Häpeäkseni tunnustan, että pääasiallinen harrastukseni Second Lifessa on avattareni Minhildan ulkoasun rassaaminen, vaatevaraston täydentäminen ja hänen kahden maapalasensa somistaminen. Pinnallista, mutta ah niin hauskaa. Todellisuus tunkee aina mukaan jollain tasolla: kun hiukseni pitenivät ja vaalenivat oikeassa elämässä, Minhildakin vaihtoi punertavan polkkansa vaaleampiin sävyihin ja pidempiin kutreihin. Kun viehätyin pöllötavaroista, hankin niitä myös kakkoselämääni koristamaan. Joskus asiat hyppäävät virtuaalisesta elämästä tähän reaalimpaan: olen sovitellut ja jopa ostanut vaatteita joita avattareni jo käyttää sujuvasti – kukkamekkoja, vaaleampia värejä. Lamppu-, tyyny- ja retrohulluuteni näkyy myös SL-sisustuksissa.

Voimaa avattaresta

Avattarena toimiminen voi olla suorastaan voimaannuttavaa. Viehättävä ja aktiivinen avatar vaikuttaa itsetuntoon ja toimeliaisuuteen myös IRL. Kokeilin tätä joskus jopa niin kirjaimellisesti, että raskaan kirjoitusprosessin aikana loin virtuaaliminälleni työhuoneen ja istutin hänet työpöydän ja koneen ääreen ”kirjoittamaan” kun aloitin päivän kirjoitusurakkaani ihan oikeasti. Umpihullua, mutta mallinnus toimi: kirjoitustauoilla vein avattareni meditoimaan ja rauhoituin kirjoittamisen ylikierrostilasta itsekin.

The possibilities are — virtually — endless. Inhabit buffed-up versions of yourself to lose weight, cuter versions of yourself to gain confidence, or older versions to start putting money away for the future (that last one is being studied at Stanford now). “The most stunning part is how subtle the manipulations are and how difficult they are to detect,” says Bailenson, “but how much it affects real life later on.”

(How Second Life Affects Real Life/K. Dell, Time 2008)

Vasemmalla default-avatar (luotu InWorldzissa, mutta SL-defaultit ovat lähes yhtä kamalia), oikealla useita muodonmuutoksia läpikäynyt avatar.

Aloittelevaa secondlaiffaajaa tuskastuttaa oletusavattaren rumuus ja kankeus. Avattaren pimppaaminen oman maun mukaiseksi hahmoksi vie jonkin verran aikaa, mutta jos sen kerran tekee kunnolla, jatkossa pienten päivitysten tekeminen on kohtalaisen helppoa. Susiruma oletusavatar tarvitsee vähintäänkin ihon, hiukset ja toimivan AO:n (animation overrider), HUD-lisukkeen, joka määrittää sen kuinka avatar liikkuu. Oletusavattaren ulkomuotoa on mahdollista itse säätää melko yksityiskohtaisesti (avatar appearance), mutta paras lopputulos syntyy siten, että hankkii valmiin avatarhahmon jota vielä itse jatkomuokkaa. Lisäksi tarvitaan ainakin yksi täydellisesti omaa makua miellyttävä, muunneltava ja avattaren mittoihin sopiva vaatekerta kenkineen.

Jenkkakahvoilla vai ilman?

Aiemmin vaatteet olivat joko avattaren ihoon suoraan ”maalattuja” tai prim-palikoista muotoiltuja asukokonaisuuksia, mutta nykyisten mesh-vaatteiden etu on siinä, että ne elävät paremmin avattaren päällä. Ainoa ongelma mesh-vaatteissa on se, että ne tehdään standardikokoihin ja koot ovat valmiiksi määritettyjä, ts. jos olet rassannut avattarellesi muodokkaan JLo-takamuksen, pömppövatsan ja pulleat reidet, muodot tunkevat mesh-vaatteesta läpi. Mesh-vaatepaketeissa on tosin mukana myös alphakerros, joka tekee osasta kroppaa läpinäkyvän ja näin istuttaa vaatetta päälle paremmin.

Etualalalla hyvin tyypillinen barbieavatar. Taustalla oleva oma avattareni on kokoa XS/S, mutta vaikuttaa amatsonibarbieen verrattuna miniatyyrihahmolta.

Kokotaulukoista on käyty runsaasti keskustelua juuri siksi, että avattaret olivat jo saaneet realistisempia muotoja; monet naiskäyttäjät kapinoivat sitä vastaan, että avattaren kuuluisi olla pitkäsäärinen, isorintainen ja hoikkaakin hoikempi barbienukke. Joskus on kauniiden mesh-vaatteiden edessä taivuttava virtuaaliseen spandexiin, rassattava avattaren läskiarvot nolliin ja liu’utettava jenkkakahvat minimiin jos mielii vaatteisiin sopia. Onneksi persoonansa saa muillakin keinoin näkyviin.

