat muuttuneet aikojen saatossa mielenkiintoisesti medikalisaationkin näkökulmasta. Aiemmin syntinä pidetty piirre muuttui tautiluokitukseksi ja sittemmin psykiatrit päättyivät luopua sairausleimasta. Vaikkapa erinäisissä nettikeskusteluissa voidaan edelleen huomata heijastumia näistä aiemmista käsityksistä.
Tunteita herättävä geenitekniikan kehitys
Nykyään geenitekniikan kehityksen saadessa yhä villimpiä muotoja voidaan pohtia, miten samainen kehitys vaikuttaa medikalisaatioon. Ihmisille on jo nyt mahdollista tehdä erilaisia geenitestejä ja -seulontoja, joihin liittyy parantuneiden hoitomahdollisuuksien lisäksi eettisiä ongelmia. Monilla meistä lienee vahvat mielipiteensä esimerkiksi sikiöseulontojen oikeutuksesta. Lopuksi ja lohdutukseksi Vaikka moni aiemmin normaalina pidetty piirre päätyykin medikalisaation “uhriksi”, terveydenhuoltojärjestelmää ei tietenkään haluta paisuttaa loputtomiin. Medikalisaation vastustajille toivoa luo myös se, että joidenkin asioiden julistaminen sairauksiksi myöhemmin todetaan turhaksi ja kumotaan.
Lähteeni (ja kenties lisälukemistoa sinulle):
Eero Lahelma: Medikalisaation juurilta nykypäivään
Markku Myllykangas: Terveystarpeiden lietsontaa: mistä medikalisaatiossa on kyse?
Jätit mainitsematta sen problematiikan, joka liittyy lääkityksen kyseenalaistamiseen. Koska tiettyjä lääkkeitä saa ainoastaan lääkäreiltä, joiden mielestä niitä tarvitaan, on tärkeää, että tiettyjä sairauksia pidetään tulevaisuudessakin sairauksina — koska muuten niihin ei saa hoitoa! Jos potilaan mielestä elämä on parempaa esimerkiksi masennuslääkkeiden tai hormonihoidon avulla, lääkäreiden päätös olla lääkitsemättä voi johtaa pahentuviin ongelmiin. Potilaalla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta tehdä näitä päätöksiä itse.
Heippa! Halusin kommentoida synnytys-asiaan: Pohjoismaissa on ennätyspieni imeväiskuolleisuus osittain nimenomaan siitä syystä, että täällä EI puututa niin paljon synnytyksen kulkuun kuin monessa muussa länsimaassa. Tämä on valitettavasti muuttumassa; Suomessakin lisääntyy mm synnytysten käynnistykset ja elektiiviset keisarileikkaukset. Lääketieteellinen puuttuminen *normaaliin* synnytykseen lisää riskejä, ihan tilastollisesti. Meillä pärjätään hyvin koska synnytysosastot ovat erittäin kätilölähtöisiä, lääkäri kutsutaan paikalle vain jos on jokin vakavahko komplikaatio. Niissä maissa joissa lääkärit toimivat lapsenpäästäjinä tehdään reippaasti enemmän toimenpiteitä ja osa näistä johtaa lapsen ja/tai äidin kannalta epäedullisiin lopputuloksiin.
Medikalisaatio lisäsi hurjasti äitikuolleisuutta ja myös lapsikuolleisuutta parin sadan vuoden ajan. Pahimmillaan äideistä 25-50% kuoli synnytykseen ja tämä oli lääkärien syytä. Sittemmin totta kai käytännöt ovat parantuneet ja nykyään lapsi- ja äitikuolleisuus ovat paljon pienempiä kuin mitä olisivat “luonnontilassa”, mutta se asia pätee vieläkin, että jos kaikki sujuu hyvin, ovat lääketieteelliset toimenpiteet RISKI, ei hyöty. Suomessakin ollaan luovuttu mm. rutiininomaisista episiotomioista, peräruiskeista ja karvojen ajelusta.
Jo pitkään on oltu harhautuneella, suorastaan kaltevalla pinnalla, kun alitajuisesti, ääneen sanomatta on annettu ymmärtää että sairaudet ovat lääkkeen puutetta…
Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen. Lähetään siitä mitä suuhusi, pistät. Tarpeellinen liikunta, ja luonnosta nauttiminen voimaannuttaa. Matalan kynnyksen palvelut avun tarvitsijoille esim. mielen ongelmissa. Ennaltaehkäistään. Pidetään elimistön oma immuniteetti sellaisessa kunnossa, että se pystyy itse itsenä parantamaan.
Tässä vaan muutamia asioita mitä mieleeni pulpahti tätä blogausta lukiessani. Kiitos siitä kirjoittajalle.
Hei,
Olen suuri nörttityttöjen fani ja koen että nostit tärkeitä pointteja esille tässä kirjoituksessa. Medikalisaatio ja sen tutkiminen ovat mielenkiintoisia ilmiöitä.
Ylivilkkaushäiriöstä kärsivänä (painotan sanaa kärsivänä, kapasiteettini ja noh, elämäni, tuntui valuvan täysin hukkaan ennenkun löysin sopivan lääkityksen ja couchingin) kuitenkin sähähdän aina kun puhutaan “tietynlaisesta ylivilkkaudesta”.
On olemassa tietynlaista ylivilkkautta ja sitten on olemassa “tietynlaista ylivilkkautta”.
Sitten on olemassa “moninkertainen itsemurhariski” sekä “ahdistuneisuus” ja “masennukseen johtava huono itsetunto” jotka usein seuraavat hoitamatonta ad(h)d:ta. Nimenomaan juuri nuorilla tytöillä ja naisilla ad(h)d on usein diagnosoimaton millä voi olla vakavia seurauksia. (Nadeau, K., Littman, E.B., & Quinn, P.O. ( 1999). Understanding girls with ADHD. Silver Spring)
Reagoin ehkä hieman provosoituneesti sillä näen usein arkielämässäni miten paljon ylivilkkautta ja sen hoitoa kyseenalaistetaan. Tosilla se tosin ei elämää häiritse kun taas toiset (allekirjoittanut) eivät pysty “selvinpäin” lukemaan edes maitotölkin kylkeä tai nukahtamaan ilman raskasta iskua pään alueelle.
Mutta totta turiset, sairas yhteiskunta luo toisinaan hieman poikkeavalle mutta muuten terveelle ihmiselle mahdottoman elinympäristön jota täytyy sitten kompensoida lääkkeillä.