Avattaren habitus on viesti

Oletusavattaren tikittävä kävely ja muu kömpelö liikehdintä ei edesauta avattaren kanssa sinuiksi tulemista. Liikehdinnän muuttaminen vaatii erillisen AO:n. Ilmaiseksikin on tarjolla kohtuuhyviä, mutta jos haluaa juuri itselleen sopivat liikkeet, animaatiokaupoissa vierähtää tunti jos toinenkin. Alla videojuttu yhdestä SL:n parhaimmistoon kuuluvasta animaatioiden tekijästä. Pätkässä loistavia esimerkkejä luonnollisesta liikehdinnästä ja siitä kuinka sitä tallennetaan.

AO-HUDiin on mahdollista ostaa myös yksittäisiä kävelytyylejä tai seisomisliikehdintää. Jälkimmäinen kuulostanee pöljältä, mutta avattaren seisoskelua joutuu katsomaan sen verran, että sulava liikehdintä on ilo silmälle. Liikkeillä ilmaistaan myös avattaren persoonaa: ujoille on omat ”tuijottelen tässä taivasta kädet puuskassa” –animaationsa ja pirskahtelevat persoonat eivät seiso, vaan esimerkiksi pyörivät ilmassa hyrränä tai pompahtelevat iloisena tasajalkaa käsiään taputtaen… jälkimmäiset voivat viehättää ensi kerran nähtyinä, mutta vierusavattaren kymmenes pomppukierros alkaa pian ärsyttää kauppakierroksilla tai tapahtumapaikoilla.

Realismi on vaikea laji ainakin SL-ihontekijöille.

Ihoillakin viestitään. Ihoissa on runsaasti erilaisia variaatioita, on käsinmaalattua nukketyyppiä ja realismiin pyrkiviä nahkoja suurentuneine ihohuokosineen ja tummine silmänalusineen sekä tietysti erilaisia fantasiaihoja; keijuja, haltijoita, vampyyreita, anime-silmäisiä nukketyyppejä etc. Tyypillisesti erityisesti naisten ihot ovat viimeisen päälle silkoisia ja avatar näyttää lähes aina käyttäjänsä todellista ikää nuoremmalta. 46-vuotiaana naisena olen jo vuosia yrittänyt etsiä nätisti keski-ikäistynyttä SL-ihoa, mutta sellaisia ei juurikaan tehdä tai ne näyttävät liian maalatuilta.

Valoa ja kauniimpia varpaita

Esimerkki epäonnistuneesta valaistuksesta: avattaren rintakehän näyttää kuoppaiselta. Tosin tässä oli pointtina pyydystää kuvaan nimenomaan tuo hassu varjo;)

Ihojen kanssa leikkimiseen liittyy olennaisesti myös valaisun (windlight) säätäminen. Aiemmin avattaret käyttivät ihojen kanssa erillisiä kasvolamppuja, valospottiyhdistelmiä jotka tasoittivat kasvoille osuvia varjoja. Jokainen voi luoda omat valoasetuksensa tai ladata valmiita erilaisiin kuvaustilanteisiin sopivia asetuksia. Oman koneen säädöt eivät kylläkään näy samanlaisena muille eli omalla näytöllä iho voi olla kuin vauvanpylly, mutta näkyä toisille epäedullisessa valossa. Valokikkailu liittyy SL-valokuvaukseen, koska se vähentää jälkikäsittelyn tarvetta.

Hiustyyleillä leikittely on suosittua puuhaa erityisesti naisilla, joille erilaisia tyylejä ja värityksiä – viimeisimpänä mm. liukuvärjätyt hiukset kuten IRL – on loputtomasti. Miesten valikoima on sekä ihojen, hiusten ja vaatteiden kohdalla pienempi, mutta paneutunut mieskäyttäjä löytää kyllä omansa. Hiuksissa ”se juttu” on suortuvien liikkuvuus – mitä liikkuvampi tukka, sen luonnollisempi lopputulos. Mesh on päivän sana myös hiustyyleissä.

Mesh mullistaa pikkuhiljaa myös kokonaisia avattaria. Tällä hetkellä meshinä saa käsiä, jalkoja, päitä ja jopa kokonaisia avattaria, tosin hinnat ovat korkeahkot ja valikoima rajallinen. Kädet ja jalat meshinä ovat suosittuja erityisesti SL-muotibloggareilla, jotka viilaavat kuviensa yksityiskohtia huolella. Perusavattaren kädet ja jalat ovat kulmikkaat ja niiden ympärille laadukaskin iho asettuu vähän miten kuten.

Tosielämän trendit näkyvät myös SL:ssa

Helpoin tapa pysyä kärryillä SL-muodista on seurata SL-muotiblogeja. Ne ovat tismalleen samaa kamaa kuin reaalimaailmankin muotiblogit: ostosvinkkejä, päivän asuja, tyylipohdiskeluja. Ainoa ero on siinä, että Second Lifen omat pienet omituisuudet tulevat joskus hupaisastikin jutuissa esille: avatar tököttää hassusti kädet mekon poimujen sisällä tai mittasuhteet ovat pielessä – joskus tahallisesti, hyvänä esimerkkinä ns. pony rider –avattaret joilla on länkisäärimäinen reilu rako jalkojen välissä ja alaspäin kaartuvat paksut huulet. Pony rider –tytöillä on elävät esimerkit eli teinityttöjen postaamat ns. thigh gap –kuvat epäterveen hoikista jaloista.

Second Lifen kauneusihanteet ja muotivillitykset mukailevat oikeaa elämää hyvässä ja pahassa. Vuosien varrelta bongattuja tyyppejä: kauneuskuningattaret ja mallityyppiset avattaret, etniset avattaret, ylilyöntiavattaret, ts. mahdollisimman rumat, vanhat ja läskit – yllättävän vaikea laji SL:ssa – nörttitytöt, naapurintytöt, tatuoidut muskelimiehet, hipsterit, hobot eli kodittomat kulkuriryysyläiset. Karkea arvioni on, että tyylikirjo on kasvanut – ja hyvä niin. Silti edelleen kuulee kuinka tarkoituksellisesti epätäydellisen näköisiä avattaria kiusataan ja pilkataan. Toisaalta epätäydellisyyttä arvostetaankin, koska SL:ssa on helpompaa olla täydellinen kuin realistisesti epätäydellinen. Kun itse aikoinaan tein avatar-pepustani sikäli realistisen, että pistin sen aavistuksenomaisesti roikkumaan – ei se mikään räystäs enää kahden lapsen jälkeen livenäkään ole – sain kommentteja että takamukseni on suhteettoman suuri ja kävelyni näyttää pornolta. Puolustuksen puheenvuorona julkaisin lyhyen pyllyvimeon.

Shop-a-holismia ja freebie-hamstrausta

Second Lifessa shoppaileminen hoidetaan joko ihan perinteisesti virtuaalimyymälöissä kiertelemällä tai kliksuttelemalla ostokset suoraan omaan tavaravarastoon (inventory) Second Lifen omalla webbikauppapaikalla. Viimeksi mainittu on kätevä myös uutuuksien ja suosittujen tuotteiden selaamiseen: tavarat on jaettu lukuisiin kategorioihin ja niitä voi hakea vaikkapa hinnan, tuotemerkin tai nimihaun perusteella.

Premium-jäsenet saavat ”ostosrahaa” 300 L$ viikossa ja sen lisäksi Linden dollareita voi siirtää omalle tililleen parilla klikkauksella jos tilitietoihin on liitetty kortti tai Paypal. Kuten IRL, myös Second Lifen muotibloggarit saavat paljon arvostelukappaleita ja ilmaislahjoja. Vaatii kuitenkin pitkäjänteistä työtä saavuttaa sellainen asema blogistina, että tavaraa ei tarvitse ostaa, ja siksi törsääminen pysyy monella rakkaana harrastuksena. Summat ovat euroissa melko vaatimattomia: 3000 L$ on euroissa noin kympin verran ja summalla pystyy jo kiitettävästi kartuttamaan vaatevarastoaan. SL on myös täynnä ilmaislahjoja ja ilmaistavaroita ja erilaisia liittymis- ja kampanjatarjouksia. Suosittu hupi ovat myös tavarajahdit (hunts): niihin osallistuminen on monelle SL-tuotemerkille kunnia-asia: tavarat useimmiten ovat varta vasten tapahtumaa varten suunniteltuja ja jo sellaisenaan arvokkaita. Osa jahdeista on helppoja, osa vaatii älynystyröitä ja loputtomien vihjeiden ratkomista.

Talo lähiössä, paratiisisaari vai taivaskoti?

Jos avattaren pimppaaminen ja garderobin kasvattaminen on suosittua, niin on myös virtuaalikodin sisustaminen. Oma koti on aktiivista virtuaalielämää elävälle käytännöllinen paikka, koska siellä voi rauhassa vaihtaa vaatteita, purkaa tavaroita, kokeilla rakentamista, leikkiä SL-kuvaajaa – ja siinä sivussa sisustaa kotia. Itse olen SL-talo- ja sisustustavara-addikti: vaihdan taloa noin kerran kuussa ja sisustan ne yleensä hiljalleen valmiiksi, kunnes taas kyllästyn ja vaihdan taloa. Tällä hetkellä minulla on kaksi maapaikkaa, toinen oma, toinen vuokrattu. Toinen pysyy suurin piirtein samanlaisena pitkiäkin aikoja ja toisessa voin myllertää ja luoda erilaisia interiöörejä mieleni mukaan.

SL-koteja

Ainoa asia joka sisustusvillitystä rajoittaa on maapaikkojen koko ja se paljonko yhdelle maapalalle on sallittua tavaraa asetella. Karkea nyrkkisääntö on että tavaramäärä kasvaa tontin koon mukana, mutta niin myös kuukausimaksu mitä isompi maapala on kyseessä. SL:n maamaksut hiertävät käyttäjiä alituiseen ja ne ovat yksi syy siihen, että kokonaisia valmiiksi rakennettuja simeja katoilee tasaiseen tahtiin. Moni paikka pyörii käyttäjien lahjoitusten turvin, erityisesti jos niissä ei ole mitään suoraa bisnestoimintaa mikä toisi rahaa kuukausimaksuihin. Yksi SL:n vanhimmista ja vireimmin toimivista buddhalaisyhteisöistä on tällainen paikka.

Kalenteri täynnä mut voiksä olla?

Kun ulkokuori on viilattu ja tukikohdaksi valittu koti puunattu, avatar voi lähteä kylille kokemaan asioita. Suosituin harrastus lienee matkailu-tutkailu (exploring). Erilaisia ympäristöjä punkee kartalle viikoittain (samalla kuin osa vanhoista katoaa) ja niissä löytöretkeily ja kenties reissujen aikana muihin matkailijoihin tutustuminen on halvinta SL-hupia.

kanaali_pienempi

Livestriimatuilla keikoilla ja DJ-klubeilla käyminen, erilaisiin tapahtumiin ja koulutuksiin osallistuminen, virtuaalilemmikkien kasvattaminen, klassikkosatujen uudistaminen machinimana (hihii) – SL-elämästään voi tehdä hyvinkin hektistä. Myös töissäkäynti on jonkinlainen harrastus SL:ssa, koska harvalle se kuitenkaan reaalimaailman leipää tuo pöytään. Vanha tuttavani, nyt jo SL:sta poistunut ruotsalainen bilsanmaikka tienasi itselleen läppärirahat työskentelemällä hyväpalkkaisena ja ahkerana virtuaalisten huonekalujen myyjänä. Avatarmyyjiä harvemmin enää näkee, mutta muita työpaikkoja SL:ssa on jatkuvasti tarjolla – kunhan jaksaa kelata escort ja exotic dancer -ilmojen yli.

Tässä vaiheessa avattarelta puuttuu enää ystävät. On epäkohteliasta pyytää täysin tuntematonta ystäväksi – tähän syyllistyvät vain nyypiöt – mutta jos on jutellut ja toteaa että juttua voisi jatkaa, ystävyyspyynnön lähettäminen on okei. Ystävien kanssa hengailu ja chattaaaminen vie järkyttävän paljon aikaa vaikkapa kodinsisustusnysväämiseltä, mutta antaa toisaalta paljon. Ystäväkirjo voi olla hulppea ja johtaa vuosien varrella SL:n ulkopuoliseenkin kanssakäymiseen: minun listaltani löytyy yksi ikimuistoinen, SL:ssa alkunsa saanut RL-romanssi ja useampi pitkäaikainen ystävyys ympäri maailmaa asuvien ihmisten kanssa. Yksi monivuotisista SL-ystävistäni on intialainen ICT-inssi, joka tuki vaikeana ajanjaksona jopa niin konkreettisesti, että hän SL-Voicen kautta teetti minulla kerran 15 minuutin rentoutuharjoituksen (toimi!). Kun hän avioitui oikeassa elämässään, sain nipun valokuvia hänen punakultaisista satuhäistään. Ja voi olla, että hieman autoin morsiamen valinnassa…

Rikon perussääntöä ja vesitän hieman aiempaa tekstiä: tyydyttävä nukkeleikki, omaa silmää miellyttävä ulkokuori SL:ssa, antaa mukavan itsevarman fiiliksen ja parhaimmillaan buustaa myös reaaliminää, mutta todellinen elämisen onni  löytyy SL:ssakin kontakteista muihin ihmisiin.

Second Life and Linden Lab are trademarks of Linden Research, Inc.